Hei! Täällä on kovasti värkkäilty lastenhuoneen uutta ilmettä eteen päin tai lähinnä kerrossänkyä, joka saatiin jo viime viikonloppuna aika hyvään malliin. Sänky on sittemmin maalattu, minkä lisäksi kävin tilaamassa siihen vaneripohjat. Meillä ei ole varsinaista sirkkeliä omasta takaa, joten isot levyt on helpointa käydä sahauttamassa ammattilaisilla. Teetämme samaten myös sängynlaidat sekä muut peitelevyt puusepällä, jotta …
OLD AND NEW!
Hei! Tulipas harmillinen tauko taas kun luulin, että nyt on hyvä bloggailutahti päällä. Syykin on selvä, sillä oon vihdoin siirtynyt suunnitteluvaiheesta toteutukseen eli lastenhuoneen kerrossänkyprojekti on liikahtanut kunnolla eteen päin! Sänky rakentuu kahden IKEAN IVAR-laatikoston päälle niin, että alasänky tulee hieman korkeammalle. Uskon, että se on hyvä ratkaisu etenkin, kun lastenhuoneeseen tarvitaan ehdottomasti säilytystilaa korvaamaan …
DIY STORAGE BASKETS
Hei! Ajattelin tänään jakaa teille superhelpon tuunausvinkin, jolla saa pienellä vaivalla kivaa säilytystä lastenhuoneeseen. Ja erityisesti sille pikkusälälle, jolle on usein vaikea keksiä paikkaa. Mulla on jonkin sortin korifetissi eli katse kiinnittyy kirppiksillä automaattisesti aivan joka koriin sekä kaislasta, rottingista you-name-it punottuihin esineisiin. Lastenkokoa olevat pienet rivalliset kopat ovat erityisellä vaaravyöhykkeellä etenkin, jos hintakin on …
NINE YEARS GIVEAWAY
Yhteistyössä Lundian kanssa Hei! Eilen oli blogin kannalta maaginen päivämäärä, sillä julkaisin silloin yhdeksän vuotta sitten mun ensimmäisen blogikirjoituksen! Ja täällä sitä vielä ollaan, tosin eri nimellä ja osoitteessa. Blogimaailma on kasvanut ja muuttunut noista ajoista ihan älyttömästi, kaikesta mainostamiseen liittyvästä puhumattakaan. Muistan edelleen, kun sain ihan ensimmäisen yhteistyöpyynnön, jossa toivottiin että bloggaisin pellavaisesta sydänkoristeesta. …
DIY ADVENT CALENDAR
Hei! Huomenna on vihdoin aika avata joulukalenterin ensimmäinen luukku! Tein tänä vuonna lapsille itse kalenterin, jossa on sekä herkkuja että pieniä lahjoja. Kalenteri on kiinnitetty pienellä listanaulalla ovenkarmiin ja seuraavat paketit on ripustettu S-koukuilla niin, että paketit tulevat melkein lattiaan asti. Harmi kyllä en saanut ihan koko systeemistä kuvaa. Aina on odottanut innokkaasti kalenterin avaamista …
OLD BABY BED
Pakko rakastaa naulakoita! Niihin on kiva keräillä kaikenlaista nättiä, erityisesti lapsille. Viimeisin löytöni tähän on tuo afrikkalainen kori, niin loistavaa säilytystä kaikille Ainan pikkutavaroille. Ja sitähän siis riittää..! Viime viikolla löysin antiikkikaupan loppuunmyynnistä myös kuvan vanhan nukensängyn. Se ei tarvinnut muuta kuin hyvän putsauksen eli sävy saa olla tuollainen ihanan kulahtanut. Seuraavana projektina on löytää …
BUDALUR
Hei! Eräässä aiemmassa postauksessa vilahti Ainan huoneen uusi matto. Se on niin ihana, että ansaitsee muutaman lisäsanan ja -kuvan! Näitä kuvia ottaessa hoksasin muutenkin, etten ole sanonut mitään sängyn vaihtumisestakaan, sillä ennenhän tyttö nukkui vanhassa puusohvassa. Sohva oli kiva, mutta vähän hankalan mallinen. Se mahtui oikeastaan vain yhteen kohtaan ja selkä seinään päin. Huonekalujen sijoittaminen …
FOUND A MUSHROOM
Hei! Nyt on ilmeisesti ollut hyvä sienivuosi kavereiden facebook-päivityksistä päätellen. Itse poimin parhaan sienilöydön viime viikolla kirppikseltä enkä nyt tarkoita mitään ikävää kylkiäistä. Näköpiiriin sattui nimittäin tämä harmaa Idmanin ihanuus – painava ja todellakin sienimäinen olemukseltaan! Oon yrittänyt etsiä siitä jotain tietoa, mutta eipä vaan löydy. Jos teidän lukijoiden joukossa on asiantuntemusta, niin kertokaa ihmeessä! …
THE GIANT / AFTER PICS
Hei! Nyt niitä kaappikuvia, joita perjantaina lupasin. Tapaan selailla Toria, Ebayta, Bukowski Marketia ja kaikenlaisia muitakin netin myyntipalstoja vähän koko ajan, koska se on niin hauskaa. En välttämättä edes etsi mitään vaan katselen lähinnä tarjontaa ja missä hintaluokissa eri tavarat liikkuvat. Ikkunaostoksia siis, mutta omalta kotisohvalta. Joskus silti käy niin, että haaviin jää jotain aidosti …







