Hei! Ai että tätä päivää on odotettu – tervetuloa uuteen blogiini sekä sen myötä uudelle sisustamisen b l o g i s i v u s t o l l e nimeltään Still Life Blogs! Kun joulukuussa lopetin bloggaamisen en oikeasti tiennyt, mikä seuraava askel voisi olla. Tai tulisiko sellaista edes. Pitkään vaivannut blogiväsymys painoi …
WHERE TO LOOK FOR INSPIRATION?
[mittaustagi] Hei! Välillä aina kysytään, että mistä löydän inspiraatiota sisustamiseen? Siihen ei välttämättä ole yhtä ainoaa vastausta paitsi, että aina inspiraatio välittyy siitä mitä ympärillä näen. Kiva juttu siellä, kiva juttu täällä – ne ikään kuin lokeroituvat johonkin muistiin, josta voi sitten omiin projekteihin ammentaa. Tai ainakin käydä läpi vaihtoehtoja. Välillä inspistä joutuu kaivamaan …
MY INTERIOR YEAR
Hei! Meillä on ollut mahtava joululoma. Sopivasti tekemistä ja sopivasti olemista. Jopa kunnon nukkuma-aamuja, sillä lapsillekin on uni maistunut pidempään! Vuoden viimeisenä päivänä blogit täyttyvät erilaisista vuosikatsauksista sekä linkeistä suosituimpiin postauksiin. Itse ajattelin, että voisi olla hauska katsoa miten koti on tässä vuodessa muuttunut. Isojakin juttuja on nimittäin tapahtunut sekä toisaalta semmoista hidasta hautumista, kun …
NIGHT AT THE KN2
Hei! Nyt tallennuslaitteet valmiiksi, sillä vuorossa on aivan superherkkuresepti! Sain maistaa sitä KN2-sisustusliikkeen pikkujouluissa, joihin henkilökunta oli loihtinut upeutta ihan itse. Kyseessä on vuohenjuusto-pestovoileipäkakku, jonka täytyy olla yksi parhaista tämän tyylin syötävistä mitä olen ikinä maistanut, n_a_m! Jotta postaus ei menisi ihan väärille urille, niin todettakoon, että KN2 on todella monipuolinen designkauppa, joka säännöllisesti tuo …
THANK YOU!
Tärkeitä merkkipaaluja tullut täyteen, kiitos teille sinne ruudun toiselle puolelle!
LOOKING BACK 2014 / PART 2
Hei! Jatkoa seuraa eli tämän blogivuoden muisteloita osa 2. Tässä siis kuvia ja linkkejä menneiltä kuukausilta heinäkuusta joulukuuhun! Heinäkuu Heinäkuu oli hiljainen blogikuukausi, sillä olimme paljon mökillä. Kotona tapahtui vain pieniä juttuja, joista yhtenä Paavon huoneen kätevä kirjahylly. Kirppislöydöistä parhaat olivat Marimekon iso kulho sekä Arabian hauskat maustepurkit. Mökille hankin alesta kolme metriä verhokangasta, …
LOOKING BACK 2014 / PART 1
Hei! Vuoden viimeiset päivät on käsillä, joten ennen kuin lehti kääntyy kokonaan, ajattelin taas vetää yhteen blogivuotta 2014. Tässä ensimmäisessä postauksessa on juttuja tammikuusta kesäkuuhun, linkeistä pääsee lukemaan koko postaukset ja katsomaan kaikki kuvat! Tammikuu Tammikuussa tyttö täytti vuoden ja tapausta juhlittiin isolla porukalla. Juhliin tehtiin mm. pannacottaa ja vadelmapikkuleipiä. Tuskailin myös keittiömme nykytilannetta …
KN2 ALEKOODI / DISCOUNT CODE
Hei! Multa on joululahjasuositukset vielä antamatta tuota Lapuan Kankureiden pyyhevinkkiä lukuunottamatta, joten korjataan tämä asia tänään. Vietin nimittäin tiistai-iltaa melko poikkeuksellisesti, sillä perinteisen sali-siivous-sohva -kaavan sijasta olinkin ihmettelemässä KN2:n valikoimaa yhdessä kymmenen muun bloggaajan kanssa. KN2 on toki mulle tuttu jo ennestään, teinhän näiden mukavien tyyppien kanssa yhteistyötä jo yli puolitoista vuotta stten. Mutta koska …
REBLOGGED / CHRISTMASY
/LUUKKU 6 ja täydellinen talvifiilistelykuva NettaNatalialta, hyvää Itsenäisyyspäivää sekä mukavaa lauantaita! A perfect photo with a lovely winter mood by NettaNatalia´s! Have a nice Saturday!








