Hei! Syksy on omaa varmaa tahtiaan vierähtänyt talven puolelle ja joulu tekee tuloaan. On siis aika esitellä vuoden viimeinen rakennusprojekti, jonka toteutin nyt syksyllä yhteistyössäK-Raudan kanssa! Kun muutimme tähän taloon, avautui iso takapiha sisäpihalta yhtä kulkureittiä pitkin jopa siinä määrin ”epäselvästi”, että osa tulijoista ei heti hoksannut meidän pihan jatkuvan myös pensasaidan toiselle puolelle. Ekana kesänä avasimmekin toisen kulkureitin pihaan, jotta talo edustoineen nivoutuisi paremmin yhteen muun tontin kanssa. Silti kaipasin edelleen näiden pihojen väliin jonkinlaista selvempää viitettä, joka saattelisi tulijan paremmin myös puutarhan puolelle – eikä mielikuvana naapuriin! Pergolan rakentamisen jälkeen visio lähtikin selkiytymään eli kulkureitti kaipasi ilmiselvästi porttia, joka olisi muotokieleltään yhteneväinen pergolan kanssa! Lisäksi halusin lyödä projektilla toisenkin kärpäsen, nimittäin vaihtaa vanhan muovisen ja ruman ulkovalotolpan paremmin pihan miljööseen sopivaksi.
Portin rakentaminen lähti liikkeelle pystytolppien paikkojen määrittämisestä. Etummaiset pystytolpat mitoitettiin siten, että ne kiinnitettäisiin kivisen askelman päälle PROF-tolpanjaloilla (samantyylisiä käytimme myös pergolassa). Taaemmat pystytolpat tulivat puolestaan nurmikolle eli ne päädyttiin kiinnittämään maahan betoniin upotetuilla PROF-pilarikengillä. Niinpä ensimmäisenä steppinä oli kaivaa betonivaluja varten maahan kuopat, joiden pohjalle laitoimme lecaharkot. Betonin sekoitimme Weberin S100 pakkasenkestävästä kuivabetonista ohjeen mukaan ja kippasimme lecaharkkoihin sekä kuoppaan harkkojen ympärille. Pilarikengät tuettiin pienillä tukilaudoilla betonin kuivumisen ajaksi, jotta pilarikengät jähmettyisivät oikeaan asentoon. Tämän jälkeen ruuvasimme tolpanjalat kiinni niitä varten kiveen porattuihin reikiin. Betonin kuivumiseen menee muutama päivä eli sitä odotellessa avasinCELLO Wintex -talomaalipurkin (sävy 5138-Y89R) ja pohjamaalasin porttiin tarvittavan 45 X 95 mm puutavaran.
Kun betonivalu on kuivunut, alkaa itse portin pystytys. Meidän projektissa etu- ja takatolppien välillä oli maan kaltevuuden takia jonkin verran korkeuseroa eli kaikkia pystytolppia ei voinut sahata etukäteen samaan mittaan. Niinpä päätimme ensin etutolppien korkeuden ja sahasimme ne halutun mittaisiksi (noin 2 m) sekä kiinnitimme ruuvaamalla paikoilleen. Tämän jälkeen laitoimme takatolpat lyhentämättöminä paikoilleen ja katsoimme etu- ja takatolpan väliin tulevan testilaudan ja sen päälle laitetun vatupassin avulla, miten korkeita takatolppien tulee olla, jotta portti tulee vaakasuoraan. Tämän jälkeen sahasimme myös takatolpat oikeaan mittaan ja kiinnitimme ruuvaamalla pilarikenkiin. Portin muiden osien kiinnityksessä luotimme pergolan tapaan K-Raudan monipuoliseen kulmalevyjen valikoimaan. Sieltä valitsimme ulkokäyttöön sopivan Pasloden kulmalevyn, jonka avulla rakenteesta tulee todella tukeva ja kestävä. Halusin portin päälle tulevaan vaakalautaan pienen muotoilun eli sahasimme molempiin päihin viisteet. Myös portin päälle tuleviin ”kattolautoihin” tehtiin pienet viisteet jiirisirkkelillä. Portin ilmeen viimeistelin vielä yksinkertaisella vaakalautaan kiinnitettävällä koristeella, joka ideana oli samalla toimia taustana porttiin asennettavalle ulkovalolle.
Nyt portti oli enää viimeistä maalauskertaa vaille valmis eli maalasin sen vielä kertaalleen CELLOn Wintex -talomaalilla, jotta metallinväriset kulmalevyt sulautuvat paremmin kokonaisuuteen. Tämän jälkeen oli vihdoin aika kruunata portti uudella ulkovalaisimella sekä lisätä siihen myös kaksi ulkopistoketta tulevia jouluvaloja varten! Tämä oli tietysti ammattilaisen hommaa eli tuttu sähkömies asensi porttiin valaisimen sekä pistorasian. Valaisimeksi valitsin klassisen galvanoidun Eglo Milton -seinävalaisimen. Olen syksyn aikana päässyt älyvalojen makuun, joten halusin kokeilla niitä myös ulos eli valitsin porttiin sekä ulko-oven vieressä oleviin seinävalaisimiin polttimoiksi LEDVANCE Smart + Wifi -älyvalot. Niiden avulla valaisimet voidaan kytkeä päälle/pois sekä himmentää puhelimeen ladattavan sovelluksen avulla. Todella kätevää, kun myös valon värisävyä voi vaihtaa mielen mukaan! K-Raudassa on hyvä valikoima muunlaisiakin älypolttimoita eli kannattaa ensi kerralla pysähtyä myös tämän hyllyn kohdalle.
Työvaihe – ja lopputuloskuvien erosta voisi päätellä, että tämä oli äärimmäisen pitkä ja työläs projekti! 😀 Sitä se ei todellakaan ollut vaan välillä asiat venyvät myös täällä päässä erilaisten muiden kiireiden takia. Toisaalta nyt on kiva näyttää teille portti sen talvisessa ja jouluisessa ilmeessä, sillä myös tätä sen suunnittelussa mietin. Niinpä kieputin portin ympärille joulutunnelmaa tuomaanCELLOn led-valosarjan. CELLO-sarjaan kuuluvien mattamustien pihalyhtyjen kanssa tähän sisäpihaan syntyy nyt todella kivasti tunnelmaa sekä kutsuva sisääntulo. Kynttilälyhtyihin saa muuten vähän uutta ideaa ripustamalla ne CELLOn metallisiin kannattimiin. Näin lyhtyjä ei myöskään tarvitse olla koko ajan kaivamassa esiin lumen alta.
Visio portista toteutui omasta mielestäni todella hyvin ja onkin mukavaa saada pihaan uusi elementti, jonka avulla pihaa voi ”sisustaa” kunkin vuodenajan mukaan. Ensi keväänä suunnitelmissa on karsia hieman pensaita sen ympäriltä ja istuttaa portin pieleen jokin köynnöskukka tai -kasvi, joka vuosien saatossa tekisi portille kauniin kehyksen. Näin se pihakin rakentuu pala palalta eli kannustan ehdottomasti miettimään, miten omaan pihaan voisi luoda vastaavanlaisia yksityiskohtia, jotka tuovat sinne mielenkiintoa. Lisää materiaalia erityisesti portin rakennusvaiheista löytyy videomuodossa Instagram-tilini kohokohdista!
Puutarhaportti johdattaa pihaan
Kaupallinen yhteistyö K-Rauta
Hei! Syksy on omaa varmaa tahtiaan vierähtänyt talven puolelle ja joulu tekee tuloaan. On siis aika esitellä vuoden viimeinen rakennusprojekti, jonka toteutin nyt syksyllä yhteistyössä K-Raudan kanssa! Kun muutimme tähän taloon, avautui iso takapiha sisäpihalta yhtä kulkureittiä pitkin jopa siinä määrin ”epäselvästi”, että osa tulijoista ei heti hoksannut meidän pihan jatkuvan myös pensasaidan toiselle puolelle. Ekana kesänä avasimmekin toisen kulkureitin pihaan, jotta talo edustoineen nivoutuisi paremmin yhteen muun tontin kanssa. Silti kaipasin edelleen näiden pihojen väliin jonkinlaista selvempää viitettä, joka saattelisi tulijan paremmin myös puutarhan puolelle – eikä mielikuvana naapuriin! Pergolan rakentamisen jälkeen visio lähtikin selkiytymään eli kulkureitti kaipasi ilmiselvästi porttia, joka olisi muotokieleltään yhteneväinen pergolan kanssa! Lisäksi halusin lyödä projektilla toisenkin kärpäsen, nimittäin vaihtaa vanhan muovisen ja ruman ulkovalotolpan paremmin pihan miljööseen sopivaksi.
Portin rakentaminen lähti liikkeelle pystytolppien paikkojen määrittämisestä. Etummaiset pystytolpat mitoitettiin siten, että ne kiinnitettäisiin kivisen askelman päälle PROF-tolpanjaloilla (samantyylisiä käytimme myös pergolassa). Taaemmat pystytolpat tulivat puolestaan nurmikolle eli ne päädyttiin kiinnittämään maahan betoniin upotetuilla PROF-pilarikengillä. Niinpä ensimmäisenä steppinä oli kaivaa betonivaluja varten maahan kuopat, joiden pohjalle laitoimme lecaharkot. Betonin sekoitimme Weberin S100 pakkasenkestävästä kuivabetonista ohjeen mukaan ja kippasimme lecaharkkoihin sekä kuoppaan harkkojen ympärille. Pilarikengät tuettiin pienillä tukilaudoilla betonin kuivumisen ajaksi, jotta pilarikengät jähmettyisivät oikeaan asentoon. Tämän jälkeen ruuvasimme tolpanjalat kiinni niitä varten kiveen porattuihin reikiin. Betonin kuivumiseen menee muutama päivä eli sitä odotellessa avasin CELLO Wintex -talomaalipurkin (sävy 5138-Y89R) ja pohjamaalasin porttiin tarvittavan 45 X 95 mm puutavaran.
Kun betonivalu on kuivunut, alkaa itse portin pystytys. Meidän projektissa etu- ja takatolppien välillä oli maan kaltevuuden takia jonkin verran korkeuseroa eli kaikkia pystytolppia ei voinut sahata etukäteen samaan mittaan. Niinpä päätimme ensin etutolppien korkeuden ja sahasimme ne halutun mittaisiksi (noin 2 m) sekä kiinnitimme ruuvaamalla paikoilleen. Tämän jälkeen laitoimme takatolpat lyhentämättöminä paikoilleen ja katsoimme etu- ja takatolpan väliin tulevan testilaudan ja sen päälle laitetun vatupassin avulla, miten korkeita takatolppien tulee olla, jotta portti tulee vaakasuoraan. Tämän jälkeen sahasimme myös takatolpat oikeaan mittaan ja kiinnitimme ruuvaamalla pilarikenkiin. Portin muiden osien kiinnityksessä luotimme pergolan tapaan K-Raudan monipuoliseen kulmalevyjen valikoimaan. Sieltä valitsimme ulkokäyttöön sopivan Pasloden kulmalevyn, jonka avulla rakenteesta tulee todella tukeva ja kestävä. Halusin portin päälle tulevaan vaakalautaan pienen muotoilun eli sahasimme molempiin päihin viisteet. Myös portin päälle tuleviin ”kattolautoihin” tehtiin pienet viisteet jiirisirkkelillä. Portin ilmeen viimeistelin vielä yksinkertaisella vaakalautaan kiinnitettävällä koristeella, joka ideana oli samalla toimia taustana porttiin asennettavalle ulkovalolle.
Nyt portti oli enää viimeistä maalauskertaa vaille valmis eli maalasin sen vielä kertaalleen CELLOn Wintex -talomaalilla, jotta metallinväriset kulmalevyt sulautuvat paremmin kokonaisuuteen. Tämän jälkeen oli vihdoin aika kruunata portti uudella ulkovalaisimella sekä lisätä siihen myös kaksi ulkopistoketta tulevia jouluvaloja varten! Tämä oli tietysti ammattilaisen hommaa eli tuttu sähkömies asensi porttiin valaisimen sekä pistorasian. Valaisimeksi valitsin klassisen galvanoidun Eglo Milton -seinävalaisimen. Olen syksyn aikana päässyt älyvalojen makuun, joten halusin kokeilla niitä myös ulos eli valitsin porttiin sekä ulko-oven vieressä oleviin seinävalaisimiin polttimoiksi LEDVANCE Smart + Wifi -älyvalot. Niiden avulla valaisimet voidaan kytkeä päälle/pois sekä himmentää puhelimeen ladattavan sovelluksen avulla. Todella kätevää, kun myös valon värisävyä voi vaihtaa mielen mukaan! K-Raudassa on hyvä valikoima muunlaisiakin älypolttimoita eli kannattaa ensi kerralla pysähtyä myös tämän hyllyn kohdalle.
Työvaihe – ja lopputuloskuvien erosta voisi päätellä, että tämä oli äärimmäisen pitkä ja työläs projekti! 😀 Sitä se ei todellakaan ollut vaan välillä asiat venyvät myös täällä päässä erilaisten muiden kiireiden takia. Toisaalta nyt on kiva näyttää teille portti sen talvisessa ja jouluisessa ilmeessä, sillä myös tätä sen suunnittelussa mietin. Niinpä kieputin portin ympärille joulutunnelmaa tuomaan CELLOn led-valosarjan. CELLO-sarjaan kuuluvien mattamustien pihalyhtyjen kanssa tähän sisäpihaan syntyy nyt todella kivasti tunnelmaa sekä kutsuva sisääntulo. Kynttilälyhtyihin saa muuten vähän uutta ideaa ripustamalla ne CELLOn metallisiin kannattimiin. Näin lyhtyjä ei myöskään tarvitse olla koko ajan kaivamassa esiin lumen alta.