DIY VASE HANGER

Hei! Pitkästä aikaa pieni ideanpoikanen, jolla pääsee aika hyvin kiinni tämän hetkiseen amppeli- ja leikkokukkatrendiin samassa paketissa. Monimutkaisuudesta tätä ei ainakaan voi moittia, sillä toteutukseen tarvitaan vain valmis amppelinaru ja lasimaljakko. Sekä oman maun mukaisia kukkia! Molempia ensin mainittuja löytyy muuten hyvin kirppiksiltä (omatkin on sieltä) eli toteutus on mahdollista hoitaa hyvinkin halvalla. Kukat tarjoaa …

More
 

WILD ABOUT COOEE!

Hei! Poden materiaalista rakkautta jollain tasolla ihan jatkuvasti, se on semmoinen perusominaisuus mussa. Tulista ensihuumaa tulee koettua silti aniharvoin, sillä bloggaajana näkökenttä on koko ajan enemmän tai vähemmän alttiina kaikenlaiselle tavaralle. Mutta joskus joku juttu pääsee iskemään niin, että melkein sukat pyörivät jaloissa! Niin kävi tällä viikolla, kun kuva Cooeen pallomaljakoista tavoitti mykiöni. Pieniä, mattapintaisia …

More
 

| CAN´T GET ENOUGH!

Hei! Ai että tähän aamuun oli ihana herätä erityisesti sen jälkeen, kun tajusin että pieni mies oli nukkunut yhteensoittoon yli viisi tuntia! Viisi!!! Ihan ennätysmäistä, kun kaikki yöt on tähän asti menty 1-2 tunnin herätyksillä. It makes a difference, todellakin. Vaikka en tämän perusteella kylläkään odota mitään muutosta, antaa se silti toivoa, että pidemmät unet …

More
 

UP IN THE AIR

Iltaa! Toiminnan täyteinen viikonloppu taas takana, jopa yksi yö oltiin mökillä. Poitsu nukkui tyytyväisenä kantorepussa, kun leikkasin työnnettävällä ruohonleikkurilla nurmikkoa ja maalasin yläkerran paneelikattoa! Voin sanoa, että selkä ei kiitä näin dagen efter… Kotona sisustelin sen verran, että nappasin omenapuusta pari oksaa mun suosikkimaljakoihin. Oon ihan koukuttunut näihin riippuviin malleihin! Erityisesti tuo isompi on musta …

More
 

JUST EASTER

Hei! Otetaas vähän näpsyjä Pääsiäiseltä. Trullit liikkuivat Pohjanmaalla tänään ja meidänkin lasten karkkisaalis oli melkoinen. Muutenkin on ollut paljon ohjelmaa – synttäreitä, kyyhkyspäivälliset ja tänään kokon polttoa. Itse oon saanut himmata reilusti, sillä olo on muuttunut ihan viikossa. Alan todellakin olla valmis synnyttämään! Mukavaa Pääsiäisen jatkoa kaikille! Some snapshots from Easter so far 🙂

More
 

SPRING ON A PLATE

Hei maanantai! Tällä viikolla tapahtuu kaikkea mukavaa, tyhjään esimerkiksi parhaillaan Paavon huonetta eli sinne on luvassa ihan kunnollista muutosta. Karistellaan pikkupoikamaisuudet pois ja päivitetään asumus koululaiselle! Mietin tässä muuten jo pääsiäistäkin, sillä viime vuonna kaikki filistely jäi keittiöremontin jalkoihin. Mutta ehkä niiden ruohojen kanssa kantsii vielä ainakin viikko odottaa..? 🙂 Tuo pieni asetelma keittiönpöydälle syntyi …

More
 

DIY FLOWER POT MAKEOVER

Hei! Nyt kun vihersisustaminen on kuumimmillaan, heitän pienen ruukkuvinkin. Ruukut ja varsinkin ne vähän isommat maksavat usein melkein yhtä paljon kuin itse kukka. Tai jopa enemmän. Siispä katse jälleen kohti kirppiksiä ja mahdollisia ruukkulöytöjä! Kehotan heti laittamaan diy-lasit päälle, sillä kirppiksilläkään harvoin halpa hinta, iso koko ja hyvä ulkonäkö kohtaavat. Viikonloppuna kävin pitkästä aikaa yhdellä …

More
 

GREEN CORNER

[mittaustagi] Hei! Vaikka koko ajan tuntuu, että valon määrä lisääntyy, niin se ei silti jotenkin yllä kuviin asti. Ihan vielä. Näistäkin puuttuu värit. Ehkä kamerallekin tarttis tehdä jotain, kuka tietää.. Ikkunalaudalle on joka tapauksessa tullut pari uutta kukkaa ja ensin makkarissakin käynyt isompi viherkasvi asettui paremmin tähän. Plantagen jakoi tammikuussa mainoskuvaston, jonka takasivulla oli -50 …

More
 

WHERE TO LOOK FOR INSPIRATION?

[mittaustagi] Hei! Välillä aina kysytään, että mistä löydän inspiraatiota sisustamiseen? Siihen ei välttämättä ole yhtä ainoaa vastausta paitsi, että aina inspiraatio välittyy siitä mitä ympärillä näen. Kiva juttu siellä, kiva juttu täällä – ne ikään kuin lokeroituvat johonkin muistiin, josta voi sitten omiin projekteihin ammentaa. Tai ainakin käydä läpi vaihtoehtoja.   Välillä inspistä joutuu kaivamaan …

More