Heippa! Vihdoinkin ulkona on paistellut vähän reippaammin aurinko ihme takatalvikelien jälkeen, tätä on niin odotettu! Kotona kevään tulo ei varsinaisesti ole vaikuttanut sisustukseen, meillä kun on niin verhotonta ja muutenkin aika vähän tekstiilejä, että ainakaan niiden vaihtamisella ei kovin paljoa saa ilmettä muutettua. Ainoa keväinen ostos on tuo Henkkamaukan okran värinen tyynynpäällinen, joka tuo sopivan …
Se tunne, kun tunnistat kirppispöydässä halutun designesineen ja jännität myyjältä siihen hintapyyntiä… Viime lauantaina olin tässä tilanteessa, kun kävimme Pohjanmaan isoimmassa kirppistapahtumassa – Megaloppiksella. Toivoin, että myynnissä olisi ollut vanhoja huonekaluja, mutta sen osalta sain pettyä – tarjolla oli pääosin melko tavallista kodin käyttötavaraa, vaatteita, lastenleluja sekä hintatietoista antiikkia. Yksi esine silti pelasti koko kirppiskierroksen …
Hei! Jälleen on tullut tehtyä kirppislöytöjä. Keramiikkaa tällä kertaa. Jonkun epäonnistunut (?) savityö on toisen suuri onni. Tämän väri ja muoto saivat mut puolelleen heti eikä 60 centtiä kirpaissut hinnankaan puolesta liikaa :D. Toinen löytö oli vähän hinnakkaampi, mutta Pentikistä voi vähän maksaakin. Halla-sarjan tarjoiluvati on uusin täydennys käyttökeramiikkaan. Ah mikä muoto ja eläväinen pinta, …
Lukija on aina oikeassa. Joten usko lukijaa. Sain tästä taas hyvän muistutuksen, kun kirjoitin pari viikkoa sitten keittiön kattolampusta, jonka löysin kesällä pihakirppikseltä. Olin silloin vailla kattolamppua ja mielessä siinsi hämärästi Louis Poulsenin PH-5 klassikkovalaisin. Olen tämän helmen jättänyt aikoinani ostamatta Kööpenhaminan reissulta – se oli hienossa kunnossa ja maksoi 50 euroa, mutta en koko …
Hei! Nyt on ilmeisesti ollut hyvä sienivuosi kavereiden facebook-päivityksistä päätellen. Itse poimin parhaan sienilöydön viime viikolla kirppikseltä enkä nyt tarkoita mitään ikävää kylkiäistä. Näköpiiriin sattui nimittäin tämä harmaa Idmanin ihanuus – painava ja todellakin sienimäinen olemukseltaan! Oon yrittänyt etsiä siitä jotain tietoa, mutta eipä vaan löydy. Jos teidän lukijoiden joukossa on asiantuntemusta, niin kertokaa ihmeessä! …
Hei! Tämä kesä se ei näköjään sittenkään poikennut aikaisemmista blogikirjoittelun suhteen vaan pitkä tauko tähän heinäkuulle tuli nytkin, höh. Oman osansa teki tietysti myös meidän perheen mullistus eli Theo-pojan syntymä. Vauvakesä on vauvakesä ja silloin ei paljon muuta tehdä. Ja niin tietysti pitää ollakin! No aiheita on nyt plakkarissa useampi eli kohti aktiivisempaa syksyä siis! …
Ei voi kun hymyillä, kun katsoo mitä kirjoitin edellisessä postauksessa ja miten juttu jatkuu nyt paria päivää myöhemmin! Että messinki on menneen talven lumia eikä heilauta mua kauheasti enää. Vaan mitä sitten tapahtuu – ensimmäinen asia, jonka kirppispöydässä näen on valtava messinkinen lampetti! Eka ajatus on ”hieno”, toinen ”en voi ostaa” ja kolmas ”no mietitään”. …
Hei! Sisustuksessa on pitkään jyllänneet erilaiset metallit, joista itse ehkä oon eniten tykännyt messingistä. Sitä on ollut pieninä annoksina erityisesti keittiössä. Viime aikoina messinki on kuitenkin alkanut kyllästyttää eikä sävy esimerkiksi ollenkaan sovi keittiön uuteen kylmempään seinän väriin. Uusi suosikki on silti jo olemassa ja se on ysäristi kromi. En nimittäin keksi muutakaan syytä, miksi …
He! Otetaas pitkästä aikaa kirppislöytöjä – nyt löysin niin mukavat jututkin, että oon niistä ihan fiiliksissä! Kyseessä on nämä kaksi mustaa maljakkoa, jotka löytyivät kesän ekalta pihakirppikseltä. Pienempi eurolla ja iso femmalla. Iso on vanhaa Ikeaa ja siinä tykästyin tietenkin tuohon muhkeeseen muotoon sekä väriin. Pienemmässä taas pilkut ovat se juttu – ysärihenkeen of course! …