Hei! Tuntuu hassulta palata näihin hankintoihin, joita on tullut blogitauon aikana tehtyä, mutta ehkä tästä on sananen paikallaan. Tarkoitan nimittäin meidän tämän vuoden isointa huonekaluhankintaa, joka on samalla isoin yksittäinen designostos, mitä on tullut tähän asti tehtyä. Ja riskaabelein, sillä tätä kalustetta ei haettu turvallisesti huonekaluliikkeestä 12 kuukauden osamaksulla ja vuoden palautusoikeudella. Aika kaukana siitä! …
Hei! Kirjoittelin aiemmin enkelinsiivestä (Begonia Corallina Luzerna), jota ostin parin pistokkaan verran jokunen aika sitten. Molemmat pistokkaat olivat pitkään vedessä, kun en löytänyt niille sopivaa ruukkua. Vedessä ne alkoi heti tehdä runsaasti valkoista juuririhmastoa, joka tarkertui yhteen. Hetken jo pelkäsin, että juurta ehti kasvaa jo vähän liikaakin ja että kasvi ei sen takia enää välttämättä …
Moi! Mulle yksi parhaista kesäjutuista on ollut kiertää lähipitäjien pihakirppiksiä, joita on täällä päin ollut viime vuosina useita. Tänä vuonna tosin silmiin osui ajoissa vain yksi eli oli selvää, että sinne lähdettiin. Olen onnekas, että Merimies tulee näihin mielellään mukaan ja miksikäs ei, sillä tässäkin tapahtumassa tarjonta oli todella laidasta laitaan. Vanha talo lukuisten piharakennusten …
Kaupallinen yhteistyö / Tikkurila Hei! Vihdoinkin pääsen kirjoittamaan tästä Tikkurilan kanssa yhteistyössä tehdystä projektista, jonka myötä meidän olohuoneen ilme muuttui ihan täysin. Musta tuntuu, että nykyään kaikki mun isommat sisustusjutut lähtee tarpeesta keksiä lisää säilytystilaa. Käytännöllisessä lähtökohdassa ei tietysti ole mitään vikaa, sillä koen, että sen myötä kodin toiminnallisuus lisääntyy joka kerta huimasti. Lisäksi oon …
Heippa! Vihdoinkin ulkona on paistellut vähän reippaammin aurinko ihme takatalvikelien jälkeen, tätä on niin odotettu! Kotona kevään tulo ei varsinaisesti ole vaikuttanut sisustukseen, meillä kun on niin verhotonta ja muutenkin aika vähän tekstiilejä, että ainakaan niiden vaihtamisella ei kovin paljoa saa ilmettä muutettua. Ainoa keväinen ostos on tuo Henkkamaukan okran värinen tyynynpäällinen, joka tuo sopivan …
Huomenna on parempi päivä. Yleensä jos joku asia on huonosti ja ahdistaa, tapaan lohduttautua sillä, että seuraavana päivänä asiat eivät enää näytä yhtä huonoilta. Valitettavasti tämä sääntö ei päde vallitseviin kuvausolosuhteisiin eli huomenna todennäköisesti ei ole parempaa päivää. On vain synkkiä päiviä ja niiden päälle vielä vähän harmaampia päiviä. Kuten tänään. Kuvattavia juttuja on siis …
Hei! Vihjailin tuossa taannoin, että keksin olohuoneen uuden järjestyksen myötä vihdoin takkapuille paremman säilytysratkaisun. Sehän on ollut tähän asti yksi kivi kengässä, sillä puille ei ole ollut meillä muuta tarpeeksi isoa säilytyspaikkaa. Osittaisen puulämmityksen takia halkoja on myös hyvä saada mahtumaan sisälle mahdollisimman paljon, mikä toteutuikin hyvin ison puutelineen kanssa. Mutta. Iso pömpeli teki sisustuksesta …
Hei! Tämä kynttelikkö ei tainnut näkyä viime vuonna blogissa ollenkaan, mutta tänä vuonna ajattelin, että se ansaitsee ihan oman postauksensa. Ilahdun sen näkemisestä nimittäin joka vuosi, sillä malli on perinteisistä kyntteliköistä niin poikkeava. Tuollainen moderni ja ajaton, mutta ehkä samalla myös vähän kitsch :D. Kynttelikkö on kirppislöytö muutaman vuoden takaa, enkä toistaiseksi ole nähnyt samanlaista …
Hei! Olohuoneen uusi väljempi järjestys on herättäny mun jo pidempään muhineet sohvahaaveet. Ei sillä, että tuossa vintage-nahkasohvassa olisi mitään vikaa. Sohvissa kehitys on vaan viime vuosikymmeninä mennyt entistä muhkeampaa ja mukavuutta suosivampaan suuntaan – sohvat ovat laiskanlinnoja ja löhönurkkauksia, joihin on ihana upota tuijottamaan lempparisarjaa. Meillä erityisesti merimies haikailee tämmöisen rötväilysohvan tai tuolin perään, joo …