Hei! Mitä teille kuuluu? Täällä päivät kuluvat Elämäni murmelina -tyylillä uusien identtisten aamujen vaihtuessa hämyisiin kynttilänvalon täyttämiin iltoihin. Olen hiljalleen aloittanut kodin joulukoristelun ensin lisäämällä valoja sisälle ja ulos, ja nyt myös muita koristeita on ilmaantunut tasoille ja ikkunoille – pieniä puisia kuusia, paperikoristeita ja muutama hyasinttikin. Koti tuntuu runsaalta, mutta samaan aikaan ihanalta, kun …

 

Hello! Nyt vihdoin tämän postauksen kimppuun, jossa kerron tarkemmin miten teimme alakerran aulaan kiinteän kirjahyllyn. Voin sanoa, että meidän projekteista tämä oli ehdottomasti haasteellisimmasta päästä, koska kaikkien mittojen tuli täsmätä niin täydellisesti. Koko homma lähti siis liikkeelle IKEA-tilauksesta, sillä ensin tarvitaan kaapit ja niiden tarkat mitat. Päädyin viiteen keittiön yläkaappiin, joiden korkeus on 80 cm …

 

Hei! Tämä postaus jumittui pariksi viikoksi luonnoksiin, mutta halusin julkaista sen nyt ennen kuin näytän valmiin kirjahyllyn ja ala-aulan kuvat. Oon huomannut, että mun tyyli on keskittyä aina yhteen huoneeseen kerrallaan ja saada se kokonaisuudessaan mahdollisimman valmiiksi ennen kuin voin ajatella mitään muuta. Tällä tavalla huone kerrallaan on tullut edettyä jo keittiön, makkarin, portaikon sekä …

 
DIY sängynpääty

Hei! Tätä ei ehkä pitäisi sanoa ääneen, mutta nyt on aivan mahtava sisustusinspis päällä! Tuntuu, että vihdoin moni pitkään jumittanut asia on menossa eteenpäin ja asioita tapahtuu. Olen huomannut, että neliöiltään isomman kodin laittaminen on yllättävän vaikeaa, kun tapettia, maalia, puutavaraa ynnä muuta tarvitaan isoja määriä. Täytyy siis olla aika varma siitä, mitä haluaa, sillä …

 

Hei! Kesäloma on kulunut tavalliseen tapaan nopeasti, vaikka olemme pysytelleet pääasiassa lähialueella niin omalla kuin ystävienkin kesämökeillä mökkeillen. Jotenkin se tuntui luonnolliselta jatkumolta kevään koronatilanteeseen ja samalla myös vapauttavalta, kun ei ole tarvinnut lähteä minnekään. Ei edes sukuloimaan Helsinkiin. Ehtiihän sitä. 🙂 Ajatus omasta mökistä saaressa merenrannalla voi tuntua aivan ihanalta, mutta mun on pakko …

 
Osmo Color öljyvaha

Kaupallinen yhteistyö Osmo Color Hei! Tervetuloa sisälle Kanalaan nyt kun ulkopuolen muutos on tullut esiteltyä! Aiemmassa postauksessa jo vilautinkin lähtötilannetta eli melko karuja puitteita sen jälkeen, kun kaikki irti lähtevä pintamateriaali oli purettu pois. Jäljelle jäivät käytännössä vain ikkunat sekä katto, kaikki muu kuskattiin kaatopaikalle kierrätykseen. Kanalan sisätilojen muutos alkoi tämän jälkeen uuden lattian asentamisella …

 
terassin rakentaminen

Kaupallinen yhteistyö K-Rauta Hei! Tänään ajattelin jatkaa kesähuone-aiheesta ja näyttää millaisen muodonmuutoksen vanha kanala on ulkoisesti käynyt läpi kevään aikana. Loppujen lopuksi mitään sen kummempia ihmetemppuja ei mökin kanssa tehty, mutta välillä vähempikin riittää! Asioita oli oikeastaan vain kaksi – uuden terassin rakentaminen sekä mökin maalaus. Jos aiemmin suosin rapatun talon ja kiviterassin yhdistelmää, oli …

 

Moi! Tänään ajattelin kertoa meidän kevään suurimmasta projektista, joka alkoi aivan yhtä yllättäen kuin koko koronakriisikin. Näillä kahdella asialla on itseasiassa selvä yhteys toisiinsa, sillä projekti Kanala tuskin olisi lähtenyt käyntiin ilman viikkojen kotikaranteenia. Kävi nimittäin niin, että seisoimme eräänä maaliskuunlopun lämpimänä päivänä pihalla ja aloimme puhella pihan laitamilla sijaitsevan, noin 15 neliöisen kanalan ja …

 

Kaupallinen yhteistyö K-Rauta Hei! Meillä Vaasassa on kevät jo ihanan pitkällä, onhan tämä vanhan sanonnan mukaan Suomen aurinkoisin kaupunki! No ei – nyt huijasin, sillä nämä kuvat on otettu viime kesänä, jolloin tämä seuraava projektikin toteutettiin! Se valmistui sen verran myöhään parhaan kesälomaseosongin aikana, että päätimme siirtää tarkemman kuvauksen tähän kevääseen, kun terassien rakentaminen on …