(BLOGIYHTEISTYÖ) Olen nyt syyskuussa mukana Indiedaysin ja Nordean kampanjassa, joka liittyy oman asunnon hankkimiseen. Kuten jo joissain aiemmissa postauksissa kirjoitin, olemme pyöritelleet ajatusta asunnon vaihdosta ja ennen kaikkea pienen oman talon ostamisesta. Nykyisessä kodissamme riittää hyvin neliöt, mutta niiden lisäksi oma piha olisi mahtava jatke asumiselle. Etenkin lasten kannalta!
Näiden muuttofiilisten lomassa sitä pakostakin aina miettii, että millainen olis se oma täydellinen unelma-asunto? Mulle se olisi varmaan valkoinen rapattu kivitalo, jossa olisi paljon ikkunoita (valoa!), suuret huoneet, valkovahattu puulattia, takka, moderni keittiö sekä paljon fiksua säilytystilaa. Lisäksi talossa olisi tietenkin suojaisa piha ja iso terassi, ehkä jopa puulämmitteinen pihasauna. Sellainen tanskalaistyylinen, linjakas kokonaisuus, jonka hinta tietenkin huitelisi jossain ulottumattomissa… Kaikki kuvat / All the pics | Fantastic Frank
Vaikka viihtyisä koti on mulle todella tärkeä, en ehkä pystyisi nauttimaan olosta, jos asuntolainaa olisi aivan tosi paljon. Eli mielummin skaalaan toiveita hieman alaspäin ja panostan sisustuksessa kivoihin juttuihin. Nordean lainalaskurista voi muuten katsoa, miltä oma talous näyttää eri asuntolainasummilla. Oma realistinen arvioini on tällä hetkellä, että kivan, pienen talon hankkimiseksi tarvitsisin ehkä noin 25 000 euroa lisälainaa. Aika asuntolainaneuvontaan Nordeaan onkin jo varattu eli saa nähdä millaisiin lukuihin ammattilaisen kanssa päädytään. Oman ajan laina-asioihin voi varata tästä. Olisi kiva kuulla millaisia ovat teidän unelmakodit, siis jos vaan taivas olisi rajana? Arvon 100 euron arvoisen sisustuslahjakortin Finnish Design Shopiin kaikkien 30.9.2014 klo. 00:00 mennessä kommentoineiden kesken!
Here are some pics by Fantastic Frank. This is how I´d like to live and how my dream house could look like – big rooms, lots of natural light and those wood floors! 🙂
sulla oli aika hyvä lista jo:) siihen vielä vois lisätä, että piha olis iso ja puutarha omenapuineen kutsuva.. ja vesistö lähellä, niin ei tarvis haaveilla mökistä. haaveileminen on onneksi ilmaista!
Sinulla oli hyvä listaus ja juuri meidän unelman kaltainen. Me olemme juuri löytäneet sen unelma asunnon ja lainalupauskin löytyy nordeasta. Unelma asunto vaatii remppaa mm kylppäriin, mutta silloinhan me saadaan tehtyä siitä juuri sellainen kun haluamme! Tarkoitus olisi rempata ja sisustaa modernia, sekä sopivasti vanhaa tyyliä käyttäen. Lisäksi suojaiselle pihalle pitää ehdottomasti laittaa palju! Lisää unelmia varmasti syntyy, kunhan kauppahinnasta päästäisiin sopuun..
Me asutaan tällä hetkellä pienessä rintamamiestalossa, jossa on ihana oma piha. Jos joskus tästä muutettaisiin pois, niin haluaisin asua vielä vanhemmassa talossa (ehkä vanha asema tai kansakoulu olisi kiva), joka olisi jo valmiiksi remontoitu ja jossa olisi isot huoneet. Rantatonttikaan ei olisi pahitteeksi. 🙂
Unelma-asuntoni olisi ehdottomasti atriumpihalla varustettu valoisa, linjakas talo järven rannalla. Atriumpiha olisi ehdoton, koska olen sen verran erakko, että haluaisin omassa pihassa täysin oman rauhan. 70-luvun alun arkkitehtuuri, ennen öljykriisiä, viehättää isoine ikkunoineen ja selkeine linjoineen. Talossa olisi ehdottomasti käytetty paljon luonnonmateriaaleja, puuta, tiiltä, kiveä.
Kolme kerrosta, kellariin miesluola. Keskelle olkkari ja isoooo keittiö. Yläkertaan makuuhuone, walk in closet ja kylpyhuone joka ei ole makuuhuoneen seinän takana. Elämä kolmivuoroa tekevän miehen kanssa on joskus niin tuskaa että kumpikin tarvii enemmän omaa (hiljaista) tilaa.
Unelmakotini olisi 1,5-2 -kerroksinen mielelään itsesuunniteltu omakotitalo. Talo olisi moniulotteinen: ei perus ”laatikko” vaan arkkitehtuuriltaan kiinnostava: ikinä ei tiedä mitä nurkan takaa löytyy. Sama tyyli jatkuisi läpi kodin: Yleisvärityksenä valkoinen ja mukana tummaa puuta ja kiveä. Keittiö ja olohuone olisivat yhtä suurta tilaa, mukana ehdottomasti leivinuuni ja takka. Makuuhuoneessa ei olisi vaatekaappeja vaan huoneiden yhteydessä olisi amerikkamaisesti vaatehuone/-komero. Ainakin yhdessä huoneessa olisi niin leveä ikkunalauta, että sillä mahtuu istuskelemaan ja katselemaan pihalle. . Pihaan nurmikkoa, kiveä ja alunperin mummolastani hankittu juhannusruusun taimi.
Olen vasta yliopisto-opiskelija – loppusuoralla opintoja tosin. Kysymyksen luettuani huomasin, että en ole niinkään pohtinut unelmakotia koskaan: enemminkin olen yrittänyt nähdä taloasian siltä kantilta, että mihin meillä olisi varaa ja mitä kaikkea olisimme valmiita remontoimaan. Ehkäpä voisin haaveilla ”starttikodin” sijaan siitä unelmakodista enemmän. 🙂
Mulla unelmakodissa on aika paljon samoja juttuja kuin mitä luettelit. Riittävästi tilaa isolle perheelle, vaaleat puulattiat, iso keittiö, kaunis takka, korkeaa tilaa ja isot ikkunat, puusauna, piha metsän laidassa, vesistön lähellä. Puutarha jonka saa suunnitella itse. Kaikkein parasta tässä listassa on se, että me ollaan jo rakentamassa tätä unelmien kotia! Ensi kesänä pitäisi päästä muuttamaan, en malttaisi odottaa! 🙂
Mun unelma-asunto olisi ulkoa hyvin tumma, joko tummanharmaa tai musta ja sisältä aivan vaalea; valkoista ja kotoisuutta ja luonnetta tuomaan koivua. Asunto olisi enemmänkin käytännöllinen ja juuri meidän perheen tarpeita varten suunniteltu, kuin suuri ja mahtava. Ikkunoita saisi olla paljon ja asunto saisi olla hyvin valoisa. Ikkunoista katselisin mieluiten kaunista mäntymetsää. Huonejako menisi jotenkin niin että yheisiä tiloja olisi paljon ja ne olisivat mitoitukseltaan välijiä ja avaria ja esim. makuuhuoneet voisivat sitten olla pienempiä. Haluaisin ehdottomasti takan ja meidän makuuhuoneeseen myös kattoikkunan josta voisin tähtitaivasta pimeänä syysiltana ihailla. Oi, oi jokin sellainen se olisi…

Sinun listasi kuullosti paljon sellaiselta mitä itsekin haaveilisin.
Tarpeeksi huoneita, ei mitään pieniä. Olisi esimerkiksi tvhuone ja työhuone erikseen. Iso kodinhoitohuone, missä mahtuisi toimimaan ja säilytystilaa olisi pajon. Sellainen luksus kylpyhuone spa-tunnelmalla.
Vanha keltainen puutalo, lautalattiat, iso puutarha, lähellä järvi ja maalaismaisema. (Nimimerkille saija – meillä olisi kohta juurikin kuvailemasi talo myynnissä ;))
Tavallaan voisi sanoa että aikalailla unelmakodissa jo asun. Tykkään 70-luvun taloista tosi paljon ja tämä 2 vuotta sitten ostettu on kyllä ihana, remontti ja sisustusprojektit tosin käynnissä ikuisesti näiden vanhojen kanssa, toisaalta se just on kivaa. Tottakai unelmoida aina voi, yksi mikä ois ihan unelma on esimerkiksi 2013 Dekon lokakuun numerossa esitelty Satu Ratisen ja Markku Sonnisen koti, en löytänyt internetsistä muuta kuvaa kuin tämän erään bloggarin sivun. Tuonne muuttaisin heti: http://recyclie.blogspot.fi/2013/10/photo-kuva-deko.html.
Unelma kotini olisi järven tai meren rannalla. Ympärillä mäntyjä ja talon rakenne hyvin yksinkertainen, avara ja luonnonmuotoja kunnioittava. Puinen. Lämmitykset yms olisi mietitty ympäristöystävällisiksi, tyyliä unohtamatta. Samoin vesiasiat.
Puiset lattiat, isot ikkunat ja liukuovia joilla suuria tiloja saisi jaettua pienemmiksi. Keittiö, jossa tilaa aamupalapöydälle ja lukuisille astioille. Kaksi astianpesukonetta ja kellari. Tulisijoja ja puusauna.
Tätä oli ihana miettiä. Aika unelmapaikassa asun kyllä nytkin.
Mun unelmatalo sijaitsee noin sadan metrin päässä nykyisestä. Sellainen 1900-luvun alussa rakennettu hurmaava talovanhus korkeine huoneineen ja lautalattioineen, jota on joskus 80-luvulla laajannettu. Tilaa riittäisi ja tyhjilläänkin se on jo vuoden seissyt.
Lisäksi se on alunperin miehen isoisoisän rakentama ja kulkeutunut suvussa isältä pojalle, joten olisi senkin puolesta jo aika kääriä hihat ja ryhtyä remontoimaan. 😉
Valkoinen kaksikerroksinen kivitalo, kohtuujyrkällä harjakatolla. Pihassa hieman korkeuseroja, naapurit muutaman sadan metrin päässä VÄHINTÄÄN. Suuret ruutuikkunat, jännittävä mutta käytännöllinen pohjaratkaisu. Yläkertaan johtavat portaat olisivat puiset ja leveät, ehkäpä puusepän tekemät. Säilytystilaa ihan kauheasti mutta sisustus olisi silti aika minimaalinen. Onnistuiskohan tämä jos oikein kovasti tällaista suunnitelmaa kohti pyrkisi? 🙂
Valkoinen rapattu talo, paljon huonekorkeutta ja tilaa ympärillä. Puulattiat ja valkoiset seinät. Isot ikkunat, jotka uloittuisivat lattian rajaan asti. Tanskalainen tyyli olisi myön mun mieleen kovasti! Ja piha, jossa lasten olisi turvallista olla. Ja pihalla puita sen verran, että saisi riippukeinun tai kaksi sinne ripustettua…:)
Vesistön ja metsän äärellä valkoinen koti. Isot ikkunat, vaaleat puulattiat, iso tupakeittiö, toimivat kodinhoitotilat. Iso piha marjapensaineen ja hedelmäpuineen. Ainahan saa haaveilla 🙂
Puu- tai kivitalo veden äärellä. Isot huoneet joita olisi monta. Lautalattiat. Vintti ehdottomasti. Pihasauna. Takka. Iso piha. Voihan sitä aina haaveilla 😀
Vanha talo, jossa olisi sitä tiettyä sielukkuutta, luonnetta ja vanhaa henkeä, joka näkyy pienissä yksityiskohdissa. Sisäpinnoiltaan enimmäkseen moderni, mutta ei millään tylsällä, liian hienostuneella tavalla. 😀 Paaaaljon järkevää säilytystilaa, koska rakastan hyvää järjestystä ja sitä, että jokaiselle tavaralle on oma mietitty paikkansa. Suuria ikkunoita, mutta niin että jää myös selkeitä ehjiä seinäpintoja. Tämä nykyinen on joiltain osin kovin rikkonainen ja se tuo omat haasteensa kalustamiseen. Järvi edessä ja vehreä luonto ympärillä, siinä se pääpiirteittäin. 🙂
Oma unelmakotini olisi omalla maulla remontoitu ja sisustettu valoisa kerrostaloasunto (2-3 h + k) jostain kauniista, vanhasta ja jykevästä kivitalosta puutarhakaupunginosassa. Parvekkeella pitäisin omaa pientä citypuutarhaa, ja omalle kotiovelle ylimpään kerrokseen pääsisin vanhan ajan ”ristikkohissillä”. Asun itse kaupungissa, jossa lähes kaikki vanhat, kauniit talot on aikanaan hävitetty, joten tällaisen asunnon löytäminen ei ole helppoa. Sitä voi kuitenkin aina unelmoida!
Unelmakotini olisi 1970-luvun omakotitalo merenrantatontilla. Talossa olisi käytetty tiiltä, liuskekiveä, puuta (tummunut mänty <3) ja muita ajalle tyypillisiä materiaaleja. Tontti olisi luonnontilainen: paljon mäntyjä, kalliota ja varvikkoa. Rannassa olisi saunarakennus ja pieni laituri.
Mä niin haluaisin siirtää isäni kotitalon (1800-luvun loppupuolella rakennettu hirsitalo) hyvälle paikalle, missä se saisi oman arvonsa takaisin (nyt se sijaitsee vähän huonossa paikassa). Tietty joku aakea laakea peltomaisemakin olisi kiva, mutta arvatenkin haluaisin mieluusti lähelle palveluja, kouluja ja vesistöä jajaja..
Olisi aika muutos muuttaa pientalotaajamasta omasta kivitalosta aidosti vanhaan taloon.
Jugend-asunto Helsingin keskustassa tai sen lähistöllä olisi ihana! Korkeat huoneet, isot ikkunat ja sisäpinnoiltaan moderni asunto (mutta kuitenkin niin, että asunnon vanha tunnelma olisi säilytetty). Ja tietenkin ylimmässä kerroksessa, että voisin nauttia maisemista. 😉 Jos AIVAN KAIKKI olisi mahdollista, niin kattoterassi olisi aivan super!
Kun mieheni valmistuu rakennusarkkitehdiksi, saamme omasuunnitteleman, täydellisen kodin. Näin siis toivon. 😉 Vanhaa henkeä huokuva, puinen omakotitalo modernilla sisustalla. Vanhaa ja uutta sekoittaen, toisiaan kunnioittaen. Korkeat huoneet, pieni piha. En ole aivan vielä varma, unelmoinko yhden vai kahden kerroksen kodista (koska olen siivoushullu ja mietin kahden tason siivousurakkaa 😉 ). Ehkä hieman nariseva lautalattia kohtaamassa kromista keittiötä – siinä olisi sitä jotain.
Toistaiseksi siis opiskelija/kotiäiti-budjetilla kituutamme kahden lapsen kanssa vuokrakämpässä, ja haaveilemme kauniista kodista. <3
Unelmakotini olisi luultavasti kaunis vanha rintamamiestalo. Suurella pihalla kasvaisi omenapuita ja siellä voisi olla myös pieni ”kasvihuone” jossa kasvaisi erilaisia yrttejä ym. Kodissa olisi ehdottomasti valkoinen, hieman kulunut lautalattia, joka saisi hieman narista kävellessä. Moderni keittiö, mieluusti mustat kaapinovet, ja täyttäisin keittiön yrteillä. Keittiön tason päälle laittaisin tiiliseinää, sellaista oikein rosoista. Käyttäisin pintamateriaaleissa ja huonekaluissa vähän erikoisempia materiaaleja! Sisustuksessa viehättää scandinaavinen tyyli joten sellaista sinne, mutta ripauksen voisin laittaa myös jotain retroa!
ps. Vaikka tää kuulostaa jo aika täydelliseltä, voisin vielä lisätä järven/joen tuohon viereen, jossa olisi söpö laituri. Siinä olisi kiva pitää grillijuhlia kesäisin :’)
Itse haluaisin pienen omakotitalon jossa on myöh hieman pihaa. Erillinen saunarakennus olisi myös ihana, varsinkin talvella se luo tietyn fiiliksen. Testasin myös lainalaskuria ja antoi ihan ns. Positiivisia uutisia. En itsekään pystyisi olemaan mikäli lainaa olisi aivan liikaa.
Minun unelmataloni olisi ehdottomasti vanha koska vanhoissa taloissa on mielestäni sielukkuutta enemmän kuin uusissa. Haaveilen vanhasta koulusta, pappilasta tms, asema olisi jo liian iso. Saisin suunnitella ja toteuttaa sen remontoinnin jonkun perinnerakentajan kanssa yhdessä ja vain taivas olisi remonttikassassa rajana. Sisustus toteutettaisiin kuitenkin vanhaa kunnioittaen, paljon vanhaa materiaalia säästäen ja kierrätysideologiaa noudattaen. Piha voisi olla kohtuu iso, siellä olisi vanhoja puita. Saisin suunnitella ja toteuttaa pihan uudistuksen oman mielen mukaan. Unelmieni taloon kuuluvat olennaisena osana myös eläimet joille pitäisi olla asianmukaiset tilat. Jonkunlaista yritystoimintaa olisi kiva pyörittää oman kodin tiloissa ja unelmissani se toisi minulle myös elannon jotta voisin olla aina kotona.
Tällä hetkellä haaveilemme mieheni kanssa omasta rauhallisesta pihasta ja puutarhasta, maalle muuttamisesta-> tontista vanhempieni maatilan vierestä. Valkoinen koti selkeällä modernilla sisustuksella ja kalusteissa tottakai suomalaista suunnittelua. Isot ikkunat, suojaisa terassi, korkeat huoneet, valkoinen takka, jossa tulen näkyvyys useampaan suuntaan, iso vaatehuone…
oi miten kiva arvonta! Omassa unelmakodissa olis vanha lankkulattia, isot ikkunat, jossakin huoneessa tiiliseinää, ja valoisa keittiö, jossa olis järkevät säilytystilat ja saareke. Piha sais olla vähän semmonen huvikumpumainen, paljon omenapuita ja pieni huvimaja.
Olen siinä onnekkaassa asemassa, että ostin juuri unelmataloni ja avaimet kilahtavat kouraan päivänä minä hyvänsä! 🙂 Kyseessä on pieni, suloinen rintamamiestalo. Toki mekin kompromisseja tehtiin eikä talossa ole mm. niitä puulattioita. Toisaalta, vaikka tehdyt remonttiratkaisut eivät ole kaikki mieleisiä, ajattelen, että pääasia on, kun remonttia on tehty ja siten vanha talo säästynyt. Laitetaan sitten jossain vaiheessa itse ne lautalattiat. 🙂
Muutin reilu vuosi sitten unelmakotiini. Kyseessä on kaksikerroksinen puinen kytketty omakotitalo. Mukana tuli pieni piha, jossa saan toteuttaa puutarhaharrastustani. Kyseessä on kuitenkin asunto-osakeyhtiö, joten joskus olisi kenties mukava asua omakotitalossa, jossa on täysin oma rauha ja mahdollisuus päättää kaikesta itse. Vaikka olen tällä hetkellä tyytyväinen kotiini, unelmia pitää aina olla.
Avara kivitalo, jossa betonilattiat ja suuret ikkunat. Lasiset liukuovet vehreälle pihalle. Avokeittiö ja avotakka. Paljon tilaa ja rauhaa. Siinäpä se. Mukana arvonnassa!
Mun unelma olis Diedrichsenin taidemuseon tyylinen talo, valkoiset sisäseinät ja sisäkatto ja lattia mosaiikki- tai kalanruotoparkettia. Kirjastohuone pitäis ehdottomasti olla, mieluusti lattiasta kattoon hyllyt täynnä kirjoja ja pari löhötuolia lukunurkiksi! Moderni keittiö ja skandinaavista klassikkodesignia.
Sisustuksessa olis parasta, että kaikki matkoilta keräillyt käyttöesineet olisi näkyvillä kauniisti – nyt ne ovat kaapeissa piilossa, kun ei vuokrakodissa ole järkeviä esillelaittotiloja.
Mun unelma olis myös vaalea, valoisa, iso kivitalo isolla pihalla. Vaikka avaruutta saisi olla, myös omia pieniä soppeja, mihin vetäytyä, kun perheemme on nelihenkinen!
Itse olen aina haaveillut pienestä mummonmökistä saaristossa meren rannalla. Asuntosäästäminen on aloitettu, mutta taitaa olla aika kaukainen keissi vielä tuo talo, jotain muuta ensin. 🙂
Mun unelmatalo olisi vaalea talo (kivi- tai puutalo) ja isot ikkunat. Valo virtaisi talon läpi. Syysiltoja viettäisin takkatulen ääressä. Lankkulattia, tummat ja kodikkaat huonekalut ja pienestä lukunurkkauksesta olohuoneessa haaveilen. Pihalla omenatarha ja marjapensaita perinteiseen suomalaiseen tapaan unohtamatta värikkäitä perennapenkkejä. Pientä polkua pitkin pääsisi rantasaunalle ja pulahtamaan järveen :).
Oi, onpa kiva unelmoida ihan luvan kanssa!
Unelmakodissani olisi ainakin seuraavia: valoa, isot ikkunat, puulattia, avoin keittiö jossa smeg-jääkaappi, kaunis kakluuni, järkevä pohjaratkaisu siten, että neliöitä ei tarvitsisi olla paljon mutta jokaiselle perheenjäsenelle omat sopit. Piha ja terassi, iso omenapuu. Ei naapureita ihan vieressä eli omaa rauhaa myös pihassa. Eihän tuo nyt täysin mahdottomalta kuulosta hei! 🙂
Olen ehkä unelmakodin suhteen vähän poikkeuksellinen suomalainen, koska en haaveile ainakaan tällä hetkellä omasta talosta ja perunamaasta, vaan sen sijaan oma unelma kotini olisi kerrostaloasunto jossakin vanhassa kivitalossa. Tärkeintä kodissa olisi selkeät tilaratkaisut ja avaruus, jotta sisustamalla asunnosta saisi helposti mieleisensä ja nimenomaan sen kodin tuntuisen. 🙂
Jos vain taivas olisi rajana?? Siinä tapauksessa haluaisin rinnetontin merenrannalta (en tiedä onko semmoinen edes mahdollista :D), sinne vajaa 200 neliöinen omakotitalo upealla näköalalla ja helppohoitoisella puutarhalla, matkaa keskustaan mielellään alle 5 km, moderni skandinaavinen sisustus, paljon suuri ikkunoita akvaarioefektiä tietty välttäen ja huonekaluiksi paljon vanhaa kamaa ripauksella modernia designia.
Oijoi mitä kuvia, ensimmäinen ja toinen etenkin! Asumme miehen kanssa vuokrakaksiossa, joka on oikein mieluisa, mutta pikkutarkkana esteetikkona toki kalvaa kaikki ”huonot” ratkaisut. Mietin lähes päivittäin miten toimivan keittiön tänne saisi, jos tilaa osaisi (tai lähinnä ehkä haluaisi) hyödyntää paremmin 🙂 Miehen kanssa olemme molemmat kulttuurialalla, joten lainoja ei toistaiseksi ole otettu. Toimiva ja kaunis asunto, jonka itse saisi suunitella alusta loppuun on se suurin unelma. Onneksi ei mikään tähtitieteellinen haave kuitenkaan.
Tilaa ja valoa, siinä tärkeimmät. Nykyisessä kerrostalokaksiossa ihastuin valoisuuteen. Haluaisin vain yhden huoneen lisää, saunan ja paljon kaappitilaa. Ja oman pihan, jonne saisi aitauksen kissoille.
Kerrostalokolmio, joko aivan uutena ja itse saisi päättää pinnat tai sitten vanha kivitalo, josta saisi rempata mieleisensä. Sisustus olisi skandinaavisen minimalistinen ja käytännöllinen (lue: helposti siivottavissa, olen laiska). Kolmion toisesta makuuhuoneesta tulisi työhuone. Valoisuutta ja tilaa ja yksityiskohtana ehdottomasti yrttejä ikkunalaudoille!
Ensimmäinen on iso kolmekerroksinen puutalo-osake. Kellarissa olisi huoneita lapsille, keskellä iso olohuone, keittiö ja kylpyhuone ja yläkerrassa makuuhuone ja ateljé. Isot ikkunat ja paljon valoa. Tunnelmallinen kakluuna. Patiolla kasvaisi hyötykasveja.
Toinen unelmani on vanhaan kivitaloon tai vaikkapa tehtaaseen sijoittuva loft-henkinen asunto. Nimenomaan henkinen, kyllä muutama seinä on lapsiperheessä aika must. Olisi korkeat huoneen ja isot ikkunat. Tilaa, valoa ja roisia tiilipintaa. Ehkäpä tämä on sitten se mun lapset-lensivät-pesästä -asuntoni.
Tällä hetkellä eletään vuokralla, mutta haaveillaan omasta asunnosta. Joko haluaisin vanhan talon jonka voisi remontoida vanhassa hengessä, jossa voisi yhdistää modernia sekä maalaisromattista sisustusta. Tai sitten aivan uusi vaalea omakotitalo, jossa olisi hyvän kokoinen piha. Sauna pitäisi olla ehdottomasti.
Unelmakoti olisi suloinen puutalo, omalla pihalla, jossa tietenkin olisi omenapuu-vanhus ja kasvimaa. Talo sijaitsisi sopivan rauhallisella paikalla, lähellä vettä, luontoa.
Itse talossa olisi puulattiat, kaminoita, vanha puuhella ja mitä korkea huonekorkeus. Niin, ehottomasti myös ulospäin aukeavat ikkunat, joista pitsiverhot lepattaisivat tuulen tarttuessa niihin. Talo olisi terve ja sopivasti varusteltu tämän päivän mukavuuksilla. Puuhellan lisäksi olisi sisustukseen istuvat sähköhella, uuni ja muut tarpeelliset.
Tämänhetkisessä elämäntilanteessa unelma-asunto olisi kerrostalon kattohuoneisto tai rivitalon pääty, jossa olisi kuitenkin lämmintä henkeä vaaleissa lautalattioissa. Oma piha tai iso parveke olis mahtava omistaa! Tyyliltään asuntoni olisi modernin ja boheemin sekoitus, näyttäviä valaisimia ja pehmeitä materiaaleja! Kahdelle asujalle tilaa saisi kyllä olla ainakin työhuoneen muodossa ja kylpyhuoneessa olisi kunnon spa-meininki.
Oikeastaan olen suunnitellut unelmien penthousen jo mielessäni moneen kertaan sisustusta myöten, enää lottovoitto puuttuu 😀
Haluaisin Skotlannin rannikolle, näkymä merelle, karua kauneutta, viimaa, laineita… Vanha kivitalo, mielellään vielä sellainen kivisen näköinen, tiedäthän, että kivet voi vaikka laskea talon pinnasta. Haluaisin kuitenkin sen niin modernisoituna, että ei tarvitsisi murehtia vetäviä ikkunoita ja kiikkerää ovea. Haluaisin vaaleat lauta tai vaikka laminaattilattiat (vaalea tammi), suuret ikkunat ja toimivan pohjaratkaisun. Makuuhuoneen, sekä työhuoneet meille molemmille. Oma unelmani olisi työtila asuttavalla ullakolla… wc, kylpyhuone, toimiva pieni, mutta ei liian pieni keittiö ja reilunkokoinen olohuone. Erillinen kodinhoitohuone nk. kuraeteisen yhteydessä. Koiria, hevosia ja muita eläimiä. Ah…
Oi-voi, unelmakoti! Sitä on kyllä tullut mietittyä. Tällä hetkellä unelmat tiivistyisivät suhteellisen pienessä, modernissa omakotitalossa meren rannalla, jossa olisi paljon valoa ja vaaleutta, mutta myös kontrasteja.
Mun unelmakoti olisi muuten samanlainen, kun nykyinen, mutta vähän pienempi. Tän hetkinen 80 neliötä tuntuu kahdelle suurelta. Haluaisin, että makuuhuone olisi niin pieni, ettei sinne mahtuisi, kuin sänky. Sitä ei saisi pitää muun romppeen säilytystilana. Lisäksi toivoisin lautalattioita.
Minun unelmakotini olisi Helsingin kantakaupungissa. Oma talo, oma suojaisa piha, jossain päättyvän kadun päässä, meren lähellä, merinäkymällä, ja lähellä keskustaa. Ja pitkä lista tulisi vielä siitä unelmien talosta 🙂 Voisin jatkaa tätä loputtomiin..
Oma unelmatalo olisi iso vanha (jopa 100-vuotta) omakotitalo, jonka saisi itse rempata mieleiseksi. Isot ikkunat, paljon valoa, puulattia (ehkäpä juurikin vaalea), takka (tai pari), puuhella, maalaistyylinen keittiö mustana tai vaaleana, järkevät säilytysratkaisut. Pihasauna ehdottomasti ja järvi vieressä! Ihana puutarha vahnoine perennoineen, omenapuineen yms. Kaksi kerrosta ja kellari. Maalaistunnelmaa ja talon henkeen sopivia juttuja, aah tätä haaveilua !
Unelmataloni on 50-luvun omakotitalo meren äärellä. Isot ikkunat joista näkyy vuodenaikojen vaihtelut. Ei liian sliipattua, vaan sellainen rennon tyylikäs!
Minun unelmakoti olisi ehdottomasti meren läheisyydessä. Olisin halunut ison, vaalean talon, jossa korkeat katot ja koko seinän kokoiset ikkunat. Haluaisin, että talo olisi täynnä valoa. Dream housissani pitää ehdottomasti olla kylpyhuone, jossa ison ikkunan edessä on amme. 🙂 Iso ja kaunis piha. Kaunis maisema johonkin siistiin metsään ei myöskään olisi paheksi. 🙂
Asun tällä hetkellä unelmakodissamme, jonka rakensimme itse 5 vuotta sitten. Moderni ja avara talo metsän siimeksessä. Lisäisin siihen kuitenkin vielä: pihalle vanha luhtiaitta×1 ja kirkasvesinen järvi×1, ja sisätiloissa panostettaisiin kestäviin ja tyylikkäisiin sisustusratkaisuihin.
Unelmatalo olisi merenrannalla. Suuri ja valoisa. Sisustettu vaaleilla sävyillä ja luonnonmateriaaleilla. Klassista simppeliä pohjoismaista sisustusta maustettuna värikkäillä ja persoonallisilla kirpparilöydöillä. Yhteys luontoon olisi myös tärkeää, joka huomioitaisiin ulkotiloihin panostamalla. Siinä minun unelmani!
Unelmien taloni olisi maalla, pellon reunalla, metsän vieressä ja järjen rannalla. Talo suurilla ikkunoilla tuomaan valoa ja luomalla yhteyden ympäröivään luontoon, moderni loft-tyylinen sisustus olisi minun makuun.
Asun nyt unelmakodissa..kompaktissa, itse remontoidussa 40-luvulla rakennetussa rintamamiestalossa. Piha on juuri sopivan kokoinen, sellainen ”hallittava”. Talo sijaitsee lähellä kaupungin keskustaa, lähellä koulua ja päiväkotia sekä työpaikkaa..mutta silti niin omassa idyllisessä rauhassaan. Me like.
Unelmani olisi 60-70-luvun punatiilinen talo. Hieman laatikkomainen ulkoasu, isot ikkunat olkkarissa ja uima-allas. Sisältä talo olisi ajan hengen mukaan remontoitu mutta kuitenkin valoisa. Avotakka, iso terassi, vehreä piha. Riittävästi tilaa kaikelle. Sitä odotellessa voin kuitenkin todeta, että nykyinen 50-luvun kaksio on kyllä parasta, mitä tämän hetkisellä lainalla saa <3
Me asutaan lähes unelmatalossamme, johon haimme vaikutteita Tanskalaisista vanhoista taloista. Talomme on valkoinen kivitalo, paljon ikkunoita, korkeat huoneet jne. Jos joskus rakennamme tai ostamme remppakohteen, tulisi talossa olla ns. terävä katto ( kattokaltevuus mitä Vaasan rakennusvalvonta ei puolla), enemmän huoneita eri toiminnoille esim, kirjasto ja työtila (nyt on vain makuuhuoneet aikuisille ja lapsille, oh, k, vastehuoneet…), tontti veden äärellä, valmis pihasuunnitelma jne
130 -neliöinen kerrostaloasunto uudessa vastarakennetussa talossa. Materiaalit olisi valittu oman makuni mukaan, ja asunnossa olisi kodinhoitohuone ja itselleni oma iso vaatehuone.
Unelmien kodissani olisi hieman enemmän neliöitä kuin tämä nykyinen vajaa 20. Pitkäaikainen haaveeni on joskus vielä asua loft-tyylisessä asunnossa kaupungin kattojen yllä. Vaaleita pintoja, paljon luonnonvaloa ja väljät tilaratkaisut, niistä on unelmakämppäni tehty.
Olemme juuri rakentaneet ja muuttaneet upouuteen kivitaloon. Ihana koti, mutta…no, ihmisellä haaveet ei lopu koskaan. Haaveissa siis vielä vanha kivitalo, jossa valkoinen puulattia, paksut ikkunalaudat ja isot ikkunat. Vanhoissa taloissa vaan on ihan oma tunnelmansa. Ja siitä puutarhasta haaveilen ehkä eniten. Nyt joutuu aloittamaan kaiken alusta.
Unelmien kodissa tärkeintä olisi tunnelma, valoa riittävästi, pohjaratkaisu toimiva ja materiaalit, jotka kestävät aikaa ja kulutusta. Joskus haaveilin vanhasta mansardikattoisesta puutalosta, mutta meistä ei taida olla sellaista ylläpitämään, mutta eihän sitä koskaan tiedä.
Lukiolaistyttö haveilee modernista, valkoisesta omakotitalosta, betonilattioista, isosta keittiöstä ja pihasaunasta sekä suuresta, vähän vanhanaikaisesta puutarhasta hedelmätarhalla. Tämän haaveen aion myös parhaani mukaan toteuttaa! Tärkeä juttu oman kodin haaveilemisessa on tietenkin tulevaisuudessa oma perhe, jolle kodin rakentaisin. Ehkä 20 vuoden päästä siis! 🙂
Unelmakoti olisi jokin asumiskäyttöön muutettu teollisuus- tms tila keskeisellä paikalla jossain suurkaupungissa. Kattoterassi tietysti ja oma ulko-ovi suojaisalta sisäpihalta. Porttikäytävä sinne pihalle. Puulattiat, huonekorkeutta reilusti, raffia tiilipintaa..
Haaveena olisi meidän taloon vaalean harmaat lattiat ja kunhan lasten leikkihuoneeseen keksisi uutta ilmettä niin sitten olis jo aika hyvä 😉 Mukana arvonnassa 🙂
Mun unelma-asunto on ihan tavallinen kivasti sisustettu omakotitalo. Iso sauna ja tilava keittiö. Piha on kaikkein tärkein eli paljon hedelmäpuita ja tilaa olla perheen ja kavereiden kesken. 🙂
Unelmakotini olisi kunnolla moderni ja valoisa puutalo kaupunkialueella. Vaihtoehtona voisi olla myös moderneilla skandinaavisilla yksityiskohdilla sisustettu vanha kerrostaloasunto vailla pihanhoitohuolia. Haaveena on vielä joskus saada sen verran neliöitä, että saisin kotiini ison ruokapöydän.
Unelmataloni olisi vanha, 1900-luvun alkupuolella rakennettu puutalo, jossa olisi vanhat puulattiat, korkeat huoneet ja isot ruutuikkunat. Useasta huoneesta löytyisi vanha kaakeliuuni. Talo olisi remontoitu vanhaa kunnioittaen, kuitenkin tämän hetken tarpeita vastaavaksi. Piha olisi tietysti iso ja siellä olisi tilaa kasvattaa itse vihanneksia ja yrttejä. Ja puusauna!
omakotitalo, mutta lähellä kaupungin keskustaa ja palveluita. mökin voisin haluta rinnalle. kaksi kerrosta, valkoista ja värikkyyttä sopivassa suhteessa. modernia tyyliä.
Joku vanha teollisuusrakennus (esim. pieni saippuatehdas, mylly tms) tai vanha talli, jonka voisi remontoida asumiskäyttöön. Saisi olla hieman syrjemmässä mutta kuitenkin lähellä pk-seutua. Mieluusti veden lähellä. Ja näitähän kohteita on tosi paljon tarjolla 😀
Hui! Oma unelmakotini näyttäisi pitkälti samalta kuin koti noissa kuvissasi. Paljon valoa isoista ikkunoista, selkeä ja toimiva pohjaratkaisu, vaalea lattia, oma piha ja sauna… Talo voisi hyvinkin olla vanha, jota remontoisi. Vanhat yksityiskohdat toisivat kotiin persoonallista särmää.
Unelmataloni olisi 1,5-kerroksinen vanha rintamamiestalo meren rannalla tai saaressa. Kodissani olisi jokaisessa huoneessa eri väri ja kaakeliuunit ja leivinuuni lämmittäisivät. Kodin keskus olisi kuitenkin keittiö, joka olisi teemaltaan amerikkalainen diner.
Mun unelmatalossa on sininen ulko-ovi, iso lasikuisti ja siellä ikkunalaudat, narisevat lattiat, sauna puukiukaalla ja leivinuuni ja puuhella. Sitten siinä on paljon pikkuruutuisia ikkunoita (just semmosia, joita manailee ainaki ikkunanpesujen yhteydessä). Tää koko hökötys töröttää tietenki järven tai joen rannalla, vähän sillälailla rinteessä. Sitten siinä on vielä piha ja pihalla kasvaa omenapuita ja kaikenlaisia marjapensaita. oi, joku päivä mää vielä löyän tuon talon. 😀
Ihana läpitalon asunto vanhasta kerrostalosta lähellä Helsingin keskustaa..ylimmässä kerroksessa mistä näkymät kattojen ylle, parveke jossa voisi syödä aamiaista kauniina kesäaamuina. Ruhtinaallisesti säilytystilaa ja ihana spa-henkinen kylpyhuone. A girl can always dream 😉
Oman unelmakotini ei tarvitsisi olla iso, eikä siksi myöskään hintava. Tärkeintä olisi oikea tunnelma, se että koti näyttää omalta kodilta sekä se, että kodista aistii myös asujalle tärkeiden ihmisten ja heidän tarinoidensa läsnäolon ja elämän. Kodin tulisi siis olla omistajansa näköinen ja tuntuinen, tarinoineen ja muistoineen.
Unelmataloni olisi 50-lukulainen. Sellainen, jota ei olisi remontoimalla pilattu vaan hellästi omaa aikakauttaa kunnioittaen laitettu. Alkuperäinen keittiö olisi enemmän kuin plussaa. Iso puutarha ja autotalli.
Unelmien koti olisi yksitasoinen, noin 120 neliöinen moderni talo, johon mahtuu hyvin nelihenkinen perhe. Paljon yhteistä oleskelutilaa, sopivasti isoja ikkunoita, helppohoitoinen piha. Kestävät ja lapsiystävälliset, mutta kuitenkin kauniit pintamateriaalit. Hyvät säilytystilat.
Mun unelma-asunto olisi jugendkerrostalossa. Korkeat huoneet, isot ikkunalaudat, kakluuni ja parit näyttävät tuplaovet. Vaalea keittiö ja lautalattiat, mustaa, pehmeitä materiaaleja ja 50-luvun huonekaluja lämpöä tuomaan. Ai että. Unelmoida saa!
Unelmakoti olisi ylimmän kerroksen asunto vanhassa kerrostalossa jossa on korkeat huoneet ja leveät ikkunalaudat. Valoisa, puulattiat, vanhat puiset ovet. Moderni keittiö jossa tilaa kokkailla ja leipoa. Tunnelmallinen kylpyhuone, spa-tyylinen. Tai vanha puuhuvila Helsingissä meren rannalla. Omenapuineen ja ruusupensaineen, huvimaja ja riippukeinu.
Iso kaksikerroksinen omakotitalo, iso tontti jossa marjapensaita,perunamaa ym. Rauhallisella paikalla. Ei maantietä ihan vieressä. kaunis kuusien reunoittama pihatie
Oikeastaan olen onnekas, kun saan asua unelmien talossa, vanhassa hirsitalossa ja sitä ympäröivässä pihassa, jossa lapsilla on paljon tilaa leikkiä. Mutta, koska ihminen on harvoin tyytyväinen siihen mitä omistaa, niin ainahan sitä tulee uusia unelmia ja ideoita, mitä vielä haluaisi! Jos taivas olisi rajana, niin siirtäisin talomme järven rannalle, naapurit kauemmaksi ja remontit valmiiksi =)
Viikon päästä muutetaan 70-luvun omakotitaloon ja nyt se tuntuu unelman toteutumiselta! Ehkä kaikkein mielenkiintoisin unelma olisi toteuttaa vanhaan suureen kivinavettaan loft-tyylinen koti…..ja tietty vanha pihapiiri ympärillä!
Unelmakoti…! Keskiössä ehdottomasti keittiö, sillä laitamme paljon ruokaa itse. Keittiön tulisi olla tilava ja hieman sellainen keskieurooppalaishenkinen – laattalattia ja vanha puinen pöytä saarekkeena. Erityisesti pitää mainita kaasuliesi, koska se vaan on niin hyvä ruoanlaitossa. Yllätyksettömästi toistan samaa unelmaa kuin useimmat aiemmin minua kommentoineet: luonnonvaloa, paksulankkuista lattiaa ja tietenkin tulta eli oleskeluhuoneessa varaava takka, jonka lämmön saisi kierrätettyä myös muualla talossa. Minun unelmakotini voisi sijaita jossain muuallakin kuin Suomessa…Haluaisin, että ystäväni olisivat unelmakotiini yhtä tervetulleita kuin aina ennenkin ja niinpä siellä olisi ylimääräinen huone myös heille majoittumiseen. Naapuritkin saavat olla vieressä – tottakai villipuutarha sitruunapuineen estää liian näkyvyyden 😉
Omakotitalo oisi haaveena. Piha johon saapi laittaa mieleisekseen. Ja tietenkin sisustus sisältä tavallisen ihmisen koti. En kaipaa luksusta vaan sitä joka tuopi kodin tunteen.
Asutaan vaaleaksi rempatussa 80 luvun puolivälin omakotitalossa isolla tontilla rauhallisella, kauniilla paikalla. Kouluun kilometri, golfkentälle puoli kilometriä. Olen tyytyväinen, mutta unelmien talo olisi kannustalo pellon laidalla.
Unelmakodin käsite on muuttunut vuosien varrella, mutta sama näkökulma on pysynyt: Omannäköinen ja sen hetkiseen elämäntilanteeseen sopiva on aina se, mistä unelmoi. Olen oikeastaan asunut unelmakodeissani lähes koko ikäni. Lapsuudessa se oli okt maalla, lukioikäisenä retrohenkinen kimppakämppä keskustassa, parikymppisenä satavuotias puutaloasunto pönttöuuneineen laitakaupungilla ja viimeiset tiiviit työvuodet taas 40-luvun kerrostaloasunto keskustan tuntumassa. Nämä kaikki ovat olleet suuria haaveita, ja elämä on ollut mulle hyvä, joten myös toteutuneita sellaisia.
Nyt kun remontin alla on yhteinen koti miehen kanssa, niin unelmakodin käsite on laajentunut. Nyt unelmakoti on sellainen, joka on yhtä lailla molempien maun ja tarpeiden mukainen. Vahvasti vannoin lähteväni vain rivitaloon, mutta niin vain kävi, että löysimme haaveidemme mukaisen asunnon epäilyksieni vastaisesti kerrostalosta. Tilaa on reilusti yli sata neliötä, löytyy takka, sauna, lenkkipolut ja järvenranta. Sisustuksesta tulee tinkimätön, paljon mustaa ja klassikkoja, sekä rakkaimmat aarteet väriläiskinä. Ei varmasti kaikkien makuun, mutta ei myöskään jätä ketään kylmäksi. Sitten joskus jos elämänrytmi antaa periksi, voi kaiken saman siirtää omakotitaloon. Toistaiseksi se ei kuitenkaan ole ajankohtaista.
Teoriatasolla myös pieni kolmio Kööpenhaminan vanhassakaupungissa tai ullakkohuoneisto maisemilla NYC:issä olisi haaveiden täyttymys, mutta käytännössä en vaihtaisi elämästäni niin montaa asiaa pois, että niihin päätyisin.
Unelmien koti/talo olisi hiljattain edesmenneen isäni talo, jonka hän itse rakensi 20 vuotta sitten. Talo on erittäin hyväkuntoinen ja tilava. Sen talon haluaisin itselleni kokonaan ja sen haluaisin pintarempata ja sisustaa omannäköiseksi. Mistään muusta en tällä hetkellä haaveile kuin siitä. Se olisi unelmien täyttymys itselle koti- ja sisustusmielessä mutta myös isäni muiston kannalta. Mutta tosiasia on, että talo on eri paikkakunnalla kuin missä itse asun töiden takia mieheni kanssa. Paikkakuntaa ei ole mahdollista vaihtaa, mutta ei ole varaa omistaa sekä työpaikkakunnan asuntoa ja isän taloa. Joten hyvin tod. näk. (ellei lottovoitto putoa taivaasta) joudumme myymään isäni talon.
Mukaan arvontaan. Oma unelmien talo olisi vaalea kivitalo linjakkaalla ja pelkistetyllä ulkomuodolla. Sisustuksen osalta haaveilen moderneista ja laadukkaista kokonaisuuksista 🙂
Yhdessä tasossa, jenkki/hamptons/coastal-tyylinen talo. Keittiö+olohuone avaraa tilaa ja keittiössä iso saareke aamiastasoineen. Iso vaatehuone makuuhuoneen lähellä ja kylppärit kaksine lavuaareineen. Värimaailmana murrettuja sävyjä ja paljon korkeita listoja ja koristepanelointeja.
Unelmakoti on vaikea käsite. Se voisi olla niin monenlainen. Tilavalla tontilla, mistä myös näkisi kauas. Kivitalo, mutta puutalon tuntu. Lautalattiat ja pelkistetyt linjat. Neliöitä sopivasti, säilytystilat järkevät…tai sitten oikeasti vanha talo, josta remontoisi omannäköisen.
Oma unelmakotini on sellainen, joka on tehty juuri meidän perheelle. Talon sisällä kaunis ja kotoisa sisustus (vuosien mittaan syntynyt), pihalla iso terassi aurinkotuoleineen, terassin ympärillä aurinkoinen puha, nurmikkoa, pionipenkki ja huumaavan tuoksuiset syreenit. Syksyllä tietenkin oman puun omenat, joita syömme koko perheellä yhdessä ja nautimme elämästä.
70-luvun rivitalon kaksikerroksinen päätyasunto rauhallisella paikalla (esim. vanhan Herttoniemen tyylisellä), jonka vehreä ja suojaisa piha rajoittuisi metsikköön. Kodissa olisi mahdollisimman paljon alkuperäisiä pintoja jäljellä, valkoinen tiilitakka ja kunnon kylpyamme. Sisustuksessa olisi paljon kirkkaita värejä ja rohkeita kuoseja, mutta valkoisen kesyttäminä. Ja tietenkin ilman kosteusvaurioita. Kirsikkana kakun päällä olisi lapsirakas naapurin mummu 🙂
Hassua, minä olen aina luullut, että te asutte pienessä, vanhassa talossa! Kun aloit pohtia muuttoa, tajusin, että asuntonne onkin kerrostalossa.
Unelmataloni on merellisissä maisemissa, merikin saisi mielellään näkyä. Koti olisi kaksikerroksinen ja siinä olisi riittävästi tilaa ja valoa. Mutta en kuitenkaan haluaisi ylisuurta kotia, koska mielestäni kohtuullinen elämä on hulppeaa elämää mielekkäämpää. Kunnon kodinhoitohuone/pyykinkäsittelytila olisi kiva. Mutta unelmakodissa olisi lisäksi pari lämmintä piharakennusta esimeriksi lampaita ja paria hevosta varten 🙂 Aah, se olisi unelmakoti.
Tämän hetken unelmakotini olisi valoisa kaksio pienellä pihalla tai suurella parvekkeella!
Elän nyt pienehkössä yksiössä 7.kerroksessa ja haaveilen siitä, että pääsisin ulkoilmaan tai vähintäänkin sinne parvekkeelle kotoa, eikä vain rapun kautta kadulle 🙂 Kaksiossa ihanaa olisi myös se, että makuuhuoneen oven saisi kiinni ja pääsisi illalla nukkumaan ja rauhoittumaan eriliseen tilaan ilman että herätessä ensimmäinen näkymä on keittokomeron uuni! Kaksiossa olohuone ja tilava keittiö saisivat olla avointa tilaa, jonne mahtuisi suuri sohva ja ruokapöytä. Tämä mahdollistaisi kavereiden kestitsemisen ihan uudella tavalla!
Viihdyn ihan hyvin tämän hetkisessä asunnossani ja teen sinne parhaillaan pientä makeoveria, samalla kun säästän vielä ennen lainan ottamista ja unelman toteuttamista 🙂
Jos tulee mies ja lapsia kuvioihin, niin sitten unelmakotikin on jo ihan toisenlainen…mutta se ei ole tämän hetken juttu 😉
Pieni talo, pienellä pihalla. Lähellä kaupungin palveluja, mutta silti omassa rauhassa. Ennen haaveilin suuresta talosta, mutta olisihan se aika onttoa kun koko perhe voisi vain hajaantua sinne kauas toisistaan. Oman lapsuuteni vietin pienessä kodissa, kaikki lapset asuttiin samassa makkarissa ja jos jotain hyvää siitä voin sanoa, niin se miten paljon aikaa saatiin yhdessä viettää. Mutta aiheeseen palatakseni, tilava keittiö ja olohuone on varmaan tärkeimmät kriteerit, saan kutsuttua paljon ystäviä vierailuille!
Unelmia riittää, kun asuntosäästäminen on vasta aloitettu. Ensimmäinen oma koti olisi kantakaupungissa, vanhassa esim -60-luvun talossa, jossa olisi isot ikkunat, vanhempikin talo sopisi paksuine ikkunalautoineen ja korkeine huoneineen. Kodissa olisi lankkulattiat, vaatekomero, takka ja ehdottomasti kylpyamme leijonan tassuilla.
Meillä on iso vanha talo myynnissä Fiskarsissa ja aikaavievien töiden vuoksi haaveilemme tällä hetkellä urbaanista asumisesta helppohoitoisessa kodissa pk-seudulla. Unelmakodissani olisi suuret ikkunat, lautalattiat, merinäköala ja moderni keittiö.
Minun unelmakotini ei ole kovinkaan suuri skaalaltaan. Joku neljän huoneen, tai jopa kolmen, sympaattinen asunto olisi omiaan minulle. Yksi huone vierashuoneena ja toinen työhuoneena. En myöskään haaveile mistään designkalusteista tai kalliista sisustuksesta. Minulle tärkeintä on kodikkuus ja se, että kotini näyttää minun kodiltani.
Unelmien talo…Nykyinen talo maaseudulla on kyllä aika lähellä edelleen sitä unelmien taloa, jollaisena tämän 9 vuotta sitten ostimme. Vuosien varrella sitä kuitenkin on alannut tiettyjä asioita kaipaamaan, jotka ei ostohetkellä, siinä elämäntilanteessa, tärkeiltä tuntuneet. Kodinhoitohuone olisi tietenkin lapsiperheessä tosi kätevä. Saunan ja kylpyhuoneen laajennus meni aikoinaan kuitenkin sen edelle. Isompi tontti myös mahdollistaisi monta kivaa juttua, kuten vaikkapa laajennusosan juurikin kodinhoitohuoneineen ja ison kasvihuoneen pihan perälle. Ja monta uutta isoa perennapenkkiä! Ehkä vielä jonain kauniina päivänä.
Vanha, mutta täysin remontoitu talo. Suuret ikkunat, paljon valoa. Talo sijaitsisi luonnonläheisessä ympäristössä, mutta lähellä palveluja. Maalämpö, pönttöuuni, lautalattiat… Suuri puutarha täynnä erilaisia puita, marjapensaita sekä kukkia ja joku ihana huvimaja. Kokonaisuudessaan vähän huvikumpumainen fiilis. Ja loppusilaukseksi: rahaa siivoojaan 😉
Mun unelma-asunto olisi kodikas omakotitalo turvalliselta alueelta. Yksi juttu mitä pidän tosi tärkeänä on energiatehokkuus, esimerkiksi aurinkopaneelit olisi mahtava juttu. Pihaa saisi olla muttei liikaa, niin että omaa satoa voisi kasvatella muutamien marjapuskien ja ryytimaan merkeissä:) Isohko katettu terassi tai parveke kesän hetkistä nauttimiseen.
Vaikka olisi kiva haaveilla oikein kunnolla, niin tällä hetkellä olen tyytyväinen siihen, että löydettiin se unelmien talo vihdoin. Tai ei se nyt ehkä vielä ole unelmien talo, mutta siitä tehdään unelmien taloa. 😉 Riittävästi tilaa, leveät portaat, tiiliseinää kellarissa, 50-luvun henkeä, muutamia yksityiskohtia muistuttamassa talon alkuperäisestä ilmeestä, takka, lipeäkäsitellyt puulattiat, ruutulattia keittiössä, iso yhdistetty ruokailutila ja olkkari, oma tontti ja marjapensaita ja omppupuita. Kuisti, kodinhoitohuone ja kirjastohuone ja oman maun mukaan valitut tapetit. Ja näppärä sijainti.
Vaatiihan tämä paljon työtä, hikeä ja kärsivällisyyttä, mutta kyllä se hitsaakin meidän perhettä, kun on yhteinen unelma ja tavoite, jota kohti kuljetaan.
Ehdottomasti vanha puutalo, kaksi kerrosta, takka (tai kakluuni!), iso terassi ja keittiöpuutarha. Sopiva sekoitus vanhaa ja modernia ja ennen kaikkea arjessa toimivia ratkaisuja.
Haaveemme on miltei täyttynyt. Asustamme seitsemättä vuotta uutta punaista ok- taloa kaikilla fyysisillä ja henkisillä mukavuuksilla. Vaimoni on sisustanut kotimme tanskalaismaisesti hyväksi tulla ja olla. Minä olen saanut enemmänkin toteuttaa pihassa ranskalaistunnelmia. Mielemme lepää ja nautimme olostamme. ”Miltei” täyttyy, vähän lisää, kunhan ensi keväänä valmistuu omatekemä kasvihuone. Niin ja, jos joskus saisi ihan oman vanhan puisen kansakoulunaikaisen höyläpenkin, jonka ääressä lastenlasten kanssa askartelisimme puusta kaikkea luovaa. Mutta näinkin on tosi mukavaa.
Unelmataloni olisi vanha kansakoulu maaseudun rauhassa, mutta hyvien kulkuyhteyksien päässä isommista kaupungeista. Pihapiirissä olisi useampi rakennus eri tarkoituksiin ja miksei vaikka navetta, johon voisi rakentaa kissahotellin. Sisustus olisi maalaisromanttinen ripauksella vintagea ja modernia harmaata.
For me, I want to own a small but cozy apartment in Helsinki centre, with white walls and light wooden floors. I like big windows, high ceiling and red-brick building.
I don’t like the apartment is packed with furnitures or other stuff. I would like to keep the decoration as simple as possible, nice wool carpet, few paintings to the wall, few pieces of design furnitures.
Koti kodista kunhan vain itse on tyytyväinen tai jos perhe niin sitten niin että kaikki ovat tyytyväisiä. Ja niin sisustaminenhan on loputon tie. Mustaa ja valkoista on must ;).
Unelmakoti on sellainen jossa ei kaaos saa valtaa vaan asioille on omat paikkansa, koti olisi valoisa ja vaalea kun on itse energisellä tuulella ja tunnelmallisen hämärä ja pehmoinen kun on viltti&villasukat + romaani- fiilis.
Rivitalo, lasitettu takaterassi, pieni piha ja paljon kavereita lapsille ja naapureita jotka voi kutsua viinilasille illan hämärtyessä. Koulu lähellä ja iso kauppa, siinä unelma-asunto.
Ihanaa lukea unelmista! Mun unelma on monella tavalla tämä nykyinen koti: tilaa kaikille, koulu lähellä, sukuakin riittävän lähellä. Ulkorakennus tosin puuttuu eli siitä on hyvä haaveilla. Sellainen mistä aukeaisi pariovet puutarhaan olisi ihana. Puusaunan kanssa jo ihan täydellinen!
Haavaita riittää. Unelmakotini olisi merenrannalla, mielellään maalla. Iso valkoinen puutalo, valoisa, korkeat huoneet, iso piha. Moderni, mutta kotoisa! 🙂
Ihana kysymys, olen viimeisen vuoden pyöritellyt päässäni ajatusta unelmakodista.
Se olisi vanha valkoinen puutalo, harmain ikkunapokin ja ruutu-ikkunoin. Vanhat, narisevat valkoiset lautalattiat, kakluunoita vaikka useammassakin huoneessa. Iso, moderni keittiö. Isot huoneet ja kirjasto. Ulkona puutarhan katveessa puulämmitteinen sauna. Pihassa omenapuita, syreenejä, marjapensaita ja yrttimaa.
Sisustus olisi lempeä sekoitus desingiä ja tarinoita kertovia vanhoja huonekaluja.
Ja tähän unelmaan kuuluu ehdottomasti myös onnellinen ja tasapainoinen perhe. Että kaikilla olisi hyvä olla. Lasten kanssa vois pelata lautapelejä isossa keittiössä kaakaota hörppien ja miehen kanssa lämmitää pihasaunaa.
Unelmataloni olisi vanhaa kunnioittaen entisöity puutalo. Iso piha rauhallisella alueella, paljon omenapuita ja marjapensaita. Keittiö olisi tilava ja valoisa, paljon puutasoja ja hyllyjä. Iso ruokapöytä keskellä. Olohuone kakluunilla ja lankkulattioilla. Paljon lämpimiä sävyjä ja lisänä siellä täällä punaista energiaa antamassa.
Unelmakoti olisi maalla, suht lähellä kuitenkin kaupunkia. *Vanha kunnostettu maalaistalo järven rannalla. Seinät hirttä ja ei mitään epäterveellisiä materiaaleja.
Mietin (lue haaveilen) usein millainen mun unelmien koti olisi ja tällä hetkellä toivelistalta löytyvät: yksikerroksinen, omakoti- tai rivitalo, pieni piha kasvihuoneella ja terassilla/patiolla, kolme makuuhuonetta, iso keittiö saarekkeella, sauna ja takkahuone, tiiliseinää sisällä, isot ikkunat olo- ja ruokailuhuoneen yhteydessä, rauhallinen naapuristo ja hyvät kulkuyhteydet.
Unelma kotini sijaitsisi kaupungissa hyvien kulkuyhteyksien ääressä. Kerros- tai rivitalo, n.4 h+k+s, piha/parveke sekä takka olisi iso plussa. Isot ikkunat, vaaleat lattiat, moderni keittiö ja muutenkin aika skandinaavista tyyliä. Siinähän niitä kriteerejä jo olikin.
Unelmakotini olisi nollaenergiatalo, jonka keskellä on suuri keittiö-ruokailu-olohuonetila, kolme makuuhuonetta sisällä tilava kylpyhuone ja pari wc:tä, pihalla sauna ja jos oikein hyvin kävis, niin sauna olisi järven tai meren rannalla. Pihassa omena-, päärynä-,luumu-ja kirsikkapuita, marjapensaita, kasvihuone ja pieni kasvimaa sekä paljon kukkia. Tästä unelmoin ja koitn tehdä 4 h ribitaloasunnosta ja pienestä pihasta mieleni mukaisen.
Unelmataloni olisi järven rannalla, Savon sydämessä, kaukana kaikesta kiireestä ja melusta. Se olisi avara ja korkea kaksikerroksinen kivitalo. Väriltään ehkä valkoinen, ehkä jokin tummempi sävy myös mukana. Taloa ympäröisi hyvänkokoinen piha, johon mahtuisi grillikatos ja kukka-altaita.. Hmmm, aina on ihanaa haaveilla 🙂
Unelmataloni sijaitsisi lähellä kaupunkia, mutta rauhassa kaupungin melskeeltä. Haluaisin ehdottomasti pienen pihan, joka olisi aidattu, jotta koirat voisivat juoksennella vapaana. Pihassa saisi olla jotain nättiä ja erikoista – korkeuseroja, pihakiviä tai valoja. Unelmataloni ei tarvitsisi olla iso – unelmakodissani olisi ehkä kuitenkin kaksi kerrosta. pienet yksityiskohdat, kuten harjakatot, tiili/kiviseinät jossakin huoneessa, takka ja moderni keittiö vetoavat minuun.
Mun unelmakoti olisi hyvin pitkälle samoja elementtejä kuin sullakin: valkoinen kivitalo, vaaleat lankkulattiat, tilaa, korkeutta, valoa, ihana saunaosasto, paljon luonnollista puuta. Eikä missään nimessä mitään korkeakiiltovalkoista sisustusta lattiasta kattoon, vaan lämpöä ja kodikkuutta, kodin näköistä!
Voi unelmissani asuisin isossa ja avarassa talossa, joko uusi ja moderni tai vanha ja romanttinen. Talon pitäisi sijaita veden äärellä ja pihasauna olisi aivan ehdoton.
Paljon tilaa ja säilytystilaa, autotalli, iso ja kaunis sisäsauna <3
Tahdon myös katetun ison terassin, jossa voi talvisellakin säällä kahvitella lämpölamppujen loistaessa.
Unelmoin asuvani joskus kivitalossa lähellä merta. Luonnollisia pintamateriaaleja, selkeä mutta kodikas ja lämmin sisustus. Ensimmäinen oma asunto tulee olemaan kuitenkin puinen rivitaloasunto omalla pihalla, jonne pääsemme muuttamaan ennen joulua! Suuri mutta odotettu muutos Helsingin keskustan vilskeestä rauhallisempaan ympäristöön, jossa meri ja luonto ovat lähellä.
Komppaan aika pitkälle sinun listaasi. Alamme juuri rakentaan omaa taloa joten toivottavasti pitkä suunnittelu aika takaa hyvän ja toimivan lopputuloksen
Tämän hetkinen unelmatalo on juuri rakenteilla. Samalla tavalla unelmat on meillä skaalattu oman budjetin mukaan.
Se ultimaattinen unelma olisi kallioisella rinnetontilla ja veden äärellä, valkoinen kivitalo – mutta realiteetit silmällä pitäen rakenteilla on valkoinen puutalo tasamaatontille. 🙂 Ja silti se on tällä hetkellä parasta, mitä voin kuvitella meille, todellinen ja realistinen unelma.
Paljon on tullut ajatustyötä tehtyä unelmien kodin suhteen! Pohjaratkaisu suunniteltu arkkitehdin kanssa: alakerrassa kaikki ”asuintila”, yläkerrassa makuuhuoneet + kylpyhuone/wc. Vaaleita sävyjä, ajattomia pintoja. Maalaisromanttisia ja moderneja elementtejä sopivasti sekoitettuna. Suomalainen design vahvasti näkyvissä sisustuksessa. Olen värkkäilijä, joten myös diy – juttuja sisustustavaroissa. Keittiössä saareke, jossa on liesi, toisella puolella ”baaritiski” aamiaista varten. Keittiössä myös ehdottomasti avohyllyjä, ei pelkästään kaapistoja. Koiraa (ja tulevaisuudessa lapsia) varten sopivan kokoinen aidattu piha, jonka yhteydessä on myös terassi.
Toistaiseksi nämä ovat vain haaveita, mutta ehkä vielä joskus 🙂
Unelmakoti olisi rapattu omakotitalo meren rannalla. Isot ikkunat ja terassi aukeaisivat suoraan merelle päin ja syysmyrskyillä olisi mukava istua olohuoneessa takka tulen lämmössä, viltin alla ihastellen säätä lämmin kaakaokupponen kourassa. Värisävyinä vallitsisi valkoinen, harmaa ja musta sekä väripilkut vaihtuisivat vuodenaikojen mukaan. Tilaa olisi sekä minun että miehen projekteille. Runsaasti järkevää säilytystilaa ja keittiö missä olisi hyvä kokata ja leipoa.
Meidän unelmien koti olisi tarpeeksi suuri, jotta voisimme hyvin majoittaa kyläilemään tulevat sukulaiset ja ystävät; oikea ovella suljettava vierashuone jonne aamuvirkkujen lasten kiekuminen ei kuuluisi ihan aamutuimaan. Lisäksi mies saisi oman siistin mancaven, jonne siirrettäisiin kaikki, siis KAIKKi kitarat, bassot ja rummut, musalehdet ja tuhannet levyt. Olkkarissa olisi iso takka, jota lämmittäisimme joka ilta – ja huushollissa olisi myös toimiva liesituuletin joka ei imaisisi takan savuja heti sisälle. Tilavaan keittiöön mahtuisi kokkaamaan ja leipomaan lasten kanssa ilman, että kyynärpäät sohii vierustoveria ja leppoisa yhteistuokio pysyisi riidattomana. Taloon kuuluu iso piha, jossa voivat sulassa sovussa touhuilla omiaan sekä vanhemmat että lapset – ja naapurit vähän kauempana omilla pihoillaan, korkea pensasaidat takaisivat sen että jokaisella on oman pihan rauha.
Unelmieni kodissa iso juttu olisi paikalla. Haluaisin asua rauhallisella alueella vähän kauempana kaupungista. Kodistani en halua lukaalia tai muutenkaan isoa. Tärkeintä on, että se on ekologisesti rakennettu, se on viihtyisä ja kestävä terve koti. Sisustuksessa olisi modernia mutta retrohenkeäkin saa osittain olla 🙂
Ainahan sitä saa unelmoida uudesta kodista keskellä kaupungin sykettä, isolla lasitetulla parvekkeella varustettuna. Palvelut lähellä ja hyvät kulkuyhteydet bussilla ja juna-asema lähellä myöskin.
Aivan ihanalta kuulostaisi tuo unelmakotisi, meillä on mieheni kanssa kaksio vuokra-asunto, mutta saimme luvan tehdä pientä sisustusremppaa täällä jotta tuntuisi enemmän kodilta, duuniahan se vaatii mutta ehkä sitten tässä kämpässä viihtyisi vähän pidempään! Edes näiden korkeakouluopiskelujen ajan 🙂 Tuli tämä remppa mieleen siis tuosta valkoiseksi vahatun puulattian unelmoimisesta, mikä ajateltiin tänne toteuttaa.
Asumme mieheni ja vauvamme kanssa 1700-luvun lopulla rakennetussa hirsitalossa kauniilla paikalla mäen päällä. Remontoitavaa vielä on jotta talo olisi unelmani. Yksi isoin muutos olisi eteisen pintojen panelointi ja vintin portaiden uusiminen. Lisäksi haaveilen viihtyisässä puutarhasta. Jos voittaisin lotossa saisi talon pinnat sisältä ja ulkoa uuden asun.
Jaan aika samanlaisia toiveita unelmakodin suhteen kuin sinäkin. Rakastan unelmointia ja unelmakotia on tullut aika moneen otteeseen pohdittua 😀 Tällä hetkellä unelmakotini olisi asunto vanhasta kivi- tai puutalosta isoine ikkunoineen ja vaaleine seinineen. Kolme isohkoa huonetta, keittiö, vaatehuone sekä parveke, johon mahtuisi neljän hengen pöytä ja vähän yrttejä ja kukkia. Asunnossa olisi tumma puulattia, laattalattiaa voisi olla keittiössä, kylppärissä ja eteisessä. Keittiössä tulisi olla tummat kivitasot, muutoin vaaleat kalusteet. Kylppäri saisi olla riittävän iso, että sinne mahtuisi hyvin kylpyhuonekalusteet, pyykkikone ja kuivausteline. Sauna ei ole välttämätön asunnossa, mutta talonyhtiössä sellainen tulisi olla. Kodin helppohoitoisuus on a ja o, säilytystilaa tulisi siis olla hyvin ja asunnon pohjapiirustuksen järkevä. Ikkunasta olisi ihanaa näkyä luontoa, joko vesistöä tai puistoa. Kodista täytyisi olla helpot ja hyvät yhteydet liikkua niin ruokakauppaan kuin lenkkeilemäänkin, mutta asuinympäristön tulisi olla myös rauhallinen. Mistähän tällaisen löytäisi?
Mun unelmakodissa olisi paljon vaaleita pintoja – valkoista ja vaaleanharmaata, sekä beigeä. Siellätäällä tummaa puuta. Uutta ja vanhaa kauniisti yhdistellen. Koti olisi omakotitalo tai pieni rivari. Mieluiten metsää takapihalla, hieman rauhallisemmassa kaupunginosassa. Muita haaveita kodin suhteen en vielä osaa sanoa, tällä hetkellä asutaan miehen kanssa ihan ok kerrostalokaksiossa 🙂
Unelmien koti, voi miten suuri asia. Siellä olisi hyvä ja turvallinen olo, mieli lepäisi. Ei liian suuri, muttei liian pienikään. Ei turhaa roinaa, säilytystilaa kuitenkin riittävästi ja kauniilla ratkaisuilla. Pöydällä usein tuoreita leikkokukkia. Takka olisi ehdoton ja leveitä ikkunalautoja rakastaisin. Lattiat haluisin lankuista tai puusta. Ikkunoita riittävästi eikä mitään pikkuluukkuja. Valon pitäisi päästä sisälle. Lämpivästi kutsuvan saunan haluaisin myös. Mutta olisiko unelmien unelma esim. rivi- vai kerrostalo, siitä en osaa sanoa.
Uusi lukija ilmoittautuu! Aivan ihana blogi sulla 🙂 Ajattelin linkittää myös oman blogini. Se on sisustuspainotteinen, ja oon suunnittelemassa omaa sisustusmallistoo, josta kirjottelen sinne välillä.
Unelmatalossani olisi kaksi kerrosta, kirjastohuone, tunnelmallinen takka ja ehkä leivinuuni, sekä ihana saunaosasto. Ja ulkona hedelmäpuita ja keittiöpuutarha, josta voisin poimia tuoreita yrttejä ruokaan. Oih, ollapa sellainen oma koti.
Unelma olisi ehdottomasti omakotitalo minulle, miehelle ja muutamalle kissalle. Sopivan kokoisen talon lisäksi täytyisi löytyä myös autotalli ja harrastetilaa, ainakin jonkinlainen puuverstas 🙂
Sellainen keltainen vanha puutalo, jolle olisi tehty kuitenkin niin kattava remontti, että ei tarvitsisi pelätä seinien tai katon romahtavan niskaan. Talo olisi pinnoiltaan vaalea, sisällä olisi ihanasti valoa, tunnelmalliset leveät ikkunalaudat, oma leivinuuni ja takka. Iso tontti ja puutarhamainen piha. Naapureihin ei minkäänlaista näköyhteyttä. Keittiö olisi iso ja sellainen kodin sydän, missä voisi viettää aikaa perheen ja ystävien kanssa. Tarpeeksi laskutila. Keittiösaareke olisi aivan unelma. Ehkä keittiö ja olohuone olisivatkin samaa tilaa?
Meidän unelmatalo olis joko kivi -tai hirsitalo.ehkä rappaus ulkona, mut hirsiä näkyvissä sisällä. Valkoiset lankku/puulattiat, myös noita ikkunoita ja valoa. Ehkä 1 kerroksinen tai sitten parvi ja olohuoneessa huonekorkeus kattoon asti. Ihana runsas piha terasseineen ja kasvimaalla ja puutarhalla. Pieni joki tai muu vesistö kivenheiton päässä. Ehkä hevonen tai kals tallissa, muutama kana ja lypsävä lehmä. Haaveilla voi aina.. <3
sinun unelma-asuntosi kuulosti hyvältä. Itse haluaisin, että olisi oma ranta ja vanha kivinavetta. Päärakennuskin saisi olla vanha tai vanhaan tyyliin rakennettu. Ja matkaa helsingin rajalle enintään puoli tuntia autolla. Tällähetkellä se on vielä mahdottomuus ja varmaan realistisesti rannan ainakin saisi rajata toiveista pois, mutta haaveilu on ihanaa 🙂 lottovoittoa odotellessa.
Unelmakotini sijaitsisi pienehkön kaupungin keskustassa asumisoikeuskerrostalossa. Kaksi huonetta ja keittiö, joka olisi ihan erillinen eikä vain olohuoneen jatke. Sauna olisi minulle ihan tarpeeton, joten talon pitäisi olla sen verran vanha, että silloin ei vielä tuhlattu joka asunnon omaan pikkuiseen komeroon, mitä saunaksi kutsutaan 🙁
Unelmien koti minulle olisi omakotitalo veden äärellä. Tarpeksi huoneita kasvavalle perheelle, iso keittiö-olohuone, toimivat pesutilat ja iso kodinhoitohuone. Ja joku ihana kirjasto. Iso piha, rauhallinen paikka. <3
Mun unelmatalo olisi veden äärellä, mieluusti järven rannalla, jonkunlainen hirsitalo, jossa olisi korkea ja avara olohuone ylös saakka auki ja pari makkaria, elokuvahuone ja erillinen saunarakennus. Ehkä semmoinen 120m2, just sopivan kokoinen että mahtuu lapsi jos semmoinen joskus halutaan tehdä, mutta ei myöskään liian iso meille kahdelle ja koiralle, ettei mee järki siivoamisessa. 🙂
Unelmakotini on noin 100 neliön kerrostaloasunto vanhassa, 1800-1900 luvun taitteessa rakennetussa kivitalossa, jossa on vaaleat puulattiat, korkeat huoneet ja leveät ikkunalaudat, joissa voi istua ja lukea kirjaa. Tällaisen asunnonhan voi löytää ainakin pääkaupunkiseudulta, mutta asunnossa pitäisi lisäksi olla kodinhoitohuone ja muutenkin modernimpia ratkaisuja. Siinäpä siis haastetta, ellei (iso) remonttikärpänen puraise! 🙂
Moikka!
Sulla on tosi ihana blogi! 🙂 Mun unelma-asunto olisi käytännöllinen, tilava ja valoisa. Oma helppohoitoinen pihakin kelpaisi, mutta keskeisestä sijainnnista en suostu tinkimään! 😉
Unelmien kotia on tullut mietittyä moneen otteeseen. Toistaiseksi viellä vanhempien kanssa asuessa opiskelun takia tästä tulee haaveiltua useinkin, ehkä viellä joskus asian kanssa ollaan haaveilua pidemmällä.
Unelmien talo on omakotitalo maalla. Maanläheiset materiaalit ja ajattomat ratkaisut jotka toimii vaikka maku muuttuisi ja sisustus vaihtuisi täysin. Luonnonvaloa mahdollisimman paljon, valkoista sekä puuta, se monien kammoksuma mäntypaneeli sopii myös omaan makuun. Leivinuuni ja takka luomaan tunnelmaa.
Tarpeeksi moderni, mutta myös nostalgisia elementtejä. Sisustus yhdistelisi eri materiaaleja ja puuta sekä vaaleita, neutraaleja ja kerman sävyjä joillakin sopivilla väripilkuilla, kuten vaaleanpunainen, pinkki tai tummanvioletti. Leveällä sängyllä olisi paljon tyynyjä ja keittiössä baaritiski. Peilit toisivat valoa asuntoon.
Tästä on haaveiltu, ja pitkään! Haaveet muuttuvat aika ajoin, mutta haluaisin ehdottomasti asua lähellä keskustaa. Siis mielellään kävely-/pyöräilymatkan päässä esimerkiksi iki-ihanan Turun keskustasta.
En kaipaa omaa pihaa enkä suurta asuntoa. Mutta kaipaan valoa ja kotoisuutta. Riittävästi neliöitä, muttei yhtään ylimääräistä. Säilytystilaa tarpeille, muttei yli tarpeiden. Kylpyhuoneen, jonne mahtuu kunnon pyykinpesukone.
Haaveilen värikkäästä asunnosta, jossa olisi kahdesta kolmeen makuuhuonetta, olohuone, keittiö ja kylpyhuone. Parveke olisi ihana, ja mielellään puistoon päin.
Haaveilen lautalattioista ja vanhasta tai vanhannäköisestä ulkoasusta. Rakastan punatiilisiä tehdasrakennuksia, mutta myös keltarapattuja fiftaritaloja sekä vanhoja jugendlinnoja.
Parasta tietysti olisivat isot ikkunalaudat, joilla voisi istua, lukea kirjoja ja tutkiskella maisemia tai vain tuijottaa haaveillen tyhjyyteen..
Mun unelmakoti on keskustassa, lähellä palveluita ja kaupungin vilskeessä. Kodissamme olisi reippaasti (n100m2) neliöitä, jotta mahtuisimme hyvin. Korkeat huoneet ja isot ikkunat sekä ikkunapenkit olis ehdottomat. Puulattia, nam! Olohuoneen ja keittiön täytyisi olla yhtenäiset. Takka ja sauna olis oiva lisä! 🙂
Unelmatalossa nyt kirjoittelen (hirsitalo v. 1875 järven rannalla, kaupunkiin 8km), mutta ikuisena ”suunnittelijana” unelmoin joskus modernista, selkeästä talosta, tietenkin järven rannalla sekin. Talo olisi ehdottomasti Kannustalon Lato ja sisustusapuun ottaisin tietenkin talon läpikotaisin tuntevan Ulla Koskisen ja absoluuttisen värisilmän omaavan Hanni Koroman! Jospa lottoaisin useammin:)
Unelmakoti olisi vanha maalaistalo idyllisellä paikalla. Talossa olisi iso sali, jonne mahtuisi ruokapöytä kahdelle kymmenelle hengelle. Ja tietysti toimivat kakluunit ja hella.
Muutettiin vasta ja tämä asunto on aikalailla just sitä mistä oltiin aiemmin haaveiltu. Tilava rivari. Mutta varmaan unelma-asunnon siitä tekisi se, että se olisi oma, eikä vuokra. Sais vähän rempata ja vaihtaa lattiaa, maalata seiniä ja tehdä mitä haluaa. Myöhemmin joku ihanalla alueella oleva rintamamiestalo vois täyttää toiveet. Sisustamalla onneksi saa jo tosi paljon aikaan 🙂
Omakotitalo on itselle mieluisin, ei mikään jättitontti, mutta joku puu ja pensas pitää mahtua yms. Lopun kanssa ei olekaan niin tarkkaa, entinen oli 100-vuotias hirsitalo pienillä huoneilla, nykyinen 80-luvun tiilitalo jättitiloilla. Se jokin kun löytyy, niin se on sit siinä. Entisessä hurmasi ruokahuoneen takka, nykyisessä yläaulan takka ja hurmaava luonnonmukainen piha, joka tulvii erkkereistä sisään.
Unelmakotini olisi omakotitalo rauhallisella asuinalueella, kuitenkin helppojen kulkuyhteyksien lähellä kaupungin (Tampere) keskustaa. Haluaisin ison pihan, johon saisi marjapensaita ja viljelyäkin jotan pientä, mutta kuitenkin niin, että naapureita olisi lähellä.
Tämän elämäntilanteeseen sopiva koti olisi rivitaloasunto, jota saisi hieman rempata omaan makuun sopivaksi ja missä voisi perheen perustamisen aloittaa.
Unelmakotini olisi huoneisto vanhassa kerrostalossa, jossa olisi lautalattiat, isot ja valoisat huoneet, isot ruudukkoikkunat, oma leveä parveke, näkymät kattojen ylle, kakluuni tai takka, iso ja avara keittiö, vanhat ovet ja jalkalistat, katossa rosetti.
Unelmakoti olisi iso omakotitalo jossakin hieman syrjemmässä kauniilla alueella, metsän vieressä. Kuitenkin mukavan ajomatkan päässä kaupungista. Monessa kerroksessa, paljon huoneita ja tilaa ystävienkin majoittua. Tietysti minulle ja miehelle ikiomat huoneet myös omia harrastuksia varten. Iso piha, järvi mieluusti lähellä. 🙂
Meillä taitaa olla jo se unelmakoti. Vanha hirsitalo, omenapuutarha, pihasauna. Tosin luulen että ne kotiunelmat varmaan muuttuvat aina sitä mukaa kun elämäntilanteet muuttuvat. Kun lapset kasvavat vanhemmiksi, oma piha on vähemmän tärkeä juttu, eikä neliöitäkään enää tarvitse niin paljoa. Ehkä sitten joskus palaamme miehen kanssa kerrostaloasukeiksi, tosin vanha pitää talon edelleen olla.
Suurin unelmani kodin suhteen on jo vuosikausia ollut suuri ja vanha asemarakennus tai vaikkapa koulu, jota saisi elämänmittaisen ajan kunnostaa ja laittaa omien mieltymysten mukaisesti. Olisi ihanaa antaa ajatusten ja visioiden tulla toteen ja tehdä kaikki omin käsin. Rahaa ja aikaahan se toki vaatii mutta jos vain taivas olisi rajana… 🙂
Nykyisessä elämäntilanteessani unelma kotini olisi jossakin päin länsi-Helsinkiä meren rannalla. Asunto saisi olla mahdollisimman korkealla, josta olisi upeat näkymät merelle! Valkoiset pinnat ja vaalea puulattia, sekä lattiasta kattoon ulottuvat ikkunat olisi mahtavat. <3
Mun unelmakoti olisi tilava, mutta ei liian iso niin, että huoneita jäisi tyhjän pantiksi. Eritoten keittiössä on oltava tilaa touhata enempi kuin yksi. Haluaisin vaaleat puulattiat. Takan. Pehmeyttä ja lämpöä vaalean sisutuksen sekaan.
Omakotitalo, oma piha, jossa voisi kasvattaa omat vihannekset, marjat ja pari omenapuuta. Lisäksi lapset mahtuisivat pelailemaan ja muuta hömppäämään. Koti sijaitsisi tarpeeksi lähellä kaupunkia, mutta tarpeeksi kaukana kaikesta hälinästä. Oma rauha on tärkeä!
Unelmakotini olisi yksitasoinen valoisa koti, jossa molemmille lapsille olisi omat huoneet. Keittiö saisi olla rempattava, jotta saisin suunnitella sen itse. Tilaa ja pihaa saisi olla sen verran että jää tilaa touhuiluun, mutta ei liikaa. Tärkeintä on, ettei ahnehdi lainan kanssa liikaa vaan että rahaa jää myös muihin unelmiin ja erityisesti sisustamiseen. Pitkän ajan haaveenani on hankkia kotiin joku kaunis designvalaisin. 🙂
Mulle riittäisi loistavasti nykyisen rivarin kaltainen asunto, mutta rempatulla kylppärillä ja yhdellä lisähuoneella varustettuna. Sijainti on tällä hetkellä kaikin puolin niin loistava, että toiseenkaupunginosaan en haluaisi. Postimerkin kokoiset pihat sopivat myös mulle loistavasti, kun on jäänyt toi viherpeukalo multa kokonaan puuttumaan.
Unelmakoti olisi vanha puutalo pienellä pihalla ratikkalinjan varrella 🙂 Paikoittain narisevat puulattiat, toimivat kakluunit. Vaihtoehtoisesti jotain modernimpaa sielunmaisemassa meren rannalla!
Mikäli vain taivas olisi rajana; asuisin mansardikattoisessa talossa, jossa olisi rintamiestalon pohjaratkaisu, vanhat 50 – luvun puiset keittiön kaapit ja muutkin alkuperäiset ovet ja vetimet ja ja tietty puuhella ja pönttömuurit. Luullakseni 100neliötä olisi riittävästi, tietenkin pitäisi olla vanhoja ulkorakennuksia joissa voisin säilöä aarteitani (romujani). Talo olisi hieman syrjemmässä, peltojen keskellä ja ehkäpä naapuripellolla voisi laiduntaa lehmät? Pihan ei tarvitsisi olla mahdottoman iso, mutta se olisi täynnä perennoja ja hyötykasveja (sekä tietenkin kasvihuone).
Minun unelmakotini olisi punatiilinen omakotitalo, jonka etuovelle johtaisivat mustat portaat. Koti olisi tietysti varustettu todella isolla pihalla, leikkimökkeineen, keinuineen ja vaahterapuineen. Sisältä talo olisi kodikas ja moderni, keittiö viimeisen päälle uusilla ja tehokkailla seteillä ja lasinen astiakaappi viinilaseilla ja Pentikin astiastoilla. Olohuoneessa pehmeää, takka ja maailman mukavin sohva, kylppärissä raikasta ja iso amme. Unelmien kodin toivoisin myös sisältävän unelmien (ja elämäni) miehen ja toivottavasti vielä monta ilosta kirkuvaa lasta! Ompa ihana unelmoida.
Olen harrastanut omasta kodista haaveilua jo vuosia ja olen koonnut Pinterestiin hurjan määrän inspiraatiokuvia villeimmistäkin ideoista. Mikäli mahdollisuus ikiomaan kotiin joskus toteutuisi ja vain taivas olisi rajana, en varmasti osaisi päättää mitä haluaisin, sillä pidän niin monenlaisesta tyylistä. Minua viehättäisi vanhaa kunnioittaen remontoitu rintamamiestalo, englantilainen kolkko linna nummilla (ilmeisesti olen katsonut liikaa brittiläisiä pukudraamoja 😀 ), selkeälinjainen ja tummilla pinnoilla sisustettu loft-asunto, tai jokilaiva-asunto hollantilaiseen tyyliin. Kodin pihamaa saisi muistuttaa villiä puutarhaa isoine pensaineen ja puineen. Unelmakodissani parasta olisi se, että naapureita tai ohikulkijoita ei olisi mailla halmeillakaan ja saisin nauttia oman kodin rauhasta erakkoluonteeseeni sopivalla tavalla.
Kodin tyylistä riippumatta siellä täytyisi myös olla ehdottomasti oma sauna puukiukaalla varustettuna, mahdollisuus rakentaa sisäkissoille omat tilat kiipeilyyn ja leikkimiseen, sekä tietysti ulkotarha niiden ulkoilua varten, iso hyvinvarusteltu keittiö ja muutama vierashuone usein vierailevia ystäviä ja rakkaita varten! Vaikka erakkoluonne olenkin, niin ystävät ja läheiset ovat silti tärkeitä 🙂
Unelmani olisi asua Helsingin keskustassa vanhassa jugend-talossa. Asunnossa olisi korkea katto, leveät ikkunalaudat ja puulattia. Takka olisi myös ihana! En kaipaa suurta asuntoa, mutta tunnelma ja sijainti ovat minulle tärkeitä.
Vanhaan tehdashalliin rakennettu loft-asunto tai vanha jugendtalo. Korkeat katot, isot ikkunat ja vaaleat valoisat tilat. Mahdollisesti lankkulattiaa tai hurjasti betonia. Ja mikä tärkein suuri parveke <3
Unelma asunto meillä on jo. Ensimmäinen yhteinen koti ja omalla tyylillä rempattu. Ainoat paikat joita pitäisi vielä rempata olisi kylppäri ja vessa mutta ne saa odottaa putkiremppaa.
Suurin haave olisi tämän meidän kerrostaloasunnon lisäksi kesämökki. Semmoinen vanha mummon mökki pellon reunalta, jossa voisi paikkoja laitella pikku hiljaa ja rennommalla otteella kuin kotona.
Unelmieni koti olisi vanha puutalo 1900-luvun alusta, pönttöuuneineen, vanhoine moniruutuisine ikkunoineen ja narisevine lautalattioineen ( ja miksei sielä joku kotihenkikin mahtuisi majailemaan 😉 ).
Sopivan kokoiselle pihalle mahtuisi majailemaan vanhojen ja tuotteliaiden hedelmäpuiden katveeseen pihasauna, sillä sisällä sitä ei olisi. Kesällä pihaa koristaisivat myös sammaloituneet kivet, hortensiat ja pionit. Talvella puutarhan läpi kulkisi kinosten keskellä vain pieni polku. Polku kulkisi kuin majassa, sillä isojen hedelmäpuiden oksat kantaisivat nyt hedelmäsadon sijaan oksillaan lumihuntuja, ja nuo oksat levittelisivät haarojaan puutarhan ylle.
Talo kunnostettaisiin omin voimin, omaan tahtiin, harkiten ja perinteitä kunnioittaen.
Sisustus rakennettaisiin kirpputorilöydöillä ja sukulaisten perintöhuonekaluilla kotoisasti huvikumputyyliin. Jos jotain kuitenkin täytyisi hankkia, ei vain lampsittaisi liikkeisiin, vaan metsästettäisiin huolella 2nd hand löytöinä.
Huoneisiin kuljettaisiin täyspuisten peiliovien kautta ja olohuoneeseen voisi johdattaa jopa pariovet! Listat olisivat massiiviset sekä ikkunoissa, ovissa, lattioissa ja katossa. Kuin kehykset.
Aamulla voisi yläkerran makuuhuoneesta hiippailla räsymatoilla villasukat jalassa alakerran keittiöön, jossa klapit odottaisivat jo tulen tekemistä Högforsin lieteen. Samalla kun aamukaffivesi porisisi liedellä, voisi lukea aamun lehteä ja heräillä taas uuteen päivään unelmien kodissa 🙂
Jos vain taivas olisi rajana haluaisin kotini olevan 50-luvulla valmistettu, ikkunat merelle itään ja länteen, aamulla olisi ihana ihastella auringon nousua ja illalla taasen laskua. Neliöitä saisi olla satakunta, mutta ei enempää. Puulattia ja isot ikkunat, joista valo tulvii sisälle…. Dreaming Dreaming 🙂
Jos puhutaan sellaisesta unelma-asunnosta, joka ei luultavasti koskaan tule toteutumaan, niin asuisin jossain hillittömässä penthousessa singaporessa tai hongkongissa ja lattiasta kattoon asti ulottuvista ikkunoista voisi katsella suurkaupungin vilinää. Mutta näin realistisemmin ajateltuna taidan asua tällä hetkellä unelma-asunnossani Ullanlinnassa, jonka narisevat lautalattiat saa joka päivä hyvälle tuulelle 🙂
Minun unelmakotini olisi oma, itse rakennettu noin 100m2 omakotitalo pääkaupunkiseudulla – rauhallisella paikalla kuitenkin hyvien kulkuyhteyksien varrella. Oma piha, yhdistelmä 70-luvun ja modernia arkkitehtuuria. Isot ikkunat, paljon valoa. Iso takka ja sauna. Avokeittiö, jossa iso saareke. Kaikki itse valitut pinnat – vaaleaa, puuta, ripaus betonia, paljon lasia.
Unelmakotini olisi meren rannalla, mutta kuitenkin sopivan ajomatkan päässä kaupungista. Talossa olisi takka sijoitettu siten, että saisin katsoa takkatulen edessä syksyistä myrskyävää merta <3
Minun silmääni viehättävät erityisesti ajattomuus, rentous ja viihtyisä ilmapiiri. Unelmakodin tärkein ominaisuus on kuitenkin siellä asuva onnellinen perhe! 🙂
Unelmieni kodissa olisi suuri olohuone jossa paljon tilaa löhötä ja nauttia elokuvista ja kirjoista. Myös erillinen musiikkihuone olisi ihanaa luksusta.
Unelmakotini olisi valoisa, lämmin, valkoinen pienillä väripilkuilla, tilava ja ihastuttava. Sinne olisi ihana kutsua sukua ja ystäviä kyläilemään ja heille olisi hyvin tilaa kodissa.
Tällä hetkellä unelmana on Kannustalon Lato jollain ihanalla paikalla pellon vieressä muttei liian kaukana kaupungista. Tykkään talomallista sen isojen ikkunoiden ja valoisuuden takia, myös iso terassi on ihana. Haaveilen myös vähän isommasta pihasta ja niistä omenapuista. Merinäköala olisi ihana muttei varmaan ikinä ole mahdollista yhdistää tämän talon ja pellon kanssa.
Unelma-asunto: valoisia vanha talo, jossa olisi isot ikkunat ja leveät ikkunalaudat. Puulattia olisi must. Koti olisi remontoitu melko moderniksi ja sisustus olisi kepeän skandinaavinen ja rento.
Minulla on rakenteilla talo, viittä vaille valmis. Taitaa olla monen unelmakoti: maalla, 2,5 ha tontti, suuri aitaus koirille, kissat vapaasti omassa metsässä, mustikat ja hillat kasvaa lähes pihalla, Iso kasvimaa, piharakennukset tehty täsmälleen talon väreillä ja kaltevuussuhteilla, talo 1,5 kerroksinen jyrkkäkattoinen, parveke löytyy, muovia ei missään, hengittäviä materiaaleja, puulevyä, tapettia, puolipaneelia, pikkuinen ihana sauna nojatuoli-laudeistuimilla, iso tupakeittiö takka-leivinuunilla, sisustuksena kirpparihuonekaluja itse tuunattuina, perintöhuonekalut samoin itse tuunattu, jättisuuri keittiön saarekepöytä itsesuunniteltu ja rakennettu. Ja koko tämä komeus ihan itse suunniteltu rakennuspiirustuksista lähtien ja kappaletavarasta rakennettu!
Muuntojoustava yhden tason ratkaisu, jossa olisi iso talvipuutarha ja rehevä piha ympärillä. Itse suunniteltu ja rakennutettu. Ehdoton ei pientaloalueille ja pakettitaloille.
Unelma-asuntoni sijaitsee kauniissa vanhassa talossa, jossa on ihanan isot ikkunat ja ikkunalaudat. Olen aina haaveillut vanhasta lankkulattiasta joka on käsitelty kauniin vaaleaksi. Unelma-asunnossani on ehdottomasti walk-in closet, kukapa nainen ei sellaisesta haaveilisi. Lisäksi makuuhuoneeseen kuuluu vain minun käytössäni oleva wc. Moderni keittiö ja kylpyhuoneen spa osasto kylpyammeineen kruunaavat unelma-asuntoni.
Unelma-asuntoni olisi valkoinen katosta lattiaan ja huoneet korkeita ja valoisia. Sieltä löytyisi iso vaatehuone ja minulle myös iso käsityöhuone käsitöitä ja muita projekteja varten. Sitä en tosin osaa sanoa, olisiko unelmakoti kerrostalossa kaupungin keskustassa vai omakotitalossa maaseudulla. 🙂
Oma unelmakotini olisi täysin esteetön ja siellä voisi liikkua pyörätuolilla ilman, että täytyy pyytää apua tai miettiä, jääkö olohuoneeseen vai makkariin, jotta saa yksin ollessa ajan kulumaan, kun on yksin. Haluaisin myös kaksikerroksisen talon, jossa on mahdollisuus päästä helposti myös yläkertaan. Avoimet tilat, paljon valoa ja sopivan isot ikkunat. Keittiö saisi olla myös rempattu korkeussäädettävillä tasoilla ja kaapeilla, jotta yltäisin myös itse. Terassi, puusauna ja mahdollisesti jopa omavaraisesti lämmitettävä systeemi olisi kiva (eli maalämpö, tms ratkaisu).
Kuten muutkin ovat sanoneet, onneksi haaveilu on ilmaista. 🙂
Mummon tupa,sopivan kokoinen ja valoisa.Puinen omakotitalo,jossa valoisat huoneet,iso piha ja pieni pala metsää.Sisustukseltaan valkoinen ja omanlaiseni sekä kodikas!
Kartano-tyyppinen kokonaisuus Keski-Euroopassa, esim. Etelä-Saksassa, suurilla maa-alueilla ja pieni lampi tai puro tiluksilla. Ja syystä, että tästä paikasta tulisi rescue-koira-keskus, joten sitä piha-aluetta ja juomapaikka pitäisi olla.
Tai sitten joku pittoreski pikkutalo Jerseyn saarella. Ai että mitä unelmia…
Mutta kaikki haaveiden unelmatalot sijaitsevat ulkomailla.
Unelmakotini olisi Helsingissä, iiiiso huoneisto. Asumme nyt väliaikaisesti kehyskunnassa, mutta aiomme kyllä muuttaa takaisin pääkaupunkiin. Nykyinen asuntomme on melko vanha, mutta unelmieni asunto olisi ihan uusi (tai rempattu), haluan uudet pinnat. Lasitetulla parvekkeella joisin aina aamukahvini. Keittiö olisi tilava ja siinä opettelisin tekemään kunnon gourmet ruoat. Unelmieni asunnossa olisi myös sauna, jossa voisi rentoutua rankan työpäivän taikka salitreenin jälkeen. Makkariin haluaisin 2m x 2m sängyn, ja makkarin yhteyteen VAATEHUONEEN, jossa säilyttäisin vaatteeni ja kenkäni nätisti ja järjestyksessä (puolisokin saisi oman kaapin 😉 ).
Unelmakotini olisi vanha kartano Länsi-Uudellamaalla. Talon pitäisi olla hyvin hoidettu, ja mansardikattoinen ja iso parveke. Puutarhan pitäisi tietysti olla upea. Merimaisemaa olisi mukava katsella ikkunoista.
Unelma kotini olisi iso valkoinen omakotitalo, luultavasti kaksikerroksinen, joka sijaitsisi järven rannalla. Talo olisi moderni ja valkoista tiiltä. Iso piha ja puutarha, jossa viljelisin itse omat papuni ja porkkanani! Alakerrassa hallitsevin yksityiskohta olisi iso valkoinen leivinuuni/takka -muodostelma. Keittiö olisi myös minun valtakuntaani unelmieni talossa ja sen tulisi ehdottomasti olla iso ja tilava, paljon laskutilaa! Isot valoisat kylpyhuoneet, ihanan iso ja perinteinen sauna sekä vaatehuone löytyisivät myös unelmieni talosta. Iso terassi olisi myös ehdoton, sillä siellä voisin järjestää unelmieni grilli- ja puutarhajuhlia! Voiettä, haaveilu on ihanaa, mutta unelmat ei toteudu, jos niitä ei ole! 🙂
Unelmien kotini olisi parvekkeellinen vanha kivi kerrostalo kauniilla puulattioilla, korkeilla ja valoisilla huoneilla. Muuten mahdollista, mutta parvekkeellisia aika vähän kaupan.
Omakotitalo järven rannalla lähellä kaupunkia, iso puutarha jossa palju, keittiössä viimeisintä tekniikkaa olevat kodinkoneet, infrapunasauna, poreamme …
Unelma kotini sijaitsisi keskustassa. Se olisi kerrostalon kattohuoneisto. Siinä olisi isot ikkunat, jotta asunto olisi hyvin valoisa. Huoneet olisivat isoja ja avaroita. Neliöt olisi käytetty järkevästi ja säilytystilaa olisi riittävästi. Yleisilmeeltään koti olisi vaalea, mutta kodikas. Kodin kruunaisi iso parveke, josta avartuisi kaunis kaupunkimaisema. Se olisi unelmakotini ja juuri tähän elämäntilanteeseen sopiva.
Unelmieni asunto on iso ja avara uudehko OMAKOTITALO, JOSSA ON ISO PIHA, SAUNA, 2 MAKUUHUONETTA , ISO KEITTIÖ, OLOHUONE, JOSSA ON TAKKA. HUONE PYYKINPESUA VARTEN.
jA OMENAPUITA KASVAMASSA PIHALLA .
Jos taivas vain olisi rajana niin varmaan asuisin jossain isossa isossa puumajassa – siis sellaisessa hillittömässä talon kokoisessa aunnossa, jossa olisi lasikattoja, pieniä sokkeloita, avaria tiloja sekä portaita sinne tänne! Ehdottomasti kylpyhuone lasiseinillä, josta avautuisi näkymä järvelle. Kaikki olisi uniikkia ja juuri sinne rakennettua, hieman minimalistista, kierrätettyä ja modernia. Betonia, puuta, lasia, taljoja, vilttejä – maanläheisyyttä 🙂
Aika paljon samoja elementtejä olisi omassa unelmakodissani, se olisi myös valkoinen rapattu kivitalo suurien ikkunoiden kera. Sisustus olisi raikkaan selkeälinjainen, paljon valkoista ja piristeenä esimerkiksi turkoosia. Talossa olisi makuuhuoneita ainakin 4, kylpyhuone, jossa on ihana kylpyamme, kodinhoitohuone, työhuone, vaatehuone, kaunis valkoinen keittiö ja kutsuva olohuone vaaleine sohvineen. Rakastan kauniita valaisimia, joten talossa olisi ihania designer -valaisimia. Lisäksi pehmeitä mattoja, laskeutuvia verhoja ja lampaantaljoja. Myös vanhaa kulunutta hieman harmahtavaa puuta. Talossa olisi valkoiseksi rapattu takka ja saunassa ainavalmis- ja puukiukaat. Oma piha olisi täynnä hedelmäpuita, viiniköynnöksiä, yrttejä ja muita hyötykasveja. Oi, saisimpa sellaisen nyt! <3
Aika yksinkertainen unelma: korkeasta kerrostalosta ylin kulmahuoneisto hyvällä tai lisätyllä äänieristyksellä, hyvä ulkoilumahdollisuudet kuitenkin lähituntumassa. Sisustus maanläheisin värein. Oma puutarhaparveke.
Asumme tällä hetkellä puisessa omakotitalossa, joka on aika lähellä lapsiperheen unelmien kotia. Remontoimme tätä vähitellen meidän näköiseksi. Unelmien kodissa olisi lasitettu takaterassi sekä nykyisen pihavajan tilalla isompi varasto ja kesähuone. Lisäksi pihalla nuotiopaikka.
Unelmakotini sisäpuolelta löytyisi paljon valoa, avaruutta, vaaleita sävyjä, betonin rouheutta ja puun lämpöä. Sisustus olisi tyylikäs, mutta kutsuva ilman suuria tavaramääriä. Kodin ulkopuolelta löytyisi kalliota ja kiviä, vehreä pikkupuutarha sekä meren aallot. Unohtaa ei myöskään saa ihania naapureita!
Unelmakotini olisi uusi omakotitalo, jossa olisi valkeat lankkulattiat, korkeat huoneet, varaava takka sekä myös leivinuuni. Silmääni miellyttää Kannustalojen Lato-mallisto. Talossa olisi suuret ikkunat. Unelmapaikka talolle olisi Nuorgamissa, Tenojoen vieressä. Olohuoneen lattiasta-kattoon ylettyvistä ikkuinoista näkyisi Tenojoki ja Norja. Sisustaisin kodin käyttäen väreinä valkoista, harmaata, keltaista ja mustaa, mutta värimaailmaan sopisi myös ripaus hopeaa ja kultaa. Sisustus pysyisi kuitenkin hyvin yksinkertaisena, eikä kotiin kerääntyisi turhaa tavaraa vaan huoneet pysyisivät avarina. Keittiössä olisi suuri lankkupöytä, jonka ääressä söisimme niin arki- kuin julha-ateriatkin. Makuuhuoneessa olisi suuri sänky, jota koristaa pehmeät peitot, koristetyynyt sekä lämpöiset viltit. Terasilla olisi kauniit ulkovalot, jotka toisivat ihanaa valoa Nuorgamin pimeään syksyyn.
Unelmakodissa olisi vaalea lautalattia, isot eteläikkunat ja tilavat kiviset ikkunasyvennykset, joilla voisi kasvattaa kaikenlaista kaunista ja syötävää. Neliöitä ei tarvitsisi olla ylettömättömästi, mutta ne olisi käytetty fiksusti: paljon keittiöön, vain juuri ja juuri riittävästi eteiseen, kylppäriin ja makuuhuoneeseen. Tällainen asunto löytyisi kaupungista, kerros- tai rivitalosta. Taloyhtiössä olisi hyvä henki ja myös yhteisiin tiloihin ja pihaan olisi panostettu. Ei tämä ehkä ihan mahdoton unelma ole 🙂
Unelmakotini olisi valkoinen iso kivitalo suurine ikkunoineen. Ikkunoiden takaa näkyisi kaunis koivumetsä joka toisi talon sisään oman sisustuselementtinsä kauniilla maisemallaan ja väreillään. Talossa pitäisi ehdottomasti olla suuri keittiö koska rakastan ruoan laittoa. Haaveilen siitä että voisin kutsua kavereita herkuttelemaan ja viettämään iltaa kotiimme 🙂 Takan lämpö ja perheen yhdessäolo tietysti parasta mitä voi olla <3
Mun unelmakoti olis jonkimmoinen vanha maalaistalo minkä sais ite rempata! Yhdistäisin paljon uutta ja vanhaa ja värimaailma olisi neutraali mutta värikkäitä yksityiskohtia mukana. Ja olen aina haaveillut isosta keittiöstä missä keskellä keittiötä on erillinen saarreke missä ylhäällä roikkuu kattiloita ja siivilöitä ! Ja en tiedä mutta olen aina unelmoinut keittön lattian salmiakkiruutu laattalattiaksi
Pihan pitäisi olla iso ja sielä tulisi olla paljon omenapuita marjapensaita, kasvihuone missä voisi kasvattaa omia kasveja 🙂 riippukeinuja, pihasauna ja paljon tilaa olla ja temmeltää 🙂
Ja kaikista tärkeintä olis se että kun sinne tulee käymään tulee sisälle astuttaessa semmonen tunne että jokainen on enemmän kuib tervetullut 🙂
Unelmakoti olis nykyisen poikaystävän – tulevan aviomiehen – kanssa yhdessä ostettu valoisa ja tilava koti. Sisustaisin sen skandinaaviseen tyyliin. Tärkein ostos olisi varmaan uusi, iso sohva! 😉
voi eihän sitä edes osaa koota, mitä unelmien asunto olisi. Omakotitalo, jossa olisi tilaa, avaruutta, mutta kodikkuutta. Isot ikkunat ja iso puutarha! Ehkä vanha talo, ehkä uusi 🙂 ja kivat naapurit!
Tällä hetkellä unelmien talo tarkottais omaa huonetta esikoiselle,iso terassi ja grillaustilat, koirille tilaa juoksennella pihalla.. Ulkosauna ja sisältä uus-vanha tyylinen. Vanhat puiset valkoiset seinät, ja narisevat lattiat.. Hitusella modernia uutuutta 🙂
Unelmakoti olisi ekologinen, kestävä ja boheemi. Eli tummansävyisiä kierrätyshuonekaluja ja kaikkea mageeta kirpputorilta. Ehkä jotain kitsch-henkeä myös.
Unelma-asuntoni olisi valoisa ja avara, etenkin keittiö ja ruokailutila saisi olla sen kokoinen, että sinne kohtuudella mahtuisi myös joukko ystäviä. Muista huoneista olen valmis pihistämään, edes sauna ei ole ehdoton olla, vaikkakin kiva sekin.
Lisäksi asunnosta olisi kiva päästä suht helposti metsäpoluille tai luontoon ylipäätään. Onko se sitten kerrostalo, rivari tai omakotitalo, ei oikeastaan väliä, kunhan on muuten sopiva.
Minun unelmakotini olisi iso vanha talo joen rannalla jossain päin pohjois-suomea. Pirttiä saisi kaikessa rauhassa sisustaa talon ikää kunnioittaen, sekoitus uutta ja vanhaa. Ja naapurit olisivat vähintään useamman sadan metrin päässä (niin että saan rauhassa imurida, pyykätä tai huudattaa musiikkia vaikka keskellä yötä!)
Ja kaikista tärkeintä, unelmakodissani ei olisi vesivahinkoa!
Unelma-asuntoni on oma ja jo aikaa nähnyt huvikumpu. Neliöitä ja tyhjää tilaa tärkeämpiä ovat toimiva pohjaratkaisu ja asunnon valoisuus. Suuret ikkunat ja vehreä piha ovat toivelistallani. Haaveilen myös puulattioista, leivinuunista, kakluunista tai takasta sekä keittiöstä marmoritasoilla.
Unelmakotini olisi valoisa, avara, uusi, kivinen omakotitalo 4-5h+k+Khh+s+ ISO vaatehuone, isoilla ikkunoilla, joista olisi kaunis näköala, mutta samalla sen pitäisi sijaita lyhyen ajomatkan päässä keskustan palveluista. Onko hiukan liikaa vaadittu? 🙂 Ensisijainen haaveeni kuitenkin olisi oma piha (koolla ei niin väliä), jota ei nykyisestä kerrostaloasunnosta löydy.
Tärkeintä kuitenkin, että Rakkaat on lähellä. Se tekee asunnosta kodin <3
Unelma-asunto olisi avara ja tilava. Sieltä löytyisi suuria ikkunoita ja ihana sauna. Säilytystilaa olisi paljon ja oma vaatehuone olisi täydellinen lisä. Takapiha täynnä kauniita puutarhakukkasia sekä riippukeinu. Kaupunkiin olisi melko lyhyt matka ja järvikin jossain lähellä.
Unelmakoti löytyisi järven rannalta ja olisi sellainen puolitoista kerroksinen että olohuone olisi iso avara tila, jossa olis isot lattiasta kattoon ulottuvat ikkunat. Ja kun unelmakodista on kyse niin sieltä löytyisi myös tuoliunelma (joka hintansa puolesta taitaa ikuiseksi haaveeksi jäädä) nimittäin Artekin tankki-tuoli. 🙂
Unelmieni asunnossa olisi todella korkeat huoneet, loft-henkeä ja suuri parveke. Yleensä vanhoissa taloissa joissa on korkeat huoneet, ei löydy sitä parveketta ja siksi tämä on minun suuri unelmani – ei tavoite. 😉 Ehkä joskus vielä onnenpotku osuu kohdalle ja tällainen helmi löytyy, mutta toistaiseksi on tyydyttävä unelmointiin. Toteutan sitten niitä pienempiä haaveita omassa kodissa, niitä mistä saa tehtyä tavoitteita ja jotka voi saavuttaa kovalla työllä. 🙂 Onnea ja tsemppiä sinulle uuden kodin etsintään! 🙂
Uudehkossa talossa asuvana haaveilen tietenkin vastakohdasta; vanhasta tuvasta, jota meillä olisi aikaa kunnostaa huolella. Huoneet yhdessä tasossa, tilaa ei liikaa, vaan optimaalisesti meidän perheelle. Vanha tunnelmallinen puutarha jonka tutkimiseen menisi monta kesää. Aina pitää olla haaveita!
Oi, mukava arvonta 🙂
Unelmatalo..Hmmm…
Sisältä vaalea hirsitalo, jätteisot ikkunat ja/tai lasiseiniä ja totta kai ittepuhistuvat ne ikkunat 😀 lasiovet/pariovet isolle terassille, parveke, sauna, takka, ilmalämpöpumppu, mielellään painovoimanen ilmastointi…Avaruutta, valosuutta, korkiat tilat, yhtenäiset tilat, lofttyyliäki vois olla 🙂
Näin tällä hetkellä, maku voipi olla eri jo vuojen päästä, nainenhan saa muuttaa mieltään 😀
Unelmieni asunto sijaitsisi meren äärellä, mutta kuitenkin lähellä kaupungin palveluita. En haaveile mistään järin suuresta lukaalista, vaan nelihenkiselle perheellemme riittäsi maltillisempikin asuinsija. Kodissa olisi huonekorkeutta,lautalattiat (valkoiset tai vaaleanharmaat), isoja ikkunoita, sopivasti säilytystilaa, selkeä pohja ja ei turhia pikkuhuoneita. Kerrostalossa loft-henkisyys olisi plussaa. Jos asuisin omakototalossa, en kaipaisi saunaa huonetiloja pois viemästä, vaan saunasoppi sijaitsisi ulkorakennuksessa.
Olemme juuri muuttamassa unelmien kotiin. Se on moderni, valkoinen omakotitalo. Korkeat huoneet, suuret ikkunat ja paljon huolella mietittyjä yksityiskohtia. Vain kalliot ja merenranta puuttuuu, mutta jääpähän jotain unelmoitavaakin.
Unelmien kotiin mahtuisi lähes koko lähipiirimme. Tämä koti sijaitsisi joko vanhassa jugend-kiinteistössä tai arkkitehdin uudstuotannon taidonnäytteessä.
Asunnon katto oli ruhtinaallisen korkealla, seinustat täynnä yhteisiä muistoja ja värien loistoa, lattialla olisi niin designia kuin saatua ja perittyä, ehkä myös jotain käytännöllisen edullista.
Mikä tärkeintä, unelmien kodin sisältö olisi niin minun kuin kumppanini yhdessä kokoama.
Olen unelmoinut monentyylisistä asunnoista ja ihastelen edelleenkin monenlaisia blogikoteja, mutta yhteistä unelmakodeilleni on valoisuus ja käytännöllisyys. En pidä siitä, että asunnossa on hukkaneliöitä, koska se vaikeuttaa sisustamistakin. Toimivin (tai minua eniten miellyttävä) pohja olisi yhtenäinen keittiö-olohuone. Ja tietysti olisi ihanaa, jos talossa olisi vielä vaaleat lankkulattiat, puolitoista kerrosta, takka, sauna ja reilunkokoinen piha, johon saisi omenapuita ja marjapensaita. 😉
Järven, meren tai joen rannalla korkean kallion päällä iso pilvilinna. Pihamaa koskematonta helppohoitoista aluskasvillisuutta, metsämaata, varpuja. Kalliolta laskeutuisi vain portaat rantaan, jossa vesirajassa saunamökki ja venevaja.
Unelmakotini sijaitsisi helsingin eteläpäässä, vanhassa jugend-henkisessä talossa, ja asunnossa olisi vanhan arvoasunnon tuntu pienellä modernilla twistillä. Se olisi varustettu korkeilla huoneilla ja ehdottomasti tilavalla kylpy -ja saunatiloilla! Mielellään merinäköala!
Voi tämä nykyinen koti kattaa kaiken mitä kodista haluan täällä suomessa. Unelmissa on se toisen kotimaan,kenian, talo. Talolla ei niinkään väliä kunhan on maata ja eläimiä. Iso puutarha jossa kasvais mango, banaani ja avokado puut. Lehmiltä maito ja kanoilta munat jne.. kunhan talo tuntuu kodilta ja on järkevästi sijoitettu neliöt niin hyvä on.
WHERE WOULD YOU LIKE TO LIVE?
(BLOGIYHTEISTYÖ) Olen nyt syyskuussa mukana Indiedaysin ja Nordean kampanjassa, joka liittyy oman asunnon hankkimiseen. Kuten jo joissain aiemmissa postauksissa kirjoitin, olemme pyöritelleet ajatusta asunnon vaihdosta ja ennen kaikkea pienen oman talon ostamisesta. Nykyisessä kodissamme riittää hyvin neliöt, mutta niiden lisäksi oma piha olisi mahtava jatke asumiselle. Etenkin lasten kannalta!
Näiden muuttofiilisten lomassa sitä pakostakin aina miettii, että millainen olis se oma täydellinen unelma-asunto? Mulle se olisi varmaan valkoinen rapattu kivitalo, jossa olisi paljon ikkunoita (valoa!), suuret huoneet, valkovahattu puulattia, takka, moderni keittiö sekä paljon fiksua säilytystilaa. Lisäksi talossa olisi tietenkin suojaisa piha ja iso terassi, ehkä jopa puulämmitteinen pihasauna. Sellainen tanskalaistyylinen, linjakas kokonaisuus, jonka hinta tietenkin huitelisi jossain ulottumattomissa…
Kaikki kuvat / All the pics | Fantastic Frank
Vaikka viihtyisä koti on mulle todella tärkeä, en ehkä pystyisi nauttimaan olosta, jos asuntolainaa olisi aivan tosi paljon. Eli mielummin skaalaan toiveita hieman alaspäin ja panostan sisustuksessa kivoihin juttuihin. Nordean lainalaskurista voi muuten katsoa, miltä oma talous näyttää eri asuntolainasummilla. Oma realistinen arvioini on tällä hetkellä, että kivan, pienen talon hankkimiseksi tarvitsisin ehkä noin 25 000 euroa lisälainaa. Aika asuntolainaneuvontaan Nordeaan onkin jo varattu eli saa nähdä millaisiin lukuihin ammattilaisen kanssa päädytään. Oman ajan laina-asioihin voi varata tästä.
Olisi kiva kuulla millaisia ovat teidän unelmakodit, siis jos vaan taivas olisi rajana? Arvon 100 euron arvoisen sisustuslahjakortin Finnish Design Shopiin kaikkien 30.9.2014 klo. 00:00 mennessä kommentoineiden kesken!
Here are some pics by Fantastic Frank. This is how I´d like to live and how my dream house could look like – big rooms, lots of natural light and those wood floors! 🙂
280 replies to “WHERE WOULD YOU LIKE TO LIVE?”
meri
sulla oli aika hyvä lista jo:) siihen vielä vois lisätä, että piha olis iso ja puutarha omenapuineen kutsuva.. ja vesistö lähellä, niin ei tarvis haaveilla mökistä. haaveileminen on onneksi ilmaista!
noora
Sinulla oli hyvä listaus ja juuri meidän unelman kaltainen. Me olemme juuri löytäneet sen unelma asunnon ja lainalupauskin löytyy nordeasta. Unelma asunto vaatii remppaa mm kylppäriin, mutta silloinhan me saadaan tehtyä siitä juuri sellainen kun haluamme! Tarkoitus olisi rempata ja sisustaa modernia, sekä sopivasti vanhaa tyyliä käyttäen. Lisäksi suojaiselle pihalle pitää ehdottomasti laittaa palju! Lisää unelmia varmasti syntyy, kunhan kauppahinnasta päästäisiin sopuun..
pirjo portimo
Tilava,kaunis talo järven rannalla,jossa kaunis puutarha ja uima-allas!
Marjaana
Me asutaan tällä hetkellä pienessä rintamamiestalossa, jossa on ihana oma piha. Jos joskus tästä muutettaisiin pois, niin haluaisin asua vielä vanhemmassa talossa (ehkä vanha asema tai kansakoulu olisi kiva), joka olisi jo valmiiksi remontoitu ja jossa olisi isot huoneet. Rantatonttikaan ei olisi pahitteeksi. 🙂
karin // tunne tilat
Unelma-asuntoni olisi ehdottomasti atriumpihalla varustettu valoisa, linjakas talo järven rannalla. Atriumpiha olisi ehdoton, koska olen sen verran erakko, että haluaisin omassa pihassa täysin oman rauhan. 70-luvun alun arkkitehtuuri, ennen öljykriisiä, viehättää isoine ikkunoineen ja selkeine linjoineen. Talossa olisi ehdottomasti käytetty paljon luonnonmateriaaleja, puuta, tiiltä, kiveä.
saija
Kolme kerrosta, kellariin miesluola. Keskelle olkkari ja isoooo keittiö. Yläkertaan makuuhuone, walk in closet ja kylpyhuone joka ei ole makuuhuoneen seinän takana. Elämä kolmivuoroa tekevän miehen kanssa on joskus niin tuskaa että kumpikin tarvii enemmän omaa (hiljaista) tilaa.
Anniina
Unelmakotini olisi 1,5-2 -kerroksinen mielelään itsesuunniteltu omakotitalo. Talo olisi moniulotteinen: ei perus ”laatikko” vaan arkkitehtuuriltaan kiinnostava: ikinä ei tiedä mitä nurkan takaa löytyy. Sama tyyli jatkuisi läpi kodin: Yleisvärityksenä valkoinen ja mukana tummaa puuta ja kiveä. Keittiö ja olohuone olisivat yhtä suurta tilaa, mukana ehdottomasti leivinuuni ja takka. Makuuhuoneessa ei olisi vaatekaappeja vaan huoneiden yhteydessä olisi amerikkamaisesti vaatehuone/-komero. Ainakin yhdessä huoneessa olisi niin leveä ikkunalauta, että sillä mahtuu istuskelemaan ja katselemaan pihalle. . Pihaan nurmikkoa, kiveä ja alunperin mummolastani hankittu juhannusruusun taimi.
sannami
Olen vasta yliopisto-opiskelija – loppusuoralla opintoja tosin. Kysymyksen luettuani huomasin, että en ole niinkään pohtinut unelmakotia koskaan: enemminkin olen yrittänyt nähdä taloasian siltä kantilta, että mihin meillä olisi varaa ja mitä kaikkea olisimme valmiita remontoimaan. Ehkäpä voisin haaveilla ”starttikodin” sijaan siitä unelmakodista enemmän. 🙂
Lyde
Mulla unelmakodissa on aika paljon samoja juttuja kuin mitä luettelit. Riittävästi tilaa isolle perheelle, vaaleat puulattiat, iso keittiö, kaunis takka, korkeaa tilaa ja isot ikkunat, puusauna, piha metsän laidassa, vesistön lähellä. Puutarha jonka saa suunnitella itse. Kaikkein parasta tässä listassa on se, että me ollaan jo rakentamassa tätä unelmien kotia! Ensi kesänä pitäisi päästä muuttamaan, en malttaisi odottaa! 🙂
MinnaK
Oma sopivan kokoinen talo suurella puutarhalla missä kasvaisi vadelmat ja päärynät, mansikat ja porkkanat. Ja paljon auringonvaloa!
Nimetön
Mun unelma-asunto olisi ulkoa hyvin tumma, joko tummanharmaa tai musta ja sisältä aivan vaalea; valkoista ja kotoisuutta ja luonnetta tuomaan koivua. Asunto olisi enemmänkin käytännöllinen ja juuri meidän perheen tarpeita varten suunniteltu, kuin suuri ja mahtava. Ikkunoita saisi olla paljon ja asunto saisi olla hyvin valoisa. Ikkunoista katselisin mieluiten kaunista mäntymetsää. Huonejako menisi jotenkin niin että yheisiä tiloja olisi paljon ja ne olisivat mitoitukseltaan välijiä ja avaria ja esim. makuuhuoneet voisivat sitten olla pienempiä. Haluaisin ehdottomasti takan ja meidän makuuhuoneeseen myös kattoikkunan josta voisin tähtitaivasta pimeänä syysiltana ihailla. Oi, oi jokin sellainen se olisi…
Heidi K

Marru
Sinun listasi kuullosti paljon sellaiselta mitä itsekin haaveilisin.
Tarpeeksi huoneita, ei mitään pieniä. Olisi esimerkiksi tvhuone ja työhuone erikseen. Iso kodinhoitohuone, missä mahtuisi toimimaan ja säilytystilaa olisi pajon. Sellainen luksus kylpyhuone spa-tunnelmalla.
Anni
Vanha keltainen puutalo, lautalattiat, iso puutarha, lähellä järvi ja maalaismaisema. (Nimimerkille saija – meillä olisi kohta juurikin kuvailemasi talo myynnissä ;))
Nimetön
Missäpäin?
Niina
Tavallaan voisi sanoa että aikalailla unelmakodissa jo asun. Tykkään 70-luvun taloista tosi paljon ja tämä 2 vuotta sitten ostettu on kyllä ihana, remontti ja sisustusprojektit tosin käynnissä ikuisesti näiden vanhojen kanssa, toisaalta se just on kivaa. Tottakai unelmoida aina voi, yksi mikä ois ihan unelma on esimerkiksi 2013 Dekon lokakuun numerossa esitelty Satu Ratisen ja Markku Sonnisen koti, en löytänyt internetsistä muuta kuvaa kuin tämän erään bloggarin sivun. Tuonne muuttaisin heti: http://recyclie.blogspot.fi/2013/10/photo-kuva-deko.html.
Jonna
Unelma kotini olisi järven tai meren rannalla. Ympärillä mäntyjä ja talon rakenne hyvin yksinkertainen, avara ja luonnonmuotoja kunnioittava. Puinen. Lämmitykset yms olisi mietitty ympäristöystävällisiksi, tyyliä unohtamatta. Samoin vesiasiat.
Puiset lattiat, isot ikkunat ja liukuovia joilla suuria tiloja saisi jaettua pienemmiksi. Keittiö, jossa tilaa aamupalapöydälle ja lukuisille astioille. Kaksi astianpesukonetta ja kellari. Tulisijoja ja puusauna.
Tätä oli ihana miettiä. Aika unelmapaikassa asun kyllä nytkin.
I
Mun unelmatalo sijaitsee noin sadan metrin päässä nykyisestä. Sellainen 1900-luvun alussa rakennettu hurmaava talovanhus korkeine huoneineen ja lautalattioineen, jota on joskus 80-luvulla laajannettu. Tilaa riittäisi ja tyhjilläänkin se on jo vuoden seissyt.
Lisäksi se on alunperin miehen isoisoisän rakentama ja kulkeutunut suvussa isältä pojalle, joten olisi senkin puolesta jo aika kääriä hihat ja ryhtyä remontoimaan. 😉
K
Valkoinen kaksikerroksinen kivitalo, kohtuujyrkällä harjakatolla. Pihassa hieman korkeuseroja, naapurit muutaman sadan metrin päässä VÄHINTÄÄN. Suuret ruutuikkunat, jännittävä mutta käytännöllinen pohjaratkaisu. Yläkertaan johtavat portaat olisivat puiset ja leveät, ehkäpä puusepän tekemät. Säilytystilaa ihan kauheasti mutta sisustus olisi silti aika minimaalinen. Onnistuiskohan tämä jos oikein kovasti tällaista suunnitelmaa kohti pyrkisi? 🙂
Hanna
Valkoinen rapattu talo, paljon huonekorkeutta ja tilaa ympärillä. Puulattiat ja valkoiset seinät. Isot ikkunat, jotka uloittuisivat lattian rajaan asti. Tanskalainen tyyli olisi myön mun mieleen kovasti! Ja piha, jossa lasten olisi turvallista olla. Ja pihalla puita sen verran, että saisi riippukeinun tai kaksi sinne ripustettua…:)
Kata
Vesistön ja metsän äärellä valkoinen koti. Isot ikkunat, vaaleat puulattiat, iso tupakeittiö, toimivat kodinhoitotilat. Iso piha marjapensaineen ja hedelmäpuineen. Ainahan saa haaveilla 🙂
Kikka
Puu- tai kivitalo veden äärellä. Isot huoneet joita olisi monta. Lautalattiat. Vintti ehdottomasti. Pihasauna. Takka. Iso piha. Voihan sitä aina haaveilla 😀
Sari
Vanha talo, jossa olisi sitä tiettyä sielukkuutta, luonnetta ja vanhaa henkeä, joka näkyy pienissä yksityiskohdissa. Sisäpinnoiltaan enimmäkseen moderni, mutta ei millään tylsällä, liian hienostuneella tavalla. 😀 Paaaaljon järkevää säilytystilaa, koska rakastan hyvää järjestystä ja sitä, että jokaiselle tavaralle on oma mietitty paikkansa. Suuria ikkunoita, mutta niin että jää myös selkeitä ehjiä seinäpintoja. Tämä nykyinen on joiltain osin kovin rikkonainen ja se tuo omat haasteensa kalustamiseen. Järvi edessä ja vehreä luonto ympärillä, siinä se pääpiirteittäin. 🙂
Maija P.
Oma unelmakotini olisi omalla maulla remontoitu ja sisustettu valoisa kerrostaloasunto (2-3 h + k) jostain kauniista, vanhasta ja jykevästä kivitalosta puutarhakaupunginosassa. Parvekkeella pitäisin omaa pientä citypuutarhaa, ja omalle kotiovelle ylimpään kerrokseen pääsisin vanhan ajan ”ristikkohissillä”. Asun itse kaupungissa, jossa lähes kaikki vanhat, kauniit talot on aikanaan hävitetty, joten tällaisen asunnon löytäminen ei ole helppoa. Sitä voi kuitenkin aina unelmoida!
J
Unelmakotini olisi 1970-luvun omakotitalo merenrantatontilla. Talossa olisi käytetty tiiltä, liuskekiveä, puuta (tummunut mänty <3) ja muita ajalle tyypillisiä materiaaleja. Tontti olisi luonnontilainen: paljon mäntyjä, kalliota ja varvikkoa. Rannassa olisi saunarakennus ja pieni laituri.
Mari
Mä niin haluaisin siirtää isäni kotitalon (1800-luvun loppupuolella rakennettu hirsitalo) hyvälle paikalle, missä se saisi oman arvonsa takaisin (nyt se sijaitsee vähän huonossa paikassa). Tietty joku aakea laakea peltomaisemakin olisi kiva, mutta arvatenkin haluaisin mieluusti lähelle palveluja, kouluja ja vesistöä jajaja..
Olisi aika muutos muuttaa pientalotaajamasta omasta kivitalosta aidosti vanhaan taloon.
Lamana
Jugend-asunto Helsingin keskustassa tai sen lähistöllä olisi ihana! Korkeat huoneet, isot ikkunat ja sisäpinnoiltaan moderni asunto (mutta kuitenkin niin, että asunnon vanha tunnelma olisi säilytetty). Ja tietenkin ylimmässä kerroksessa, että voisin nauttia maisemista. 😉 Jos AIVAN KAIKKI olisi mahdollista, niin kattoterassi olisi aivan super!
Laura
Kun mieheni valmistuu rakennusarkkitehdiksi, saamme omasuunnitteleman, täydellisen kodin. Näin siis toivon. 😉 Vanhaa henkeä huokuva, puinen omakotitalo modernilla sisustalla. Vanhaa ja uutta sekoittaen, toisiaan kunnioittaen. Korkeat huoneet, pieni piha. En ole aivan vielä varma, unelmoinko yhden vai kahden kerroksen kodista (koska olen siivoushullu ja mietin kahden tason siivousurakkaa 😉 ). Ehkä hieman nariseva lautalattia kohtaamassa kromista keittiötä – siinä olisi sitä jotain.
Toistaiseksi siis opiskelija/kotiäiti-budjetilla kituutamme kahden lapsen kanssa vuokrakämpässä, ja haaveilemme kauniista kodista. <3
Juulia K
Unelmakotini olisi luultavasti kaunis vanha rintamamiestalo. Suurella pihalla kasvaisi omenapuita ja siellä voisi olla myös pieni ”kasvihuone” jossa kasvaisi erilaisia yrttejä ym. Kodissa olisi ehdottomasti valkoinen, hieman kulunut lautalattia, joka saisi hieman narista kävellessä. Moderni keittiö, mieluusti mustat kaapinovet, ja täyttäisin keittiön yrteillä. Keittiön tason päälle laittaisin tiiliseinää, sellaista oikein rosoista. Käyttäisin pintamateriaaleissa ja huonekaluissa vähän erikoisempia materiaaleja! Sisustuksessa viehättää scandinaavinen tyyli joten sellaista sinne, mutta ripauksen voisin laittaa myös jotain retroa!
ps. Vaikka tää kuulostaa jo aika täydelliseltä, voisin vielä lisätä järven/joen tuohon viereen, jossa olisi söpö laituri. Siinä olisi kiva pitää grillijuhlia kesäisin :’)
-Juulia K
satu j.
Itse haluaisin pienen omakotitalon jossa on myöh hieman pihaa. Erillinen saunarakennus olisi myös ihana, varsinkin talvella se luo tietyn fiiliksen. Testasin myös lainalaskuria ja antoi ihan ns. Positiivisia uutisia. En itsekään pystyisi olemaan mikäli lainaa olisi aivan liikaa.
Iris Kamunen
Minun unelmataloni olisi ehdottomasti vanha koska vanhoissa taloissa on mielestäni sielukkuutta enemmän kuin uusissa. Haaveilen vanhasta koulusta, pappilasta tms, asema olisi jo liian iso. Saisin suunnitella ja toteuttaa sen remontoinnin jonkun perinnerakentajan kanssa yhdessä ja vain taivas olisi remonttikassassa rajana. Sisustus toteutettaisiin kuitenkin vanhaa kunnioittaen, paljon vanhaa materiaalia säästäen ja kierrätysideologiaa noudattaen. Piha voisi olla kohtuu iso, siellä olisi vanhoja puita. Saisin suunnitella ja toteuttaa pihan uudistuksen oman mielen mukaan. Unelmieni taloon kuuluvat olennaisena osana myös eläimet joille pitäisi olla asianmukaiset tilat. Jonkunlaista yritystoimintaa olisi kiva pyörittää oman kodin tiloissa ja unelmissani se toisi minulle myös elannon jotta voisin olla aina kotona.
Karita
Tällä hetkellä haaveilemme mieheni kanssa omasta rauhallisesta pihasta ja puutarhasta, maalle muuttamisesta-> tontista vanhempieni maatilan vierestä. Valkoinen koti selkeällä modernilla sisustuksella ja kalusteissa tottakai suomalaista suunnittelua. Isot ikkunat, suojaisa terassi, korkeat huoneet, valkoinen takka, jossa tulen näkyvyys useampaan suuntaan, iso vaatehuone…
maria
oi miten kiva arvonta! Omassa unelmakodissa olis vanha lankkulattia, isot ikkunat, jossakin huoneessa tiiliseinää, ja valoisa keittiö, jossa olis järkevät säilytystilat ja saareke. Piha sais olla vähän semmonen huvikumpumainen, paljon omenapuita ja pieni huvimaja.
MRS. LAKEUS
Olen siinä onnekkaassa asemassa, että ostin juuri unelmataloni ja avaimet kilahtavat kouraan päivänä minä hyvänsä! 🙂 Kyseessä on pieni, suloinen rintamamiestalo. Toki mekin kompromisseja tehtiin eikä talossa ole mm. niitä puulattioita. Toisaalta, vaikka tehdyt remonttiratkaisut eivät ole kaikki mieleisiä, ajattelen, että pääasia on, kun remonttia on tehty ja siten vanha talo säästynyt. Laitetaan sitten jossain vaiheessa itse ne lautalattiat. 🙂
Mimosan kotona
Muutin reilu vuosi sitten unelmakotiini. Kyseessä on kaksikerroksinen puinen kytketty omakotitalo. Mukana tuli pieni piha, jossa saan toteuttaa puutarhaharrastustani. Kyseessä on kuitenkin asunto-osakeyhtiö, joten joskus olisi kenties mukava asua omakotitalossa, jossa on täysin oma rauha ja mahdollisuus päättää kaikesta itse. Vaikka olen tällä hetkellä tyytyväinen kotiini, unelmia pitää aina olla.
merikukka
Oma unelmatalo olisi merenrannalla kivitalo, isoja korkeita tiloja, betonilattiat, kellarissa oma elokuvateatteri 😀
Vilja @ muotoseikka
Avara kivitalo, jossa betonilattiat ja suuret ikkunat. Lasiset liukuovet vehreälle pihalle. Avokeittiö ja avotakka. Paljon tilaa ja rauhaa. Siinäpä se. Mukana arvonnassa!
Saana
Mun unelma olis Diedrichsenin taidemuseon tyylinen talo, valkoiset sisäseinät ja sisäkatto ja lattia mosaiikki- tai kalanruotoparkettia. Kirjastohuone pitäis ehdottomasti olla, mieluusti lattiasta kattoon hyllyt täynnä kirjoja ja pari löhötuolia lukunurkiksi! Moderni keittiö ja skandinaavista klassikkodesignia.
Sisustuksessa olis parasta, että kaikki matkoilta keräillyt käyttöesineet olisi näkyvillä kauniisti – nyt ne ovat kaapeissa piilossa, kun ei vuokrakodissa ole järkeviä esillelaittotiloja.
Hanna
Mun unelma olis myös vaalea, valoisa, iso kivitalo isolla pihalla. Vaikka avaruutta saisi olla, myös omia pieniä soppeja, mihin vetäytyä, kun perheemme on nelihenkinen!
famama
Itse olen aina haaveillut pienestä mummonmökistä saaristossa meren rannalla. Asuntosäästäminen on aloitettu, mutta taitaa olla aika kaukainen keissi vielä tuo talo, jotain muuta ensin. 🙂
Tuulia
Unelmani olisi asua pikkuruisessa, parinkymmenen neliön kodissa ylimmässä kerroksessa 50-luvun kerrostalossa. Aurajokiranta eloisine maisemineen olisi kiva vastakohta minimalistiselle mööpeleilleni. Pidän valosta, valkoisista asioista, kalkkimaalista ja vaaleasta tammilankkulattiasta. Keittiön teettäisin valkovahatusta vanerista ja kauniista kivitasosta; kylppäriin asennuttaisin sadesuihkun ja hunajakennolaattoja.
Riksu
Mun unelmatalo olisi vaalea talo (kivi- tai puutalo) ja isot ikkunat. Valo virtaisi talon läpi. Syysiltoja viettäisin takkatulen ääressä. Lankkulattia, tummat ja kodikkaat huonekalut ja pienestä lukunurkkauksesta olohuoneessa haaveilen. Pihalla omenatarha ja marjapensaita perinteiseen suomalaiseen tapaan unohtamatta värikkäitä perennapenkkejä. Pientä polkua pitkin pääsisi rantasaunalle ja pulahtamaan järveen :).
JS
Oi, onpa kiva unelmoida ihan luvan kanssa!
Unelmakodissani olisi ainakin seuraavia: valoa, isot ikkunat, puulattia, avoin keittiö jossa smeg-jääkaappi, kaunis kakluuni, järkevä pohjaratkaisu siten, että neliöitä ei tarvitsisi olla paljon mutta jokaiselle perheenjäsenelle omat sopit. Piha ja terassi, iso omenapuu. Ei naapureita ihan vieressä eli omaa rauhaa myös pihassa. Eihän tuo nyt täysin mahdottomalta kuulosta hei! 🙂
Vekarus
Nykyinen koti, ehkä yhdellä lisähuoneella ja isommalla varastolla. Siinäpä se 🙂
Maijju
Olen ehkä unelmakodin suhteen vähän poikkeuksellinen suomalainen, koska en haaveile ainakaan tällä hetkellä omasta talosta ja perunamaasta, vaan sen sijaan oma unelma kotini olisi kerrostaloasunto jossakin vanhassa kivitalossa. Tärkeintä kodissa olisi selkeät tilaratkaisut ja avaruus, jotta sisustamalla asunnosta saisi helposti mieleisensä ja nimenomaan sen kodin tuntuisen. 🙂
Laura Pihlajamäki
Tällä hetkellä oma unelmakoti olisi tilava kaksio. Korkeat huoneet ja isot ikkunat. Ja tietysti paljon säilytystilaa.
Katariina
Jos vain taivas olisi rajana?? Siinä tapauksessa haluaisin rinnetontin merenrannalta (en tiedä onko semmoinen edes mahdollista :D), sinne vajaa 200 neliöinen omakotitalo upealla näköalalla ja helppohoitoisella puutarhalla, matkaa keskustaan mielellään alle 5 km, moderni skandinaavinen sisustus, paljon suuri ikkunoita akvaarioefektiä tietty välttäen ja huonekaluiksi paljon vanhaa kamaa ripauksella modernia designia.
Eliisa
Oijoi mitä kuvia, ensimmäinen ja toinen etenkin! Asumme miehen kanssa vuokrakaksiossa, joka on oikein mieluisa, mutta pikkutarkkana esteetikkona toki kalvaa kaikki ”huonot” ratkaisut. Mietin lähes päivittäin miten toimivan keittiön tänne saisi, jos tilaa osaisi (tai lähinnä ehkä haluaisi) hyödyntää paremmin 🙂 Miehen kanssa olemme molemmat kulttuurialalla, joten lainoja ei toistaiseksi ole otettu. Toimiva ja kaunis asunto, jonka itse saisi suunitella alusta loppuun on se suurin unelma. Onneksi ei mikään tähtitieteellinen haave kuitenkaan.
nalle
Tilaa ja valoa, siinä tärkeimmät. Nykyisessä kerrostalokaksiossa ihastuin valoisuuteen. Haluaisin vain yhden huoneen lisää, saunan ja paljon kaappitilaa. Ja oman pihan, jonne saisi aitauksen kissoille.
Jenni
Kerrostalokolmio, joko aivan uutena ja itse saisi päättää pinnat tai sitten vanha kivitalo, josta saisi rempata mieleisensä. Sisustus olisi skandinaavisen minimalistinen ja käytännöllinen (lue: helposti siivottavissa, olen laiska). Kolmion toisesta makuuhuoneesta tulisi työhuone. Valoisuutta ja tilaa ja yksityiskohtana ehdottomasti yrttejä ikkunalaudoille!
Sonja
Mulla unelma-asuntoja on oikeastaan kaksi.
Ensimmäinen on iso kolmekerroksinen puutalo-osake. Kellarissa olisi huoneita lapsille, keskellä iso olohuone, keittiö ja kylpyhuone ja yläkerrassa makuuhuone ja ateljé. Isot ikkunat ja paljon valoa. Tunnelmallinen kakluuna. Patiolla kasvaisi hyötykasveja.
Toinen unelmani on vanhaan kivitaloon tai vaikkapa tehtaaseen sijoittuva loft-henkinen asunto. Nimenomaan henkinen, kyllä muutama seinä on lapsiperheessä aika must. Olisi korkeat huoneen ja isot ikkunat. Tilaa, valoa ja roisia tiilipintaa. Ehkäpä tämä on sitten se mun lapset-lensivät-pesästä -asuntoni.
moonangel
Tällä hetkellä eletään vuokralla, mutta haaveillaan omasta asunnosta. Joko haluaisin vanhan talon jonka voisi remontoida vanhassa hengessä, jossa voisi yhdistää modernia sekä maalaisromattista sisustusta. Tai sitten aivan uusi vaalea omakotitalo, jossa olisi hyvän kokoinen piha. Sauna pitäisi olla ehdottomasti.
Molli
Omakotitalo järven rannalla! Iso piha, ei naapureita liian lähellä.
julie
Unelmakoti olisi suloinen puutalo, omalla pihalla, jossa tietenkin olisi omenapuu-vanhus ja kasvimaa. Talo sijaitsisi sopivan rauhallisella paikalla, lähellä vettä, luontoa.
Itse talossa olisi puulattiat, kaminoita, vanha puuhella ja mitä korkea huonekorkeus. Niin, ehottomasti myös ulospäin aukeavat ikkunat, joista pitsiverhot lepattaisivat tuulen tarttuessa niihin. Talo olisi terve ja sopivasti varusteltu tämän päivän mukavuuksilla. Puuhellan lisäksi olisi sisustukseen istuvat sähköhella, uuni ja muut tarpeelliset.
Ja meilläkin olisi se puulämmitteinen sauna.
Apua, kuka mulle löytäis tällaisen kodin? 🙂
Jeni
Mun unelma koti ois kerrostalokoti. Kaunis lattia ja isot ikkunat ja valkoiset seinät. Ei kovin iso.
svii
Tämänhetkisessä elämäntilanteessa unelma-asunto olisi kerrostalon kattohuoneisto tai rivitalon pääty, jossa olisi kuitenkin lämmintä henkeä vaaleissa lautalattioissa. Oma piha tai iso parveke olis mahtava omistaa! Tyyliltään asuntoni olisi modernin ja boheemin sekoitus, näyttäviä valaisimia ja pehmeitä materiaaleja! Kahdelle asujalle tilaa saisi kyllä olla ainakin työhuoneen muodossa ja kylpyhuoneessa olisi kunnon spa-meininki.
Oikeastaan olen suunnitellut unelmien penthousen jo mielessäni moneen kertaan sisustusta myöten, enää lottovoitto puuttuu 😀
Jenni
Haluaisin Skotlannin rannikolle, näkymä merelle, karua kauneutta, viimaa, laineita… Vanha kivitalo, mielellään vielä sellainen kivisen näköinen, tiedäthän, että kivet voi vaikka laskea talon pinnasta. Haluaisin kuitenkin sen niin modernisoituna, että ei tarvitsisi murehtia vetäviä ikkunoita ja kiikkerää ovea. Haluaisin vaaleat lauta tai vaikka laminaattilattiat (vaalea tammi), suuret ikkunat ja toimivan pohjaratkaisun. Makuuhuoneen, sekä työhuoneet meille molemmille. Oma unelmani olisi työtila asuttavalla ullakolla… wc, kylpyhuone, toimiva pieni, mutta ei liian pieni keittiö ja reilunkokoinen olohuone. Erillinen kodinhoitohuone nk. kuraeteisen yhteydessä. Koiria, hevosia ja muita eläimiä. Ah…
Hennas
Oi-voi, unelmakoti! Sitä on kyllä tullut mietittyä. Tällä hetkellä unelmat tiivistyisivät suhteellisen pienessä, modernissa omakotitalossa meren rannalla, jossa olisi paljon valoa ja vaaleutta, mutta myös kontrasteja.
Laura / Sateenkaaria ja serpentiiniä
Mun unelmakoti olisi muuten samanlainen, kun nykyinen, mutta vähän pienempi. Tän hetkinen 80 neliötä tuntuu kahdelle suurelta. Haluaisin, että makuuhuone olisi niin pieni, ettei sinne mahtuisi, kuin sänky. Sitä ei saisi pitää muun romppeen säilytystilana. Lisäksi toivoisin lautalattioita.
Stiina
Minun unelmakotini olisi Helsingin kantakaupungissa. Oma talo, oma suojaisa piha, jossain päättyvän kadun päässä, meren lähellä, merinäkymällä, ja lähellä keskustaa. Ja pitkä lista tulisi vielä siitä unelmien talosta 🙂 Voisin jatkaa tätä loputtomiin..
Anio
Oma unelmatalo olisi iso vanha (jopa 100-vuotta) omakotitalo, jonka saisi itse rempata mieleiseksi. Isot ikkunat, paljon valoa, puulattia (ehkäpä juurikin vaalea), takka (tai pari), puuhella, maalaistyylinen keittiö mustana tai vaaleana, järkevät säilytysratkaisut. Pihasauna ehdottomasti ja järvi vieressä! Ihana puutarha vahnoine perennoineen, omenapuineen yms. Kaksi kerrosta ja kellari. Maalaistunnelmaa ja talon henkeen sopivia juttuja, aah tätä haaveilua !
Jutta
Ihana valoisa ja valkoinen kivitalo meren rannalla.
anna
Unelmakotini olisi valkoinen kivitalo järven rannalla. Paljon tilaa ja valoa, takka,kylpyamme, iso terassa.. listaa voisi jatkaa vaikka kuinka.
Julver
Unelmataloni on 50-luvun omakotitalo meren äärellä. Isot ikkunat joista näkyy vuodenaikojen vaihtelut. Ei liian sliipattua, vaan sellainen rennon tyylikäs!
Marianna
Minun unelmakoti olisi ehdottomasti meren läheisyydessä. Olisin halunut ison, vaalean talon, jossa korkeat katot ja koko seinän kokoiset ikkunat. Haluaisin, että talo olisi täynnä valoa. Dream housissani pitää ehdottomasti olla kylpyhuone, jossa ison ikkunan edessä on amme. 🙂 Iso ja kaunis piha. Kaunis maisema johonkin siistiin metsään ei myöskään olisi paheksi. 🙂
Sari
Asun tällä hetkellä unelmakodissamme, jonka rakensimme itse 5 vuotta sitten. Moderni ja avara talo metsän siimeksessä. Lisäisin siihen kuitenkin vielä: pihalle vanha luhtiaitta×1 ja kirkasvesinen järvi×1, ja sisätiloissa panostettaisiin kestäviin ja tyylikkäisiin sisustusratkaisuihin.
Kia
Tämä kuva kiteyttää haaveeni unelmakodista:
http://38.media.tumblr.com/93edfe92e65cbfeaabe989a0a0f15a6a/tumblr_n8o8autFIy1qix0dvo1_1280.jpg
Sisustuksen avainsanat ehdottomasti valkoinen, valo ja avaruus.
Minna H
Hyvin ja laadukkaista materiaaleista tehty talo, joka kestää aikaa ja elämisen jälkiä. 🙂
Sinikka M
Unelmatalo olisi merenrannalla. Suuri ja valoisa. Sisustettu vaaleilla sävyillä ja luonnonmateriaaleilla. Klassista simppeliä pohjoismaista sisustusta maustettuna värikkäillä ja persoonallisilla kirpparilöydöillä. Yhteys luontoon olisi myös tärkeää, joka huomioitaisiin ulkotiloihin panostamalla. Siinä minun unelmani!
marja t
Unelmien taloni olisi maalla, pellon reunalla, metsän vieressä ja järjen rannalla. Talo suurilla ikkunoilla tuomaan valoa ja luomalla yhteyden ympäröivään luontoon, moderni loft-tyylinen sisustus olisi minun makuun.
Sanna
Asun nyt unelmakodissa..kompaktissa, itse remontoidussa 40-luvulla rakennetussa rintamamiestalossa. Piha on juuri sopivan kokoinen, sellainen ”hallittava”. Talo sijaitsee lähellä kaupungin keskustaa, lähellä koulua ja päiväkotia sekä työpaikkaa..mutta silti niin omassa idyllisessä rauhassaan. Me like.
MS
Unelmani olisi 60-70-luvun punatiilinen talo. Hieman laatikkomainen ulkoasu, isot ikkunat olkkarissa ja uima-allas. Sisältä talo olisi ajan hengen mukaan remontoitu mutta kuitenkin valoisa. Avotakka, iso terassi, vehreä piha. Riittävästi tilaa kaikelle. Sitä odotellessa voin kuitenkin todeta, että nykyinen 50-luvun kaksio on kyllä parasta, mitä tämän hetkisellä lainalla saa <3
Miiu
Me asutaan lähes unelmatalossamme, johon haimme vaikutteita Tanskalaisista vanhoista taloista. Talomme on valkoinen kivitalo, paljon ikkunoita, korkeat huoneet jne. Jos joskus rakennamme tai ostamme remppakohteen, tulisi talossa olla ns. terävä katto ( kattokaltevuus mitä Vaasan rakennusvalvonta ei puolla), enemmän huoneita eri toiminnoille esim, kirjasto ja työtila (nyt on vain makuuhuoneet aikuisille ja lapsille, oh, k, vastehuoneet…), tontti veden äärellä, valmis pihasuunnitelma jne
Netteriina
130 -neliöinen kerrostaloasunto uudessa vastarakennetussa talossa. Materiaalit olisi valittu oman makuni mukaan, ja asunnossa olisi kodinhoitohuone ja itselleni oma iso vaatehuone.
Kotihiiri
Unelmien kodissani olisi hieman enemmän neliöitä kuin tämä nykyinen vajaa 20. Pitkäaikainen haaveeni on joskus vielä asua loft-tyylisessä asunnossa kaupungin kattojen yllä. Vaaleita pintoja, paljon luonnonvaloa ja väljät tilaratkaisut, niistä on unelmakämppäni tehty.
Ane
Olemme juuri rakentaneet ja muuttaneet upouuteen kivitaloon. Ihana koti, mutta…no, ihmisellä haaveet ei lopu koskaan. Haaveissa siis vielä vanha kivitalo, jossa valkoinen puulattia, paksut ikkunalaudat ja isot ikkunat. Vanhoissa taloissa vaan on ihan oma tunnelmansa. Ja siitä puutarhasta haaveilen ehkä eniten. Nyt joutuu aloittamaan kaiken alusta.
Riitta
Unelmien kodissa tärkeintä olisi tunnelma, valoa riittävästi, pohjaratkaisu toimiva ja materiaalit, jotka kestävät aikaa ja kulutusta. Joskus haaveilin vanhasta mansardikattoisesta puutalosta, mutta meistä ei taida olla sellaista ylläpitämään, mutta eihän sitä koskaan tiedä.
ElinaK
Lukiolaistyttö haveilee modernista, valkoisesta omakotitalosta, betonilattioista, isosta keittiöstä ja pihasaunasta sekä suuresta, vähän vanhanaikaisesta puutarhasta hedelmätarhalla. Tämän haaveen aion myös parhaani mukaan toteuttaa! Tärkeä juttu oman kodin haaveilemisessa on tietenkin tulevaisuudessa oma perhe, jolle kodin rakentaisin. Ehkä 20 vuoden päästä siis! 🙂
tiiti66
Unelmakoti olisi jokin asumiskäyttöön muutettu teollisuus- tms tila keskeisellä paikalla jossain suurkaupungissa. Kattoterassi tietysti ja oma ulko-ovi suojaisalta sisäpihalta. Porttikäytävä sinne pihalle. Puulattiat, huonekorkeutta reilusti, raffia tiilipintaa..
Briksu
Vanha rintamamiestalo isolla tontilla jossa runsas puutarha. Järvenranta olisi plussaa.
Anis
Haaveena olisi talo meren rannalla, ja ehdottomasti siellä olisi oltava iiiiiiiisot makuuhuoneet kaikille perheenjäsenille!
Susanna
Haaveena olisi meidän taloon vaalean harmaat lattiat ja kunhan lasten leikkihuoneeseen keksisi uutta ilmettä niin sitten olis jo aika hyvä 😉 Mukana arvonnassa 🙂
HannaK
Mun unelma-asunto on ihan tavallinen kivasti sisustettu omakotitalo. Iso sauna ja tilava keittiö. Piha on kaikkein tärkein eli paljon hedelmäpuita ja tilaa olla perheen ja kavereiden kesken. 🙂
LauraV
Unelmakotini olisi kunnolla moderni ja valoisa puutalo kaupunkialueella. Vaihtoehtona voisi olla myös moderneilla skandinaavisilla yksityiskohdilla sisustettu vanha kerrostaloasunto vailla pihanhoitohuolia. Haaveena on vielä joskus saada sen verran neliöitä, että saisin kotiini ison ruokapöydän.
tititui
Vanhassa kerrostalossa kaupungissa, kauniissa asunnossa oman kultani kanssa kaikkien näiden etäsuhdevuosien jälkeen. Ja niitähän on.
Anna
Unelmataloni olisi vanha, 1900-luvun alkupuolella rakennettu puutalo, jossa olisi vanhat puulattiat, korkeat huoneet ja isot ruutuikkunat. Useasta huoneesta löytyisi vanha kaakeliuuni. Talo olisi remontoitu vanhaa kunnioittaen, kuitenkin tämän hetken tarpeita vastaavaksi. Piha olisi tietysti iso ja siellä olisi tilaa kasvattaa itse vihanneksia ja yrttejä. Ja puusauna!
Salla
Järven rannalla, maisemaan sulautuva, moderni ja avara talo, isot ikkunat rantaan päin. Ja kohtalainen matka sivistyksen pariin 🙂
emmi
omakotitalo, mutta lähellä kaupungin keskustaa ja palveluita. mökin voisin haluta rinnalle. kaksi kerrosta, valkoista ja värikkyyttä sopivassa suhteessa. modernia tyyliä.
Saara
Joku vanha teollisuusrakennus (esim. pieni saippuatehdas, mylly tms) tai vanha talli, jonka voisi remontoida asumiskäyttöön. Saisi olla hieman syrjemmässä mutta kuitenkin lähellä pk-seutua. Mieluusti veden lähellä. Ja näitähän kohteita on tosi paljon tarjolla 😀
Anna J
Unelmakotini on vanha kerrostaloasunto keskellä kaupunkia. Asunnossa olisi leveät ikkunalaudat, valkoiset lautalattiat ja paljon tilaa.
jennie
Hui! Oma unelmakotini näyttäisi pitkälti samalta kuin koti noissa kuvissasi. Paljon valoa isoista ikkunoista, selkeä ja toimiva pohjaratkaisu, vaalea lattia, oma piha ja sauna… Talo voisi hyvinkin olla vanha, jota remontoisi. Vanhat yksityiskohdat toisivat kotiin persoonallista särmää.
Elessa
Unelmataloni olisi 1,5-kerroksinen vanha rintamamiestalo meren rannalla tai saaressa. Kodissani olisi jokaisessa huoneessa eri väri ja kaakeliuunit ja leivinuuni lämmittäisivät. Kodin keskus olisi kuitenkin keittiö, joka olisi teemaltaan amerikkalainen diner.
Nian
Mun unelmatalossa on sininen ulko-ovi, iso lasikuisti ja siellä ikkunalaudat, narisevat lattiat, sauna puukiukaalla ja leivinuuni ja puuhella. Sitten siinä on paljon pikkuruutuisia ikkunoita (just semmosia, joita manailee ainaki ikkunanpesujen yhteydessä). Tää koko hökötys töröttää tietenki järven tai joen rannalla, vähän sillälailla rinteessä. Sitten siinä on vielä piha ja pihalla kasvaa omenapuita ja kaikenlaisia marjapensaita. oi, joku päivä mää vielä löyän tuon talon. 😀
Mari
Ihana läpitalon asunto vanhasta kerrostalosta lähellä Helsingin keskustaa..ylimmässä kerroksessa mistä näkymät kattojen ylle, parveke jossa voisi syödä aamiaista kauniina kesäaamuina. Ruhtinaallisesti säilytystilaa ja ihana spa-henkinen kylpyhuone. A girl can always dream 😉
Hanna
Oman unelmakotini ei tarvitsisi olla iso, eikä siksi myöskään hintava. Tärkeintä olisi oikea tunnelma, se että koti näyttää omalta kodilta sekä se, että kodista aistii myös asujalle tärkeiden ihmisten ja heidän tarinoidensa läsnäolon ja elämän. Kodin tulisi siis olla omistajansa näköinen ja tuntuinen, tarinoineen ja muistoineen.
Jenni
Unelmataloni olisi 50-lukulainen. Sellainen, jota ei olisi remontoimalla pilattu vaan hellästi omaa aikakauttaa kunnioittaen laitettu. Alkuperäinen keittiö olisi enemmän kuin plussaa. Iso puutarha ja autotalli.
pöllö
Järven rannalla. Ei naapureita. Moderni ja kodikas pieni talo. Ehkä myös rento kaupunkiasunto Helsingin keskustassa.
Elina
Unelmien koti olisi yksitasoinen, noin 120 neliöinen moderni talo, johon mahtuu hyvin nelihenkinen perhe. Paljon yhteistä oleskelutilaa, sopivasti isoja ikkunoita, helppohoitoinen piha. Kestävät ja lapsiystävälliset, mutta kuitenkin kauniit pintamateriaalit. Hyvät säilytystilat.
Melinka
Mun unelma-asunto olisi jugendkerrostalossa. Korkeat huoneet, isot ikkunalaudat, kakluuni ja parit näyttävät tuplaovet. Vaalea keittiö ja lautalattiat, mustaa, pehmeitä materiaaleja ja 50-luvun huonekaluja lämpöä tuomaan. Ai että. Unelmoida saa!
piitzi
Unelmakoti olisi ylimmän kerroksen asunto vanhassa kerrostalossa jossa on korkeat huoneet ja leveät ikkunalaudat. Valoisa, puulattiat, vanhat puiset ovet. Moderni keittiö jossa tilaa kokkailla ja leipoa. Tunnelmallinen kylpyhuone, spa-tyylinen. Tai vanha puuhuvila Helsingissä meren rannalla. Omenapuineen ja ruusupensaineen, huvimaja ja riippukeinu.
Juha K
Tilava omakotitalo rauhaisassa ympäristössä ja suojaisalla pihalla.
Merja
Iso kaksikerroksinen omakotitalo, iso tontti jossa marjapensaita,perunamaa ym. Rauhallisella paikalla. Ei maantietä ihan vieressä. kaunis kuusien reunoittama pihatie
Anzelmo
Punainen tupa ja perunamaa koivikon ympäröimänä järven rannalla. Mieluiten Helsingin keskustassa.
Sanni
Oikeastaan olen onnekas, kun saan asua unelmien talossa, vanhassa hirsitalossa ja sitä ympäröivässä pihassa, jossa lapsilla on paljon tilaa leikkiä. Mutta, koska ihminen on harvoin tyytyväinen siihen mitä omistaa, niin ainahan sitä tulee uusia unelmia ja ideoita, mitä vielä haluaisi! Jos taivas olisi rajana, niin siirtäisin talomme järven rannalle, naapurit kauemmaksi ja remontit valmiiksi =)
Ki
Pieni tupa järve rannalla ja perunamaa
Umpsit
Unelmakoti olisi hirsitalo ison järven rannalla, naapureita ei näköetäisyydellä.
Tiina
Viikon päästä muutetaan 70-luvun omakotitaloon ja nyt se tuntuu unelman toteutumiselta! Ehkä kaikkein mielenkiintoisin unelma olisi toteuttaa vanhaan suureen kivinavettaan loft-tyylinen koti…..ja tietty vanha pihapiiri ympärillä!
Maarit
Unelmakoti…! Keskiössä ehdottomasti keittiö, sillä laitamme paljon ruokaa itse. Keittiön tulisi olla tilava ja hieman sellainen keskieurooppalaishenkinen – laattalattia ja vanha puinen pöytä saarekkeena. Erityisesti pitää mainita kaasuliesi, koska se vaan on niin hyvä ruoanlaitossa. Yllätyksettömästi toistan samaa unelmaa kuin useimmat aiemmin minua kommentoineet: luonnonvaloa, paksulankkuista lattiaa ja tietenkin tulta eli oleskeluhuoneessa varaava takka, jonka lämmön saisi kierrätettyä myös muualla talossa. Minun unelmakotini voisi sijaita jossain muuallakin kuin Suomessa…Haluaisin, että ystäväni olisivat unelmakotiini yhtä tervetulleita kuin aina ennenkin ja niinpä siellä olisi ylimääräinen huone myös heille majoittumiseen. Naapuritkin saavat olla vieressä – tottakai villipuutarha sitruunapuineen estää liian näkyvyyden 😉
Paula
Omakotitalo oisi haaveena. Piha johon saapi laittaa mieleisekseen. Ja tietenkin sisustus sisältä tavallisen ihmisen koti. En kaipaa luksusta vaan sitä joka tuopi kodin tunteen.
geisha
Asutaan vaaleaksi rempatussa 80 luvun puolivälin omakotitalossa isolla tontilla rauhallisella, kauniilla paikalla. Kouluun kilometri, golfkentälle puoli kilometriä. Olen tyytyväinen, mutta unelmien talo olisi kannustalo pellon laidalla.
Juliette
Unelmakotini olisi viihtyisä omakotitalo järven rannalla, rantasaunalla!<3 ei mikään överihieno, vaan semmonen kodikas oma pesä 🙂
Anniina K.
Unelmakodin käsite on muuttunut vuosien varrella, mutta sama näkökulma on pysynyt: Omannäköinen ja sen hetkiseen elämäntilanteeseen sopiva on aina se, mistä unelmoi. Olen oikeastaan asunut unelmakodeissani lähes koko ikäni. Lapsuudessa se oli okt maalla, lukioikäisenä retrohenkinen kimppakämppä keskustassa, parikymppisenä satavuotias puutaloasunto pönttöuuneineen laitakaupungilla ja viimeiset tiiviit työvuodet taas 40-luvun kerrostaloasunto keskustan tuntumassa. Nämä kaikki ovat olleet suuria haaveita, ja elämä on ollut mulle hyvä, joten myös toteutuneita sellaisia.
Nyt kun remontin alla on yhteinen koti miehen kanssa, niin unelmakodin käsite on laajentunut. Nyt unelmakoti on sellainen, joka on yhtä lailla molempien maun ja tarpeiden mukainen. Vahvasti vannoin lähteväni vain rivitaloon, mutta niin vain kävi, että löysimme haaveidemme mukaisen asunnon epäilyksieni vastaisesti kerrostalosta. Tilaa on reilusti yli sata neliötä, löytyy takka, sauna, lenkkipolut ja järvenranta. Sisustuksesta tulee tinkimätön, paljon mustaa ja klassikkoja, sekä rakkaimmat aarteet väriläiskinä. Ei varmasti kaikkien makuun, mutta ei myöskään jätä ketään kylmäksi. Sitten joskus jos elämänrytmi antaa periksi, voi kaiken saman siirtää omakotitaloon. Toistaiseksi se ei kuitenkaan ole ajankohtaista.
Teoriatasolla myös pieni kolmio Kööpenhaminan vanhassakaupungissa tai ullakkohuoneisto maisemilla NYC:issä olisi haaveiden täyttymys, mutta käytännössä en vaihtaisi elämästäni niin montaa asiaa pois, että niihin päätyisin.
Elma
Unelmien koti/talo olisi hiljattain edesmenneen isäni talo, jonka hän itse rakensi 20 vuotta sitten. Talo on erittäin hyväkuntoinen ja tilava. Sen talon haluaisin itselleni kokonaan ja sen haluaisin pintarempata ja sisustaa omannäköiseksi. Mistään muusta en tällä hetkellä haaveile kuin siitä. Se olisi unelmien täyttymys itselle koti- ja sisustusmielessä mutta myös isäni muiston kannalta. Mutta tosiasia on, että talo on eri paikkakunnalla kuin missä itse asun töiden takia mieheni kanssa. Paikkakuntaa ei ole mahdollista vaihtaa, mutta ei ole varaa omistaa sekä työpaikkakunnan asuntoa ja isän taloa. Joten hyvin tod. näk. (ellei lottovoitto putoa taivaasta) joudumme myymään isäni talon.
Valkoinenorsu
Mukaan arvontaan. Oma unelmien talo olisi vaalea kivitalo linjakkaalla ja pelkistetyllä ulkomuodolla. Sisustuksen osalta haaveilen moderneista ja laadukkaista kokonaisuuksista 🙂
PP
Yhdessä tasossa, jenkki/hamptons/coastal-tyylinen talo. Keittiö+olohuone avaraa tilaa ja keittiössä iso saareke aamiastasoineen. Iso vaatehuone makuuhuoneen lähellä ja kylppärit kaksine lavuaareineen. Värimaailmana murrettuja sävyjä ja paljon korkeita listoja ja koristepanelointeja.
AnKa
Unelmakoti on vaikea käsite. Se voisi olla niin monenlainen. Tilavalla tontilla, mistä myös näkisi kauas. Kivitalo, mutta puutalon tuntu. Lautalattiat ja pelkistetyt linjat. Neliöitä sopivasti, säilytystilat järkevät…tai sitten oikeasti vanha talo, josta remontoisi omannäköisen.
Marja
Oma unelmakotini on sellainen, joka on tehty juuri meidän perheelle. Talon sisällä kaunis ja kotoisa sisustus (vuosien mittaan syntynyt), pihalla iso terassi aurinkotuoleineen, terassin ympärillä aurinkoinen puha, nurmikkoa, pionipenkki ja huumaavan tuoksuiset syreenit. Syksyllä tietenkin oman puun omenat, joita syömme koko perheellä yhdessä ja nautimme elämästä.
Pirre
70-luvun rivitalon kaksikerroksinen päätyasunto rauhallisella paikalla (esim. vanhan Herttoniemen tyylisellä), jonka vehreä ja suojaisa piha rajoittuisi metsikköön. Kodissa olisi mahdollisimman paljon alkuperäisiä pintoja jäljellä, valkoinen tiilitakka ja kunnon kylpyamme. Sisustuksessa olisi paljon kirkkaita värejä ja rohkeita kuoseja, mutta valkoisen kesyttäminä. Ja tietenkin ilman kosteusvaurioita. Kirsikkana kakun päällä olisi lapsirakas naapurin mummu 🙂
Mintsu
Unelmakotini olisi vanha (kunnossa oleva) puutalo maaseudulla. Lasiveranta ehdottomasti. Puulattiat, vintti jne. Eli aika perus suomalaisen haave =)
Lukija
Hassua, minä olen aina luullut, että te asutte pienessä, vanhassa talossa! Kun aloit pohtia muuttoa, tajusin, että asuntonne onkin kerrostalossa.
Unelmataloni on merellisissä maisemissa, merikin saisi mielellään näkyä. Koti olisi kaksikerroksinen ja siinä olisi riittävästi tilaa ja valoa. Mutta en kuitenkaan haluaisi ylisuurta kotia, koska mielestäni kohtuullinen elämä on hulppeaa elämää mielekkäämpää. Kunnon kodinhoitohuone/pyykinkäsittelytila olisi kiva. Mutta unelmakodissa olisi lisäksi pari lämmintä piharakennusta esimeriksi lampaita ja paria hevosta varten 🙂 Aah, se olisi unelmakoti.
Annika
Unelmakotini on vaalea, avara ja juuri meidän näköinen!
Laura
Tämän hetken unelmakotini olisi valoisa kaksio pienellä pihalla tai suurella parvekkeella!
Elän nyt pienehkössä yksiössä 7.kerroksessa ja haaveilen siitä, että pääsisin ulkoilmaan tai vähintäänkin sinne parvekkeelle kotoa, eikä vain rapun kautta kadulle 🙂 Kaksiossa ihanaa olisi myös se, että makuuhuoneen oven saisi kiinni ja pääsisi illalla nukkumaan ja rauhoittumaan eriliseen tilaan ilman että herätessä ensimmäinen näkymä on keittokomeron uuni! Kaksiossa olohuone ja tilava keittiö saisivat olla avointa tilaa, jonne mahtuisi suuri sohva ja ruokapöytä. Tämä mahdollistaisi kavereiden kestitsemisen ihan uudella tavalla!
Viihdyn ihan hyvin tämän hetkisessä asunnossani ja teen sinne parhaillaan pientä makeoveria, samalla kun säästän vielä ennen lainan ottamista ja unelman toteuttamista 🙂
Jos tulee mies ja lapsia kuvioihin, niin sitten unelmakotikin on jo ihan toisenlainen…mutta se ei ole tämän hetken juttu 😉
Henna73
Mun unelmakoti: kaksi kerrosta ja kellari, kirjastohuone pariovilla, kellarissa harrastetilat, vaaleaa ja tummaa, uutta ja vanhaa
NennaMm
Pieni talo, pienellä pihalla. Lähellä kaupungin palveluja, mutta silti omassa rauhassa. Ennen haaveilin suuresta talosta, mutta olisihan se aika onttoa kun koko perhe voisi vain hajaantua sinne kauas toisistaan. Oman lapsuuteni vietin pienessä kodissa, kaikki lapset asuttiin samassa makkarissa ja jos jotain hyvää siitä voin sanoa, niin se miten paljon aikaa saatiin yhdessä viettää. Mutta aiheeseen palatakseni, tilava keittiö ja olohuone on varmaan tärkeimmät kriteerit, saan kutsuttua paljon ystäviä vierailuille!
Henu
Unelmia riittää, kun asuntosäästäminen on vasta aloitettu. Ensimmäinen oma koti olisi kantakaupungissa, vanhassa esim -60-luvun talossa, jossa olisi isot ikkunat, vanhempikin talo sopisi paksuine ikkunalautoineen ja korkeine huoneineen. Kodissa olisi lankkulattiat, vaatekomero, takka ja ehdottomasti kylpyamme leijonan tassuilla.
Nina
Meillä on iso vanha talo myynnissä Fiskarsissa ja aikaavievien töiden vuoksi haaveilemme tällä hetkellä urbaanista asumisesta helppohoitoisessa kodissa pk-seudulla. Unelmakodissani olisi suuret ikkunat, lautalattiat, merinäköala ja moderni keittiö.
Neddy
Minun unelmakotini ei ole kovinkaan suuri skaalaltaan. Joku neljän huoneen, tai jopa kolmen, sympaattinen asunto olisi omiaan minulle. Yksi huone vierashuoneena ja toinen työhuoneena. En myöskään haaveile mistään designkalusteista tai kalliista sisustuksesta. Minulle tärkeintä on kodikkuus ja se, että kotini näyttää minun kodiltani.
Hennu
Unelmien talo…Nykyinen talo maaseudulla on kyllä aika lähellä edelleen sitä unelmien taloa, jollaisena tämän 9 vuotta sitten ostimme. Vuosien varrella sitä kuitenkin on alannut tiettyjä asioita kaipaamaan, jotka ei ostohetkellä, siinä elämäntilanteessa, tärkeiltä tuntuneet. Kodinhoitohuone olisi tietenkin lapsiperheessä tosi kätevä. Saunan ja kylpyhuoneen laajennus meni aikoinaan kuitenkin sen edelle. Isompi tontti myös mahdollistaisi monta kivaa juttua, kuten vaikkapa laajennusosan juurikin kodinhoitohuoneineen ja ison kasvihuoneen pihan perälle. Ja monta uutta isoa perennapenkkiä! Ehkä vielä jonain kauniina päivänä.
Tuija
Kodin tulee olla lämmin, kutsuva ja kätsy
P
Vanha, mutta täysin remontoitu talo. Suuret ikkunat, paljon valoa. Talo sijaitsisi luonnonläheisessä ympäristössä, mutta lähellä palveluja. Maalämpö, pönttöuuni, lautalattiat… Suuri puutarha täynnä erilaisia puita, marjapensaita sekä kukkia ja joku ihana huvimaja. Kokonaisuudessaan vähän huvikumpumainen fiilis. Ja loppusilaukseksi: rahaa siivoojaan 😉
Tarja L
Unelmakoti olisi kerrostalossa lähellä merta. Siellä ei olisi liikaa tavaraa eikä meluavia naapureita.
nina jokelainen
iso talo yksinkertainen moderni mutta lämmin sisustus ja merenrannalla talo
Tia
Mun unelma-asunto olisi kodikas omakotitalo turvalliselta alueelta. Yksi juttu mitä pidän tosi tärkeänä on energiatehokkuus, esimerkiksi aurinkopaneelit olisi mahtava juttu. Pihaa saisi olla muttei liikaa, niin että omaa satoa voisi kasvatella muutamien marjapuskien ja ryytimaan merkeissä:) Isohko katettu terassi tai parveke kesän hetkistä nauttimiseen.
Eevee
Unelmakotini olisi iso ja avara talo järven/ meren rannalla!
Kirsikka
Vaikka olisi kiva haaveilla oikein kunnolla, niin tällä hetkellä olen tyytyväinen siihen, että löydettiin se unelmien talo vihdoin. Tai ei se nyt ehkä vielä ole unelmien talo, mutta siitä tehdään unelmien taloa. 😉 Riittävästi tilaa, leveät portaat, tiiliseinää kellarissa, 50-luvun henkeä, muutamia yksityiskohtia muistuttamassa talon alkuperäisestä ilmeestä, takka, lipeäkäsitellyt puulattiat, ruutulattia keittiössä, iso yhdistetty ruokailutila ja olkkari, oma tontti ja marjapensaita ja omppupuita. Kuisti, kodinhoitohuone ja kirjastohuone ja oman maun mukaan valitut tapetit. Ja näppärä sijainti.
Vaatiihan tämä paljon työtä, hikeä ja kärsivällisyyttä, mutta kyllä se hitsaakin meidän perhettä, kun on yhteinen unelma ja tavoite, jota kohti kuljetaan.
Saara
Ehdottomasti vanha puutalo, kaksi kerrosta, takka (tai kakluuni!), iso terassi ja keittiöpuutarha. Sopiva sekoitus vanhaa ja modernia ja ennen kaikkea arjessa toimivia ratkaisuja.
Pälvi Niemi
Periaatteessa asun jo unelmakodissani, vain merenranta puuttuu.
Fammulan tapaan
Haaveemme on miltei täyttynyt. Asustamme seitsemättä vuotta uutta punaista ok- taloa kaikilla fyysisillä ja henkisillä mukavuuksilla. Vaimoni on sisustanut kotimme tanskalaismaisesti hyväksi tulla ja olla. Minä olen saanut enemmänkin toteuttaa pihassa ranskalaistunnelmia. Mielemme lepää ja nautimme olostamme. ”Miltei” täyttyy, vähän lisää, kunhan ensi keväänä valmistuu omatekemä kasvihuone. Niin ja, jos joskus saisi ihan oman vanhan puisen kansakoulunaikaisen höyläpenkin, jonka ääressä lastenlasten kanssa askartelisimme puusta kaikkea luovaa. Mutta näinkin on tosi mukavaa.
Salisha
Unelmataloni olisi vanha kansakoulu maaseudun rauhassa, mutta hyvien kulkuyhteyksien päässä isommista kaupungeista. Pihapiirissä olisi useampi rakennus eri tarkoituksiin ja miksei vaikka navetta, johon voisi rakentaa kissahotellin. Sisustus olisi maalaisromanttinen ripauksella vintagea ja modernia harmaata.
Wei
For me, I want to own a small but cozy apartment in Helsinki centre, with white walls and light wooden floors. I like big windows, high ceiling and red-brick building.
I don’t like the apartment is packed with furnitures or other stuff. I would like to keep the decoration as simple as possible, nice wool carpet, few paintings to the wall, few pieces of design furnitures.
T
Koti kodista kunhan vain itse on tyytyväinen tai jos perhe niin sitten niin että kaikki ovat tyytyväisiä. Ja niin sisustaminenhan on loputon tie. Mustaa ja valkoista on must ;).
Johanna
Unelmakoti on sellainen jossa ei kaaos saa valtaa vaan asioille on omat paikkansa, koti olisi valoisa ja vaalea kun on itse energisellä tuulella ja tunnelmallisen hämärä ja pehmoinen kun on viltti&villasukat + romaani- fiilis.
Rivitalo, lasitettu takaterassi, pieni piha ja paljon kavereita lapsille ja naapureita jotka voi kutsua viinilasille illan hämärtyessä. Koulu lähellä ja iso kauppa, siinä unelma-asunto.
Mari
Ihanaa lukea unelmista! Mun unelma on monella tavalla tämä nykyinen koti: tilaa kaikille, koulu lähellä, sukuakin riittävän lähellä. Ulkorakennus tosin puuttuu eli siitä on hyvä haaveilla. Sellainen mistä aukeaisi pariovet puutarhaan olisi ihana. Puusaunan kanssa jo ihan täydellinen!
Emmi
Haavaita riittää. Unelmakotini olisi merenrannalla, mielellään maalla. Iso valkoinen puutalo, valoisa, korkeat huoneet, iso piha. Moderni, mutta kotoisa! 🙂
Marru
Ihana kysymys, olen viimeisen vuoden pyöritellyt päässäni ajatusta unelmakodista.
Se olisi vanha valkoinen puutalo, harmain ikkunapokin ja ruutu-ikkunoin. Vanhat, narisevat valkoiset lautalattiat, kakluunoita vaikka useammassakin huoneessa. Iso, moderni keittiö. Isot huoneet ja kirjasto. Ulkona puutarhan katveessa puulämmitteinen sauna. Pihassa omenapuita, syreenejä, marjapensaita ja yrttimaa.
Sisustus olisi lempeä sekoitus desingiä ja tarinoita kertovia vanhoja huonekaluja.
Ja tähän unelmaan kuuluu ehdottomasti myös onnellinen ja tasapainoinen perhe. Että kaikilla olisi hyvä olla. Lasten kanssa vois pelata lautapelejä isossa keittiössä kaakaota hörppien ja miehen kanssa lämmitää pihasaunaa.
Katja
Unelmataloni olisi vanhaa kunnioittaen entisöity puutalo. Iso piha rauhallisella alueella, paljon omenapuita ja marjapensaita. Keittiö olisi tilava ja valoisa, paljon puutasoja ja hyllyjä. Iso ruokapöytä keskellä. Olohuone kakluunilla ja lankkulattioilla. Paljon lämpimiä sävyjä ja lisänä siellä täällä punaista energiaa antamassa.
Ansku
Unelmakoti olisi maalla, suht lähellä kuitenkin kaupunkia. *Vanha kunnostettu maalaistalo järven rannalla. Seinät hirttä ja ei mitään epäterveellisiä materiaaleja.
tiia
Mietin (lue haaveilen) usein millainen mun unelmien koti olisi ja tällä hetkellä toivelistalta löytyvät: yksikerroksinen, omakoti- tai rivitalo, pieni piha kasvihuoneella ja terassilla/patiolla, kolme makuuhuonetta, iso keittiö saarekkeella, sauna ja takkahuone, tiiliseinää sisällä, isot ikkunat olo- ja ruokailuhuoneen yhteydessä, rauhallinen naapuristo ja hyvät kulkuyhteydet.
Viivu
Unelma kotini sijaitsisi kaupungissa hyvien kulkuyhteyksien ääressä. Kerros- tai rivitalo, n.4 h+k+s, piha/parveke sekä takka olisi iso plussa. Isot ikkunat, vaaleat lattiat, moderni keittiö ja muutenkin aika skandinaavista tyyliä. Siinähän niitä kriteerejä jo olikin.
Päivi
Unelmakotini olisi nollaenergiatalo, jonka keskellä on suuri keittiö-ruokailu-olohuonetila, kolme makuuhuonetta sisällä tilava kylpyhuone ja pari wc:tä, pihalla sauna ja jos oikein hyvin kävis, niin sauna olisi järven tai meren rannalla. Pihassa omena-, päärynä-,luumu-ja kirsikkapuita, marjapensaita, kasvihuone ja pieni kasvimaa sekä paljon kukkia. Tästä unelmoin ja koitn tehdä 4 h ribitaloasunnosta ja pienestä pihasta mieleni mukaisen.
Hellu
Unelmataloni olisi järven rannalla, Savon sydämessä, kaukana kaikesta kiireestä ja melusta. Se olisi avara ja korkea kaksikerroksinen kivitalo. Väriltään ehkä valkoinen, ehkä jokin tummempi sävy myös mukana. Taloa ympäröisi hyvänkokoinen piha, johon mahtuisi grillikatos ja kukka-altaita.. Hmmm, aina on ihanaa haaveilla 🙂
Sanna
Unelmataloni sijaitsisi lähellä kaupunkia, mutta rauhassa kaupungin melskeeltä. Haluaisin ehdottomasti pienen pihan, joka olisi aidattu, jotta koirat voisivat juoksennella vapaana. Pihassa saisi olla jotain nättiä ja erikoista – korkeuseroja, pihakiviä tai valoja. Unelmataloni ei tarvitsisi olla iso – unelmakodissani olisi ehkä kuitenkin kaksi kerrosta. pienet yksityiskohdat, kuten harjakatot, tiili/kiviseinät jossakin huoneessa, takka ja moderni keittiö vetoavat minuun.
tt3
Kaksikerroksinen omakotitalo + kellarissa työtilaa. Piha, jossa tilaa grillille, omenapuille ja marjapensaille. Sijainti noin 10km päästä keskustasta.
Sande
Mun unelmakoti olisi hyvin pitkälle samoja elementtejä kuin sullakin: valkoinen kivitalo, vaaleat lankkulattiat, tilaa, korkeutta, valoa, ihana saunaosasto, paljon luonnollista puuta. Eikä missään nimessä mitään korkeakiiltovalkoista sisustusta lattiasta kattoon, vaan lämpöä ja kodikkuutta, kodin näköistä!
Surifoe
Voi unelmissani asuisin isossa ja avarassa talossa, joko uusi ja moderni tai vanha ja romanttinen. Talon pitäisi sijaita veden äärellä ja pihasauna olisi aivan ehdoton.
Paljon tilaa ja säilytystilaa, autotalli, iso ja kaunis sisäsauna <3
Tahdon myös katetun ison terassin, jossa voi talvisellakin säällä kahvitella lämpölamppujen loistaessa.
Iso takkahuone baaritiskien kera 😉
Tinttu
Unelmoin asuvani joskus kivitalossa lähellä merta. Luonnollisia pintamateriaaleja, selkeä mutta kodikas ja lämmin sisustus. Ensimmäinen oma asunto tulee olemaan kuitenkin puinen rivitaloasunto omalla pihalla, jonne pääsemme muuttamaan ennen joulua! Suuri mutta odotettu muutos Helsingin keskustan vilskeestä rauhallisempaan ympäristöön, jossa meri ja luonto ovat lähellä.
Anu
Veit kyllä sanat suusta unelmien asunnosta! Lisäisin vielä kodinhoitohuoneen niin paketti olisi täydellinen. Huippuarvonta!
Niina
Komppaan aika pitkälle sinun listaasi. Alamme juuri rakentaan omaa taloa joten toivottavasti pitkä suunnittelu aika takaa hyvän ja toimivan lopputuloksen
Juulia
Tämän hetkinen unelmatalo on juuri rakenteilla. Samalla tavalla unelmat on meillä skaalattu oman budjetin mukaan.
Se ultimaattinen unelma olisi kallioisella rinnetontilla ja veden äärellä, valkoinen kivitalo – mutta realiteetit silmällä pitäen rakenteilla on valkoinen puutalo tasamaatontille. 🙂 Ja silti se on tällä hetkellä parasta, mitä voin kuvitella meille, todellinen ja realistinen unelma.
Emmi
Paljon on tullut ajatustyötä tehtyä unelmien kodin suhteen! Pohjaratkaisu suunniteltu arkkitehdin kanssa: alakerrassa kaikki ”asuintila”, yläkerrassa makuuhuoneet + kylpyhuone/wc. Vaaleita sävyjä, ajattomia pintoja. Maalaisromanttisia ja moderneja elementtejä sopivasti sekoitettuna. Suomalainen design vahvasti näkyvissä sisustuksessa. Olen värkkäilijä, joten myös diy – juttuja sisustustavaroissa. Keittiössä saareke, jossa on liesi, toisella puolella ”baaritiski” aamiaista varten. Keittiössä myös ehdottomasti avohyllyjä, ei pelkästään kaapistoja. Koiraa (ja tulevaisuudessa lapsia) varten sopivan kokoinen aidattu piha, jonka yhteydessä on myös terassi.
Toistaiseksi nämä ovat vain haaveita, mutta ehkä vielä joskus 🙂
N
Unelmatalo.. Nykyinen talo jos saisi tehdä kaikki muutokset mitä haluaisi. 🙂 vapaalla budjetilla.
K
Unelmakoti olisi rapattu omakotitalo meren rannalla. Isot ikkunat ja terassi aukeaisivat suoraan merelle päin ja syysmyrskyillä olisi mukava istua olohuoneessa takka tulen lämmössä, viltin alla ihastellen säätä lämmin kaakaokupponen kourassa. Värisävyinä vallitsisi valkoinen, harmaa ja musta sekä väripilkut vaihtuisivat vuodenaikojen mukaan. Tilaa olisi sekä minun että miehen projekteille. Runsaasti järkevää säilytystilaa ja keittiö missä olisi hyvä kokata ja leipoa.
AnneH.
Meidän unelmien koti olisi tarpeeksi suuri, jotta voisimme hyvin majoittaa kyläilemään tulevat sukulaiset ja ystävät; oikea ovella suljettava vierashuone jonne aamuvirkkujen lasten kiekuminen ei kuuluisi ihan aamutuimaan. Lisäksi mies saisi oman siistin mancaven, jonne siirrettäisiin kaikki, siis KAIKKi kitarat, bassot ja rummut, musalehdet ja tuhannet levyt. Olkkarissa olisi iso takka, jota lämmittäisimme joka ilta – ja huushollissa olisi myös toimiva liesituuletin joka ei imaisisi takan savuja heti sisälle. Tilavaan keittiöön mahtuisi kokkaamaan ja leipomaan lasten kanssa ilman, että kyynärpäät sohii vierustoveria ja leppoisa yhteistuokio pysyisi riidattomana. Taloon kuuluu iso piha, jossa voivat sulassa sovussa touhuilla omiaan sekä vanhemmat että lapset – ja naapurit vähän kauempana omilla pihoillaan, korkea pensasaidat takaisivat sen että jokaisella on oman pihan rauha.
Jussi K
Hei!
Unelmieni kodissa iso juttu olisi paikalla. Haluaisin asua rauhallisella alueella vähän kauempana kaupungista. Kodistani en halua lukaalia tai muutenkaan isoa. Tärkeintä on, että se on ekologisesti rakennettu, se on viihtyisä ja kestävä terve koti. Sisustuksessa olisi modernia mutta retrohenkeäkin saa osittain olla 🙂
Hyvää syksyä kaikille!
Leila
Ainahan sitä saa unelmoida uudesta kodista keskellä kaupungin sykettä, isolla lasitetulla parvekkeella varustettuna. Palvelut lähellä ja hyvät kulkuyhteydet bussilla ja juna-asema lähellä myöskin.
ANNIINA
Aivan ihanalta kuulostaisi tuo unelmakotisi, meillä on mieheni kanssa kaksio vuokra-asunto, mutta saimme luvan tehdä pientä sisustusremppaa täällä jotta tuntuisi enemmän kodilta, duuniahan se vaatii mutta ehkä sitten tässä kämpässä viihtyisi vähän pidempään! Edes näiden korkeakouluopiskelujen ajan 🙂 Tuli tämä remppa mieleen siis tuosta valkoiseksi vahatun puulattian unelmoimisesta, mikä ajateltiin tänne toteuttaa.
JenniJ
Asumme mieheni ja vauvamme kanssa 1700-luvun lopulla rakennetussa hirsitalossa kauniilla paikalla mäen päällä. Remontoitavaa vielä on jotta talo olisi unelmani. Yksi isoin muutos olisi eteisen pintojen panelointi ja vintin portaiden uusiminen. Lisäksi haaveilen viihtyisässä puutarhasta. Jos voittaisin lotossa saisi talon pinnat sisältä ja ulkoa uuden asun.
Kira
Jaan aika samanlaisia toiveita unelmakodin suhteen kuin sinäkin. Rakastan unelmointia ja unelmakotia on tullut aika moneen otteeseen pohdittua 😀 Tällä hetkellä unelmakotini olisi asunto vanhasta kivi- tai puutalosta isoine ikkunoineen ja vaaleine seinineen. Kolme isohkoa huonetta, keittiö, vaatehuone sekä parveke, johon mahtuisi neljän hengen pöytä ja vähän yrttejä ja kukkia. Asunnossa olisi tumma puulattia, laattalattiaa voisi olla keittiössä, kylppärissä ja eteisessä. Keittiössä tulisi olla tummat kivitasot, muutoin vaaleat kalusteet. Kylppäri saisi olla riittävän iso, että sinne mahtuisi hyvin kylpyhuonekalusteet, pyykkikone ja kuivausteline. Sauna ei ole välttämätön asunnossa, mutta talonyhtiössä sellainen tulisi olla. Kodin helppohoitoisuus on a ja o, säilytystilaa tulisi siis olla hyvin ja asunnon pohjapiirustuksen järkevä. Ikkunasta olisi ihanaa näkyä luontoa, joko vesistöä tai puistoa. Kodista täytyisi olla helpot ja hyvät yhteydet liikkua niin ruokakauppaan kuin lenkkeilemäänkin, mutta asuinympäristön tulisi olla myös rauhallinen. Mistähän tällaisen löytäisi?
piketär
minun toiveni olisi punainen mökki rannalla ja puutarha missä touhuta. saisi kuitenkin olla jossain lähellä asutuskeskuksia ettei ihan korvessa.
Helen
Mun unelmakodissa olisi paljon vaaleita pintoja – valkoista ja vaaleanharmaata, sekä beigeä. Siellätäällä tummaa puuta. Uutta ja vanhaa kauniisti yhdistellen. Koti olisi omakotitalo tai pieni rivari. Mieluiten metsää takapihalla, hieman rauhallisemmassa kaupunginosassa. Muita haaveita kodin suhteen en vielä osaa sanoa, tällä hetkellä asutaan miehen kanssa ihan ok kerrostalokaksiossa 🙂
septembre
Unelmien koti, voi miten suuri asia. Siellä olisi hyvä ja turvallinen olo, mieli lepäisi. Ei liian suuri, muttei liian pienikään. Ei turhaa roinaa, säilytystilaa kuitenkin riittävästi ja kauniilla ratkaisuilla. Pöydällä usein tuoreita leikkokukkia. Takka olisi ehdoton ja leveitä ikkunalautoja rakastaisin. Lattiat haluisin lankuista tai puusta. Ikkunoita riittävästi eikä mitään pikkuluukkuja. Valon pitäisi päästä sisälle. Lämpivästi kutsuvan saunan haluaisin myös. Mutta olisiko unelmien unelma esim. rivi- vai kerrostalo, siitä en osaa sanoa.
tia
Uusi lukija ilmoittautuu! Aivan ihana blogi sulla 🙂 Ajattelin linkittää myös oman blogini. Se on sisustuspainotteinen, ja oon suunnittelemassa omaa sisustusmallistoo, josta kirjottelen sinne välillä.
P.S. Siellä on myös arvonta nyt käynnissä!
http://bytiahenriikka.blogspot.fi
Kerrostaloasuja haaveilee...
Unelmatalossani olisi kaksi kerrosta, kirjastohuone, tunnelmallinen takka ja ehkä leivinuuni, sekä ihana saunaosasto. Ja ulkona hedelmäpuita ja keittiöpuutarha, josta voisin poimia tuoreita yrttejä ruokaan. Oih, ollapa sellainen oma koti.
Cherrycloud
Unelma olisi ehdottomasti omakotitalo minulle, miehelle ja muutamalle kissalle. Sopivan kokoisen talon lisäksi täytyisi löytyä myös autotalli ja harrastetilaa, ainakin jonkinlainen puuverstas 🙂
Saraseeeni
Sellainen keltainen vanha puutalo, jolle olisi tehty kuitenkin niin kattava remontti, että ei tarvitsisi pelätä seinien tai katon romahtavan niskaan. Talo olisi pinnoiltaan vaalea, sisällä olisi ihanasti valoa, tunnelmalliset leveät ikkunalaudat, oma leivinuuni ja takka. Iso tontti ja puutarhamainen piha. Naapureihin ei minkäänlaista näköyhteyttä. Keittiö olisi iso ja sellainen kodin sydän, missä voisi viettää aikaa perheen ja ystävien kanssa. Tarpeeksi laskutila. Keittiösaareke olisi aivan unelma. Ehkä keittiö ja olohuone olisivatkin samaa tilaa?
Tiina
Meidän unelmatalo olis joko kivi -tai hirsitalo.ehkä rappaus ulkona, mut hirsiä näkyvissä sisällä. Valkoiset lankku/puulattiat, myös noita ikkunoita ja valoa. Ehkä 1 kerroksinen tai sitten parvi ja olohuoneessa huonekorkeus kattoon asti. Ihana runsas piha terasseineen ja kasvimaalla ja puutarhalla. Pieni joki tai muu vesistö kivenheiton päässä. Ehkä hevonen tai kals tallissa, muutama kana ja lypsävä lehmä. Haaveilla voi aina.. <3
Viv
sinun unelma-asuntosi kuulosti hyvältä. Itse haluaisin, että olisi oma ranta ja vanha kivinavetta. Päärakennuskin saisi olla vanha tai vanhaan tyyliin rakennettu. Ja matkaa helsingin rajalle enintään puoli tuntia autolla. Tällähetkellä se on vielä mahdottomuus ja varmaan realistisesti rannan ainakin saisi rajata toiveista pois, mutta haaveilu on ihanaa 🙂 lottovoittoa odotellessa.
Pirjo T
Unelmakotini sijaitsisi pienehkön kaupungin keskustassa asumisoikeuskerrostalossa. Kaksi huonetta ja keittiö, joka olisi ihan erillinen eikä vain olohuoneen jatke. Sauna olisi minulle ihan tarpeeton, joten talon pitäisi olla sen verran vanha, että silloin ei vielä tuhlattu joka asunnon omaan pikkuiseen komeroon, mitä saunaksi kutsutaan 🙁
Riina
Unelmien koti minulle olisi omakotitalo veden äärellä. Tarpeksi huoneita kasvavalle perheelle, iso keittiö-olohuone, toimivat pesutilat ja iso kodinhoitohuone. Ja joku ihana kirjasto. Iso piha, rauhallinen paikka. <3
Maiju
Mun unelmatalo olisi veden äärellä, mieluusti järven rannalla, jonkunlainen hirsitalo, jossa olisi korkea ja avara olohuone ylös saakka auki ja pari makkaria, elokuvahuone ja erillinen saunarakennus. Ehkä semmoinen 120m2, just sopivan kokoinen että mahtuu lapsi jos semmoinen joskus halutaan tehdä, mutta ei myöskään liian iso meille kahdelle ja koiralle, ettei mee järki siivoamisessa. 🙂
Sohvi
Unelmakotini on noin 100 neliön kerrostaloasunto vanhassa, 1800-1900 luvun taitteessa rakennetussa kivitalossa, jossa on vaaleat puulattiat, korkeat huoneet ja leveät ikkunalaudat, joissa voi istua ja lukea kirjaa. Tällaisen asunnonhan voi löytää ainakin pääkaupunkiseudulta, mutta asunnossa pitäisi lisäksi olla kodinhoitohuone ja muutenkin modernimpia ratkaisuja. Siinäpä siis haastetta, ellei (iso) remonttikärpänen puraise! 🙂
Sanna
Moikka!
Sulla on tosi ihana blogi! 🙂 Mun unelma-asunto olisi käytännöllinen, tilava ja valoisa. Oma helppohoitoinen pihakin kelpaisi, mutta keskeisestä sijainnnista en suostu tinkimään! 😉
minna nissinen
Unelmien kotia on tullut mietittyä moneen otteeseen. Toistaiseksi viellä vanhempien kanssa asuessa opiskelun takia tästä tulee haaveiltua useinkin, ehkä viellä joskus asian kanssa ollaan haaveilua pidemmällä.
Unelmien talo on omakotitalo maalla. Maanläheiset materiaalit ja ajattomat ratkaisut jotka toimii vaikka maku muuttuisi ja sisustus vaihtuisi täysin. Luonnonvaloa mahdollisimman paljon, valkoista sekä puuta, se monien kammoksuma mäntypaneeli sopii myös omaan makuun. Leivinuuni ja takka luomaan tunnelmaa.
Katherine
Tarpeeksi moderni, mutta myös nostalgisia elementtejä. Sisustus yhdistelisi eri materiaaleja ja puuta sekä vaaleita, neutraaleja ja kerman sävyjä joillakin sopivilla väripilkuilla, kuten vaaleanpunainen, pinkki tai tummanvioletti. Leveällä sängyllä olisi paljon tyynyjä ja keittiössä baaritiski. Peilit toisivat valoa asuntoon.
Mv
Ripaus betonia, muutama metri vanhaa lankkulattiaa, paljon isoja ikkunoita ja avoin keittiö-olohuone. Noista olisi minun unelmakoti tehty!
RR
Asumme nyt unelmassamme, hieman vielä keskeneräisessä hirsitalossa. Suuri pihapiiri, oma rauha.
maja
Jos vain taivas olisi rajana, haluaisin asua lasikuutiossa kalliolla, josta toisella puolella olisi näkymänä mäntymetsä ja toiselta meri 😀
Voikunpaminäkin
Tästä on haaveiltu, ja pitkään! Haaveet muuttuvat aika ajoin, mutta haluaisin ehdottomasti asua lähellä keskustaa. Siis mielellään kävely-/pyöräilymatkan päässä esimerkiksi iki-ihanan Turun keskustasta.
En kaipaa omaa pihaa enkä suurta asuntoa. Mutta kaipaan valoa ja kotoisuutta. Riittävästi neliöitä, muttei yhtään ylimääräistä. Säilytystilaa tarpeille, muttei yli tarpeiden. Kylpyhuoneen, jonne mahtuu kunnon pyykinpesukone.
Haaveilen värikkäästä asunnosta, jossa olisi kahdesta kolmeen makuuhuonetta, olohuone, keittiö ja kylpyhuone. Parveke olisi ihana, ja mielellään puistoon päin.
Haaveilen lautalattioista ja vanhasta tai vanhannäköisestä ulkoasusta. Rakastan punatiilisiä tehdasrakennuksia, mutta myös keltarapattuja fiftaritaloja sekä vanhoja jugendlinnoja.
Parasta tietysti olisivat isot ikkunalaudat, joilla voisi istua, lukea kirjoja ja tutkiskella maisemia tai vain tuijottaa haaveillen tyhjyyteen..
Jasmiina
Mun unelmakoti on keskustassa, lähellä palveluita ja kaupungin vilskeessä. Kodissamme olisi reippaasti (n100m2) neliöitä, jotta mahtuisimme hyvin. Korkeat huoneet ja isot ikkunat sekä ikkunapenkit olis ehdottomat. Puulattia, nam! Olohuoneen ja keittiön täytyisi olla yhtenäiset. Takka ja sauna olis oiva lisä! 🙂
Villis
Unelmatalossa nyt kirjoittelen (hirsitalo v. 1875 järven rannalla, kaupunkiin 8km), mutta ikuisena ”suunnittelijana” unelmoin joskus modernista, selkeästä talosta, tietenkin järven rannalla sekin. Talo olisi ehdottomasti Kannustalon Lato ja sisustusapuun ottaisin tietenkin talon läpikotaisin tuntevan Ulla Koskisen ja absoluuttisen värisilmän omaavan Hanni Koroman! Jospa lottoaisin useammin:)
Jolli
Unelmakoti olisi vanha maalaistalo idyllisellä paikalla. Talossa olisi iso sali, jonne mahtuisi ruokapöytä kahdelle kymmenelle hengelle. Ja tietysti toimivat kakluunit ja hella.
Hannamari
Muutettiin vasta ja tämä asunto on aikalailla just sitä mistä oltiin aiemmin haaveiltu. Tilava rivari. Mutta varmaan unelma-asunnon siitä tekisi se, että se olisi oma, eikä vuokra. Sais vähän rempata ja vaihtaa lattiaa, maalata seiniä ja tehdä mitä haluaa. Myöhemmin joku ihanalla alueella oleva rintamamiestalo vois täyttää toiveet. Sisustamalla onneksi saa jo tosi paljon aikaan 🙂
Saida
Unelmakotini olisi peltomaisemassa ja pihassa olisi koivuja. Kaukana häämöttäisi joki. Talo olisi valkoinen moderni ja siinä olisi isot ikkunat.
hymy
Omakotitalo on itselle mieluisin, ei mikään jättitontti, mutta joku puu ja pensas pitää mahtua yms. Lopun kanssa ei olekaan niin tarkkaa, entinen oli 100-vuotias hirsitalo pienillä huoneilla, nykyinen 80-luvun tiilitalo jättitiloilla. Se jokin kun löytyy, niin se on sit siinä. Entisessä hurmasi ruokahuoneen takka, nykyisessä yläaulan takka ja hurmaava luonnonmukainen piha, joka tulvii erkkereistä sisään.
AnneN
Valoisa, avara hirsitalo järven rannalla rantasaunalla.
Jenna
Unelmakotini olisi omakotitalo rauhallisella asuinalueella, kuitenkin helppojen kulkuyhteyksien lähellä kaupungin (Tampere) keskustaa. Haluaisin ison pihan, johon saisi marjapensaita ja viljelyäkin jotan pientä, mutta kuitenkin niin, että naapureita olisi lähellä.
Tämän elämäntilanteeseen sopiva koti olisi rivitaloasunto, jota saisi hieman rempata omaan makuun sopivaksi ja missä voisi perheen perustamisen aloittaa.
Elina
Unelmakotini olisi huoneisto vanhassa kerrostalossa, jossa olisi lautalattiat, isot ja valoisat huoneet, isot ruudukkoikkunat, oma leveä parveke, näkymät kattojen ylle, kakluuni tai takka, iso ja avara keittiö, vanhat ovet ja jalkalistat, katossa rosetti.
hukka
Unelmakoti olisi iso omakotitalo jossakin hieman syrjemmässä kauniilla alueella, metsän vieressä. Kuitenkin mukavan ajomatkan päässä kaupungista. Monessa kerroksessa, paljon huoneita ja tilaa ystävienkin majoittua. Tietysti minulle ja miehelle ikiomat huoneet myös omia harrastuksia varten. Iso piha, järvi mieluusti lähellä. 🙂
Merja, Villa Inkeri
Meillä taitaa olla jo se unelmakoti. Vanha hirsitalo, omenapuutarha, pihasauna. Tosin luulen että ne kotiunelmat varmaan muuttuvat aina sitä mukaa kun elämäntilanteet muuttuvat. Kun lapset kasvavat vanhemmiksi, oma piha on vähemmän tärkeä juttu, eikä neliöitäkään enää tarvitse niin paljoa. Ehkä sitten joskus palaamme miehen kanssa kerrostaloasukeiksi, tosin vanha pitää talon edelleen olla.
Emma
Suurin unelmani kodin suhteen on jo vuosikausia ollut suuri ja vanha asemarakennus tai vaikkapa koulu, jota saisi elämänmittaisen ajan kunnostaa ja laittaa omien mieltymysten mukaisesti. Olisi ihanaa antaa ajatusten ja visioiden tulla toteen ja tehdä kaikki omin käsin. Rahaa ja aikaahan se toki vaatii mutta jos vain taivas olisi rajana… 🙂
Tia
Nykyisessä elämäntilanteessani unelma kotini olisi jossakin päin länsi-Helsinkiä meren rannalla. Asunto saisi olla mahdollisimman korkealla, josta olisi upeat näkymät merelle! Valkoiset pinnat ja vaalea puulattia, sekä lattiasta kattoon ulottuvat ikkunat olisi mahtavat. <3
Jenni
Ihania kuvia!
Mun unelmakoti olisi tilava, mutta ei liian iso niin, että huoneita jäisi tyhjän pantiksi. Eritoten keittiössä on oltava tilaa touhata enempi kuin yksi. Haluaisin vaaleat puulattiat. Takan. Pehmeyttä ja lämpöä vaalean sisutuksen sekaan.
Omakotitalo, oma piha, jossa voisi kasvattaa omat vihannekset, marjat ja pari omenapuuta. Lisäksi lapset mahtuisivat pelailemaan ja muuta hömppäämään. Koti sijaitsisi tarpeeksi lähellä kaupunkia, mutta tarpeeksi kaukana kaikesta hälinästä. Oma rauha on tärkeä!
Karkki
Unelmakotini olisi yksitasoinen valoisa koti, jossa molemmille lapsille olisi omat huoneet. Keittiö saisi olla rempattava, jotta saisin suunnitella sen itse. Tilaa ja pihaa saisi olla sen verran että jää tilaa touhuiluun, mutta ei liikaa. Tärkeintä on, ettei ahnehdi lainan kanssa liikaa vaan että rahaa jää myös muihin unelmiin ja erityisesti sisustamiseen. Pitkän ajan haaveenani on hankkia kotiin joku kaunis designvalaisin. 🙂
Anna/Kotikolmio
Mulle riittäisi loistavasti nykyisen rivarin kaltainen asunto, mutta rempatulla kylppärillä ja yhdellä lisähuoneella varustettuna. Sijainti on tällä hetkellä kaikin puolin niin loistava, että toiseenkaupunginosaan en haluaisi. Postimerkin kokoiset pihat sopivat myös mulle loistavasti, kun on jäänyt toi viherpeukalo multa kokonaan puuttumaan.
Maria
Unelmakoti olisi vanha puutalo pienellä pihalla ratikkalinjan varrella 🙂 Paikoittain narisevat puulattiat, toimivat kakluunit. Vaihtoehtoisesti jotain modernimpaa sielunmaisemassa meren rannalla!
Talvikettu
Mikäli vain taivas olisi rajana; asuisin mansardikattoisessa talossa, jossa olisi rintamiestalon pohjaratkaisu, vanhat 50 – luvun puiset keittiön kaapit ja muutkin alkuperäiset ovet ja vetimet ja ja tietty puuhella ja pönttömuurit. Luullakseni 100neliötä olisi riittävästi, tietenkin pitäisi olla vanhoja ulkorakennuksia joissa voisin säilöä aarteitani (romujani). Talo olisi hieman syrjemmässä, peltojen keskellä ja ehkäpä naapuripellolla voisi laiduntaa lehmät? Pihan ei tarvitsisi olla mahdottoman iso, mutta se olisi täynnä perennoja ja hyötykasveja (sekä tietenkin kasvihuone).
Anna
Minun unelmakotini olisi punatiilinen omakotitalo, jonka etuovelle johtaisivat mustat portaat. Koti olisi tietysti varustettu todella isolla pihalla, leikkimökkeineen, keinuineen ja vaahterapuineen. Sisältä talo olisi kodikas ja moderni, keittiö viimeisen päälle uusilla ja tehokkailla seteillä ja lasinen astiakaappi viinilaseilla ja Pentikin astiastoilla. Olohuoneessa pehmeää, takka ja maailman mukavin sohva, kylppärissä raikasta ja iso amme. Unelmien kodin toivoisin myös sisältävän unelmien (ja elämäni) miehen ja toivottavasti vielä monta ilosta kirkuvaa lasta! Ompa ihana unelmoida.
Audrey
Olen harrastanut omasta kodista haaveilua jo vuosia ja olen koonnut Pinterestiin hurjan määrän inspiraatiokuvia villeimmistäkin ideoista. Mikäli mahdollisuus ikiomaan kotiin joskus toteutuisi ja vain taivas olisi rajana, en varmasti osaisi päättää mitä haluaisin, sillä pidän niin monenlaisesta tyylistä. Minua viehättäisi vanhaa kunnioittaen remontoitu rintamamiestalo, englantilainen kolkko linna nummilla (ilmeisesti olen katsonut liikaa brittiläisiä pukudraamoja 😀 ), selkeälinjainen ja tummilla pinnoilla sisustettu loft-asunto, tai jokilaiva-asunto hollantilaiseen tyyliin. Kodin pihamaa saisi muistuttaa villiä puutarhaa isoine pensaineen ja puineen. Unelmakodissani parasta olisi se, että naapureita tai ohikulkijoita ei olisi mailla halmeillakaan ja saisin nauttia oman kodin rauhasta erakkoluonteeseeni sopivalla tavalla.
Kodin tyylistä riippumatta siellä täytyisi myös olla ehdottomasti oma sauna puukiukaalla varustettuna, mahdollisuus rakentaa sisäkissoille omat tilat kiipeilyyn ja leikkimiseen, sekä tietysti ulkotarha niiden ulkoilua varten, iso hyvinvarusteltu keittiö ja muutama vierashuone usein vierailevia ystäviä ja rakkaita varten! Vaikka erakkoluonne olenkin, niin ystävät ja läheiset ovat silti tärkeitä 🙂
Minna
Unelmani olisi asua Helsingin keskustassa vanhassa jugend-talossa. Asunnossa olisi korkea katto, leveät ikkunalaudat ja puulattia. Takka olisi myös ihana! En kaipaa suurta asuntoa, mutta tunnelma ja sijainti ovat minulle tärkeitä.
Alina
Vanhaan tehdashalliin rakennettu loft-asunto tai vanha jugendtalo. Korkeat katot, isot ikkunat ja vaaleat valoisat tilat. Mahdollisesti lankkulattiaa tai hurjasti betonia. Ja mikä tärkein suuri parveke <3
Elisa
Mun unelmakoti olis just tollanen ku teidän nykyinen koti, mutta se sijaitsisi vanhassa Porvoossa. Aijai! 🙂
Sari V
Unelma asunto meillä on jo. Ensimmäinen yhteinen koti ja omalla tyylillä rempattu. Ainoat paikat joita pitäisi vielä rempata olisi kylppäri ja vessa mutta ne saa odottaa putkiremppaa.
Suurin haave olisi tämän meidän kerrostaloasunnon lisäksi kesämökki. Semmoinen vanha mummon mökki pellon reunalta, jossa voisi paikkoja laitella pikku hiljaa ja rennommalla otteella kuin kotona.
Eveliina
Unelmakotini olisi rauhallinen, valoisa ja täynnä rakkautta.
Sisustaisin kotini harkitusti minulle ja miehelleni sopivaksi.
Kaikki ystävät olisivat tervetulleita kylään!
Unelmakotini olisi lämmin ja kutsuva!
Minna-Maria
Unelmieni koti olisi vanha puutalo 1900-luvun alusta, pönttöuuneineen, vanhoine moniruutuisine ikkunoineen ja narisevine lautalattioineen ( ja miksei sielä joku kotihenkikin mahtuisi majailemaan 😉 ).
Sopivan kokoiselle pihalle mahtuisi majailemaan vanhojen ja tuotteliaiden hedelmäpuiden katveeseen pihasauna, sillä sisällä sitä ei olisi. Kesällä pihaa koristaisivat myös sammaloituneet kivet, hortensiat ja pionit. Talvella puutarhan läpi kulkisi kinosten keskellä vain pieni polku. Polku kulkisi kuin majassa, sillä isojen hedelmäpuiden oksat kantaisivat nyt hedelmäsadon sijaan oksillaan lumihuntuja, ja nuo oksat levittelisivät haarojaan puutarhan ylle.
Talo kunnostettaisiin omin voimin, omaan tahtiin, harkiten ja perinteitä kunnioittaen.
Sisustus rakennettaisiin kirpputorilöydöillä ja sukulaisten perintöhuonekaluilla kotoisasti huvikumputyyliin. Jos jotain kuitenkin täytyisi hankkia, ei vain lampsittaisi liikkeisiin, vaan metsästettäisiin huolella 2nd hand löytöinä.
Huoneisiin kuljettaisiin täyspuisten peiliovien kautta ja olohuoneeseen voisi johdattaa jopa pariovet! Listat olisivat massiiviset sekä ikkunoissa, ovissa, lattioissa ja katossa. Kuin kehykset.
Aamulla voisi yläkerran makuuhuoneesta hiippailla räsymatoilla villasukat jalassa alakerran keittiöön, jossa klapit odottaisivat jo tulen tekemistä Högforsin lieteen. Samalla kun aamukaffivesi porisisi liedellä, voisi lukea aamun lehteä ja heräillä taas uuteen päivään unelmien kodissa 🙂
Mankku
Jos vain taivas olisi rajana haluaisin kotini olevan 50-luvulla valmistettu, ikkunat merelle itään ja länteen, aamulla olisi ihana ihastella auringon nousua ja illalla taasen laskua. Neliöitä saisi olla satakunta, mutta ei enempää. Puulattia ja isot ikkunat, joista valo tulvii sisälle…. Dreaming Dreaming 🙂
Riia
Jos puhutaan sellaisesta unelma-asunnosta, joka ei luultavasti koskaan tule toteutumaan, niin asuisin jossain hillittömässä penthousessa singaporessa tai hongkongissa ja lattiasta kattoon asti ulottuvista ikkunoista voisi katsella suurkaupungin vilinää. Mutta näin realistisemmin ajateltuna taidan asua tällä hetkellä unelma-asunnossani Ullanlinnassa, jonka narisevat lautalattiat saa joka päivä hyvälle tuulelle 🙂
Sini/Nautiskellen
Minun unelmakotini olisi oma, itse rakennettu noin 100m2 omakotitalo pääkaupunkiseudulla – rauhallisella paikalla kuitenkin hyvien kulkuyhteyksien varrella. Oma piha, yhdistelmä 70-luvun ja modernia arkkitehtuuria. Isot ikkunat, paljon valoa. Iso takka ja sauna. Avokeittiö, jossa iso saareke. Kaikki itse valitut pinnat – vaaleaa, puuta, ripaus betonia, paljon lasia.
Lisbe
Unelmakotini olisi meren rannalla, mutta kuitenkin sopivan ajomatkan päässä kaupungista. Talossa olisi takka sijoitettu siten, että saisin katsoa takkatulen edessä syksyistä myrskyävää merta <3
Anna
Minun silmääni viehättävät erityisesti ajattomuus, rentous ja viihtyisä ilmapiiri. Unelmakodin tärkein ominaisuus on kuitenkin siellä asuva onnellinen perhe! 🙂
Maiai
Maalla järven rannalla, vene omassa rannassa ja pitkä laituri jolla loikoilla. Kiireettömiä päiviä puutarhassa ja aamukahvilla terassilla… 🙂
IidaJ
Unelmieni kodissa olisi suuri olohuone jossa paljon tilaa löhötä ja nauttia elokuvista ja kirjoista. Myös erillinen musiikkihuone olisi ihanaa luksusta.
NinaR
Unelmakotini olisi valoisa, lämmin, valkoinen pienillä väripilkuilla, tilava ja ihastuttava. Sinne olisi ihana kutsua sukua ja ystäviä kyläilemään ja heille olisi hyvin tilaa kodissa.
Tintti
Tällä hetkellä unelmana on Kannustalon Lato jollain ihanalla paikalla pellon vieressä muttei liian kaukana kaupungista. Tykkään talomallista sen isojen ikkunoiden ja valoisuuden takia, myös iso terassi on ihana. Haaveilen myös vähän isommasta pihasta ja niistä omenapuista. Merinäköala olisi ihana muttei varmaan ikinä ole mahdollista yhdistää tämän talon ja pellon kanssa.
Anni
Unelma-asunto: valoisia vanha talo, jossa olisi isot ikkunat ja leveät ikkunalaudat. Puulattia olisi must. Koti olisi remontoitu melko moderniksi ja sisustus olisi kepeän skandinaavinen ja rento.
Sissispissis
Minulla on rakenteilla talo, viittä vaille valmis. Taitaa olla monen unelmakoti: maalla, 2,5 ha tontti, suuri aitaus koirille, kissat vapaasti omassa metsässä, mustikat ja hillat kasvaa lähes pihalla, Iso kasvimaa, piharakennukset tehty täsmälleen talon väreillä ja kaltevuussuhteilla, talo 1,5 kerroksinen jyrkkäkattoinen, parveke löytyy, muovia ei missään, hengittäviä materiaaleja, puulevyä, tapettia, puolipaneelia, pikkuinen ihana sauna nojatuoli-laudeistuimilla, iso tupakeittiö takka-leivinuunilla, sisustuksena kirpparihuonekaluja itse tuunattuina, perintöhuonekalut samoin itse tuunattu, jättisuuri keittiön saarekepöytä itsesuunniteltu ja rakennettu. Ja koko tämä komeus ihan itse suunniteltu rakennuspiirustuksista lähtien ja kappaletavarasta rakennettu!
Päivi
Muuntojoustava yhden tason ratkaisu, jossa olisi iso talvipuutarha ja rehevä piha ympärillä. Itse suunniteltu ja rakennutettu. Ehdoton ei pientaloalueille ja pakettitaloille.
Salla
Unelma-asuntoni sijaitsee kauniissa vanhassa talossa, jossa on ihanan isot ikkunat ja ikkunalaudat. Olen aina haaveillut vanhasta lankkulattiasta joka on käsitelty kauniin vaaleaksi. Unelma-asunnossani on ehdottomasti walk-in closet, kukapa nainen ei sellaisesta haaveilisi. Lisäksi makuuhuoneeseen kuuluu vain minun käytössäni oleva wc. Moderni keittiö ja kylpyhuoneen spa osasto kylpyammeineen kruunaavat unelma-asuntoni.
Riika Salminen
Unelmakodissani olisi minimaalisesti tavaraa ja helposti puhdistettavat pinnat, yksitasoinen, maaseutumaisemassa.
ae
Unelma-asuntoni olisi valkoinen katosta lattiaan ja huoneet korkeita ja valoisia. Sieltä löytyisi iso vaatehuone ja minulle myös iso käsityöhuone käsitöitä ja muita projekteja varten. Sitä en tosin osaa sanoa, olisiko unelmakoti kerrostalossa kaupungin keskustassa vai omakotitalossa maaseudulla. 🙂
Tutu
Järven rannalla klassinen suomalainen koti rantasaunan kera.
Sande
Oma unelmakotini olisi täysin esteetön ja siellä voisi liikkua pyörätuolilla ilman, että täytyy pyytää apua tai miettiä, jääkö olohuoneeseen vai makkariin, jotta saa yksin ollessa ajan kulumaan, kun on yksin. Haluaisin myös kaksikerroksisen talon, jossa on mahdollisuus päästä helposti myös yläkertaan. Avoimet tilat, paljon valoa ja sopivan isot ikkunat. Keittiö saisi olla myös rempattu korkeussäädettävillä tasoilla ja kaapeilla, jotta yltäisin myös itse. Terassi, puusauna ja mahdollisesti jopa omavaraisesti lämmitettävä systeemi olisi kiva (eli maalämpö, tms ratkaisu).
Kuten muutkin ovat sanoneet, onneksi haaveilu on ilmaista. 🙂
Emmiii
Unelmakoti olisi pieni kyläkoulu jonka saisin itse kunnostaa ja eletty elämä saisi näkyä 🙂
pex
iso omakotitalo maalla.
sannikas
Mummon tupa,sopivan kokoinen ja valoisa.Puinen omakotitalo,jossa valoisat huoneet,iso piha ja pieni pala metsää.Sisustukseltaan valkoinen ja omanlaiseni sekä kodikas!
dietrich
Kartano-tyyppinen kokonaisuus Keski-Euroopassa, esim. Etelä-Saksassa, suurilla maa-alueilla ja pieni lampi tai puro tiluksilla. Ja syystä, että tästä paikasta tulisi rescue-koira-keskus, joten sitä piha-aluetta ja juomapaikka pitäisi olla.
Tai sitten joku pittoreski pikkutalo Jerseyn saarella. Ai että mitä unelmia…
Mutta kaikki haaveiden unelmatalot sijaitsevat ulkomailla.
Olppa
Unelmakotini olisi Helsingissä, iiiiso huoneisto. Asumme nyt väliaikaisesti kehyskunnassa, mutta aiomme kyllä muuttaa takaisin pääkaupunkiin. Nykyinen asuntomme on melko vanha, mutta unelmieni asunto olisi ihan uusi (tai rempattu), haluan uudet pinnat. Lasitetulla parvekkeella joisin aina aamukahvini. Keittiö olisi tilava ja siinä opettelisin tekemään kunnon gourmet ruoat. Unelmieni asunnossa olisi myös sauna, jossa voisi rentoutua rankan työpäivän taikka salitreenin jälkeen. Makkariin haluaisin 2m x 2m sängyn, ja makkarin yhteyteen VAATEHUONEEN, jossa säilyttäisin vaatteeni ja kenkäni nätisti ja järjestyksessä (puolisokin saisi oman kaapin 😉 ).
laura
Jossain helsingin keskustassa sijaitseva ihana kämppä isolla lasiparvekkeella. Mielellään merinäköala.
Dreamer
Unelmakotini olisi vanha kartano Länsi-Uudellamaalla. Talon pitäisi olla hyvin hoidettu, ja mansardikattoinen ja iso parveke. Puutarhan pitäisi tietysti olla upea. Merimaisemaa olisi mukava katsella ikkunoista.
Anu
Unelma kotini olisi iso valkoinen omakotitalo, luultavasti kaksikerroksinen, joka sijaitsisi järven rannalla. Talo olisi moderni ja valkoista tiiltä. Iso piha ja puutarha, jossa viljelisin itse omat papuni ja porkkanani! Alakerrassa hallitsevin yksityiskohta olisi iso valkoinen leivinuuni/takka -muodostelma. Keittiö olisi myös minun valtakuntaani unelmieni talossa ja sen tulisi ehdottomasti olla iso ja tilava, paljon laskutilaa! Isot valoisat kylpyhuoneet, ihanan iso ja perinteinen sauna sekä vaatehuone löytyisivät myös unelmieni talosta. Iso terassi olisi myös ehdoton, sillä siellä voisin järjestää unelmieni grilli- ja puutarhajuhlia! Voiettä, haaveilu on ihanaa, mutta unelmat ei toteudu, jos niitä ei ole! 🙂
NinaK
Oma unelmataloni olisi iso kartano maalla =).
Joutseninen
Unelmien kotini olisi parvekkeellinen vanha kivi kerrostalo kauniilla puulattioilla, korkeilla ja valoisilla huoneilla. Muuten mahdollista, mutta parvekkeellisia aika vähän kaupan.
Liisukka
Omakotitalo järven rannalla lähellä kaupunkia, iso puutarha jossa palju, keittiössä viimeisintä tekniikkaa olevat kodinkoneet, infrapunasauna, poreamme …
ella
Unelma kotini sijaitsisi keskustassa. Se olisi kerrostalon kattohuoneisto. Siinä olisi isot ikkunat, jotta asunto olisi hyvin valoisa. Huoneet olisivat isoja ja avaroita. Neliöt olisi käytetty järkevästi ja säilytystilaa olisi riittävästi. Yleisilmeeltään koti olisi vaalea, mutta kodikas. Kodin kruunaisi iso parveke, josta avartuisi kaunis kaupunkimaisema. Se olisi unelmakotini ja juuri tähän elämäntilanteeseen sopiva.
taina
Unelmieni asunto on iso ja avara uudehko OMAKOTITALO, JOSSA ON ISO PIHA, SAUNA, 2 MAKUUHUONETTA , ISO KEITTIÖ, OLOHUONE, JOSSA ON TAKKA. HUONE PYYKINPESUA VARTEN.
jA OMENAPUITA KASVAMASSA PIHALLA .
Sirpa
Jos taivas vain olisi rajana niin varmaan asuisin jossain isossa isossa puumajassa – siis sellaisessa hillittömässä talon kokoisessa aunnossa, jossa olisi lasikattoja, pieniä sokkeloita, avaria tiloja sekä portaita sinne tänne! Ehdottomasti kylpyhuone lasiseinillä, josta avautuisi näkymä järvelle. Kaikki olisi uniikkia ja juuri sinne rakennettua, hieman minimalistista, kierrätettyä ja modernia. Betonia, puuta, lasia, taljoja, vilttejä – maanläheisyyttä 🙂
maisa
lämmin ja kutsuva. pieni punainen tupa maalta.
kaisa
Hirsimökki maalaismiljöineen!
Noora
Aika paljon samoja elementtejä olisi omassa unelmakodissani, se olisi myös valkoinen rapattu kivitalo suurien ikkunoiden kera. Sisustus olisi raikkaan selkeälinjainen, paljon valkoista ja piristeenä esimerkiksi turkoosia. Talossa olisi makuuhuoneita ainakin 4, kylpyhuone, jossa on ihana kylpyamme, kodinhoitohuone, työhuone, vaatehuone, kaunis valkoinen keittiö ja kutsuva olohuone vaaleine sohvineen. Rakastan kauniita valaisimia, joten talossa olisi ihania designer -valaisimia. Lisäksi pehmeitä mattoja, laskeutuvia verhoja ja lampaantaljoja. Myös vanhaa kulunutta hieman harmahtavaa puuta. Talossa olisi valkoiseksi rapattu takka ja saunassa ainavalmis- ja puukiukaat. Oma piha olisi täynnä hedelmäpuita, viiniköynnöksiä, yrttejä ja muita hyötykasveja. Oi, saisimpa sellaisen nyt! <3
miuuh
Aika yksinkertainen unelma: korkeasta kerrostalosta ylin kulmahuoneisto hyvällä tai lisätyllä äänieristyksellä, hyvä ulkoilumahdollisuudet kuitenkin lähituntumassa. Sisustus maanläheisin värein. Oma puutarhaparveke.
Tanjuska
Asumme tällä hetkellä puisessa omakotitalossa, joka on aika lähellä lapsiperheen unelmien kotia. Remontoimme tätä vähitellen meidän näköiseksi. Unelmien kodissa olisi lasitettu takaterassi sekä nykyisen pihavajan tilalla isompi varasto ja kesähuone. Lisäksi pihalla nuotiopaikka.
Anna-Riikka
Unelmakotini sisäpuolelta löytyisi paljon valoa, avaruutta, vaaleita sävyjä, betonin rouheutta ja puun lämpöä. Sisustus olisi tyylikäs, mutta kutsuva ilman suuria tavaramääriä. Kodin ulkopuolelta löytyisi kalliota ja kiviä, vehreä pikkupuutarha sekä meren aallot. Unohtaa ei myöskään saa ihania naapureita!
Riku
Unelmakotini olisi uusi omakotitalo, jossa olisi valkeat lankkulattiat, korkeat huoneet, varaava takka sekä myös leivinuuni. Silmääni miellyttää Kannustalojen Lato-mallisto. Talossa olisi suuret ikkunat. Unelmapaikka talolle olisi Nuorgamissa, Tenojoen vieressä. Olohuoneen lattiasta-kattoon ylettyvistä ikkuinoista näkyisi Tenojoki ja Norja. Sisustaisin kodin käyttäen väreinä valkoista, harmaata, keltaista ja mustaa, mutta värimaailmaan sopisi myös ripaus hopeaa ja kultaa. Sisustus pysyisi kuitenkin hyvin yksinkertaisena, eikä kotiin kerääntyisi turhaa tavaraa vaan huoneet pysyisivät avarina. Keittiössä olisi suuri lankkupöytä, jonka ääressä söisimme niin arki- kuin julha-ateriatkin. Makuuhuoneessa olisi suuri sänky, jota koristaa pehmeät peitot, koristetyynyt sekä lämpöiset viltit. Terasilla olisi kauniit ulkovalot, jotka toisivat ihanaa valoa Nuorgamin pimeään syksyyn.
Tuija
Unelmakodissa olisi vaalea lautalattia, isot eteläikkunat ja tilavat kiviset ikkunasyvennykset, joilla voisi kasvattaa kaikenlaista kaunista ja syötävää. Neliöitä ei tarvitsisi olla ylettömättömästi, mutta ne olisi käytetty fiksusti: paljon keittiöön, vain juuri ja juuri riittävästi eteiseen, kylppäriin ja makuuhuoneeseen. Tällainen asunto löytyisi kaupungista, kerros- tai rivitalosta. Taloyhtiössä olisi hyvä henki ja myös yhteisiin tiloihin ja pihaan olisi panostettu. Ei tämä ehkä ihan mahdoton unelma ole 🙂
Terhi
Unelmien koti olisi iso, kaksikerroksinen, komeat pylväät, lähes koko talon kiertävä terassi. Jossa kaunis piha. Mielellään veden äärellä.
Laura
Unelmakotini olisi valkoinen iso kivitalo suurine ikkunoineen. Ikkunoiden takaa näkyisi kaunis koivumetsä joka toisi talon sisään oman sisustuselementtinsä kauniilla maisemallaan ja väreillään. Talossa pitäisi ehdottomasti olla suuri keittiö koska rakastan ruoan laittoa. Haaveilen siitä että voisin kutsua kavereita herkuttelemaan ja viettämään iltaa kotiimme 🙂 Takan lämpö ja perheen yhdessäolo tietysti parasta mitä voi olla <3
veera
Mun unelmakoti olis jonkimmoinen vanha maalaistalo minkä sais ite rempata! Yhdistäisin paljon uutta ja vanhaa ja värimaailma olisi neutraali mutta värikkäitä yksityiskohtia mukana. Ja olen aina haaveillut isosta keittiöstä missä keskellä keittiötä on erillinen saarreke missä ylhäällä roikkuu kattiloita ja siivilöitä ! Ja en tiedä mutta olen aina unelmoinut keittön lattian salmiakkiruutu laattalattiaksi
Pihan pitäisi olla iso ja sielä tulisi olla paljon omenapuita marjapensaita, kasvihuone missä voisi kasvattaa omia kasveja 🙂 riippukeinuja, pihasauna ja paljon tilaa olla ja temmeltää 🙂
Ja kaikista tärkeintä olis se että kun sinne tulee käymään tulee sisälle astuttaessa semmonen tunne että jokainen on enemmän kuib tervetullut 🙂
Salla
Unelmakoti olis nykyisen poikaystävän – tulevan aviomiehen – kanssa yhdessä ostettu valoisa ja tilava koti. Sisustaisin sen skandinaaviseen tyyliin. Tärkein ostos olisi varmaan uusi, iso sohva! 😉
Annukka Katainen
voi eihän sitä edes osaa koota, mitä unelmien asunto olisi. Omakotitalo, jossa olisi tilaa, avaruutta, mutta kodikkuutta. Isot ikkunat ja iso puutarha! Ehkä vanha talo, ehkä uusi 🙂 ja kivat naapurit!
Jansku
Tällä hetkellä unelmien talo tarkottais omaa huonetta esikoiselle,iso terassi ja grillaustilat, koirille tilaa juoksennella pihalla.. Ulkosauna ja sisältä uus-vanha tyylinen. Vanhat puiset valkoiset seinät, ja narisevat lattiat.. Hitusella modernia uutuutta 🙂
Minttu
Unelmakoti olisi ekologinen, kestävä ja boheemi. Eli tummansävyisiä kierrätyshuonekaluja ja kaikkea mageeta kirpputorilta. Ehkä jotain kitsch-henkeä myös.
Tuuli
Unelma-asuntoni olisi valoisa ja avara, etenkin keittiö ja ruokailutila saisi olla sen kokoinen, että sinne kohtuudella mahtuisi myös joukko ystäviä. Muista huoneista olen valmis pihistämään, edes sauna ei ole ehdoton olla, vaikkakin kiva sekin.
Lisäksi asunnosta olisi kiva päästä suht helposti metsäpoluille tai luontoon ylipäätään. Onko se sitten kerrostalo, rivari tai omakotitalo, ei oikeastaan väliä, kunhan on muuten sopiva.
Inga
Minun unelmakotini olisi iso vanha talo joen rannalla jossain päin pohjois-suomea. Pirttiä saisi kaikessa rauhassa sisustaa talon ikää kunnioittaen, sekoitus uutta ja vanhaa. Ja naapurit olisivat vähintään useamman sadan metrin päässä (niin että saan rauhassa imurida, pyykätä tai huudattaa musiikkia vaikka keskellä yötä!)
Ja kaikista tärkeintä, unelmakodissani ei olisi vesivahinkoa!
Milla
Unelma-asuntoni on oma ja jo aikaa nähnyt huvikumpu. Neliöitä ja tyhjää tilaa tärkeämpiä ovat toimiva pohjaratkaisu ja asunnon valoisuus. Suuret ikkunat ja vehreä piha ovat toivelistallani. Haaveilen myös puulattioista, leivinuunista, kakluunista tai takasta sekä keittiöstä marmoritasoilla.
_susku
Unelmakotini olisi valoisa, avara, uusi, kivinen omakotitalo 4-5h+k+Khh+s+ ISO vaatehuone, isoilla ikkunoilla, joista olisi kaunis näköala, mutta samalla sen pitäisi sijaita lyhyen ajomatkan päässä keskustan palveluista. Onko hiukan liikaa vaadittu? 🙂 Ensisijainen haaveeni kuitenkin olisi oma piha (koolla ei niin väliä), jota ei nykyisestä kerrostaloasunnosta löydy.
Tärkeintä kuitenkin, että Rakkaat on lähellä. Se tekee asunnosta kodin <3
sofia h
Unelma-asunto olisi avara ja tilava. Sieltä löytyisi suuria ikkunoita ja ihana sauna. Säilytystilaa olisi paljon ja oma vaatehuone olisi täydellinen lisä. Takapiha täynnä kauniita puutarhakukkasia sekä riippukeinu. Kaupunkiin olisi melko lyhyt matka ja järvikin jossain lähellä.
Marisa
Unelmakoti löytyisi järven rannalta ja olisi sellainen puolitoista kerroksinen että olohuone olisi iso avara tila, jossa olis isot lattiasta kattoon ulottuvat ikkunat. Ja kun unelmakodista on kyse niin sieltä löytyisi myös tuoliunelma (joka hintansa puolesta taitaa ikuiseksi haaveeksi jäädä) nimittäin Artekin tankki-tuoli. 🙂
Miia
Oi, osasitpa hyvin kuvailla unelmakotini! Pari pientä lisäystä, muuten olisin juuri tuollaiseen valmis muuttamaan 😉 Mukana arvonnassa!
Maria
Tilava kerrostalohuoneisto Helsingin keskustan vanhasta kivitalosta sisäpihoineen.
Minna
Asun unelmieni kodissa, isossa, vanhassa omakotitalossa. Suuren tontin omenapuiden ja luumupuiden ympäröimänä melkein keskellä kaupunkia 🙂
Inkivääri
Unelmieni asunnossa olisi todella korkeat huoneet, loft-henkeä ja suuri parveke. Yleensä vanhoissa taloissa joissa on korkeat huoneet, ei löydy sitä parveketta ja siksi tämä on minun suuri unelmani – ei tavoite. 😉 Ehkä joskus vielä onnenpotku osuu kohdalle ja tällainen helmi löytyy, mutta toistaiseksi on tyydyttävä unelmointiin. Toteutan sitten niitä pienempiä haaveita omassa kodissa, niitä mistä saa tehtyä tavoitteita ja jotka voi saavuttaa kovalla työllä. 🙂 Onnea ja tsemppiä sinulle uuden kodin etsintään! 🙂
EvaE
Uudehkossa talossa asuvana haaveilen tietenkin vastakohdasta; vanhasta tuvasta, jota meillä olisi aikaa kunnostaa huolella. Huoneet yhdessä tasossa, tilaa ei liikaa, vaan optimaalisesti meidän perheelle. Vanha tunnelmallinen puutarha jonka tutkimiseen menisi monta kesää. Aina pitää olla haaveita!
MeänSatu
Oi, mukava arvonta 🙂
Unelmatalo..Hmmm…
Sisältä vaalea hirsitalo, jätteisot ikkunat ja/tai lasiseiniä ja totta kai ittepuhistuvat ne ikkunat 😀 lasiovet/pariovet isolle terassille, parveke, sauna, takka, ilmalämpöpumppu, mielellään painovoimanen ilmastointi…Avaruutta, valosuutta, korkiat tilat, yhtenäiset tilat, lofttyyliäki vois olla 🙂
Näin tällä hetkellä, maku voipi olla eri jo vuojen päästä, nainenhan saa muuttaa mieltään 😀
KristiinaM
Valkoinen 150m2 kerrostaloasunto Helsingin keskustassa
Hannaliini
Unelmieni asunto sijaitsisi meren äärellä, mutta kuitenkin lähellä kaupungin palveluita. En haaveile mistään järin suuresta lukaalista, vaan nelihenkiselle perheellemme riittäsi maltillisempikin asuinsija. Kodissa olisi huonekorkeutta,lautalattiat (valkoiset tai vaaleanharmaat), isoja ikkunoita, sopivasti säilytystilaa, selkeä pohja ja ei turhia pikkuhuoneita. Kerrostalossa loft-henkisyys olisi plussaa. Jos asuisin omakototalossa, en kaipaisi saunaa huonetiloja pois viemästä, vaan saunasoppi sijaitsisi ulkorakennuksessa.
Maidit
Olemme juuri muuttamassa unelmien kotiin. Se on moderni, valkoinen omakotitalo. Korkeat huoneet, suuret ikkunat ja paljon huolella mietittyjä yksityiskohtia. Vain kalliot ja merenranta puuttuuu, mutta jääpähän jotain unelmoitavaakin.
Jenni
Unelmien kotiin mahtuisi lähes koko lähipiirimme. Tämä koti sijaitsisi joko vanhassa jugend-kiinteistössä tai arkkitehdin uudstuotannon taidonnäytteessä.
Asunnon katto oli ruhtinaallisen korkealla, seinustat täynnä yhteisiä muistoja ja värien loistoa, lattialla olisi niin designia kuin saatua ja perittyä, ehkä myös jotain käytännöllisen edullista.
Mikä tärkeintä, unelmien kodin sisältö olisi niin minun kuin kumppanini yhdessä kokoama.
Tuuti
Olen unelmoinut monentyylisistä asunnoista ja ihastelen edelleenkin monenlaisia blogikoteja, mutta yhteistä unelmakodeilleni on valoisuus ja käytännöllisyys. En pidä siitä, että asunnossa on hukkaneliöitä, koska se vaikeuttaa sisustamistakin. Toimivin (tai minua eniten miellyttävä) pohja olisi yhtenäinen keittiö-olohuone. Ja tietysti olisi ihanaa, jos talossa olisi vielä vaaleat lankkulattiat, puolitoista kerrosta, takka, sauna ja reilunkokoinen piha, johon saisi omenapuita ja marjapensaita. 😉
kka1968
Järven, meren tai joen rannalla korkean kallion päällä iso pilvilinna. Pihamaa koskematonta helppohoitoista aluskasvillisuutta, metsämaata, varpuja. Kalliolta laskeutuisi vain portaat rantaan, jossa vesirajassa saunamökki ja venevaja.
Sannb
Unelmakotini sijaitsisi helsingin eteläpäässä, vanhassa jugend-henkisessä talossa, ja asunnossa olisi vanhan arvoasunnon tuntu pienellä modernilla twistillä. Se olisi varustettu korkeilla huoneilla ja ehdottomasti tilavalla kylpy -ja saunatiloilla! Mielellään merinäköala!
jenni nalaneps