Hei! Voisi luulla, että tämän rottingin kanssa olisi jo joku huippupiikki saavutettu, oonhan jo useamman vuoden ajan raahannut rottinkikalusteita niin kotiin kuin mökillekin. Mutta ei. Taas huomasin kantavani kassaa kohti tätä ihanasti patinoitunutta tuolia, kun viattomasti poikkesin SPR:lle ruokaostosten yhteydessä. En vain voi olla kurkkaamatta kierrätysmyymälään, kun sisäänkäynti on samasta tuulikaapista! Heti nousee mieleen se …
Kaupallinen yhteistyö Osmo Color Suomi Hei! Lasten kerrossänkyprojekti on saanut hyvän puuhailumoodin päälle, niin kuin usein käy, kun työkalut ovat esillä ja voi samoilla sotkuilla värkkäillä muutakin. Kaikenlaiset puiset nuppinaulakot ovat todella trendikkäitä tällä hetkellä tai ainakin omiin silmiin on osunut niitä niin keittiössä, lastenhuoneessa kuin eteisessänkin valjastettuna kivojen pientavaroiden ripustamiseen ja säilyttämiseen. Naulakko tai …
Hei! Tätä blogia kauemmin seuranneet tietävät, että innostun välillä melko erikoisista jutuista. Kirppiksiltähän voi tulla vastaan käytännössä mitä vain, parhaimmistona erityisesti ihmisten itse tekemät käsityöt sekä muut harvinaisemmat vintage-esineet. Ne ovat ehdottomasti sisustuksen suola, ja suurin syy, miksi ylipäänsä jaksan vuodesta toiseen kierrellä kirpputoreja. Tällä kertaa en kuitenkaan kirjoita kirppislöydöistä vaan paristakin eri nettikaupasta …
Hei ystävät! Jos ajattelitte, että kamelinsävy on taas ajankohtainen, niin sanon heti, että unohtakaa se! Nyt tulee nimittäin dromedaari!! Ja naurua sitten tähän kohtaan. Paitsi, että oon puoliksi myös tosissani, sillä ostin juuri sen väriset pussilakanat. Siis dromedaarin väriset! Kaunis keltainen okra on syksyn tullen muuntunut rusehtavammaksi eikä mikään muu näytä mun silmiin yhtä kauniilta. …
Hei! Täällä Länsi-Rannikolla on sadellut hiljakseltaan koko illan, joten mikä sen parempaa kuin sytyttää pari kynttilää ja hakea kuppi teetä. Mulla on hyvä kirja Aino Acktésta kesken, mutta ennen sitä oli pakko tulla hetkeksi tähän koneelle, kun näin nämä Elle Decorationin uudet kuvat. Kyseessä on ruotsalaisen huippustylistin Pella Hedebyn harmoninen koti, jossa vuorottelevat kauniisti luonnonsävyt …
Hei! Aloitetaan viikko monen sisustajan odottamalla uutisella eli ANNO-merkin paluulla! Anttilan konkurssi oli monelle suomalaiselle iso pettymys, eikä vähiten ANNO-merkkiin ihastuneille sisustajille. Itsekin muistan miettineeni, että voiko tällä hinnalla todella saada näin raikkaita, ajankohtaisia sekä laadukkaita tuotteita sesonki sesongin jälkeen. Pettymys olikin suuri, kun ANNOn tarina näytti tulleen päätökseen Anttilan konkurssin myötä. Pikkuhiljaa huhut …
Heippa! Vaalea puu on yleensä ollut se mun juttu, eikä meillä tähän asti ole juuri tummempia puulajeja ollutkaan. Keväästä lähtien ne on kuitenkin alkaneet kiinnostaa yhä enemmän ruskean sekä muiden murrettujen ja lämpimämpien sävyjen myötä. Oon kaivannut puunsävyjä erityisesti meidän keittiöön, jossa kalustus on pitkään ollut jos ei ihan mustavalkoista niin silti melko mustan- ja …
Hei, olen aina välillä mietiskellyt muuttoa ja säännöllisin väliajoin käynyt läpi tarjolla olevia taloja ja asuntoja. Klikkailen yleensä ensin meidän oman hintaluokan kohteita, kunnes turhaudun ja alan katsella, minkälaisen kodin täältä päin saisi, jos rahaa olisi laittaa tuplaten enemmän. Tämä vasta saakin pulssin nousemaan, sillä valitettavasti isommalla rahamäärällä saa tältä alueelta vain enemmän neliöitä ja …
Kaupallinen yhteistyö IKEA Suomi Heips! Nyt seuraa lisää IKEA-juttua Democratic Design Days -tapahtumasta, johon sain osallistua bloggaajakirjeenvaihtajan roolissa. Jaa-a, jos edellisessä postauksessa tuntui olevan paljon juttua, niin tässä toisessa vasta asiaa onkin eli varautukaa kuva- ja infotulvaan! Ensimmäisen päivän iltapäivä oli ehkä ennakkotietojen perusteella eniten odotetuin, sillä silloin julkistettiin osa IKEAn tulevista yhteistyömallistoista. IKEAn muotoilujohtajan …