Maiju Saw
  • About

A HAPPY HOUSEWIFE SALAD

By Maiju Saha on 4.3.2014

Hei! Päätin alkuvuodesta, että alan panostaa säännölliseen ruokailurytmiin. Että syön noin 3-4 tunnin välein kaikki päivän ateriat aamupalasta lähtien. Vaikka tyttösellä on selkeä päivärytmi, ei se välttämättä tarkoita, että kotiäiti menisi saman kellon mukaan. Kotona on helppo olla noudattamatta mitään ja jos nälkä yllättää, niin aina voi napsia jotain pientä tai syödä voileipää kahvin kanssa. Joo ei kiitos!

Nyt on pari kuukautta tätä ”kokeilua” takana ja se ei voisi sujua paremmin! Makeannälkä on lähes kadonnut eikä älytön väsymyskään iske enää iltapäivästä. Mun ehdottomana pelastuksena on ollut erilaiset salaatit, joita oon tehnyt erityisesti lounaaksi. Niistä yksi on noussut ylitse muiden eli ajattelin jakaa sen täälläkin. Kuva ei ole kaikkein kaunein, mutta maku sitäkin parempi!

Tähän ruokaisaan salaattiin tarvitset:

jäävuorisalaattia
tomaattia
punasipulia
yhden pienen avokadon
50 g fetajuustoa
100 g paistettua naudan paistijauhelihaa

hyvää oliiviöljyä
vähän sitruunanmehua
mustapippuria myllystä
sweet chili -kastiketta

Kasvikset kootaan lautaselle ja päälle lisätään öljy, sitruunanmehu, pippuri sekä niiden päälle feta. Keon päällimmäiseksi laitetaan lämmintä jauhelihaa, jonka päälle maun mukaan sweet chili -kastiketta. Heippa vaan nälkä!



For this ´happy housewife salad´ you need:

green lettuce of your choice
one tomato
one small avocado
some red onion
50 g feta cheese
100 g roasted ground beef

good olive oil
some lemon juice
blackpepper
sweet chili sauce

food and drinklife
Posted in Food and drink, Lifestyle.
Share
PreviousINDIEDAYS GOES DIY!
NextSUNDAY MIX

12 replies to “A HAPPY HOUSEWIFE SALAD”

  1. Oili / Ajatuksia Saksasta 4.3.2014 at 19:30

    Säännöllinen ruokarytmi on kyllä tosiaankin avain onneen. Yhdelle hengelle on vaan tosi tympeää kokata, joten ymmärrän kotiäidin ongelmia. En ookaan jostain syystä tullut koskaan laittaneeksi jauhelihaa salaattiin, joten täytyy kokeilla tätä! Kiitokset ohjeesta 🙂

    Vastaa
    • Maiju 5.3.2014 at 13:31

      Olen kanssa sen verran laiska, etten tosiaan jaksa mitään monimutkaisia aterioita tehdä pelkästään itselleni. Eikä ”lastenruoat”, kuten jauhelihakastikkeet yms. jaksa innostaa enää, kun niitä on tullut jo aika paljon syötyä. Salaatti onkin hyvä pelastus eikä haittaa, vaikka se jäisi jopa kesken jonkun lapsen tarpeen takia, ei vaadi lämmitystä yms! Jauheliha on tosi hyvää salaatissa erityisesti tuon sweet chili -kastikkeen kanssa!

      Vastaa
  2. Pieni lintu 4.3.2014 at 20:14

    Herkulliselta näyttää!!! <3

    http://pienilintu.blogspot.fi/

    Vastaa
    • Maiju 5.3.2014 at 13:28

      😀

      Vastaa
  3. Anu T - Arjen timantteja 4.3.2014 at 20:59

    Kuulostaapa herkulliselta – täytyykin testata. Ihan totta, että ellei toisin päätä, menee kotona ollessa helposti naposteluksi tai vauhdissa jonkun ei niin terveellisen napsimiseksi.

    Vastaa
    • Maiju 5.3.2014 at 13:28

      Niin menee – mä saan yleensä aamupalan syötyä suht mallikkaasti, mutta sen ja lounaan väliin saattaa sitten jäädä liian monta tuntia. Koko ajan odottaa jotain hyvää ja rauhallista hetkeä, mutta sitten tulee pyykit, lasten syömiset yms. yms. jotka vie huomion muualle. Nyt mä oikein katson kellosta, että milloin on seuraavan aterian aika eli jos lounas on klo. 12, niin pistän mieleen että välipalaa pitää syödä klo. 15-16, vaikka ei olisi niin nälkäkään 🙂

      Vastaa
  4. Sari 4.3.2014 at 21:21

    Nam, kuulostaa hyvältä ja ruokaisalta. Itsekkin pienen kanssa kotona äitiyslomalla, ja kovasti olisi tavoite tarkistaa omaa ruokavaliota ja ruoka-aikoja. Miten sitä onkin niin kurinalainen ja tarkka lapsen terveellisestä ruokavaliosta ja sitten itse syö miten/mitä sattuu. Tuollaisella salaatilla nälkä varmaan pysyy loitolla pidempään, eikä heti iske se karmaiseva makeanhimo! Kiitos vinkistä siis, mielellään luen lisääkin aiheesta:)

    Vastaa
    • Maiju 5.3.2014 at 13:23

      Sinäpä sen sanoit – sitä tosiaan ihan hulluna vahtii, että lapset syö tarpeeksi kasviksia, hedelmiä ja maitotuotteita, mut omat ruoat on sitten vähän mitä sattuu, heh :). Mulle kyllä ruokailu 3-4 tunnin välein sopii tosi hyvin ja se suitsii samalla herkuttelua tehokkaasti. Voisin kyllä myöhemminkin postailla tästä aiheesta, kun hyviä makuyhdistelmiä tulee vastaan!

      Vastaa
  5. littleB 4.3.2014 at 23:37

    Nams! Täytynee testata, tosin kalkkunan jauhelihalla 🙂

    Vastaa
    • Maiju 5.3.2014 at 13:19

      Eiköhän tämä toimi silläkin! 🙂

      Vastaa
  6. Nea 16.3.2014 at 20:13

    Mistäs tuota sweet chili kastiketta saa? Salaatti kuulostaa meinaa älyttömän hyvälle ja opiskelijabudjetillekkin sopivalle;)

    Vastaa
    • Maiju 16.3.2014 at 20:56

      Sitä saa melkein mistä kaupasta tahansa, meidän oma on Lidlistä, jossa 700g pullo maksaa muistaakseni kaksi euroa!

      Vastaa

Vastaa Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

  • About