Moi! Ruoasta voidaankin sitten siirtyä kätevästi juomaan. Me käytiin nimittäin merimiehen kanssa tänään kirppiksellä ja siellä silmiini osui pieni mutteripannu. Ajattelin, että siinäpä söpö kahvinkeitin Ainan leikkikeittiöön, kun 1,50 euron hintakin oli varsin sopiva. Kotona silmäilin pannua tarkemmin ja se osoittautuikin ihan laadukkaaksi (?) eli kyseessä on ilmeisesti kolmen espressokupin Bialetti Moka Express.
Juon yleensä espressoa lähinnä ulkomailla, kun kofeiinia on saatava ja paikallinen musta kahvi ei maistu. Joka kerta yllätyn espresson voimakkaan täyteläisestä mausta ja mietin miksen koskaan ole tehnyt tätä kotona!? Pikkuisessa Moka Expressissä on kaikki osat tallessa ja hyvässä kunnossa eli nyt taisikin käydä niin, että otan sen omiin leikkeihini ja kokeilen miten espresso sillä onnistuu. Ilmeisesti jonkin verran harjoittelua vaatii..? Mikäli siellä on mutteripannuharrastajia, niin otan mielelläni kaikki vinkit vastaan eli mitä kahvia kannattaa ostaa ja miten valmistus sujuu parhaiten? Hi! Some flea market shopping was done today and this is what I found – a Bialetti Moka Express coffee pan for 1,5 euros. First I thought, that it would be great for Aina´s little kitchen, but then I started thinking that I could actually make espresso with it! I usually drink only regular black coffee, but cup of espresso could be nice sometimes. So I guess this means that I must start practicing with my new Moka Express 🙂 Do you have one?
Mikaan expertti en oo noiden pannujen kanssa, mutta tassa kolme tarkeeta vinkkia mitka oon itse oppinut kantapaan kautta:
-vetta vaan siihen alapuoliskon venttiiliin asti, meidan bialettissa on pieni viiva siella sisapuolella merkkina
-kun keskiosaan laittaa kahvinpurut niin niita ei saa painaa/taputella tiiviisti, vaan mieluiten vaan lusikoida oikea maara
-sen jalkeen varmistaa sormella, etta kahvinpuruja ei jaa siihen valiin, jotta ylaosan saa kierrettya tiiviisti kiinni.
Sitten vaan pannu tulille ja kun se alkaa pitaa porisevaa aanta niin siirretaan pois liedelta.
Ja ei kannata unohtaa pannua liedelle, muuten kumitiiviste palaa kiinni! Been there done that…
Ainiin ja kahvivinkkina mulle on sanottu etta kannattaa suosia vahan karkeampaa jauhatusta, kuin mita normaaliin espresso-koneeseen kaytetaan. Mut ei kuitenkaan niin karkeata mita suodatinkahvi on. 🙂
Aivan mahtavia vinkkejä, kiitos!! Tämä ei ole ihan huonomuistisimman hommaa eli välillä ei ilmeisesti kannata häipyä tekemään muuta, jos pannu on tulilla 🙂 Pakko kokeilla pian eli jo heti huomenna!
Kiitos Johanna, aina välillä näitä kyllä näkyy kirppiksillä ja monesti mullakin on ollut ihan kädessä ja korissakin asti. Tämä oli jotenkin niin söpön pieni, että ei vie tilaakaan vaikka välillä olisikin vailla käyttöä 😉
Meillä on juuri tuo kolmen kupin bialetti. Täällä Islannissa on ihan peruskaupoissa hyvä espressovalikoima, joten hyvää kahvia löytää helposti. Suomessa olenkin etsinyt sitten hiukka enemmän että löydän sopivan täyteläistä kahvia tuohon mutteripannuun. Valmistushan on ihan huippuhelppoa, kunhan muistaa että kahvia ei saa painaa tiiviiksi siihen suodatin osioon, vaan ihan täyttää ”löysästi” täyteen. (en tiedä saako tästä selityksestä mitää selkoa, kuumeessa täällä sohvan nurkassa höpöttelen 😀 )
Tuo kahvin mittaaminen vaikuttaa aika keskeiseltä asialta eli ettei tosiaan tuki puruja liian tiiviisti – kiitos!! Ja sitten vaan lempparikahvia metsästämään!
Oiiiii, ihana löytö! Täältä löytyy kans tuo kolmen kupin bialetti ja tosi kovalla käytöllä onki ollut! Itse tykkään juoda Lavazzan kahvia (taitaapi löytyä ihan peruskaupoista) ja sitten Clipperin violetissa pussissa olevaa espressokahvia! Joskus teen myös sekotuksen jostain maustekahvista tuon Lavazzan kanssa, tällä hetkellä taitaa löytyä korvapuustikahveeta. Kokeilemalla löytyy semmonen mukava kombo! 🙂
Voi kiitos näistä vinkeistä, laitan ne kaikki talteen kun mietin mitä kahvia kokeilen! Tapaan välillä sekoittaa etenkin peruskahvia ja kardemummakahvia, ja se on kanssa tosi hyvää – varmaan aika samantyyppistä kuin tuo korvapuusti (?) Vie jopa makeannälkää välillä 😉
Pannu näyttää tosi siistiltä, mutta kannattaa tarkistaa sen kumitiivisteen kunto. Tiiviste on helppo vaihtaa ja kovettunut tiiviste voi vaikuttaa pannun toimivuuteen. Omaan makuun parhaiten sopivan kahvin löytää kokeilemalla, oma suosikkini on pehmeän makuinen Illy 🙂
Kumitiiviste näytti päällisin puolin ihan siistiltä, mutta tosiaan hyvä pointti että kantsisi tarkistaa onko se silti päässyt kuivumaan.. Uusia löytyy varmaan helposti, kun on tunnettu merkki 🙂 Laitan tuonkin kahvimerkin mieleen, kiitos!
Sattumoisin juuri tänään hipelöin kaupassa Bialettin mutteripannua, jonka hinta oli kirvelevät 45 euroa! Joten onnittelut hienosta löydöstä!
Kuulostaa ehkä oudolta, mutta mielestäni Lidlistä löytyvä Bellarom espresso on hyvää ja sopivan hintaista. Kokeile!
Katsoin kanssa, että samankokoinen maksaisi uutena noin 25 euroa eli ihan hyvä löytö, vaikka tiivisteen joutuisikin vaihtamaan. Ja arvaatko, tultiin juuri Lidlistä ja ostin just tuota espressokahvia, kun ajattelin etten viitsi millään hifijutuilla aloittaa! Kiva kuulla ettei se mitään ihan kuraa ole 🙂
Söpö löytö! Itekin olen löytänyt about samankokoisen Bialetin kirppikseltä =) Just sopivan kulunut ja kaunis.
Parhaat kahvit pannuun löytyy ihan alan liikkeistä, eli esim kahviloista kannattaa ostaa puruja. He sitten siinä samalla hetkellä jauhavat ne sulle, joten saa ainakin tuoretta =) Ja kannattaa myyjältä kysellä että mikä olisi hyvää kahvia, koska valikoima vaihtelee. Ite oon tykännyt esim Helsingin kahvipaahtimon Buli-pavuista. Niitä myydään aika monissa paikoissa.
En tiedä miten yksityiskohtaista infoa kahvin keittelyyn kaipaat, joten tässä voi nyt tulla jotain turhaa tietoa mutta parempi kai niin päin! Ite oon keitellyt kohta pari vuotta kahveja tuollaisella mutteripannulla joten jotain niksejä on tullut opittua.
Vettä kannattaa laittaa sinne alas viivaan asti, puruja tosiaan silleen suht täyteen, mutta niitä ei tarvitse mitenkään tampata. Levyn lämpötila kannattaa pitää aika alhaalla, ettei kahvi kärtsää. Esim kakkosella tulee hyvää. Siinä vaiheessa kun se kahvi alkaa tulemaan ylös, niin ei kuulu mitään ääntä mutta sitten kun kahvi on valmis, se alkaa pulputtaa, jolloin kannattaa äkkiä ottaa pois levyltä.
Ps.
Pro-vinkkiä mutteripannuespressoon sain vuoden baristalta, ja hän kertoi että tuolla tavalla tehtävä kahvi ei ole ihan aitoa vahvaa espressoa, mutta tuollakin saa keitettyä pienen määrän espressoa seuraavalla tavalla:
Keittää ensin veden valmiiksi kiehuvaksi vedenkeittimellä, sitten lisää kuuman veden pannuun ja purut sisään normaalisti ja heittää pannun kuumalle liedelle. Tässä tapauksessa lieden pitää olla täysillä, ja kannen auki. Pian kahvi alkaa puskemaan ylös, jolloin kansi suljetaan ja hella pistetään nollille. Hetken aikaa kahvi nousee ylös, ja sen pitäisi nyt olla sitä kunnon espressoa. Tämän olen itse saanut onnistumaan vain kerran kunnolla, vähän hankala.. Suurin osa vedestä jää siis tarkoituksella nousematta.
Että semmoista hifistelyä 😀 Lempiaihe, joten hehtaarikommentti! Linkki vielä kahvifiilistelypostaukseeni, jossa kuvia välivaiheista:
Voi kiitos Peeta, että jaksoit kirjoittaa näin paljon vinkkejä vasta-alkajalle! Mä muistelinkin, että olen sun blogissa näitä mutteripannuja nähnyt eli olisin varmaan pian sinne hyökännyt etsimään lisätietoa aiheesta 🙂 Tuo provinkki kuulostaa aika haastavalta eli ehkä koitan sitä vähän myöhemmin, heh!
Meillä on sama mutteripannu majaillut kaapissa kohta viisitoista vuotta 🙂
Välillä tulee kausi, jolloin sitä käytetään päivittäin, välillä se unohtuu kaapin perukoille samaan tapaan kuin moni muu keittiökapine.
Monet kahvilaadut kokeilleena sanoisin, että mutteripannuun Lidlin espressossa on oikein hyvä hinta-laatusuhde. Moni kahvifriikkikaverini ostaa koneisiinsa kahvipapujakin Lidlistä.
Ihanan maitokahvin saat, kun keittelet espresson ja lämmität punaista/sinistä maitoa mikrossa tai kattilassa ja kaadat ne isoon laakeaan kuppiin…Sitten voi jo leikkiä olevansa Pariisissa 🙂
Kuulostaa tutulta monien keittiölaitteiden suhteen. Mutteripannu ei onneksi vie yhtä paljon tilaa, kun esim. leipäkone eli ei haittaa vaikka se välillä jäisikin käyttämättä. Vähän semmoinen klassikkoväline, joka on varmaan aina välillä hauska kaivaa esille :). Olet jo toinen, joka suosittelee tuota Lidlin espressokahvia eli se vissiin on ihan hyvää! Monet Lidlin jutut kyllä on 🙂 Meillä muuten mies tekee lähes päivittäin noita latteja vaahdotetusta maidosta!
Moni on jo vinkkinsä pistänyt, mutta laitetaan nyt omatkin jakoon 🙂 Sain kyseisen pannun jouluna lahjaksi ja kahvina olen käyttänyt italialaista borgo de medici -makukahvia ja on ollut ihan superhyvää!!Kahvia myytiin ainakin joulun aikoihin stockalla. Pannua olen käyttänyt seuraavasti: kostuttanut tiivistettä vähän vedellä, koska ensimmäisellä kerralla pannu vuosi keskikohdasta. En tosin tiedä johtuiko se tiivisteestä vai oliko pannu kierretty liian löysään kiinni(?). Keitän veden valmiiksi vedenkeittimellä vesisäiliöön, vettä tulee mutterin alaosaan asti. Sitten suodatinkuppi täyteen puruja, joita ei siis saa painaa tiiviiksi. Kierrä yläosa tiukasti kiinni. Käsittele kuumia alumiiniosia aina esim. patakintailla, koska muuten palaa näpit!! Keitä levyllä keskilämmöllä (itsellä 4/6) niin että kahvi alkaa pulputa. Kun pulppuaminen on loppunut, pannu on melko lailla piripinnassa kahvetta, ota pois liedeltä ja tarjoile välittömästi. Sitten eikun kivat espressokupit esille ja nauttimaan!..ja ainiin Pikakahvia tai sähkökäyttöisiin keittimiin takoitettua espressokahvia ei saa käyttää keittimessä. Ne voivat tukkia suodattimen.
Kiitos, kiitos – niin mahtavaa, että jaksoit kirjoittaa nämä step-by-step -ohjeet! Espressokupit multa itseasiassa puuttuukin eli tulipas hyvä syy hankkia vähän uusia astioita, hmmmm 😉 Googlasin äsken ohjeita pannun puhdistukselle ja sain tulokseksi kahta kuppikuntaa eli osa poistaa tiivisteen ja siivilän tosi usein ja osa ei juuri koskaan? Mikähän tässä mahtaisi olla oikea tapa?
Hyvä löytö hyvään hintaan!
Meillä on juotu espresso pannukahvia jo vuosien ajan. Induktio liesi (kuuma hetkessä) on ihan paras mutterikeittimelle. Meillä valmistui keittiöremontti juuri parahiksi jouluksi ja mikä ero onkaan kun tuo mutteripannulla valmistettu kahvi pulppuaa minuutissa valmiiksi verrattuna siihen kun ennen odoteltiin minuutti tolkulla, että kahvi on valmista. Huomattavasti pehmeämmän makuista espressoa mitä nopeammin se valmistuu!
Kaupoista löytyy paljon hyviä espresso kahveja ja hintahaarukkakin on laaja. Itse tykkään esim. Clipperin espressosta (tuo violetti pussi). Suosittelen myös maidon lämmittämistä ja vaahdottamista. Vaahdotukseen ei tarvitse ihme vempaimia, ihan käsipelillä normi vispilällä.
Nautinnollisia kahvihetkiä.
Nuo induktioliedet ovat kyllä aika uskomattomia – vesi kiehuu ihan sekunneissa! Täytyy ehdottomasti harkita, jos joskus teemme keittiöremonttia 🙂 Vaahdotus onkin sitten jo ihan tuttua hommaa – merimies tekee päivittäin 🙂
äh, unohdin, että tuo Bialettin pannu ei käykään induktioliedelle, joten unohda edellinen neuvoni sen suhteen. Mutta suosittelen induktioliedelle käyvän pannun hankkimista kaikille kenellä induktio käytössä. Sen avulla jää mutteripannulla helposti espressoon tuleva kitkeryyn pois. Oman induktiolle käyvän pannumme taisimme ostaa Kodin Ykkösestä eikä hintakaan ollut paha.
Sulle on tullut jo paljon hyviä vinkkejä, itse olen espressoa samanlaisesta pannusta juonut pari vuotta. Tosiaan, kahvia ei saa painella tiiviiksi, vettä viivaan asti ja hidas lämmitys – se on pannulle ja espressolle lempeämpää. Pidän itse levyä kakkosella, kolmosella jos on kiire.
Tässä ei kai kuitenkaan ole pesemistä mainittu?… Bialetti-espressokeittimet ovat alumiinia, joten (ymmärtääkseni) niiden pesu on hyvin tärkeää, ettei sit ala tulemaan mitään kemiallisia reaktioita. En tiedä aiheesta sen enempää, mutta googlailemalla löytyy. Alaosa kannattaa pestä niin nopeasti kuin mahdollista, ettei sinne jää kosteutta ja että se kuivuu nopeasti. Voi vaikka patakintaat kädessä ruuvata kahvinkaadon jälkeen mutteripannun auki, jota se vähän jäähtyy ennen kuin huuhtelee sen vedellä ja laittaa kuivumaan. Olin muutaman kuukauden laiska tämän kanssa, ja alaosaan alkoi kertyä valkoisia pisteitä. Niiden vaarallisuuten netti antoi hyvin vaihtelevaa palautetta :/
Tuo peseminen olikin seuraava asia, jota mietin – kiitos näistä vinkeistä! Taisin muuten ekalla kokeilulla kiehuttaa liian kuumalla levyllä, kun aika kitkerää tuli 🙂 Täytyy jatkaa hatjoituksia!
Täällä kommenteissa on tullutkin jo monia tärkeitä juttuja mut sellanen mitä painottaisin on et pannu on otettava levyltä VÄLITTÖMÄSTI kun se alkaa pulputtaa, muuten kahvi palaa ja se maistuu hernekeitolta. Hifistelijät kietoo pannun kylmään veteen kastettuun pyyhkeeseen jottei kahvi vain palaisi, mutta se ei ehkä harrastelijalle ole tarpeellista. Ja sinne pannun pohjalle kuuluu jäädä vettä, jos ei jää niin se on luultavasti ollut liian kauan liedellä 🙂
Kiitos kivasta blogistasi! Ja onnea uuden kahvipannun kanssa. Harrastan italian opiskelua ja oppikirjassa on tärkeä vinkki mutteripannun käyttäjälle. Siinä pitää ehdottomasti käyttää moka-jauhettua espressokahvia (macinato per moca, ei siis per macchina espresso).
Oikeita raaka-aineitahan italialaiset aina korostavat. Itselläni on ikivanha mutteripannu, mökillä kaasuhellan kanssa seurustelemassa. Pannu on jäänyt vähälle käytölle, mutta nyt on oikeanlaista kahvia tuotu alkuperämaasta saakka. Kokemuksia yhdistelmästä saan vasta jäiden lähdettyä, jolloin mökkisaareen pääsee.
Kiitos Tuija! Moka on siis sana, jota tulee etsiä paketista – enpä tosiaan olisi tiennyt! Nykyään varsinkin kun on noita kahvijuttuja vaikka minkälaisiin laitteisiin… 🙂 Jäiden lähtöä odotellessa (niin mekin)!
Asun kolmatta vuotta Italiassa ja mutterikahvia on tullut juotua melkoisesti… allekirjoitan nuo kaikki yllàolevat neuvot, hyvià ovat. En malta olla lisààmàttà seuraavaa tietoiskua kehààn, eli jos jostain syystà kahvi maistuu oudolle, ”pahalle”, kitkeràlle tms. ei syy vàlttàmàttà ole kahvilaadussa vaan siinà tiivisteessà. Uusi mutteripannu tekee aluksi ”huonoa” kahvia ja sità joutuu kàyttàmààn hetken ennenkuin kahvista alkaa tulla hyvàà, mutta omalla kohdalla on jostain syystà kàyny pari kertaa niin ettà kàytòstà huolimatta kahvi oli aina vaan pahaa. Ja syy oli juurikin tiivisteessà, jonka siis vaihdoin muutamaankin otteeseen ennenkuin homma alkoi pelaamaan. Eli jos maku ei miellytà aluksi, àlà toki nakkaa pannua kaatikselle vaan koklaa ensin tiivisteen vaihtoa! Mahtavia kahvitteluhetkià 🙂 Ai niin ja kiitokset loistavasta blogista, katselen kaiholla supisuomalaista sisustustyyliàsi jota tààllà ei juurikaan ole tarjolla…
Tilasin juuri uusia tiivisteitä eli koin tosiaan paremmaksi vaihtaa sen uuteen. Kumi kuitenkin aina kovettuu ja hapertuu. Kunpa vaan saisin uuden heti hyvin paikoilleen eikä falskaisi pahasti tms… Heh, olen tosiaan ymmärtänyt että skandinaavinen, pelkistetympi tyyli on monessa muussa maassa harvinaisuus 🙂
Itsekin olen keittänyt aina vain tuolla mutteripannulla- paljon söpömpi kuin moccamaster 😉
Lemppari espresso on myös minulla se clipperin violetti-pussi, mistä joku jo mainitsikin. Myös lahjaksi saatu normi starbucksin tummapaahtoinen sumatra on aika ihanaa! Hyviä kahvihetkiä toivottaen, Camilla
Mutteripannulla ei tule espessoa vaan ”mokkaa”, koska siinä ei ole yhtä kovaa painetta. Mutta hyvää kahvia sillä tulee. Espressojauhatus ei ole siihen oikea (se on liian hienoa) vaan hieman karkeampi (moka-jauhatus). Mutta tavallisissa kaupoissa Suomessa ei sellaista ole tarjolla, pressopannu-nimistä jauhatusta (se missä pannun sisällä on mäntä, joka painetaan alas) joskus näkee ja se lienee aika samanlaista karkeudeltaan kuin mokkajauhatus. Itse olen tehnyt mutteripannulla aivan samasta kahvista kuin suodatinkeittimelläkin, vaikka se ei ole oikeasti se optimaalinen jauhatus.
Siiviläosa täytetään kahvilla ihan ”normaalisti”, jos ei ole tehnyt espressoa kahvamasiinalla eikä tiedä mitä tamppaus on (espresso kun tiivistetään tampilla painamalla siiviläkuppiin).
Vettä täytetään ruuvin alaosaan asti (se on paineventtiili ja sen on oltava veden yläpuolella). Kun vesi alkaa lämmetä, kahvi alkaa nousta putkea ylös. Kun melkein kaikki vesi on noussut, alkaa kuulua ”pulputus” ja silloin pannu otetaan pois. Kahvisäiliö on silloin siis lähes täysi (jos vettä laittoi maksimimäärän). Kun aluksi ei ehkä tunnista tuota muutosta äänessä voi varovasti patakinnas kädessä avata kantta ja kurksitaa, mitä siellä tapahtuu, niin ymmärtää. Eli ensin kahvia pulppuaa putkesta, sitten kaikki kahvi on tullut ja putkesta tulee ilmaa, josta se pulputtava ääni kuuluu.
Puhdistamisesta en uskalla sanoa mitään, kun meillä on teräksinen pannu tuon alkuperäisen alumiinin sijaan.
Niinhän se periaatteessa on. Ilmeisesti aika lähelle voi silti päästä, jos noudattaa Peetan mainitsemia ammattilaisvinkkejä 🙂 Mulle riittää tosin vahvuudessa jo se peruskahvi!
Moi! Löysin sun blogin uusinta Dekoa plärätessäni. Kiva koti teillä ja hauskoja yksityiskohtia pullollaan!
Mitä tulee tähän kahvi-asiaan, meillä on induktioliedelle tarkoitettu Bialetti, ja on tosiaan nopea! Käytän kaikenmoisia kahveja siinä. Maistuvimmat mun mielestä Arvid Nordquistin Colombia Mancali (normikaupoista saa) tai ”juhlapäivänä” Turun Kahvipaahtimon Espresso 50/50. Lisäks omistan vielä Nespresson maidonvaahdottimen, joka on Bialettin ehdoton kaveri meidän huushollissa! Suosittelen, vaikka onkin tyyris.
Hei ja pahoittelut vastaukseni viipymisestä! Koti oli tosiaan nyt Dekossa, vaikka kuvat on otettu lähes 1,5 vuotta sitten. Itsekin sain hämmästellä, miltä meillä silloin näytti 🙂 Kiitos myös kahvi-vinkeistä, palaan varmasti lukemaan täältä kommentit, kun seuraavan kerran mietin kahvin ostoa Bialettiin!
A 2ND HAND BIALETTI
Moi! Ruoasta voidaankin sitten siirtyä kätevästi juomaan. Me käytiin nimittäin merimiehen kanssa tänään kirppiksellä ja siellä silmiini osui pieni mutteripannu. Ajattelin, että siinäpä söpö kahvinkeitin Ainan leikkikeittiöön, kun 1,50 euron hintakin oli varsin sopiva. Kotona silmäilin pannua tarkemmin ja se osoittautuikin ihan laadukkaaksi (?) eli kyseessä on ilmeisesti kolmen espressokupin Bialetti Moka Express.
Juon yleensä espressoa lähinnä ulkomailla, kun kofeiinia on saatava ja paikallinen musta kahvi ei maistu. Joka kerta yllätyn espresson voimakkaan täyteläisestä mausta ja mietin miksen koskaan ole tehnyt tätä kotona!? Pikkuisessa Moka Expressissä on kaikki osat tallessa ja hyvässä kunnossa eli nyt taisikin käydä niin, että otan sen omiin leikkeihini ja kokeilen miten espresso sillä onnistuu. Ilmeisesti jonkin verran harjoittelua vaatii..? Mikäli siellä on mutteripannuharrastajia, niin otan mielelläni kaikki vinkit vastaan eli mitä kahvia kannattaa ostaa ja miten valmistus sujuu parhaiten?
Hi! Some flea market shopping was done today and this is what I found – a Bialetti Moka Express coffee pan for 1,5 euros. First I thought, that it would be great for Aina´s little kitchen, but then I started thinking that I could actually make espresso with it! I usually drink only regular black coffee, but cup of espresso could be nice sometimes. So I guess this means that I must start practicing with my new Moka Express 🙂 Do you have one?
46 replies to “A 2ND HAND BIALETTI”
Pieni lintu
Hih, ja minä luin että ”baletti”..ajattelin, että nyt on Maiju alkanut balettia harrastaan.. 😉
Vähänkö hyvä löytö tosiaan! 🙂
Maiju
Baletti ja minä, heh. Ei kovin todennäköinen yhdistelmä, vaikka sellaiset vanhat balettitossut olis kyllä ihanat 😉
tiina
Mikaan expertti en oo noiden pannujen kanssa, mutta tassa kolme tarkeeta vinkkia mitka oon itse oppinut kantapaan kautta:
-vetta vaan siihen alapuoliskon venttiiliin asti, meidan bialettissa on pieni viiva siella sisapuolella merkkina
-kun keskiosaan laittaa kahvinpurut niin niita ei saa painaa/taputella tiiviisti, vaan mieluiten vaan lusikoida oikea maara
-sen jalkeen varmistaa sormella, etta kahvinpuruja ei jaa siihen valiin, jotta ylaosan saa kierrettya tiiviisti kiinni.
Sitten vaan pannu tulille ja kun se alkaa pitaa porisevaa aanta niin siirretaan pois liedelta.
Ja ei kannata unohtaa pannua liedelle, muuten kumitiiviste palaa kiinni! Been there done that…
Ainiin ja kahvivinkkina mulle on sanottu etta kannattaa suosia vahan karkeampaa jauhatusta, kuin mita normaaliin espresso-koneeseen kaytetaan. Mut ei kuitenkaan niin karkeata mita suodatinkahvi on. 🙂
Maiju
Aivan mahtavia vinkkejä, kiitos!! Tämä ei ole ihan huonomuistisimman hommaa eli välillä ei ilmeisesti kannata häipyä tekemään muuta, jos pannu on tulilla 🙂 Pakko kokeilla pian eli jo heti huomenna!
Johanna Koo
Hieno löytö! Pitäs katella ittelleki 🙂 Ihana muuten toi sun mukisäilytys <3
Maiju
Kiitos Johanna, aina välillä näitä kyllä näkyy kirppiksillä ja monesti mullakin on ollut ihan kädessä ja korissakin asti. Tämä oli jotenkin niin söpön pieni, että ei vie tilaakaan vaikka välillä olisikin vailla käyttöä 😉
Piia
Meillä on juuri tuo kolmen kupin bialetti. Täällä Islannissa on ihan peruskaupoissa hyvä espressovalikoima, joten hyvää kahvia löytää helposti. Suomessa olenkin etsinyt sitten hiukka enemmän että löydän sopivan täyteläistä kahvia tuohon mutteripannuun. Valmistushan on ihan huippuhelppoa, kunhan muistaa että kahvia ei saa painaa tiiviiksi siihen suodatin osioon, vaan ihan täyttää ”löysästi” täyteen. (en tiedä saako tästä selityksestä mitää selkoa, kuumeessa täällä sohvan nurkassa höpöttelen 😀 )
Maiju
Tuo kahvin mittaaminen vaikuttaa aika keskeiseltä asialta eli ettei tosiaan tuki puruja liian tiiviisti – kiitos!! Ja sitten vaan lempparikahvia metsästämään!
emmi
Oiiiii, ihana löytö! Täältä löytyy kans tuo kolmen kupin bialetti ja tosi kovalla käytöllä onki ollut! Itse tykkään juoda Lavazzan kahvia (taitaapi löytyä ihan peruskaupoista) ja sitten Clipperin violetissa pussissa olevaa espressokahvia! Joskus teen myös sekotuksen jostain maustekahvista tuon Lavazzan kanssa, tällä hetkellä taitaa löytyä korvapuustikahveeta. Kokeilemalla löytyy semmonen mukava kombo! 🙂
Maiju
Voi kiitos näistä vinkeistä, laitan ne kaikki talteen kun mietin mitä kahvia kokeilen! Tapaan välillä sekoittaa etenkin peruskahvia ja kardemummakahvia, ja se on kanssa tosi hyvää – varmaan aika samantyyppistä kuin tuo korvapuusti (?) Vie jopa makeannälkää välillä 😉
Riikka
Pannu näyttää tosi siistiltä, mutta kannattaa tarkistaa sen kumitiivisteen kunto. Tiiviste on helppo vaihtaa ja kovettunut tiiviste voi vaikuttaa pannun toimivuuteen. Omaan makuun parhaiten sopivan kahvin löytää kokeilemalla, oma suosikkini on pehmeän makuinen Illy 🙂
Maiju
Kumitiiviste näytti päällisin puolin ihan siistiltä, mutta tosiaan hyvä pointti että kantsisi tarkistaa onko se silti päässyt kuivumaan.. Uusia löytyy varmaan helposti, kun on tunnettu merkki 🙂 Laitan tuonkin kahvimerkin mieleen, kiitos!
Sara
Sattumoisin juuri tänään hipelöin kaupassa Bialettin mutteripannua, jonka hinta oli kirvelevät 45 euroa! Joten onnittelut hienosta löydöstä!
Kuulostaa ehkä oudolta, mutta mielestäni Lidlistä löytyvä Bellarom espresso on hyvää ja sopivan hintaista. Kokeile!
Maiju
Katsoin kanssa, että samankokoinen maksaisi uutena noin 25 euroa eli ihan hyvä löytö, vaikka tiivisteen joutuisikin vaihtamaan. Ja arvaatko, tultiin juuri Lidlistä ja ostin just tuota espressokahvia, kun ajattelin etten viitsi millään hifijutuilla aloittaa! Kiva kuulla ettei se mitään ihan kuraa ole 🙂
Peeta
Söpö löytö! Itekin olen löytänyt about samankokoisen Bialetin kirppikseltä =) Just sopivan kulunut ja kaunis.
Parhaat kahvit pannuun löytyy ihan alan liikkeistä, eli esim kahviloista kannattaa ostaa puruja. He sitten siinä samalla hetkellä jauhavat ne sulle, joten saa ainakin tuoretta =) Ja kannattaa myyjältä kysellä että mikä olisi hyvää kahvia, koska valikoima vaihtelee. Ite oon tykännyt esim Helsingin kahvipaahtimon Buli-pavuista. Niitä myydään aika monissa paikoissa.
En tiedä miten yksityiskohtaista infoa kahvin keittelyyn kaipaat, joten tässä voi nyt tulla jotain turhaa tietoa mutta parempi kai niin päin! Ite oon keitellyt kohta pari vuotta kahveja tuollaisella mutteripannulla joten jotain niksejä on tullut opittua.
Vettä kannattaa laittaa sinne alas viivaan asti, puruja tosiaan silleen suht täyteen, mutta niitä ei tarvitse mitenkään tampata. Levyn lämpötila kannattaa pitää aika alhaalla, ettei kahvi kärtsää. Esim kakkosella tulee hyvää. Siinä vaiheessa kun se kahvi alkaa tulemaan ylös, niin ei kuulu mitään ääntä mutta sitten kun kahvi on valmis, se alkaa pulputtaa, jolloin kannattaa äkkiä ottaa pois levyltä.
Ps.
Pro-vinkkiä mutteripannuespressoon sain vuoden baristalta, ja hän kertoi että tuolla tavalla tehtävä kahvi ei ole ihan aitoa vahvaa espressoa, mutta tuollakin saa keitettyä pienen määrän espressoa seuraavalla tavalla:
Keittää ensin veden valmiiksi kiehuvaksi vedenkeittimellä, sitten lisää kuuman veden pannuun ja purut sisään normaalisti ja heittää pannun kuumalle liedelle. Tässä tapauksessa lieden pitää olla täysillä, ja kannen auki. Pian kahvi alkaa puskemaan ylös, jolloin kansi suljetaan ja hella pistetään nollille. Hetken aikaa kahvi nousee ylös, ja sen pitäisi nyt olla sitä kunnon espressoa. Tämän olen itse saanut onnistumaan vain kerran kunnolla, vähän hankala.. Suurin osa vedestä jää siis tarkoituksella nousematta.
Että semmoista hifistelyä 😀 Lempiaihe, joten hehtaarikommentti! Linkki vielä kahvifiilistelypostaukseeni, jossa kuvia välivaiheista:
http://rawdesignblog.blogspot.fi/2013/03/coffee-time.html
Maiju
Voi kiitos Peeta, että jaksoit kirjoittaa näin paljon vinkkejä vasta-alkajalle! Mä muistelinkin, että olen sun blogissa näitä mutteripannuja nähnyt eli olisin varmaan pian sinne hyökännyt etsimään lisätietoa aiheesta 🙂 Tuo provinkki kuulostaa aika haastavalta eli ehkä koitan sitä vähän myöhemmin, heh!
HJ
Meillä on sama mutteripannu majaillut kaapissa kohta viisitoista vuotta 🙂
Välillä tulee kausi, jolloin sitä käytetään päivittäin, välillä se unohtuu kaapin perukoille samaan tapaan kuin moni muu keittiökapine.
Monet kahvilaadut kokeilleena sanoisin, että mutteripannuun Lidlin espressossa on oikein hyvä hinta-laatusuhde. Moni kahvifriikkikaverini ostaa koneisiinsa kahvipapujakin Lidlistä.
Ihanan maitokahvin saat, kun keittelet espresson ja lämmität punaista/sinistä maitoa mikrossa tai kattilassa ja kaadat ne isoon laakeaan kuppiin…Sitten voi jo leikkiä olevansa Pariisissa 🙂
Maiju
Kuulostaa tutulta monien keittiölaitteiden suhteen. Mutteripannu ei onneksi vie yhtä paljon tilaa, kun esim. leipäkone eli ei haittaa vaikka se välillä jäisikin käyttämättä. Vähän semmoinen klassikkoväline, joka on varmaan aina välillä hauska kaivaa esille :). Olet jo toinen, joka suosittelee tuota Lidlin espressokahvia eli se vissiin on ihan hyvää! Monet Lidlin jutut kyllä on 🙂 Meillä muuten mies tekee lähes päivittäin noita latteja vaahdotetusta maidosta!
mery
Moni on jo vinkkinsä pistänyt, mutta laitetaan nyt omatkin jakoon 🙂 Sain kyseisen pannun jouluna lahjaksi ja kahvina olen käyttänyt italialaista borgo de medici -makukahvia ja on ollut ihan superhyvää!!Kahvia myytiin ainakin joulun aikoihin stockalla. Pannua olen käyttänyt seuraavasti: kostuttanut tiivistettä vähän vedellä, koska ensimmäisellä kerralla pannu vuosi keskikohdasta. En tosin tiedä johtuiko se tiivisteestä vai oliko pannu kierretty liian löysään kiinni(?). Keitän veden valmiiksi vedenkeittimellä vesisäiliöön, vettä tulee mutterin alaosaan asti. Sitten suodatinkuppi täyteen puruja, joita ei siis saa painaa tiiviiksi. Kierrä yläosa tiukasti kiinni. Käsittele kuumia alumiiniosia aina esim. patakintailla, koska muuten palaa näpit!! Keitä levyllä keskilämmöllä (itsellä 4/6) niin että kahvi alkaa pulputa. Kun pulppuaminen on loppunut, pannu on melko lailla piripinnassa kahvetta, ota pois liedeltä ja tarjoile välittömästi. Sitten eikun kivat espressokupit esille ja nauttimaan!..ja ainiin Pikakahvia tai sähkökäyttöisiin keittimiin takoitettua espressokahvia ei saa käyttää keittimessä. Ne voivat tukkia suodattimen.
Maiju
Kiitos, kiitos – niin mahtavaa, että jaksoit kirjoittaa nämä step-by-step -ohjeet! Espressokupit multa itseasiassa puuttuukin eli tulipas hyvä syy hankkia vähän uusia astioita, hmmmm 😉 Googlasin äsken ohjeita pannun puhdistukselle ja sain tulokseksi kahta kuppikuntaa eli osa poistaa tiivisteen ja siivilän tosi usein ja osa ei juuri koskaan? Mikähän tässä mahtaisi olla oikea tapa?
saija
Saattepa keittää mulle huomenna mutterisumpit 🙂
Maiju
Heii tää nyt unohtu! Mutta ens kerralla sitten 🙂
Tanja
Kauniita kuvia taas, eikä ollut paha hinta keittimestä!
Maiju
Nyt kun olen uusia keittimiä katsonut, niin oli kyllä edukas löytö. Uuden tiivisteenkin kanssa hinta jäi paljon ovh:sta!
Outi
Hyvä löytö hyvään hintaan!
Meillä on juotu espresso pannukahvia jo vuosien ajan. Induktio liesi (kuuma hetkessä) on ihan paras mutterikeittimelle. Meillä valmistui keittiöremontti juuri parahiksi jouluksi ja mikä ero onkaan kun tuo mutteripannulla valmistettu kahvi pulppuaa minuutissa valmiiksi verrattuna siihen kun ennen odoteltiin minuutti tolkulla, että kahvi on valmista. Huomattavasti pehmeämmän makuista espressoa mitä nopeammin se valmistuu!
Kaupoista löytyy paljon hyviä espresso kahveja ja hintahaarukkakin on laaja. Itse tykkään esim. Clipperin espressosta (tuo violetti pussi). Suosittelen myös maidon lämmittämistä ja vaahdottamista. Vaahdotukseen ei tarvitse ihme vempaimia, ihan käsipelillä normi vispilällä.
Nautinnollisia kahvihetkiä.
Maiju
Nuo induktioliedet ovat kyllä aika uskomattomia – vesi kiehuu ihan sekunneissa! Täytyy ehdottomasti harkita, jos joskus teemme keittiöremonttia 🙂 Vaahdotus onkin sitten jo ihan tuttua hommaa – merimies tekee päivittäin 🙂
Outi
äh, unohdin, että tuo Bialettin pannu ei käykään induktioliedelle, joten unohda edellinen neuvoni sen suhteen. Mutta suosittelen induktioliedelle käyvän pannun hankkimista kaikille kenellä induktio käytössä. Sen avulla jää mutteripannulla helposti espressoon tuleva kitkeryyn pois. Oman induktiolle käyvän pannumme taisimme ostaa Kodin Ykkösestä eikä hintakaan ollut paha.
Maiju
Aa, niin just alumiini ei sovi sille. No ei olisi ainoa keittiöväline, joka pitäisi lieden vaihdossa uusia 😉
Jenni
Bialettilla on myös induktioliesille sopivia, ainakin teräspannuissa.
Maiju
Hyvä tietää, kiitos!
lukija
Moi!
Sulle on tullut jo paljon hyviä vinkkejä, itse olen espressoa samanlaisesta pannusta juonut pari vuotta. Tosiaan, kahvia ei saa painella tiiviiksi, vettä viivaan asti ja hidas lämmitys – se on pannulle ja espressolle lempeämpää. Pidän itse levyä kakkosella, kolmosella jos on kiire.
Tässä ei kai kuitenkaan ole pesemistä mainittu?… Bialetti-espressokeittimet ovat alumiinia, joten (ymmärtääkseni) niiden pesu on hyvin tärkeää, ettei sit ala tulemaan mitään kemiallisia reaktioita. En tiedä aiheesta sen enempää, mutta googlailemalla löytyy. Alaosa kannattaa pestä niin nopeasti kuin mahdollista, ettei sinne jää kosteutta ja että se kuivuu nopeasti. Voi vaikka patakintaat kädessä ruuvata kahvinkaadon jälkeen mutteripannun auki, jota se vähän jäähtyy ennen kuin huuhtelee sen vedellä ja laittaa kuivumaan. Olin muutaman kuukauden laiska tämän kanssa, ja alaosaan alkoi kertyä valkoisia pisteitä. Niiden vaarallisuuten netti antoi hyvin vaihtelevaa palautetta :/
Mutta onnea hyvälle ostokselle! 😀
Maiju
Tuo peseminen olikin seuraava asia, jota mietin – kiitos näistä vinkeistä! Taisin muuten ekalla kokeilulla kiehuttaa liian kuumalla levyllä, kun aika kitkerää tuli 🙂 Täytyy jatkaa hatjoituksia!
Kisu
Täällä kommenteissa on tullutkin jo monia tärkeitä juttuja mut sellanen mitä painottaisin on et pannu on otettava levyltä VÄLITTÖMÄSTI kun se alkaa pulputtaa, muuten kahvi palaa ja se maistuu hernekeitolta. Hifistelijät kietoo pannun kylmään veteen kastettuun pyyhkeeseen jottei kahvi vain palaisi, mutta se ei ehkä harrastelijalle ole tarpeellista. Ja sinne pannun pohjalle kuuluu jäädä vettä, jos ei jää niin se on luultavasti ollut liian kauan liedellä 🙂
Maiju
Siis heti pois, kun kahvia alkaa tulla yläosaan? Tässä(kin) taisi mulle tulla moka ekassa kokeilussa, öhöm…
Tuija
Kiitos kivasta blogistasi! Ja onnea uuden kahvipannun kanssa. Harrastan italian opiskelua ja oppikirjassa on tärkeä vinkki mutteripannun käyttäjälle. Siinä pitää ehdottomasti käyttää moka-jauhettua espressokahvia (macinato per moca, ei siis per macchina espresso).
Oikeita raaka-aineitahan italialaiset aina korostavat. Itselläni on ikivanha mutteripannu, mökillä kaasuhellan kanssa seurustelemassa. Pannu on jäänyt vähälle käytölle, mutta nyt on oikeanlaista kahvia tuotu alkuperämaasta saakka. Kokemuksia yhdistelmästä saan vasta jäiden lähdettyä, jolloin mökkisaareen pääsee.
Maiju
Kiitos Tuija! Moka on siis sana, jota tulee etsiä paketista – enpä tosiaan olisi tiennyt! Nykyään varsinkin kun on noita kahvijuttuja vaikka minkälaisiin laitteisiin… 🙂 Jäiden lähtöä odotellessa (niin mekin)!
Erika
Asun kolmatta vuotta Italiassa ja mutterikahvia on tullut juotua melkoisesti… allekirjoitan nuo kaikki yllàolevat neuvot, hyvià ovat. En malta olla lisààmàttà seuraavaa tietoiskua kehààn, eli jos jostain syystà kahvi maistuu oudolle, ”pahalle”, kitkeràlle tms. ei syy vàlttàmàttà ole kahvilaadussa vaan siinà tiivisteessà. Uusi mutteripannu tekee aluksi ”huonoa” kahvia ja sità joutuu kàyttàmààn hetken ennenkuin kahvista alkaa tulla hyvàà, mutta omalla kohdalla on jostain syystà kàyny pari kertaa niin ettà kàytòstà huolimatta kahvi oli aina vaan pahaa. Ja syy oli juurikin tiivisteessà, jonka siis vaihdoin muutamaankin otteeseen ennenkuin homma alkoi pelaamaan. Eli jos maku ei miellytà aluksi, àlà toki nakkaa pannua kaatikselle vaan koklaa ensin tiivisteen vaihtoa! Mahtavia kahvitteluhetkià 🙂 Ai niin ja kiitokset loistavasta blogista, katselen kaiholla supisuomalaista sisustustyyliàsi jota tààllà ei juurikaan ole tarjolla…
Maiju
Tilasin juuri uusia tiivisteitä eli koin tosiaan paremmaksi vaihtaa sen uuteen. Kumi kuitenkin aina kovettuu ja hapertuu. Kunpa vaan saisin uuden heti hyvin paikoilleen eikä falskaisi pahasti tms… Heh, olen tosiaan ymmärtänyt että skandinaavinen, pelkistetympi tyyli on monessa muussa maassa harvinaisuus 🙂
Camcamillan
Mikä ihana bialetti-löytö!
Itsekin olen keittänyt aina vain tuolla mutteripannulla- paljon söpömpi kuin moccamaster 😉
Lemppari espresso on myös minulla se clipperin violetti-pussi, mistä joku jo mainitsikin. Myös lahjaksi saatu normi starbucksin tummapaahtoinen sumatra on aika ihanaa! Hyviä kahvihetkiä toivottaen, Camilla
Maiju
Kiitos Camilla kahvivinkeistä! Clipperin kahvi saattaa hyvinkin olla seuraava, jota ostan, sillä sitä varmaan löytyy täältä helpoimmin…
Jenni
Olitkin jo saanut paljon kommentteja.
Mutteripannulla ei tule espessoa vaan ”mokkaa”, koska siinä ei ole yhtä kovaa painetta. Mutta hyvää kahvia sillä tulee. Espressojauhatus ei ole siihen oikea (se on liian hienoa) vaan hieman karkeampi (moka-jauhatus). Mutta tavallisissa kaupoissa Suomessa ei sellaista ole tarjolla, pressopannu-nimistä jauhatusta (se missä pannun sisällä on mäntä, joka painetaan alas) joskus näkee ja se lienee aika samanlaista karkeudeltaan kuin mokkajauhatus. Itse olen tehnyt mutteripannulla aivan samasta kahvista kuin suodatinkeittimelläkin, vaikka se ei ole oikeasti se optimaalinen jauhatus.
Siiviläosa täytetään kahvilla ihan ”normaalisti”, jos ei ole tehnyt espressoa kahvamasiinalla eikä tiedä mitä tamppaus on (espresso kun tiivistetään tampilla painamalla siiviläkuppiin).
Vettä täytetään ruuvin alaosaan asti (se on paineventtiili ja sen on oltava veden yläpuolella). Kun vesi alkaa lämmetä, kahvi alkaa nousta putkea ylös. Kun melkein kaikki vesi on noussut, alkaa kuulua ”pulputus” ja silloin pannu otetaan pois. Kahvisäiliö on silloin siis lähes täysi (jos vettä laittoi maksimimäärän). Kun aluksi ei ehkä tunnista tuota muutosta äänessä voi varovasti patakinnas kädessä avata kantta ja kurksitaa, mitä siellä tapahtuu, niin ymmärtää. Eli ensin kahvia pulppuaa putkesta, sitten kaikki kahvi on tullut ja putkesta tulee ilmaa, josta se pulputtava ääni kuuluu.
Puhdistamisesta en uskalla sanoa mitään, kun meillä on teräksinen pannu tuon alkuperäisen alumiinin sijaan.
Maiju
Niinhän se periaatteessa on. Ilmeisesti aika lähelle voi silti päästä, jos noudattaa Peetan mainitsemia ammattilaisvinkkejä 🙂 Mulle riittää tosin vahvuudessa jo se peruskahvi!
h
Mistä tuo mukiteline on hankittu? 🙂
Maiju
Mukiteline on muistaakseni IB Laursenin (tai Nordalin…) ja ostettu pari vuotta sitten SÄDE-nimisestä sisustuskaupasta Vaasasta.
Anna
Moi! Löysin sun blogin uusinta Dekoa plärätessäni. Kiva koti teillä ja hauskoja yksityiskohtia pullollaan!
Mitä tulee tähän kahvi-asiaan, meillä on induktioliedelle tarkoitettu Bialetti, ja on tosiaan nopea! Käytän kaikenmoisia kahveja siinä. Maistuvimmat mun mielestä Arvid Nordquistin Colombia Mancali (normikaupoista saa) tai ”juhlapäivänä” Turun Kahvipaahtimon Espresso 50/50. Lisäks omistan vielä Nespresson maidonvaahdottimen, joka on Bialettin ehdoton kaveri meidän huushollissa! Suosittelen, vaikka onkin tyyris.
Hauskaa kevään odotusta sinne kotikonnuille 🙂