Hei! Tyypillisestä puutaloasumisesta poiketen meidän asuntoon kuuluu myös parveke. Se on ihan mukavankokoinen eli sopii oleskeluun, syömiseen ja auringonottoon. Pari ekaa vuotta meillä oli parvekkeella merimiehen nikkaroimat penkit ja pöytä, mutta istuskelu jäi niissä jostain syystä vähäiseksi. Samaan aikaan ahtauduin jos jonkinlaiseen asentoon ja tuoliin, jotta mahtuisin ottamaan parvekkeella edes vähän aurinkoa. Viime kesänä jätettiin …
PURPLE PEONIES
Toukokuun viimeinen viikko edessä. Viikon päästä tähän aikaan koululaiset ovat jo lomalla! Tämä aika saa jotenkin herkistymään, alkavan kesän lämpimät auringonsäteet, kevyt tuuli ja kaikki se vihreys. Lapset ja elämän huolettomuus. Nyt on myös pioniaika. Ostin ystävälle kahdeksan valkoista pionia ja itselle pienemmän kimpun näitä tummanpunaisia. Saa nähdä miten ne aukeavat. Vaikka rakastan näitä …
VINTAGE VIPP
Hei! Mulla on muutama pidempiaikainen sisustusjuttu, joista haaveilen tasaiseen tahtiin. Välillä teen eri kirppisfoorumeilla kevyitä etsiskelykierroksia ilman varsinaista ostotarkoitusta ja jatkan taas ihailua. Katselen mitä on tarjolla ja mihin hintaan. Vanha String-hylly oli yksi tämmöinen toteutunut tavarahaave, jota odotin pitkään. Ajattelen, että kun taustat on tutkittu hyvin, tunnistaa sen todellisen löydön sitten heti, jos se …
HANGING AROUND
Ihan kirjaimellisesti. Koko päivän on sadellut tasaiseen tahtiin, joten aikaa on kulutettu kotona hengaillen. Toivoin, että synkempi sää olisi sallinnut vähän paremmat kuvat keittiön amppeleista, mutta vastavaloon kuvaaminen on näköjään aina yhtä haasteellista. Siellä niitä joka tapauksessa on kolme kappaletta messinkisissä ruukuissa. Kaikki on kirppislöytöjä pari euroa kappale! Näissä amppleissa oli kaikissa valmiiksi jo ketjut, …
SUMMER IN AINA´S ROOM
Hei! Tytön huoneeseen tuli kesä. Musta iso matto lähti vintille talvisäilytykseen ja tilalle toin merimiehen siskolta saadun vaalean räsymaton. Lautalattiaa jää vähän enemmän esiin, mistä tietysti tykkään. Uutta on myös fb-kirppikseltä huutamani retro Lundia-laatikosto, joka on aika täydellinen lastenhuoneen säilytyskaluste! Mietin vielä sen maalaamista kokonaan tai osittain, mutta homma on vielä muhimassa.. Eli olkoon nyt …
SPRING MEETS LUNDIA
Hei! Jouluinen yhteistyöni Lundian kanssa saa ilokseni jatkoa nyt keväällä! Kyselin silloin lukijoilta vinkkejä, miten Lundian System-laatikoita voisi käyttää? Koska todella moni teistä ehdotti laatikon kiinnittämistä seinälle, ajattelin että nyt on aika testata tämä homma! Pohjan mäntyvaneri on hieman laitoja paksumpaa eli valitsin ihan perinteisen ruuvikiinnityksen. Porasin pohjaan ensin ruuveille (2 kpl) pienet reiät, jotta …
ABOUT BREAKFAST
Aamupala on mun suosikkiateria. Näin ei ole aina ollut, sillä suoraan sängystä nousseena ja kiireessä ruoka on harvoin ekana mielessä. Ennen lapsia merimies tapasi kokkailla meille aivan fantsuja viikonloppuaamiaisia – paistettua pekonia ja kirsikkatomaatteja, kananmunia, hedelmälohkoja ja hyvää leipää! Rakastan rauhallista oleilua kahvikupin kanssa. Nyt tytön kanssa kotona ollessa kiireettömiä aamuja on ollut taas enemmän. …
HOW I SAVED OUR WHITE FLOORS
Hei! Maanantaihin sopii vähän arkisempi teema, nimittäin siivous. Tuo pakollinen ja varsin ikävä askare, jolle ei loppua näy. Itse tykkään, että on siistiä – pölyt suht kurissa ja tavarat paikoillaan. Mitään suursiivouksia oon silti aika laiska tekemään, mulle lattioiden pesu on jo aika suursiivousta. Mistä päästäänkin itse aiheeseen eli miten pitää valkoiset lattiat siistinä lapsiperheessä? …
HARMAATA / GREY
Huomenta! Ei tänäänkään kuvia koko keittiöstä, pahoittelen! Sähkötyöt piti saada valmiiksi jo alkuviikosta, mutta sähkömies joutui kesken hommien lähtemään avovaimonsa seuraksi anoppilaan kahville. Että odotellaan vielä vähän lisää. Toisaalta oon viime päivät tuskaillut tuota keittiön toista puolta eli se tuntuu aika keskeneräiseltä. Musta vitriinikaappi me ehdottamasti tarvitaan säilytystilan vuoksi, mutta kokonaisuus yhdessä harmaan seinän kanssa …








