EUCALYPTUS

Hei! Hyvää Isänpäivän aamua kaikille! Meillä ei ole tänään mitään seremonioita, sillä merimies on töissä. Perinnettä pidettiin yllä jo viime viikonloppuna. Olenko ainoa, jonka mielestä eukalyptuksen oksia on tänä syksynä näkynyt aiempaa enemmän sisustuksissa? Itse olen pidemmän aikaa tykännyt kokovihreistä kimpuista, koska ne sulautuvat keittiön sävymaailmaan helpoimmin. Ei tarvitse miettiä mätsääkö kukkien sävy muihin väreihin. …

More
 

X-MAS LAUNCH

Hei! Oon perinteisesti ottanut joulukoristeet esille joulukuun ensimmäinen päivä. Nyt tehtiin poikkeus ja toin joulukoristelaatikon jo nyt alas vintiltä. Ajattelin, että joulutähdet voisi ainakin laittaa ikkunoihin sekä muutenkin käydä läpi nykyisiä koristuksia. Mun ehdottomia lemppareita on nämä paperikoristeet, joita on tullut hankittua parina viime vuonna. Olisi kiva ripustella niistä johonkin huoneeseen joku kiva asetelma. Nyt …

More
 

X-MAS HAS NOT LEFT THE BUILDNING

[mittaustagi] Hei! Mä oon yleensä ollut nopea siivoamaan joulun pois. Kuusi viimeistään välipäivinä purkuun ja uuden vuoden startti ilman mitään jouluun viittaavaa. Korkeintaan pari valosarjaa on saanut jäädä, sillä pimeyshän ei häivy joulun taituttua vielä viikkoihin. Tänä vuonna on ollut ihan toisin. Ainan huoneen ikkunassa on isot lumihiutale-paperikoristeet, ikkunoissa tähdet ja jopa Ainan joulukuusi on …

More
 

MERRY CHRISTMAS!

Näiden kuvien saattelemana haluan toivottaa kaikille lukijoilleni hyvää ja tunnelmallista joulua! Me vietämme aattoa tänään perheen kesken merimiehen siskon luona. Jännittää, miten Aina suhtautuu joulupukkiin ja lahjoihin, joista hän ensi kertaa ymmärtää jotain. Ounastelen myös melkomoista täyteläisyyden olotilaa, sillä herkkuja on tehty kolmessa perheessä, huh! Voikaa hyvin ja nauttikaa joulusta! Kuvissa omia suosikkiotoksia joulukuulta. With …

More
 

THOSE CRAVINGS..

Hei! Uusi marmoritarjotin houkutteli kuvaamaan eli päätin yhdistää sen toiseen suosikkiin, nimittäin lakupiippuihin. Piiput kuuluvat mun jokavuotisiin jouluherkkuihin eli ostin niitä myös nyt jouluksi rasiallisen. Parasta on, että saan syödä ne vieläpä ihan rauhassa, sillä kumpikaan lapsi ei niistä välitä :). Jotain nostalgiaa näissä on.. Ja mitä tulee tuohon otsikkoon niin kamppailu raskaushimotuksia kohtaan on …

More
 

ROCKING AROUND THE X-MAS TREE

Hei! Viimeinen adventti on viikonloppuna edessä ja sen jälkeen enää tynkäviikko ennen aattoa, juhuu! Nyt voi laittaa ihan sen viimeisenkin vaihteen silmään eli fiilistellä joulukotia mielin määrin. Ainan huoneeseen tuli joulu jo reilu viikko sitten, kun sinne haettiin Plantagenista pieni *kuusi. Kuvat liittyvätkin Plantgenille tekemääni toiseen juttuun, jonka aiheena on lastenhuoneen sisustaminen jouluun. Koko jutun …

More
 

THE STOCKING

Joulun odotetuin koriste on Marimekon joulusukka. Tänä vuonna etsin sitä ihan hädässä, sillä olin laittanut sen varmaan talteen. Sitä ei tosin löytynyt yhdestäkään loogisesta paikasta. Mutta onneksi se vihdoin tupsahti jostain! Väriensä puolesta sukka saa olla tänäkin vuonna tytön huoneessa, kumma kyllä se on saanut olla ihan rauhassa… Tonttulakeista puolestaan on toinen koko ajan hukassa, …

More
 

LUCIA

Hei ja Hyvää Lucianpäivää! Meillä ei siihen liity mitään sen erityisempiä traditioita, vaikka voishan sitä joskus kokeilla vaikka sahramilla maustettujen Luciapullien leipomista. Tänään sen sijaan pari sanaa isosta hyasinttiasetelmasta, jonka tein keittiönpöydälle osana Plantagenin juttusarjaa, johon mua haastateltiin kodin joulusisustamisesta. Ensimmäisenä on vuorossa jouluinen keittiö ja muutama helppo koriste, jotka jokainen voi toteuttaa. Koko jutun …

More
 

DIY CHOCOLATE ORNAMENTS

Hei! Ihana odotettu perjantai! Tässä tulee helppo ja nopea kuusenkoristevinkki, jos viikonloppuna tekee mieli askarrella. Itse tykkään, että joulukuusessa on syötäviä herkkuja, esim. pipareita, polka gris -tankoja ja suklaata. Tosin viimeksi mainittuja myydään kaupoissa niin susirumissa kääreissä, ettei niitä paljon huvita kuuseen ripustella. Homma on kuitenkin helposti muutettavissa eli tähän diy-ideaan tarvitaan vain valmiita suklaakuusenkoristeita, …

More