Kauan sitä mietin – miten saada koti taas kaivattuun järjestykseen, kaikille omaa tilaa, tavaroille paikat ja ennen kaikkea rauhoitettua yöt nukkumiseen… Vauva on nukkunut ensimmäiset kuukaudet mun vieressä, kunnes se alkoi käydä liian tukalaksi. Siitä neiti on hiljalleen peitelty omaan pinnasänkyyn, joka ensin oli mun sängyn vieressä, sitten metrin päässä. Nukuin koiranunta, kun heräsin tyttösen peiton jokaiseen kahahdukseen, kyljenkääntöön ja ähinöihin. Eli ihan turhaan siis..
Tytön (nyt 9 kk) siirtäminen omaan huoneeseen tuli siis näinkin nopeasti vastaan – ongelmana vaan, että minne? Ensinhän ajateltiin, että tyttö voisi olla työhuoneessa muutamine tavaroineen. Joo muutama tavara tosiaan! Siinä vaiheessa, kun Paavon huoneeseen alkoi kerääntyä kaikenlaista Dublo-palikkaa, nukensänkyä, kävelykärryä ajattelin, ettei tämä näinkään voi olla. Vauvalle oli pakko järjestää enemmän tilaa ja samalla palauttaa Paavolle oman huoneen rauha!
Loppujenlopuksi vastaus olikin aika helppo – Paavon huone muutti työhuoneeseen ja Aina-vauva siirtyi Paavon entiseen huoneeseen kahden työpöydän kanssa. Ja uuden järjestyksen myötä niin moni palikka on loksahtanut kohdalleen! Eskarilainen on tyytyväinen uusiin neliöihin ja pöytä, jonka ääressä hän ei koskaan istunut on nyt aivan lempparipaikka. Siitä on kiva katsella ulos Legoja kasaillessa 🙂 Myös toinen huone onnistui tosi hyvin, siitä päivitystä myöhemmin 😉 Having a baby in the same room has been making my nights very restless. Altough she has not been needing my attention, I still woke up every time she moved even a bit or made the smallest noise. So unnecessary! At the same time all the baby toys started to pile up in Paavo´s room, making it hard to maintain any order. So it was time for a bigger change in terms of making room for both of the kids! What I did was, that I moved Paavo´s room to the old working room so that Aina baby got the old Paavo´s room which was bigger for both of her stuff and our working tables. Oh boy, my son has been happy about this after he now has his own space and just loves to sit there by the table and window! And mummy is pretty happy too as I now feel that many of the missing pieces have found their place! So here is the new Paavo´s room!
Meillä on tässä kolmiossa pojat (eskarilainen ja tokaluokkalainen) samassa huoneessa – välillä sovussa ja välillä vähemmän sovussa. 😀 Lelut ja leikit pojilla on niin samanlaisia että sen puolesta ei ole ongelmia, mutta joskus iltaisin on vähän tuskaa kun pikkuveli höpisee ja touhuaa sängyssään eikä anna toisell unirauhaa. 😛
Mäkin mietin aluksi lapsia samaan huoneeseen, mutta siinäkin tapauksessa huoneiden vaihto olis tullut kyseeseen – tytön sänky ei millään olisi mennyt Pn huoneeseen. Myös 5 v. ikäero ja eri sukupuoletkin puolsi tätä ratkaisua, kun sama huone olis ehkä jäänyt turhan väliaikaiseksi. Eikä työhuoneen säilyttäminen ollut niin tärkeää 🙂 🙂 Jos olis ollut vähemmän ikäeroa ja suht samat lelut, niin sitten se olis ollut järkevintä. Ei mullakaan omaa huonetta ollut vasta kun joskus koulussa 😉
What a lovely room! Your son looks so happy with it and I can imagine the mommy smile on your face. Your room is such a good inspiration to me, I’m making a new boy’s room as well and a girl’s room too, because my twins need their own rooms now.
Cheers from germany,
Stephanie
Nice to hear if you found some inspiration from here for your own home! So nice to make rooms for a girl and boy! I think Paavo´s room is quite ”unisex” and same goes for Aina´s room as I´m not that into ”Hello Kitty” type of things 🙂 Maybe some more red instead!
Meillä siirtyi pienempi ihan vahingossa nukkumaan isosiskon huoneeseen jo puolivuotiaana, kun yläkerran rempan jälkeen vain kokeilin, miten tyttöjen makkariin sitten ”joskus” mahtuu toinenkin sänky. No sille tielleen jäi ja yllättävän ajoissa pikkumimmi oppi nukkumaan eri huoneessa. Isomman kanssa mentiin vierivieressä huonoilla unilla reilusti yli vuoteiseksi.
Mielenkiintoisia, ihania kuvia! Ainan huoneen kuvia odotellessa, mukavaa alkanutta viikkoa sinne!
Tyttö on nukkunut ehkä noin 5 yötä omassa huoneessaan ja tämän perusteella hän ei juuri vaikuta edes huomanneen koko muutosta. Heräilee siis edelleen sen 2-3 krt yössä, mutta onneksi rauhoittuu tassutteluun nopeasti.. :/ Itse nukun kyllä niin paljon paremmin eli ilman muuta oli oikea siirto tässä vaiheessa! 😉
Hei, tosi mahtava. Ja tuo kuusitapetti sopii tuommoiselle isommallekin pojalle tosi hyvin. Meillä on ollut just mietinnässä, miten yhdistää lastenhuoneeseen kaksivuotiaan taaperon ja kohta koulun aloittavan isomman pojan tavarat. 🙂
Tuo tapetti aiheutti tosiaan jonkin verran mietintää huonejärjestyksen osalta, sillä yhdessä vaiheessa pohdin tähän jopa meidän aikuisten makkarin siirtoa. Mutta parempi näin, ei se munkaan mielestä (vielä) ole liian lapsellinen 6 vuotiaalle 🙂 Teillä sentään on se etu, että molemmat lapset ovat ilmeisesti poikia – jos vaikka kummallekin tekisi ”oman puolen” eli toiselle seinustalle toisen tavaroita ja toiselle toisen?
Juu, onneksi ovat poikia molemmat (siis huoneen takia 😀 ) ja samanlaiset leikit vielä toistaiseksi. Kun isompi alottaa syksyllä koulun, niin pitää sitten rauhoittaa hänelle oma soppinsa, ettei pikkuveikka haittaa läksyjä 😉
Ihanan inspiroiva lastenhuone! Valkoisen ja värin tasapaino on juuri sopiva! Pidän kovasti tyylistäsi sisustaa ja palaan usein katselemaan kuviasi kun kaipaan piristystä. 🙂
Muuten, mun blogissa olisi menossa ihan kiva tapettiarvonta. Käy ihmeessä osallistumassa. 🙂
Hei! Jostain syystä blogisi parin viimeisen postauksen kuvat eivät tunnu oikein latautuvan. Kuvista jää puolet oudosti harmaaksi niin että alaruna jää peittoon. Tämän postauksen ensimmäiselle, kolmaannelle ja toiseksi viimeiselle kuvalle käy näin. Sivun päivittäminen ei auta. Ajattelin mainita jos vaikka jollakulla muulla ongelma. (ja siis seuraan useampia blogeja, en tosin indiedayssa, ja tämä on ainoa jossa niin tapahtuu)
Kiitos, kun kerroit tuosta kuvien latautumisongelmasta! Laitan oitis viestin Id:lle, että tarkistavat jutun. Pidän kuvakoonkin pienenä, jotta ne just latautuisivat nopeasti!
MAKING ROOM(S)
Kauan sitä mietin – miten saada koti taas kaivattuun järjestykseen, kaikille omaa tilaa, tavaroille paikat ja ennen kaikkea rauhoitettua yöt nukkumiseen… Vauva on nukkunut ensimmäiset kuukaudet mun vieressä, kunnes se alkoi käydä liian tukalaksi. Siitä neiti on hiljalleen peitelty omaan pinnasänkyyn, joka ensin oli mun sängyn vieressä, sitten metrin päässä. Nukuin koiranunta, kun heräsin tyttösen peiton jokaiseen kahahdukseen, kyljenkääntöön ja ähinöihin. Eli ihan turhaan siis..
Tytön (nyt 9 kk) siirtäminen omaan huoneeseen tuli siis näinkin nopeasti vastaan – ongelmana vaan, että minne? Ensinhän ajateltiin, että tyttö voisi olla työhuoneessa muutamine tavaroineen. Joo muutama tavara tosiaan! Siinä vaiheessa, kun Paavon huoneeseen alkoi kerääntyä kaikenlaista Dublo-palikkaa, nukensänkyä, kävelykärryä ajattelin, ettei tämä näinkään voi olla. Vauvalle oli pakko järjestää enemmän tilaa ja samalla palauttaa Paavolle oman huoneen rauha!
Loppujenlopuksi vastaus olikin aika helppo – Paavon huone muutti työhuoneeseen ja Aina-vauva siirtyi Paavon entiseen huoneeseen kahden työpöydän kanssa. Ja uuden järjestyksen myötä niin moni palikka on loksahtanut kohdalleen! Eskarilainen on tyytyväinen uusiin neliöihin ja pöytä, jonka ääressä hän ei koskaan istunut on nyt aivan lempparipaikka. Siitä on kiva katsella ulos Legoja kasaillessa 🙂 Myös toinen huone onnistui tosi hyvin, siitä päivitystä myöhemmin 😉
Having a baby in the same room has been making my nights very restless. Altough she has not been needing my attention, I still woke up every time she moved even a bit or made the smallest noise. So unnecessary! At the same time all the baby toys started to pile up in Paavo´s room, making it hard to maintain any order. So it was time for a bigger change in terms of making room for both of the kids! What I did was, that I moved Paavo´s room to the old working room so that Aina baby got the old Paavo´s room which was bigger for both of her stuff and our working tables. Oh boy, my son has been happy about this after he now has his own space and just loves to sit there by the table and window! And mummy is pretty happy too as I now feel that many of the missing pieces have found their place! So here is the new Paavo´s room!
28 replies to “MAKING ROOM(S)”
frida
Love that wallpaper!
I’m a Swedish blogger and I must say I find your blog very inspiring.
Maiju
Great to hear – I always the Swedish way of doing home decoration 🙂
Jenni
Where have you bought the bed? It looks great! 🙂
Maiju
The bed is old, almost 60 years I would say. So I’ve bought it 2nd hand from a local antique dealer (www.antiq.fi)
ann
Kene tuo ihana tapetti on? tahdon juuri tuollaisen meidän uuteen kotiin!!
Maiju
Se on Fine Little Dayn ja löytyy Photowallin valikoimista!
Pieni lintu
Meillä on tässä kolmiossa pojat (eskarilainen ja tokaluokkalainen) samassa huoneessa – välillä sovussa ja välillä vähemmän sovussa. 😀 Lelut ja leikit pojilla on niin samanlaisia että sen puolesta ei ole ongelmia, mutta joskus iltaisin on vähän tuskaa kun pikkuveli höpisee ja touhuaa sängyssään eikä anna toisell unirauhaa. 😛
Maiju
Mäkin mietin aluksi lapsia samaan huoneeseen, mutta siinäkin tapauksessa huoneiden vaihto olis tullut kyseeseen – tytön sänky ei millään olisi mennyt Pn huoneeseen. Myös 5 v. ikäero ja eri sukupuoletkin puolsi tätä ratkaisua, kun sama huone olis ehkä jäänyt turhan väliaikaiseksi. Eikä työhuoneen säilyttäminen ollut niin tärkeää 🙂 🙂 Jos olis ollut vähemmän ikäeroa ja suht samat lelut, niin sitten se olis ollut järkevintä. Ei mullakaan omaa huonetta ollut vasta kun joskus koulussa 😉
FrauSchmitt
What a lovely room! Your son looks so happy with it and I can imagine the mommy smile on your face. Your room is such a good inspiration to me, I’m making a new boy’s room as well and a girl’s room too, because my twins need their own rooms now.
Cheers from germany,
Stephanie
Maiju
Nice to hear if you found some inspiration from here for your own home! So nice to make rooms for a girl and boy! I think Paavo´s room is quite ”unisex” and same goes for Aina´s room as I´m not that into ”Hello Kitty” type of things 🙂 Maybe some more red instead!
Hanna/ Pastellimaja
Meillä siirtyi pienempi ihan vahingossa nukkumaan isosiskon huoneeseen jo puolivuotiaana, kun yläkerran rempan jälkeen vain kokeilin, miten tyttöjen makkariin sitten ”joskus” mahtuu toinenkin sänky. No sille tielleen jäi ja yllättävän ajoissa pikkumimmi oppi nukkumaan eri huoneessa. Isomman kanssa mentiin vierivieressä huonoilla unilla reilusti yli vuoteiseksi.
Mielenkiintoisia, ihania kuvia! Ainan huoneen kuvia odotellessa, mukavaa alkanutta viikkoa sinne!
Maiju
Tyttö on nukkunut ehkä noin 5 yötä omassa huoneessaan ja tämän perusteella hän ei juuri vaikuta edes huomanneen koko muutosta. Heräilee siis edelleen sen 2-3 krt yössä, mutta onneksi rauhoittuu tassutteluun nopeasti.. :/ Itse nukun kyllä niin paljon paremmin eli ilman muuta oli oikea siirto tässä vaiheessa! 😉
Piia
Hei, tosi mahtava. Ja tuo kuusitapetti sopii tuommoiselle isommallekin pojalle tosi hyvin. Meillä on ollut just mietinnässä, miten yhdistää lastenhuoneeseen kaksivuotiaan taaperon ja kohta koulun aloittavan isomman pojan tavarat. 🙂
Maiju
Tuo tapetti aiheutti tosiaan jonkin verran mietintää huonejärjestyksen osalta, sillä yhdessä vaiheessa pohdin tähän jopa meidän aikuisten makkarin siirtoa. Mutta parempi näin, ei se munkaan mielestä (vielä) ole liian lapsellinen 6 vuotiaalle 🙂 Teillä sentään on se etu, että molemmat lapset ovat ilmeisesti poikia – jos vaikka kummallekin tekisi ”oman puolen” eli toiselle seinustalle toisen tavaroita ja toiselle toisen?
Piia
Juu, onneksi ovat poikia molemmat (siis huoneen takia 😀 ) ja samanlaiset leikit vielä toistaiseksi. Kun isompi alottaa syksyllä koulun, niin pitää sitten rauhoittaa hänelle oma soppinsa, ettei pikkuveikka haittaa läksyjä 😉
Angelica
Love his new room!!! Is it ok for me to borrow your pictures and show them on my blog?
hugs Angelica/Mamamekko
Maiju
Thank you – of course it´s okay to loan my pics – I´m only glad if you do so! Ha en bra kväll!
spraykon.eu
Very nice room. Black and white decor. 🙂
Cinnabaria - Valkoinen Koti
Ihanan inspiroiva lastenhuone! Valkoisen ja värin tasapaino on juuri sopiva! Pidän kovasti tyylistäsi sisustaa ja palaan usein katselemaan kuviasi kun kaipaan piristystä. 🙂
Muuten, mun blogissa olisi menossa ihan kiva tapettiarvonta. Käy ihmeessä osallistumassa. 🙂
http://omavalkoinenkoti.blogspot.fi/2013/10/tapettiarvonta.html
Tiinakaisa
Pulmaan löytyi oikein hyvältä näyttävä ratkaisu!
Johanna Koo
Ei hyvänen aika!! Näitä sun juttuja kun katsoo…olen aivan äimänä. Et voi ollakin noin ihanan näkönen koti <3 <3
Maiju
Kiitos Johanna, vanhat tavarat vaan vaihtoi paikkaa – nää lastenhuoneet on muutenkin helpoimpia, kun niissä värit sitoo usein kokonaisuuden yhteen 🙂

C
Hei! Jostain syystä blogisi parin viimeisen postauksen kuvat eivät tunnu oikein latautuvan. Kuvista jää puolet oudosti harmaaksi niin että alaruna jää peittoon. Tämän postauksen ensimmäiselle, kolmaannelle ja toiseksi viimeiselle kuvalle käy näin. Sivun päivittäminen ei auta. Ajattelin mainita jos vaikka jollakulla muulla ongelma. (ja siis seuraan useampia blogeja, en tosin indiedayssa, ja tämä on ainoa jossa niin tapahtuu)
Ihanalta näyttää kaikki se mikä on näkyvissä! 🙂
Maiju
Kiitos, kun kerroit tuosta kuvien latautumisongelmasta! Laitan oitis viestin Id:lle, että tarkistavat jutun. Pidän kuvakoonkin pienenä, jotta ne just latautuisivat nopeasti!
Desireé @ home&desire
I love love this! Have been looking at this wallpaper for my big sons room! 🙂
Maiju
Thanks! This room was made for the baby, but I think the wallpaper works well for my older son (6 years) too. For sometime atleast 😉