Hei! Meillä on tänään pienimuotoiset perhepäivälliset erään henkilön syntymäpäivien kunniaksi. Merimies on laittanut kanipataa eilisestä saakka. Jostain syystä arvovieras oli tuonut kukat jo etukäteen, ne roikkuivat ulko-ovessa aamulla. Ilahduin melkomoisesti sekakimpusta. Valkoinen kirppisvaasi sai yhden valkoisen kukan. Kaunis. Jotkut asiat on välillä niin kuin ne olis tehty toisilleen. Myös makkarin uusi lamppukombinaatio. Spottilampun …
SWEET N´ SOUR
Hei, tässä tulee maanantaille helppo lasten kanssa tehtävä askarteluidea, josta oon kirjoitellut aiemminkin. Hama-helmiä siis.. Tällä kertaa tehtiin makeita punaisia omppuja ja kirpeitä vihreitä, sekä söpöjä kärpässieniä, jotka pujotin ohueen lankaan. Siinä ne vaiheet olikin 🙂 // istuin hämärässä alkoi hetki joka tuntui kuin ei se loppuisi milloinkaan hetkeksi hiljaisuus saapui luokseni kuin olento ja …
BLOG LOVE / VARPUNEN
Hei! Viimeistä viedään eli viimeistään huomenna tie vie töihin. Ollaan vietetty kaikin puolin mukava Pääsiäinen – sopivasti juhlintaa, sukulaisia ja ruokailua. Käytettävään aikaan nähden oon tosin puuhaillut melko vähän mitään kodin fiksausjuttuja, vaikka siivoaminenkin ehkä lasketaan. On kai jonkinlainen ideoiden etsimisvaihe menossa, selailen nettiä ja laitan kivat jutut muistiin. Nämä Petra Bindelin kuvat Susanna Vennon …
GLASS EGGS
Hei ja aurinkoista lauantaita kaikki! Kirjoittelen taas vaihteeksi Pääsiäisjuttua. Löysin nimittäin yks päivä jostain marketista ihan kivoja lasimunia, jotka halusin ripustaa jotenkin ikkunan lähelle. Jostain sitten keksin teipata oksan sähköteipillä kiinni ikkunankarmeihin. Ja oksaan vain munat roikkumaan. Kevyt viritys on pysynyt hyvin paikoillaan ja valo osuu just niin nätisti lasipalloihin kuin toivoinkin 🙂 Helppo piristys …
KING KONG & CO.
Argh, Pinterestin selaaminen kielletty! Tai ainakin pitäisi, sillä on siellä vaan sen verran kaikkea kivaa, että väkisinkin tarttuu jos minkälaista ideaa mukaan. Joita on pakko toteuttaa klo. 23:00 ja eteen päin parhaimpaan nukkumaanmenoaikaan… Pelkkä ”pin it” ei siis riittänyt vaan kaivoin oitis jämäsprayt, liimaa, lasipurkkeja sekä muutaman ehdokkaan Paavon muovieläimistä tätä hauskaa säilytysprojektia varten. DIY …
RED MONDAY
Red is so not my color. But this is so nice, it almost hurts! pics via | tránsito inicial
EASY LIKE SUNDAY MORNING
Paitsi että tänään ei ole sunnuntai ja iisiä tunnelmaa uhkaa jossain taustalla jo ties kuinka monetta päivää jyskyttävä päänsärky.. Aamu oli tänään siis syytä aloittaa varovasti, vähän jugurttia, hedelmiä ja pieni musta kahvi – vintage-astioista tietysti 🙂 The header would be otherwise fine except it is Saturday and I´m having a headache. For a …
TO TEST
Hei! Tänään kun tulin rientämällä töistä kotiin ehdin jopa ottaa muutaman valokuvan. Ajatella! Ei tarvi enää venailla viikonloppuun saakka, jos aikoo jotain kuvailla. Se on edistystä se! Yhtä edistyksellistä ei ole tämä mun virkkaaminen – vaikka katon mallia kuvasta, niin en saa kuin yhdenlaista jälkeä aikaiseksi. Parin kilon testierä oli siis paikallaan ennen tositoimia, vaikka …
HOOKED
Hei! Ja heti kärkeen kiitos edellistä postausta kommentoineille, ni är bäst! Liikuttavaa on myös se, että blogia seuraavien määrä on bloggerissa yltänyt tänään neljäänsataan, vau… 🙂 Päivän kuvissa on tällä kertaa pieni vilaus tämän hetkisestä projektista: iso koukku ja paksua trikoomatonkudetta. Ei mikään uusi juttu sinänsä, mutta itse kokeilen ekaa kertaa. Joku idea jo on …