Hei! Kevät saa tämän sisustajan aina vähän rauhattomaksi, kun mennyt talvi tekisi mieli korvata jo jollain keväisemmällä. Verhojen ja tyynyjen vaihto on klassikkokamaa eli niillä voi ainakin aloittaa. Indiedays viettää maaliskuussa DIY-kuukautta, jossa yhteensä 18 bloggaajaa esittelee erilaisia sisustamiseen ja terveyteen liittyviä DIY-ideoita. Olen mukana kampanjassa ja se antoi hyvän potkun miettiä halpoja ja helppoja …
GLASS & GREEN
Viime yönä täällä tuuli niin, että viima tuntui melkein hampaissa asti! Aamulla kun rullasin verhot ylös, odotti ulkona aika odottamaton näky sillä ihan kaikki lumi oli sulanut ja kadutkin kuivuneet samalla. Niin kevät! Kotona tekisi mieli saada lisää vihreää ja ohutta lasia kehiin – ehdottomasti inspiroivimmat jutut tänä keväänä! Kuvista tuli vähän samanlaisia kuin eilisistä …
GRYNING BY SANDBERG
Hei! Vanhaksi tulemisessa on omat hyvät puolensa. Yksi niistä on se, että tuntee oman tyylinsä. Kun näin ensimmäiset pressikuvat Sandbergin kevään uutuuksista, alkoi sydän sykkiä välittömästi. Gryning – aamunsarastus. Jo pelkkä nimi vetosi pohjoiseen sieluun ja tapetti itsessään kuvasti juuri sitä. Uuden päivän hämyä ja aurinkoa nousemassa jostain puiden takaa. Seinälle laitettu paperi saa mut …
BLACK FOR CHRISTMAS
Moi! Musta joulu kuulostaa aika synkältä ja gootilta. Samoin mustat kynttilät. Siis tosi gootilta.. Päätin silti koittaa, sillä joku hyvä aavistus mulla tästä yhdistelmästä oli. Eli Pirkka-kruunukynttilät hetkeksi sivuun (ne on muuten parhaita tähän Enon kynttelikköön!) ja tilalle musta seitsikko Indiskasta. Tässä kohdassa jouduin tosin vähän askartelemaan, sillä Indiskan kynttilät halkesivat heti, kun yritin painaa …
FIRST PRIZE..
Hei! Sain reilu viikko sitten aivan fantastisia uutisia – olin voittanut Arabian Suomen kaunein kattaus -kilpailun Syysilo-nimisellä kattauksellani, wohaa! En tosiaan uskaltanut edes unelmoida moisesta. Tuomaristo arvioi kuvaani seuraavasti: ”Kattaus on selkeä ja yksinkertainen ja siinä on kutsuva tunnelma. Kattauksen värimaailma on rauhallinen ja toimiva. Kattauksessa on yhdistelty hyvin Arabian eri sarjoja ja siinä on …
SUNDAY LOVE
Uskoin, että ne ajat kun rakastun kynttilänjalkaan tai tuikkukuppiin olisi olleet jo takana päin. Been there, done that ja nähty jokaikinen. Mutta ei! Tänään blogeja surffaillessa koin sydämentykytyksiä pitkästä aikaa, kun tämä yksinkertainen, mutta idikseltään erilainen kynttelikkö liukui eteen – Multi Candle Pin ja valmistaja ranskalainen ENO. Tunnin verkkokauppajahti (mistä edullisin toimitus Suomeen) ja nyt …
APPLES AND PEARS
Hei! Omppu sai eilen kaverin Aarikan puisesta päärynästä. Mun asteikolla nämä on niitä parhaita kirppislöytöjä – pieniä, kivoja ja verrattain harvinaisia. Neljällä eurolla lähti! Hedelmät on pop! EDIT! My 2nd hand life on tästä päivästä lähtien myös Facebookissa – klik tästä seuraamaan! Hi there! I found a sweet pear from a flea …
MINI-MAKEOVER
Mitä tehdä, kun vanha kalustus tökkii? Sisustussuunnittelija saa yleensä tulla tyhjään tilaan, tai voi ainakin melko huolettomasti valita, mitä vanhoista kalusteista jättää. Koko juttu on höystetty kunnon budjetilla ja tarvittaessa vaikka kaikki wanhat kannetaan kaatopaikalle. Oman kodin sisustaja voi vain harvoin lähteä samoilta viivoilta – on vikaostosta, perintötuoleja, kiireessä hankittua, omia lemppareita sekä ynnä muuta …
IITTALA HOME EDITION
Nämä kuvat on pyörineet blogeissa ansaitusti jo moneen otteeseen, mutta siitä huolimatta haluan jakaa ne vielä kertaalleen. Oon tänään tuijottanut näitä kuvia Iittalan brosyyristä uudelleen ja uudelleen enkä vaan saa tarpeeksi. Rakastan tuota ilmavan mutkatonta ja yksinkertaista stailausta – tulee ihan tarve karsia kaikki pois kotoa ja jättää vain muutama esine ja huonekalu. Mutta todellisuus …