Hei! Keittiöremontissa on tällä hetkellä meneillään loppukiri eli tasojen asennuksen jälkeen pääsemme yläkaappien ja puuttuvien listojen ja panelointien kimppuun! Aivan työttöminä ei silti olla oltu ja nyt paljastankin mitä olemme hääräilleet keittiön vieressä olevassa ruokailutilassa. Tämä muutos on toinen K-Raudan CELLO-merkin kanssa tekemäni yhteistyö eli avaan teille koko prosessin työvaiheet ja materiaalit, joita käytimme. Sanottakoon heti alkuun, että tämä on jo pari vuotta kestäneen koristepaneelihulluuteni ehdoton kulminoituma ja pikän haaveilun odotettu palkinto!
Meidän kodissa kaikki huoneet ovat melko samankokoisia ja sellaisenaan tosi tilavia, noin 15 neliötä. Ruokapöytä mahtuu ruokailuhuoneeseen molemmin päin ja olenkin siirrellyt sitä sivulta toiselle. Silti pöydälle ei ole tuntunut löytyvän hyvää paikkaa – tila on ollut puolityhjä, mutta silti sinne ei ole luontevasti pystynyt sijoittamaan oikein mitään muita kalusteita. Idea seinille 2/3 mittaan nousevasta koristepaneloinnista alkoikin elää hyvin nopeasti, sillä tajusin sen ratkaisevan monta ongelmaa. Paneelien päälle nikkaroitava ohut tauluhylly sinetöi suunnitelman, sillä näin jo silmissäni sen lukuisat mahdollisuudet erilaisten pienten tavaroiden säilyttämiseen.
Ja näin homma sitten eteni: 1) Paneelien tyyli ja koko. Tämä on ensimmäinen ratkaistava asia eli minkälaisen jaotuksen paneeleihin haluaa ja miten korkeaksi se tehdään? Itse halusin säännölliset neliöt ja kolme tuntui hyvältä määrältä koon puolesta. Paneelien kokonaiskorkeus on 170 cm ja neliön sisäsivun mitta 41 cm. 2) Paneelien jaotuksen ja käytettävän puutavaran valinta. Me valitsimme materiaaliksi höylätyn CELLO-laudan, joka on 95 mm leveää ja 15 mm paksua. Paneelien jaotuksen miettiminen oli helpointa tehdä piirtämällä jaotus suoraan lyijykynällä seinään. Jälkiviisaana sanoisin, että tätä olisi voinut hioa vielä vähän pidempään, mutta kaksi ikkunaa käsittävässa kokonaisuudessa tuntui joka vaihtoehtoon tulevan outoja kohtia. Eli tarkoitan tietysti sitä, miten jaotus menee yhteen tilassa olevien ikkuna- ja oviaukkojen sekä seinän pituuksien kanssa. 3) Vanerin kiinnittäminen. Kun jaotus on päätetty ja merkattu seiniin, on aika kääriä hihat. Käytimme paneloinnin taustalle 4 mm ohutta koivuvaneria, jota löytyy K-Raudan ulkovaraston puolelta. Vanerilevy ei sopinut jaotuksen kanssa yksin ihan sellaisenaan eli sahasimme käsisirkkelillä siitä levyjä niin, että vanerilevyn sauma sovitettiin jäämään koristelistan alle piiloon. Sopivan kokoiset levyt liimattiin sekä kiinnitettiin pienillä nauloilla seinään. Tässä hommassa on tärkeintä pitää mielessä se, mikä jää näkyviin ja mikä piiloon! 4) Koristelistojen kiinnittäminen. Kun vanerilevyt ovat paikoillaan, siirrytään päälle tuleviin koristelistoihin, jotka tehtiin siis 95 mm leveästä CELLO-höylälaudasta. Itse halusin, että jalkalistan päälle tulee myös koristelista, jotta myös alimmat neliöt ovat kokonaisia. Alin koristelista on siis se, josta kannattaa aloittaa. Pähkäilimme, että pitkät vaakalistat on helpompi saada suoraan kuin pystylistat eli etenimme laittamalla seuraavaksi ylöspäin tulevat koristelistat, jotka siis sahattiin 41 cm mittaisiksi. Niiden päälle kiinnitettiin seuraava vaakalista täyspitkänä. Kiinnittämiseen käytimme niinikään puuliimaa, ohuita nauloja sekä ruuveja niissä kohdin, missä tiesimme seinäkoolausten olevan. Tällä tavalla jatketaan kunnes haluttu korkeus on saavutettu. Paneeliseinän viimeiseen ylimpään osaan valittiin CELLOn ohuempaa 45 mm leveää höylälautaa, jonka päälle asetettiin vaakatasossa 70 mm lauta. Nämä kiinnitettiin yhteen pienillä nauloilla ja liimalla toisiinsa ENNEN seinälle asentamista. Tauluhylly viimeisteltiin vielä yhdellä 45 mm levellä laudalla joka sekin liimattiin ja ruuvattiin kiinni. Tätä CELLOn höylättyä lautaa löytyy monessa koossa ja siitä voi käytännössä rakentaa sisätiloihin mitä tahansa! Iso suositus siis! 5) Rakojen kittaus ja hionta. Edelliset työvaiheet etenivät meillä tosi hyvää vauhtia, mutta tämä seuraava vaatikin sitten enemmän aikaa. Maalikerros usein peittää pienet raot, mutta isoja se ei peitä. Tästä syystä käytin paljon aikaa kaikkien rakojen sekä ruuvinreikien peittämiseen Siloran snickerisilotteella. Kittauksen voi joutua tekemään pariin kertaan, sillä kaikkia kohtia voi olla vaikea huomata ensimmäisellä kerralla. Lopuksi kuivunut ylimääräinen silote hiotaan pois sekä pölyt pyyhitään ennen maalausta. 6) Paneeliseinän maalaus. Tätä hetkeä odotin todella malttamattomana, sillä maalaaminen on musta aina se joka homman paras osuus! Käytin maalina CELLOn omaa vesiohenteista kalustemaalia, joka sävytettiin listavalkoiseksi. Työvälineiksi tarvittiin sekä pensseliä että pientä vaahtomuovitelaa. Maalasin paneelit kolmeen kertaan, sillä halusin maalikerroksista mahdollisimman siistit ja ohuet. Myös vaaleanharmaan jalkalistan maalasin yhtenäisyyden vuoksi valkoiseksi.
Näin jälkikäteen sanoisin, että tämän projektin vaikeusaste ei ollut kovin korkea. Kunhan paneelien jaotuksen saa ratkaistua ja käsisirkkelin käyttö vanerin halkaisemiseksi onnistuu, menee loppu lähes omalla painollaan. Eniten aikaa ja hermoja vei kaikkien rakojen umpeen kittaus, mutta se kannattaa tehdä huolella, jotta lopputuloksesta tulee siisti. Toinen asia, jota en ennakkoon osannut huomioida olivat ikkunoiden peitelistat eli jouduin korottamaan niitä laittamalla taustalle ohuet laudat. Samalla vaihdoin alimman peitelistan aiempaa levempään, mikä tietysti oli hyvä juttu, koska nyt ikkunalaudat ovat entistä syvemmät!
Jälleen kerran ajattelen, että jokainen työhön käytetty sekunti oli sen arvoista, sillä muutos on niin huomattava! Paneeliseinien ansiosta ruokapöytä on vihdoin ”ankkuroitunut” paikoilleen ja tila tuntuu isommalta ja helpommalta sisustaa. Eikä varmasti tarvitse erikseen sanoa, millaisen määrän eri mahdollisuuksia pieni taululista tarjoaa pienistä astelemista tykkäävälle! Myös itse paneeleihin voi kiinnittää tauluja tai vaikka seinävalaisimen. Sellainen ajatus itsellä jo muhii, kunhan vain sopiva vintage-valaisin löytyy. Ja muhii muuten eräs toinenkin ajatus tähän tilaan eli jos DIY-asiat kiinnostavat, kannattaa pysyä kuulolla! Miltäs tämä paneelimalli ja muutos näyttää teidän silmään? Hi there! My collaboration with CELLO continues so let me welcome you to our new diningroom. It´s as large as all the other rooms, but somehow it´s been very hard to decorate. I´ve been moving the dining table to almost every direction, but is has been like a ship on sail. So this room needed something to anchor the table and to feel more cozy and welcoming. So this is what we did during a one long weekend – panelled the walls with 4 mm thick plywood at first and then added 95 mm wide mouldings on top. Doing the wood work was very easy, but it surprised me how long it took to cover and sand all the small gaps before painting the whole thing white. But I´m so pleased with it now, and the panelling did just the thing I was hoping for – that tiny shelf on top is my favorite and the collages here will change daily I can promise! But what do you think about the transformation?
Kiitos! <3 Ihana kommentti, näin mäkin ajattelen, että vanhaan taloon nämä sopii hyvin ja tuo sopivaa ajattomuutta ja kodikkuutta. Ja pärjää vähemmillä huonekaluilla 😉
DIY WALL PANELS W/ CELLO
Kaupallinen yhteistyö CELLO
Hei! Keittiöremontissa on tällä hetkellä meneillään loppukiri eli tasojen asennuksen jälkeen pääsemme yläkaappien ja puuttuvien listojen ja panelointien kimppuun! Aivan työttöminä ei silti olla oltu ja nyt paljastankin mitä olemme hääräilleet keittiön vieressä olevassa ruokailutilassa. Tämä muutos on toinen K-Raudan CELLO-merkin kanssa tekemäni yhteistyö eli avaan teille koko prosessin työvaiheet ja materiaalit, joita käytimme. Sanottakoon heti alkuun, että tämä on jo pari vuotta kestäneen koristepaneelihulluuteni ehdoton kulminoituma ja pikän haaveilun odotettu palkinto!
Meidän kodissa kaikki huoneet ovat melko samankokoisia ja sellaisenaan tosi tilavia, noin 15 neliötä. Ruokapöytä mahtuu ruokailuhuoneeseen molemmin päin ja olenkin siirrellyt sitä sivulta toiselle. Silti pöydälle ei ole tuntunut löytyvän hyvää paikkaa – tila on ollut puolityhjä, mutta silti sinne ei ole luontevasti pystynyt sijoittamaan oikein mitään muita kalusteita. Idea seinille 2/3 mittaan nousevasta koristepaneloinnista alkoikin elää hyvin nopeasti, sillä tajusin sen ratkaisevan monta ongelmaa. Paneelien päälle nikkaroitava ohut tauluhylly sinetöi suunnitelman, sillä näin jo silmissäni sen lukuisat mahdollisuudet erilaisten pienten tavaroiden säilyttämiseen.
Ja näin homma sitten eteni:
1) Paneelien tyyli ja koko. Tämä on ensimmäinen ratkaistava asia eli minkälaisen jaotuksen paneeleihin haluaa ja miten korkeaksi se tehdään? Itse halusin säännölliset neliöt ja kolme tuntui hyvältä määrältä koon puolesta. Paneelien kokonaiskorkeus on 170 cm ja neliön sisäsivun mitta 41 cm.
2) Paneelien jaotuksen ja käytettävän puutavaran valinta. Me valitsimme materiaaliksi höylätyn CELLO-laudan, joka on 95 mm leveää ja 15 mm paksua. Paneelien jaotuksen miettiminen oli helpointa tehdä piirtämällä jaotus suoraan lyijykynällä seinään. Jälkiviisaana sanoisin, että tätä olisi voinut hioa vielä vähän pidempään, mutta kaksi ikkunaa käsittävässa kokonaisuudessa tuntui joka vaihtoehtoon tulevan outoja kohtia. Eli tarkoitan tietysti sitä, miten jaotus menee yhteen tilassa olevien ikkuna- ja oviaukkojen sekä seinän pituuksien kanssa.
3) Vanerin kiinnittäminen. Kun jaotus on päätetty ja merkattu seiniin, on aika kääriä hihat. Käytimme paneloinnin taustalle 4 mm ohutta koivuvaneria, jota löytyy K-Raudan ulkovaraston puolelta. Vanerilevy ei sopinut jaotuksen kanssa yksin ihan sellaisenaan eli sahasimme käsisirkkelillä siitä levyjä niin, että vanerilevyn sauma sovitettiin jäämään koristelistan alle piiloon. Sopivan kokoiset levyt liimattiin sekä kiinnitettiin pienillä nauloilla seinään. Tässä hommassa on tärkeintä pitää mielessä se, mikä jää näkyviin ja mikä piiloon!
4) Koristelistojen kiinnittäminen. Kun vanerilevyt ovat paikoillaan, siirrytään päälle tuleviin koristelistoihin, jotka tehtiin siis 95 mm leveästä CELLO-höylälaudasta. Itse halusin, että jalkalistan päälle tulee myös koristelista, jotta myös alimmat neliöt ovat kokonaisia. Alin koristelista on siis se, josta kannattaa aloittaa. Pähkäilimme, että pitkät vaakalistat on helpompi saada suoraan kuin pystylistat eli etenimme laittamalla seuraavaksi ylöspäin tulevat koristelistat, jotka siis sahattiin 41 cm mittaisiksi. Niiden päälle kiinnitettiin seuraava vaakalista täyspitkänä. Kiinnittämiseen käytimme niinikään puuliimaa, ohuita nauloja sekä ruuveja niissä kohdin, missä tiesimme seinäkoolausten olevan. Tällä tavalla jatketaan kunnes haluttu korkeus on saavutettu. Paneeliseinän viimeiseen ylimpään osaan valittiin CELLOn ohuempaa 45 mm leveää höylälautaa, jonka päälle asetettiin vaakatasossa 70 mm lauta. Nämä kiinnitettiin yhteen pienillä nauloilla ja liimalla toisiinsa ENNEN seinälle asentamista. Tauluhylly viimeisteltiin vielä yhdellä 45 mm levellä laudalla joka sekin liimattiin ja ruuvattiin kiinni. Tätä CELLOn höylättyä lautaa löytyy monessa koossa ja siitä voi käytännössä rakentaa sisätiloihin mitä tahansa! Iso suositus siis!
5) Rakojen kittaus ja hionta. Edelliset työvaiheet etenivät meillä tosi hyvää vauhtia, mutta tämä seuraava vaatikin sitten enemmän aikaa. Maalikerros usein peittää pienet raot, mutta isoja se ei peitä. Tästä syystä käytin paljon aikaa kaikkien rakojen sekä ruuvinreikien peittämiseen Siloran snickerisilotteella. Kittauksen voi joutua tekemään pariin kertaan, sillä kaikkia kohtia voi olla vaikea huomata ensimmäisellä kerralla. Lopuksi kuivunut ylimääräinen silote hiotaan pois sekä pölyt pyyhitään ennen maalausta.
6) Paneeliseinän maalaus. Tätä hetkeä odotin todella malttamattomana, sillä maalaaminen on musta aina se joka homman paras osuus! Käytin maalina CELLOn omaa vesiohenteista kalustemaalia, joka sävytettiin listavalkoiseksi. Työvälineiksi tarvittiin sekä pensseliä että pientä vaahtomuovitelaa. Maalasin paneelit kolmeen kertaan, sillä halusin maalikerroksista mahdollisimman siistit ja ohuet. Myös vaaleanharmaan jalkalistan maalasin yhtenäisyyden vuoksi valkoiseksi.
Näin jälkikäteen sanoisin, että tämän projektin vaikeusaste ei ollut kovin korkea. Kunhan paneelien jaotuksen saa ratkaistua ja käsisirkkelin käyttö vanerin halkaisemiseksi onnistuu, menee loppu lähes omalla painollaan. Eniten aikaa ja hermoja vei kaikkien rakojen umpeen kittaus, mutta se kannattaa tehdä huolella, jotta lopputuloksesta tulee siisti. Toinen asia, jota en ennakkoon osannut huomioida olivat ikkunoiden peitelistat eli jouduin korottamaan niitä laittamalla taustalle ohuet laudat. Samalla vaihdoin alimman peitelistan aiempaa levempään, mikä tietysti oli hyvä juttu, koska nyt ikkunalaudat ovat entistä syvemmät!
Jälleen kerran ajattelen, että jokainen työhön käytetty sekunti oli sen arvoista, sillä muutos on niin huomattava! Paneeliseinien ansiosta ruokapöytä on vihdoin ”ankkuroitunut” paikoilleen ja tila tuntuu isommalta ja helpommalta sisustaa. Eikä varmasti tarvitse erikseen sanoa, millaisen määrän eri mahdollisuuksia pieni taululista tarjoaa pienistä astelemista tykkäävälle! Myös itse paneeleihin voi kiinnittää tauluja tai vaikka seinävalaisimen. Sellainen ajatus itsellä jo muhii, kunhan vain sopiva vintage-valaisin löytyy. Ja muhii muuten eräs toinenkin ajatus tähän tilaan eli jos DIY-asiat kiinnostavat, kannattaa pysyä kuulolla! Miltäs tämä paneelimalli ja muutos näyttää teidän silmään?
Hi there! My collaboration with CELLO continues so let me welcome you to our new diningroom. It´s as large as all the other rooms, but somehow it´s been very hard to decorate. I´ve been moving the dining table to almost every direction, but is has been like a ship on sail. So this room needed something to anchor the table and to feel more cozy and welcoming. So this is what we did during a one long weekend – panelled the walls with 4 mm thick plywood at first and then added 95 mm wide mouldings on top. Doing the wood work was very easy, but it surprised me how long it took to cover and sand all the small gaps before painting the whole thing white. But I´m so pleased with it now, and the panelling did just the thing I was hoping for – that tiny shelf on top is my favorite and the collages here will change daily I can promise! But what do you think about the transformation?
18 replies to “DIY WALL PANELS W/ CELLO”
Riikka
Ihana taas jälleen kerran, sopii tilaan mainiosti!
maiju
Kiitos Riikka! ♥️🙏🏻 Tämä kyllä ratkaisi monta pulmaa kerralla! 😊
Noora / Villakoiria ja kissankarvaa
Ai mistäkö näyttää? No siis niin hieno! Aivan ihana lopputulos ❤️
maiju
Kiitos paljon!! ♥️ ♥️ Tää oli tosi odotettu projekti eli itsestäkin tuntuu hyvältä vihdoin nähdä se valmiina! 🙂
Satu
Hieno ratkaisu ja toteutus, mielestäni tosi tyylikäs ja kotoisa. Ja sopii talon tyyliin myös hyvin, klassinen ja ajaton.
maiju
Kiitos! <3 Ihana kommentti, näin mäkin ajattelen, että vanhaan taloon nämä sopii hyvin ja tuo sopivaa ajattomuutta ja kodikkuutta. Ja pärjää vähemmillä huonekaluilla 😉
Åsa Kesti
Lähden toteuttamaan tätä 👍 Hieno on. Onko tuo seinän harmaa sävy mikä? Vaikea löytää harmaata joka ei vedä siniseen.
kk
Todella hieno!! Tuo paneeliseinä jo itsessään ”sisustaa” huonetta tosi paljon! 💛
maiju
Voi kiitos paljon ja hyvin muuten sanoit, että paneelit sisustaa huonetta – kuvaa niiden jujua hyvin! 🙂
Mira
Tyylikäs ja tykkään! Sulla on aina niin inspiroivia ideoita.
maiju
Kiitos, kiva kuulla, että tykkäät! 🙂 <3
sannami
Ihailen aina omaperäisiä ja upeita ratkaisujasi, eikä tämäkään tee poikkeusta! Upea kokonaisuus!
maiju
Voi kiitos paljon, ihana kuulla, että tykkäät lopputuloksesta! 🙂 <3
Noora
Vitsi, muten hieno! Tykkään!! Ja aloin jo haaveilla samanlaisesta😅
maiju
Kiitos paljon! Sitten vain suunnitelmaa laatimaan 😀
Pingback: DIY DAYBED W/ CELLO - MAIJU SAW
Jenni
Upea toteutus!
Haluan listoittaa itsellenikin 1/3 paneelin, niin sain postauksesta hyviä vinkkejä. Kiitos!
maiju
Hei, kiva kuulla! Mä tykkään paneeleista aina vaan enemmän ja juuri onkin mietinnässä vähän samantyyppinen toteutus meidän eteiseen. 🙂