Tag Archives: brands

 

Hei! Aloitetaan viikko monen sisustajan odottamalla uutisella eli ANNO-merkin paluulla! Anttilan konkurssi oli monelle suomalaiselle iso pettymys, eikä vähiten ANNO-merkkiin ihastuneille sisustajille. Itsekin muistan miettineeni, että voiko tällä hinnalla todella saada näin raikkaita, ajankohtaisia sekä laadukkaita tuotteita sesonki sesongin jälkeen. Pettymys olikin suuri, kun ANNOn tarina näytti tulleen päätökseen Anttilan konkurssin myötä.   Pikkuhiljaa huhut …

 

Hei! Viikonloppu meni mökkimaisemissa, kuten suurinosa kesäviikonlopuista tähänkin asti. Vähän pettynyt oon kyllä näihin säihin, sillä viimeistään elokuulle oli toiveita kunnon lämpöaallosta. Sen sijaan on lähinnä vain tuullut ja tänään tuli vielä vettäkin. Onneksi sää selkiintyi illaksi, kun lämmitimme saunan. Oon kauan harmitellut lasten pyyhetarjontaa, kun tuntuu että kaupoista löytyy ainoastaan värikkäitä vaihtoehtoja. Sarjakuvahahmoilla ja …

 

Hei! Pukeutumistyyli ja sisustusmaku saattavat usein kulkea käsikädessä eli valitsemme päällemme saman tyylisiä juttuja, mitä kotiinkin. En ole tätä koskaan tietoisesti omalta kohdaltani ajatellut, vaikka se saattaa osin pitää paikkansa. Tykkään vaatteissa mustasta, yksinkertaisuudesta, jämäköistä perusmateriaaleista sekä rentoudesta. Punainen tai vaaleanpunainen ovat värejä, joissa en viihdy lainkaan samallalailla, kun en niitä osaisi valita sisustukseenkaan. Tämä …

 

Kaupallinen yhteistyö IKEA Suomi Hei! Huh, mistähän tämän kertomuksen aloittaisi? Kirjoitan tätä postausta hämyisässä hotellihuoneessa, jonka ikkunasta on näkymä sateiseen Hässleholmiin. Olen siis IKEA Suomen kutsumana bloggaajakirjeenvaihtajan ominaisuudessa Skånessa, lähellä kaiken keskipistettä eli Älmhultin pientä kylää. Älmhult on IKEAn hermokeskus, josta kaikki yli 70-vuotta sitten alkoi, ja johon on edelleen keskitetty paljon yrityksen eri toimintoja …

 

Hei! Tapaan hieman vierastaa sitä tahtia, jolla uusia tuotteita ja mallistoja tuodaan nykyään markkinoille. Ensi syksyä ja talvea jo nyt ennen kuin kesästä on saatu edes pienen pientä lupausta. Yleensä en siis jaksa kiinnostua uusista mallistoista näin paljon etukäteen, mutta nyt oli tehtävä poikkeus. Marimekon ensi syksy ja talvi näyttivät insta-feedissäni nimittäin niin hyviltä, että …

 

Yhteistyössä Omin Hei! Osa teistä ehkä muistaa Metsolassa-blogin Riitan Riike-merkin tuotteet? Bloggasin viime jouluna erityisesti Riiken paperitähdistä. Riitta on sittemmin yhdistänyt voimansa toisen luovan sielun eli Riinan kanssa ja yhdessä he pyörittävät Omin-nimistä design-alan yritystä. Ominin valikoimasta löytyy paitsi Riitan tuttuja paperituotteita myös hyvä valikoima lastenvaatteita sekä muuta sisustusta. Kaikki Ominin tuotteet suunnitellaan ja valmistetaan …

 

Hei! Joko teillä on kalenterit hankittu ensi vuodelle? Itse pärjään melko pitkälle pelkän puhelimen kalenterin varassa, mutta nyt tammikuussa kun palaan taas töihin, täytyy asioita saada jo vähän paperillekin. Työviikon kulkua on jotenkin helpompi seurata, kun koko viikon tapahtumat näkee kerralla eivätkä privaattimenemiset ja -muistamiset ole sotkemassa näkymää. Tarvetta paperikalenterille on siis edelleen, entäs muilla? …

 

Hei! En ole varmaan ainoa, joka on joskus toivonut, että moni arkikäytössä oleva tuote olisi ulkonäöltään pikkuisen kivempi. Varsinkin suurin osa ruoista ja elintarvikkeista on pakattu aivan susirumiin pakkauksiin. Pahimipia on erityisesti kaikki isot paketit (kuten murot), sillä niitä on vaikea mahduttaa pienessä keittiössä kaappiin piiloon sekä asiat, jotka olisi hyvä olla käden ulottuvilla esillä. …

 

Hei! Olohuoneen uusi väljempi järjestys on herättäny mun jo pidempään muhineet sohvahaaveet. Ei sillä, että tuossa vintage-nahkasohvassa olisi mitään vikaa. Sohvissa kehitys on vaan viime vuosikymmeninä mennyt entistä muhkeampaa ja mukavuutta suosivampaan suuntaan – sohvat ovat laiskanlinnoja ja löhönurkkauksia, joihin on ihana upota tuijottamaan lempparisarjaa. Meillä erityisesti merimies haikailee tämmöisen rötväilysohvan tai tuolin perään, joo …