EGG MUFFINS WITH BACON AND GOAT CHEESE

Merimies on yleensä aamupalamestari viikonloppuisin, mutta tänään sunnuntaina päätin kunnostautua pitkästä aikaa. Muistui mieleen kesällä löytynyt muna-muffiniresepti, joka on ihan loistava paketti pitämään nälän poissa pitkään! Vuokina on tavalliset muffinivuoat (meillä 6 kpl silikoninen), joiden kunkin reunoille taputellaan pekoni ”laidoiksi”. Keskelle rikotaan yksi muna per muffini, munan rakenteen voi joko rikkoa haarukalla tai jättää keltuaisen …

More
 

KELIM X 2

Hei! Olipa melkoisen turhaa odotella viikonloppua ja parempia kuvausapajia. ISO-arvon sai lykätä välittömästi kaakkoon, jotta kuvista tuli edes joten kuten kelvollisia. Mutta tätä samaa se on joka vuosi, kunnes kevätauringon säteet alkaa paistaa… Nämä kohinalla kyllästetyt kuvat esittävät siis meidän olohuonetta ja siellä tehtyä mini-makeoveria. Tyynynpäälliset ovat Turkin tulijaisia, kunnon paksua kudetta! En uskonut, että …

More
 

BLOG CORNER

Moi! Etsyä ei voi liiaksi kehua, varsinkin jos etsii jotain persoonallista kotiin. Nämä julisteet ovat tanskalaisen Nynne Rosenvingen, saatu blogin kautta. Kehykset vielä uupuu ja muutenkin tähän seinälle pitäisi saada joku hylly pikkutavaralle. Näistä kuvista näkyy vähän tuota Muurameakin – en kaksi vuotta sitten olis koskaan uskonut, että meille moista möhkömuotoilua tulee. Mutta hyvät ne …

More
 

HELLO MY FRIEND!

Kuultiin menneen viikon aikana tuo otsikon tervehdys vähintään viisi kertaa päivässä 🙂 Vaikka sesonki oli Turkissa ihan selvästi jo ohi, oli meillä silti hyvä loma – paljon arskaa, toimetonta loikoilua ja hyvää ruokaa pääasiassa. Tarpeeseen tuli eli nyt on todellakin uutta virtaa akuissa! Toisten lomakuvien katselu on yleensä melko epäkiinnostavaa, mutta laitan nyt silti pari …

More
 

BLOG BREAK

Hei! Nyt on hymy herkässä. Etelän lämpöasteet odottaa ja sen myötä ansaittu breikki tähän etutalveen! Ajattelin, että kajoan jouluteemaan vasta loman jälkeen, mutta tässä nyt tulee pientä fiilistelyä mistäpä muualtakaan kun vauvan työhuoneesta. Ekan kuvan muovikynttelikkö on kirppislöytö 1,5 eurolla – mun tämän hetkinen ehdoton suosikki, vaikka olin sen eka jättää hyllyyn 🙂 Valot päällä …

More
 

MORE WINNERS

Lumista maanantaita! Tänään tulee Photowallin kisa päätepysäkille eli on aika julistaa arvonnan voittaja. Luotin jälleen satunnaislukugeneraattoriin taulukoituani ensin kaikki vastaajat, jotka olivat poimineet valikoimasta suosikkinsa sekä jättäneet sähköpostiosoitteen. Photowallin 200 euron lahjakortin saa itselleen numero 14 eli Piia Kahden vaiheilla -blogista! Onnittelut! (Laitan sinulle sähköpostia). Niin ja sitten blogigaalasta – mitalisijat menivät muille blogeille eli …

More
 

MAMA IN A GALA

Hei! Huomenna on Glorian blogigaala – arvoin kauan osallistumisen ja kotiin jäämisen välillä, sillä matkustaminen junassa lapsen kanssa, kalenterin tyhjääminen duuneista sekä olotila raskauden viimeisen kolmanneksen alkaessa ei välttämättä puolla piipahdusta capitol cityssä. Mutta sitten tuumin, että vastaavaa hienoa tilaisuutta ei varmana tule helposti toista eli varasin junaliput ja ostin mekon. Kiitos Karisman (ainoa todellinen …

More
 

AFTER PICS AND A GIVEAWAY

Noniin, ensimmäinen päivitys uuden työpöydän äärestä! Ja on täällä rempatussa huoneessa muutakin kalustusta – 50-luvun suloinen pikkupinnis sekä merimiehen neljättä käyttäjäpolvea odottava vaatekaappi. Molemmat kapistukset olen rassannut kuntoon eli niissä on uusi maali. Kaapin alalaatikko tosin kaipaa vielä höylää, kun se ei mene kiinni, mutta se on pikkujuttu se! Pahoittelen muuten kuvien laatua, suttua pukkaa.. …

More
 

BABY IT´S COLD OUTSIDE

Tämmöisenä kylmänä syysiltana muistuu parhaiten mieleen puutaloasumisen parhaat puolet. Tai jotain taikaa siinä on, kun vanhasta savupiipusta tupruilee savua – kakluunista, jonka just sytytin sisällä. Se savun tuoksu ulkona ja kaikki! Lämpimiä iltoja!   I think it so facinating to see how the smoke comes out from an old chimney. How the air smells outside …

More