Tag Archives: cabin

 

Hei! Kotona kuivui viikonloppuna pojan huoneen lattia, kasa jalkalistoja sekä ovien kynnyslistat. Jotta koti ei olisi ollut täynnä pieniä, harmaita 22-koon jalanjälkiä lähdettiin me yöksi mökille. Mukaan lähti kylmälaukun lisäksi kolme liimapuulevyä sekä pari settiä kulmarautoja. Tuulinen päivä kuluikin vikkelään tämän DIY-projektin kanssa, josta ehkäpä jo tänään illemmalla valmiimpaa matskua! Ilman merimiestä (hieno kansitakki btw) …

 

Meidän mökki on aito ysäri eli hengetön rakennelma ilman sen kummempia tyylisuuntia tai muita herkullisia yksityiskohtia. Ja koska lapsiperheen varallisuus on melko rajallinen, rempataan (ja sisustetaan) mökkiä pääasiassa kirppisjutuilla ja sillä mitä käsillä milloinkin on. Tällä kertaa yläkerran paneeliprojektista jäi yli vähän valkoista maalia, joten päätin kokeilla mitä sillä saisi saunan vilvoitteluhuoneessa aikaan. Alkuperäinen pukuhuone …

 

Mökillä käynnistyy vihdoin hartaasti odotettu pieni pintaremontti, kun yläkerran kahteen makuuhuoneeseen naputellaan seinille puupaneelit (heti kun rautakauppa pystyy ne toimittamaan). Lupaan napata pari ennen-kuvaa, josta nykyinen ankeus selviää. Sisustusinto sai näistä suunnitelmista luonnollisesti hyvin nostetta eli klikkasin Marimekon alesta toiseen makkariin sivuverhon. Ostin kankaan ihan hasardina näkemättä sitä lainkaan luonnossa, mutta onneksi se oli niin …

 

Löysin pienen rottinkipöydän eräs päivä. Se oli lähitalon kellarin siivouksessa menossa kaatopaikalle turkoosin jakkaran kanssa. Vähän likainen, mutta täysin ehjä! Poimin kapistukset mukaan ja mulla on hyvä tuntuma, että tästä saan mökille hyvän yöpöydän! Jakkara vaatii vähän työtä, mutta sillekin olisi jo paikka kaminan sytytystuolina. Loistavaa tiistaita! I found this small table from a trash …

 

Lumikenkätuoli mökille – check! Kaksi korituolia on ollut etsinnässä ja nyt tänään löytyi niistä toinen. Tällä on ikää parisenkymmentä vuotta eli kakkoskäden ostoksesta on kyse. Illemmalla menen vielä katsomaan kahta muuta.. Josko vaikka niistä toinen jäisi tänne kotiin. Tämäkin on niin nätti, että on ihan sääli lastata se autoon saarta kohti. Testikäyttäjäkään ei virheitä löytänyt. …

 

Voi tuota meidän mökkiä! ”Ottakaa mukaan lakanat ja ruokaa jääkaappiin” sanoi mökkiä myynyt välittäjä vuosi sitten viitaten, että kesäasumus ei muuta kaipaa. Joo röhönaurut! Tai joku normaali ihminen tietysti tekisi justiinsa näin, mutta sisustusvammainen ei voi. Kun mies katsoo telkkaria, tuijottaa hän seiniä ja miettii pintojen maalaamista, maalaamatta jättämistä, verhoja ja tapetteja, keittiön työtason väriä… …

 

Moi! Taas on kirppishamsteriperhe ollut liikkeellä ja kantanut kotiin (lähinnä mökille) kaikenlaista tavaraa! 🙂 Sarpanevan valurautapatoja on näkynyt ihan säännöllisesti, mutta olen tähän asti ne aina sinnikkäästi ohittanut. Tuo pata kun on auttamattomasti liian pieni kunnon pataruualle :/ Kaverin takkakokkailuista sain kuitenkin väläyksen, että tämän voisi hyvin lykätä kaakeliuuniin hautumaan eli tehdä sillä vaikka muhevat …

 

Hei ja sateista maanantaita! Laittelin pieneksi setiksi muutaman mökkikuvan, jotka sain viikonloppuna otettua. Keittiö menee aikalailla uusiksi – tai vanhaksi, mutta siitä tarkemmin joku toinen kerta. Yhden pienen hyllyn oon sentään kiinnittäny hellan ylle ja näkyy siellä uusin Finel-tädennyskin eli punainen kattila. Alimpana ruokapöytää. Seinien puolipaneelien kohtaloa mietin koko ajan – maalatako vaiko eikö..? Myös …

 

Heippa! Tuhlaajatyttö on ollu taas vauhdissa. Tällä viikolla oon rohmunnut mökille sekalaista keittiötavaraa sekä kahteen ikkunaan nuo kuvan mustavalkoiset verhot femmalla. Mökin värimaailmaa oon jahkaillut viimeiset viikot, nyt siellä on aikalailla mustaa, valkoista, harmaata ja puun väriä. Merimiehen sanoin tiivistettynä rivitalotunnelma. Rivareissa ei tietty oo mitään vikaa, mutta mökin oven avatessa melkein haluaisi, että sellainen …