Maiju Saw
  • About

CROCS ARVONTA / GIVEAWAY!

By Maiju Saha on 8.1.2015

Hei! Alkuviikosta sain lämmittää kakluuneja ympärivuorokauden ja tänään on sitten aivan täysi suojakeli! Sää siis vaihtelee niin, etten meinaa perässä pysyä ja eteinen on mylläkässä, kun vuoroperään kaivan lapsille kerrastoa ja sitten taas kevyempää puettavaa. Kenkiä ei onneksi tarvi yhtä mittaa vaihdella, sillä sain vuoden lopussa Crocsilta kokeiluun naisten AllCast Luxe Duck Bootsit. Unelmankevyet, lämpimät eivätkä todellakaan pelkää loskakelejä! Aivan parhaat siis lasten kanssa ulkoiluun ja treeneihin mennessäni vedän takuulla juuri nämä kengät jalkaan. Onko teillä jo kokemusta Crocsin talvikengistä?

 
Kengät saatu bloginäkyvyyttä vastaan / Shoes gifted



Tiedän, että monet fiksut mammat ovat jo aloittaneet lasten kevätvaatteiden ja -kenkien etsimisen, kun taas itse elän lähinnä tässä päivässä ja panikoin sitten mattimyöhäsenä hankintojeni kanssa. Tällä kertaa voisin olla suunnitelmallisempi ja hankkia molemmille mukuloille hyvissä ajoin uudet kumisaappaat.

Jos kevätkelit ovat teilläkin jo mielessä, kannattaa jättää kommentti tähän kommenttikenttään sunnuntaihin 11.1.2015 klo. 21 mennessä, sillä arvon kaikin kommentin jättäneiden kesken yhden parin lasten Handle it -saappaita!


hunter pipocrocs allcast duck luxe boot_ja loska crocs kengät

My feet are staying dry in these awesome AllCast Luxe Duck Boots by Crocs, no matter if it rains or snows! The best boots to have when you are out with the kids or otherwise outdoors in winter time. Light, warm and comfortable, that´s what these boots are!

For the upcoming spring, Crocs wants to sponsor a one pair of Handle it boots for kids, just leave your comment to this post before Sunday 11.1.2015 and the boots might be yours!

commercialoutdooroutfitstyle
Posted in Family, Giveaways, Kids, Lifestyle.
Share
PreviousKITCHEN RENOVATION STARTING NOW!
NextNEED FOR GREEN

155 replies to “CROCS ARVONTA / GIVEAWAY!”

  1. Mervi 8.1.2015 at 15:11

    Tässä loskasäässä alkaa kieltämättä tulla jo keväthankinnat mieleen. Kuravaatteet puuttuu ja maanantaina alkaa hoito. Miten niin viime tingassa? 😉

    Vastaa
  2. Anna 8.1.2015 at 15:11

    Just nämä saappaat nelivuotiaani olisi viime ostosreissulla aivan väkisin halunnut!

    Vastaa
  3. Maarit 8.1.2015 at 15:20

    Hienot kengät! Crocsit alkavat näyttää jo ihan normikengiltä, voisin harkita laittavani myös hankintaan.

    Vastaa
  4. ilonin Anna 8.1.2015 at 15:24

    Oo! Jes! Mukana mukana! (: Ottaisin niin mielelläni itsellenikin nämä ^_^

    Vastaa
  5. Heini 8.1.2015 at 15:26

    Tosi hienot, ja sinun kuvasi saa ne näyttämään entistä hienommilta. Kuten yleensä kaiken!

    Vastaa
  6. Susu 8.1.2015 at 15:47

    mukana arvonnassa:) ne oliskin meidän pienen ekat kengät

    Vastaa
  7. niina 8.1.2015 at 15:50

    näitä kenkiä oon itsekin ihastellut!

    Vastaa
  8. JohannaL 8.1.2015 at 15:57

    Mukana.

    Vastaa
  9. Mape 8.1.2015 at 16:00

    Hienot kengät, kelpaisivat itsellekin! 🙂 Tyttöni aloittaa pian päiväkodissa, joten kuravaatteet ja kumisaappaat tulisivat tarpeeseen, olen kuullut crocsin kengistä paljon hyvää!

    Vastaa
  10. Nonna 8.1.2015 at 16:17

    Näitä sun kenkiä olen just katsellut sillä silmällä joko itselle tai isommille lapsille…

    Vastaa
  11. Teija 8.1.2015 at 16:21

    Yhtään en ole ehtinyt edes ajatella kevätvaate hankintoja, justhan vasta joulualeista ostettiin kuomat ja villahaalarit 😀 On kyllä haastavaa aikaa pukea lapsia, kun saman pävän aikanakin keli voi muuttua niin paljon. Mutta toisaalta mukavaa näin, on kiva, että on kunnon talvikelit muttei haittaa yhtään, että välillä säästyy aikaa (ja rahaa) auton ja talonlämmityksestä 🙂

    Vastaa
  12. Karin // Tunne tilat 8.1.2015 at 16:23

    Täytyy tunnustaa, ettei ole tullut Crocseja silmäiltyä lainkaan. Mutta nuohan näyttää oikein kivoilta! Harmi, kun tuo pari ei ollut arvottavana 😉

    Vastaa
  13. Kristina 8.1.2015 at 16:28

    I need those!

    Vastaa
  14. sanna 8.1.2015 at 16:32

    Hienot, mukana arvonnassa

    Vastaa
  15. Minna 8.1.2015 at 16:33

    Yes please! Olisivat ihanat meidän pienelle miehelle!

    Vastaa
  16. Paula 8.1.2015 at 16:35

    Ostin syksyllä pojalle ColorLite bootsit, tosi hyvät olivat koko märän syksyn ja kivan näköiset myös. Nyt vasta pakkasilla on lämpimämmät kengät käytössä. Keväämmällä otetaan taas käyttöön crocksin saappaat, jos vielä mahtuvat. Ja arvontaan tietenkin osallistun!

    Vastaa
  17. Elli-Noora 8.1.2015 at 16:40

    Tuollaiset olisivat ihanat ja niin monikäyttöisen huolettomat kengät lapselle! Kaiken lisäksi tyylikkäät 🙂

    Vastaa
  18. annukka 8.1.2015 at 16:45

    Mukana ☺

    Vastaa
  19. juuli 8.1.2015 at 16:46

    Tarpeeseen tulisivat!:)

    Vastaa
  20. JasmiinaK 8.1.2015 at 16:49

    Kyllä meille kelpais, kaappiin hetkeksi venailemaan sopivia jalkoja ja säitä! 🙂

    Vastaa
  21. Viivi 8.1.2015 at 16:51

    Kaverin pojalle 🙂

    Vastaa
  22. Sirkku 8.1.2015 at 16:51

    Voi mitkä ihanuuden, kyllä kelpaisi tepastella niillä!

    Vastaa
  23. Henuli 8.1.2015 at 16:56

    Kummilapselle ehdottoamasti tulisi tarpeeseen ! 🙂

    Vastaa
  24. Hannamari 8.1.2015 at 16:57

    Tollaset haluaisin itelleni 😀 Mutta lasten kengät on aina niin paljon söpömpiä, ku ne on niiiiiin pienet <3

    Vastaa
  25. -l- 8.1.2015 at 17:01

    Mukana arvonnassa.

    Vastaa
  26. julie 8.1.2015 at 17:13

    Oi, nämä ois kyllä piristys loskakelissä! 🙂

    Vastaa
  27. Miina 8.1.2015 at 17:13

    Osallistun arvontaan 🙂

    Vastaa
  28. Jasmiina 8.1.2015 at 17:22

    Näyttää lämpimiltä kengiltä. Pakkasia odotellessa..:)

    Vastaa
  29. Julia 8.1.2015 at 17:30

    Puolitoistavuotiaallemme kengät kelpaisivat enemmän kuin hyvin! 🙂

    Vastaa
  30. Anna S 8.1.2015 at 17:31

    Kyllä kelpaisi! Kävisivät hyvin sekä pojalle että tytölle;)

    Vastaa
  31. Heidi 8.1.2015 at 17:43

    On kyllä kivannäköiset kengät. 🙂

    Vastaa
  32. moonangel 8.1.2015 at 17:50

    Eipä ole tullut tutustuttua crocsin talvikenkiin. Kivoilta vaikuttaa 🙂

    Vastaa
  33. Maijjopa 8.1.2015 at 17:52

    Ihanat kengät! Ehdottomasti mukana, olisivat juuri passelit kolme vuotiaalle! 🙂

    Vastaa
  34. annika 8.1.2015 at 17:56

    Meillä on perheessä kolme tyttöä ja tuntuu että jatkuvasti jollakin on tarvetta kokoo isommista vaatteista. Sisävaatteet kun suht koht kuosissa pitääkin jo miettiä tulevaa kautta ulkovaatteissa, onneks vaatteet säilyy kyllä sit nuoremmille vielä hyvinä, sillä pituuskasvukin ollu aika samaa vauhtia ja kaikki on syntynyt loppu syksystä. Mukaan myös saapas arvontaan!

    Vastaa
  35. JennaS 8.1.2015 at 17:57

    Tuollaiset olis just tarpeen 🙂

    Vastaa
  36. kirsi 8.1.2015 at 17:57

    Ihanat kengät:) ois ihana saada pojalle tollaiset!

    Vastaa
  37. Jonna 8.1.2015 at 17:58

    Mukana arvonnassa

    Vastaa
  38. Netteriina 8.1.2015 at 18:08

    Mukana ihanien kenkien arvonnassa 🙂

    Vastaa
  39. wionadoe doe 8.1.2015 at 18:08

    Ui ui ui… Mäki haluan tollaset 🙂 Vaikuttaa oikein toimivilta näillä keleillä.

    Vastaa
  40. Niinu 8.1.2015 at 18:11

    Nämä vuodenvaihteen kelit ovat kyllä olleet haasteellisia! Tätä märkää keliä saisi kyllä olla vähemmän:(
    Jos onni suosii niin kummityttö saisi uudet kengät!

    Vastaa
  41. Nannil 8.1.2015 at 18:24

    Juuri tuollaisia kenkiä Suomen keleihin kaipaan. Loskaa, kosteaa, liukasta. Täytyisi silti olla katu-uskottavat ja siistit, sillähän täällähän noita kelejä riittää. Uh kun upeat! Nyt varsinkin vaunulenkeille kaipaan tuon kaltaisia kenkiä, samalla kun tulee käppäiltyä keskustaan asioimaan ja muutenkin ihmisten ilmoille.

    Vastaa
  42. Petra 8.1.2015 at 18:54

    Ihanat kengät ja varmasti just passelit näille keleille!

    Vastaa
  43. Anne 8.1.2015 at 19:06

    Noilla olisi mukava tepastella! Mukana arvonnassa ollaan 🙂

    Vastaa
  44. Juju 8.1.2015 at 19:11

    Nämä olis kyllä aivan ihanat, ja varmasti myös hyvät! Ottaisin niin mielelläni kokeiluun crocsin talvikengät. Kesällähän meidän lapset ei muunmerkkisiä kenkiä oo tarvinnutkaan pitkiin aikoihin :).

    Vastaa
  45. Saija 8.1.2015 at 19:25

    Mulle, niin ei tarvi kiertää lätäkössä.

    Vastaa
  46. Johanna 8.1.2015 at 19:26

    Kuin tilauksesta! Meillä tulee uusien (eli isompien) kumppareiden hankinta vastaan keväällä. Olisi kiva kokeilla jotain uutta monen vuoden Reima-kumppareiden jälkeen 🙂

    Vastaa
  47. Siflu 8.1.2015 at 19:46

    Ihanat! Menisi omalle lapsoselle säästöön kunhan oppii kävelemään 🙂

    Vastaa
  48. Elina 8.1.2015 at 19:55

    Mukana arvonnassa, hienot kengät!

    Vastaa
  49. aikku10 8.1.2015 at 19:59

    Juuri tulin ulkoa ja oli loskakeli täällä Turun lähellä joten osallistun arvontaan,ulkona hyppelen jatkuvasti ja nämä kengät olisivat hyvät.

    Vastaa
  50. hennah 8.1.2015 at 20:00

    Vasta oli pakkanen ja nyt sataa vettä, kengät ovat mainiot, osallistun arvontaan ja peukkuja jotta Onnetar suosisi.

    Vastaa
  51. peppinen 8.1.2015 at 20:01

    Onpa hyvät kengät, osallistun ja hyvää kevättä.

    Vastaa
  52. elssu 8.1.2015 at 20:09

    Olen unelmoinut noista kengistä tänä talvena moooneen kertaan. En ole korkean hinnan takia raaskinut ostaa. Täydelliset kengät!(:

    Vastaa
  53. Saanko 8.1.2015 at 20:12

    Tuollaiset olisi kyllä ihan parhaat näille vaihteleville keleille, joten arpaonnea toivomaan!

    Vastaa
  54. Katsefa 8.1.2015 at 20:14

    Meidän 2-vuotiais taitaa tarvita keväällä uudet saappaat!

    Vastaa
  55. kummelikopplan 8.1.2015 at 20:19

    Kiitos, meille kelpaisi uudet saappaat!

    Vastaa
  56. Kristalliorava 8.1.2015 at 20:20

    Osallistun ehdottomasti! Jos voittaisin, antaisin nämä kummitytölleni. Hän oli meillä käymässä ja kengät olivat aika huonossa kunnossa…heillä ei ole pahemmin rahaa molempien vanhempien työttömyyden takia jotenka nämä olisi unelmat <3

    Vastaa
  57. Joliel 8.1.2015 at 20:21

    Oi, nuo keltaiset Handle it:it olisivat iihana yllätys pikkuiselle kummitytölle! 🙂 Ja ovat ne niin pirtsakat, että kelpuuttaisin nuo vaikka itsellekin, jos vain olisi oikean kokoisia 😀

    Vastaa
  58. Suvi 8.1.2015 at 20:30

    No nyt pitää kommentoida. Hyvät talvikengät on huiput. Aina tarvitsee. 🙂

    Vastaa
  59. Josss 8.1.2015 at 20:34

    Oi, miksi lasten vaatteet on niin ihania? Ottaisin pinkit saappaat pikkutytölle…tai sitten siniset vähän isommalle pojalle 🙂

    Vastaa
  60. Marja 8.1.2015 at 21:04

    Oijoi, oon niin mukana! Mun aina palelevat ja talvea vihaavat varpaat nauttis näistä niin paljon!

    Vastaa
  61. Varpu 8.1.2015 at 21:18

    juu en minäkään vielä osaa kevättä miettiä, kun juurihan tässä talvi on vasta alkamassa

    Vastaa
  62. Mirva 8.1.2015 at 21:23

    Crocsit ovat meillä käytössä ympäri vuoden itsellä ja lapsilla. Mallit vain vaihtuvat kelin mukaan.

    Vastaa
  63. Tilipoppana 8.1.2015 at 21:38

    Mahtavat!Mukana ollaan.

    Vastaa
  64. Marsa 8.1.2015 at 21:43

    Oi Oi oi, täydelliset kengät

    Vastaa
  65. Jolana 8.1.2015 at 21:44

    Mukana arvonnassa! 🙂

    Vastaa
  66. SatuK84 8.1.2015 at 21:46

    Mukana arvonnassa! Ovat tosi kivan näköisetkin vielä!

    Vastaa
  67. JonnaL 8.1.2015 at 21:52

    Juuri pitäisi lähteä kumppariostoksille. Tämän myötä voisi vetää ruksin sen asian yli.

    Vastaa
  68. Jenny 8.1.2015 at 21:55

    Mukana arvonnassa. 🙂

    Vastaa
  69. Kirppu 8.1.2015 at 21:56

    Onpas hyvännäköiset popot! 🙂 mukana siis…

    Vastaa
  70. Hanna 8.1.2015 at 22:07

    ihanat kengät! Nuo ovat niin käytännölliset Suomen vaihtelevassa talvisäässä 🙂 voin ihan täysin kuvitella nuo jalkaani!

    Vastaa
  71. Miiu 8.1.2015 at 22:11

    Mukana arvonnassa! Välillä olen tosi ajoissa tulevan kauden vermeiden kanssa, mutta nyt vielä puuttuu juurikin kumpparit ja muutkin kuravaatteet ;)!

    Vastaa
  72. Laura.K 8.1.2015 at 22:17

    Mukana arvonnassa! Molemmat lapset tarttee vielä kevääksi uudet

    Vastaa
  73. nora 8.1.2015 at 22:18

    Ihanat popot!

    Vastaa
  74. Hanna 8.1.2015 at 22:25

    Noi on kyllä hienot kengät! Ostin täksi talveksi kolmelle muksulle crocsit ja on kyllä ollut oikein hyvät. Kestää loskaa ja pitää varpaat lämpimänä myös pakkasella! Ja ovat helppo myös pukea. Ihan parhaat. Itselleni siis kaipailen samanlaisia!

    Vastaa
  75. Kata 8.1.2015 at 22:25

    Lasten jalat kasvaa nii hirviää vauhtia ja suomen sää on nii vaihtelevaa et tuntuu et kokoajan saa olla jollekki ostamassa kenkiä.. Varmaa vanhimmalle saa taas ostaa Uuet kumpparitkin kevään määrille keleille..

    Vastaa
  76. Elsa 8.1.2015 at 22:28

    Mukana arvonnassa 🙂

    Vastaa
  77. Siili82 8.1.2015 at 22:29

    Mukana 🙂

    Vastaa
  78. Vellamo 8.1.2015 at 22:40

    Mukana

    Vastaa
  79. Marle 8.1.2015 at 22:41

    Mukana!

    Vastaa
  80. kooka 8.1.2015 at 23:03

    Kelpaa mulle, mukana siis.

    Vastaa
  81. Linda L 8.1.2015 at 23:12

    Yes please! Mukana arvonnassa 🙂

    Vastaa
  82. Kristi 8.1.2015 at 23:24

    I love Crocs!!!!

    Vastaa
  83. Saija 8.1.2015 at 23:28

    Crocsit rokkaa kurassa! Ehdottomasti mukana arvonnassa! 🙂

    Vastaa
  84. Wehaf 9.1.2015 at 0:03

    Those are so stylish! I need new boots; I will have to look at Crocs now.

    I’d love to win the rain boots for my friend’s son.

    Vastaa
  85. Krista 9.1.2015 at 0:40

    Oh, yes, would like to have those!!!

    Vastaa
  86. Huokailija 9.1.2015 at 6:19

    Mukana arvonnassa 🙂

    Vastaa
  87. Kirsi H. 9.1.2015 at 7:00

    itselläni jus samat kengät ja tosi hyvät! On lämpimät jalat kylmälläkik säällä, eikä tarvi pelätä et sukat kastuu loskasäässä. Mukana arvonnassa jos miksikin sais crocsit 🙂

    Vastaa
  88. Anni 9.1.2015 at 7:48

    Ihanat kengät! Noille löytys meidän perheessä käyttöä. Mukana arvonnassa siis. 🙂

    Vastaa
  89. SannaHaakana 9.1.2015 at 8:03

    mukana arvonnassa!

    Vastaa
  90. Johanna T. 9.1.2015 at 9:34

    Hauskan näköiset kumpparit!
    Mukana arvonnassa 🙂

    Vastaa
  91. Niina 9.1.2015 at 9:48

    Mukana arvonnassa!

    Vastaa
  92. Mari 9.1.2015 at 9:50

    Hep, mukana!! 🙂

    Vastaa
  93. Sumu 9.1.2015 at 9:54

    Osallistun! Omalle vauvalle menisivät säästöön, kyllä ne ekat tepastelukurakelitkin vielä koittaa 🙂

    Vastaa
  94. Minna M 9.1.2015 at 10:09

    Jee, mukana niin mukana. Arpaonnea toivomaan

    Vastaa
  95. HannaKoo 9.1.2015 at 10:10

    Väkisinkin näillä loskakeleillä miettii jo kevään vaatetus- ja muita hankintoja. Crocseista on tullut nykyään todella tyylikkäitä, joten tottakai mukana kilpailussa 🙂

    Vastaa
  96. Pauliina K 9.1.2015 at 10:38

    Ihanat saappaat, mukana ! 🙂

    Vastaa
  97. Michele 9.1.2015 at 10:47

    I hope it is open for international readers. these would be nice for my oldest son. Thank you for the chance and greetings from germany.

    Vastaa
  98. jessika 9.1.2015 at 11:11

    oi, mä niin kadehdin noita sun kenkiä :D, mukana arvonnassa jos tytölle saatais saappaat

    Vastaa
  99. sikkuralla 9.1.2015 at 11:14

    Mukana ollaan! Kyllä kelpaisi pojan tepastella ulkona 🙂

    Vastaa
  100. Pieni Lintu 9.1.2015 at 11:15

    Just noita olen himoinnut jo kauan, mutta ovat kyllä tosi kalliita. Varmasti hyvät siis. 🙂 Jospa muksu saisi uudet kumpparit.

    Vastaa
  101. Elvira 9.1.2015 at 11:29

    Love from Denmark! These boots look fabulous and perfect for rainy weather which we have right now in Copenhagen!
    Kram, Elvira

    Vastaa
  102. Siinatar 9.1.2015 at 11:36

    Mukaan mahtavaan arvontaan!

    Vastaa
  103. Hennas 9.1.2015 at 12:44

    Ihanat saappaat, olisivat oikein passelit meidän tytölle! Mukana arvonnassa siis!

    Vastaa
  104. Huli81 9.1.2015 at 13:31

    Paljon olen kuullut näistä saappaista hyvää! Ehdottomsti mukana arvonnassa.

    Vastaa
  105. NinaH 9.1.2015 at 13:36

    Hep! Mukana siis arvonnassa. Ihanat kengät ja itselleni jos voitan. Hyvää uuden vuoden jatkoa!

    Vastaa
  106. Hilman äiti 9.1.2015 at 13:37

    Tarpeeseen tulisivat, edelliset tulivat pieneksi.
    Mukana arvonnassa siis :).

    Vastaa
  107. Leea 9.1.2015 at 13:39

    Nuo olisivat aivan ihanat. Suomen talvikeleihin tuollaiset ovat ihan ehdottomat. Kiitos bloginpitäjälle!

    Vastaa
  108. lumimanteli 9.1.2015 at 13:44

    No olisi kyllä lämpimät! Ja eihän se talvi vielä kunnolla ole edes alkanut!

    Vastaa
  109. Hanna 9.1.2015 at 14:12

    Mukana ehdottomasti! Itseä tällä hetkellä pelottaa tuo kelien liukkaus. 🙁 Minulta meni ennen joulua nivelsiteet ja jalka ei vieläkään ole kunnossa.

    Vastaa
  110. Miia K 9.1.2015 at 14:23

    Nuo olisivat ihanat itselle tai meidän tytöille (2- ja 6-vuotiaat)! Joten mukana arvonnassa 🙂

    Vastaa
  111. Sini 9.1.2015 at 15:03

    Ihanat kengät. Mukana arvonnassa!

    Vastaa
  112. maarit 9.1.2015 at 15:25

    Olisivat ihanat siskontyttärelle!

    Vastaa
  113. Riikka 9.1.2015 at 15:45

    Mukana ehdottomasti, tarpeelliset jalkineet suomen keleihin 🙂

    Vastaa
  114. Paulus 9.1.2015 at 15:46

    Olisivat aivan ihanat pienen kummipojan jalassa. Mukana arvonnassa 🙂

    Vastaa
  115. klaara 9.1.2015 at 16:47

    Mukana arvonnassa.

    Vastaa
  116. Eleni 9.1.2015 at 17:58

    Oh my gosh! Cute and warm!?! What could be better?

    Vastaa
  117. Baul 9.1.2015 at 18:17

    Upeat nuo sinun bootsisi. Mukana arvonnassa, meillä onkin juuri edelliset Handle it -saappaat jäämässä pieniksi, joten tarvetta uusille olisi.

    Vastaa
  118. Heini 9.1.2015 at 18:53

    Vau! Noita crocseja ei tarvitsisi selitellä kenellekään! Näille epävarmoilla talvikeleillä toisivat aivan takuulla helpotusta tähänkin lapsiperheeseen 🙂

    Vastaa
  119. Marjut 9.1.2015 at 19:44

    Mukana arvonnassa!

    Todella tyylikkäät kengät 🙂

    Vastaa
  120. Emma 9.1.2015 at 21:33

    Kevätvaatteet on täälläkin vielä ostamatta. Tänään ostin lapselle alesta toppahousut ja itselleni sovittelin talvikenkiä >)

    Vastaa
  121. Minttu 9.1.2015 at 22:10

    Olisi kyllä tarvetta. Pitäisköhän tilata itsellekin?

    Vastaa
  122. Anne 9.1.2015 at 22:19

    Nuo olisi varmasti huiput! Mukana arvonnassa!

    Vastaa
  123. Mia 9.1.2015 at 22:21

    Mukana arvonnassa!

    Vastaa
  124. JohannaH 9.1.2015 at 22:49

    Mukana arvonnassa. Kiitos kivasta blogista!

    Vastaa
  125. Johanna 9.1.2015 at 23:14

    Mukana arvonnassa! 🙂

    Vastaa
  126. LeenaM 10.1.2015 at 0:04

    Talvicrocseissa oon hiihdellyt tän talvea, ovat kyllä ihan parhaat! Keveys on just parasta, usein lastenkengät on aika painavia!

    Vastaa
  127. emma 10.1.2015 at 9:37

    Oijjoi, nää olis mahtavat!!

    Vastaa
  128. EerikaA 10.1.2015 at 9:50

    Tosi kivannäköiset kengät! Tämäntyyppiset on usein tosi painavat, crocseina ei ehkä niinkään? Voisin tällaiset itsellenikin hankkia. Mukana arvonnassa.

    Vastaa
  129. Tilla 10.1.2015 at 12:02

    Tulisipa tarpeeseen nuo kengät! Juuri tällä viikolla tytöltä hajosi viime vuotiset talvikengät, eli mukana arvonnassa 🙂

    Vastaa
  130. Jenni 10.1.2015 at 12:33

    Mukana arvonnassa! Ja ihan täydelliset nuo sun kengät!

    Vastaa
  131. make 10.1.2015 at 13:07

    Niin ihanat kengät ja pojalle uudet kumpparit tulis tarpeeseen! Siispä mukana arvonnassa =)

    Vastaa
  132. Kata 10.1.2015 at 14:34

    These look lovely – stylish and cosy. My daughter would love them, and once she grows out of them, my son would take a turn. I believe they would last. 🙂

    Vastaa
  133. Marja P 10.1.2015 at 15:39

    Mukana arvonnassa:)

    Vastaa
  134. Nennamm 10.1.2015 at 17:09

    Saappaat olisi näin kevättä kohti mennessä todella tarpeen!

    Vastaa
  135. Kiki 10.1.2015 at 18:28

    Oi, meidän nelivuotias tarvitsisi tuollaiset!

    Vastaa
  136. eeva j 10.1.2015 at 19:02

    mukana arvonnassa! kyllä kelpaisi niillä poitsun ulkoilla!

    Vastaa
  137. Tanja 10.1.2015 at 20:32

    Mukana arvonnassa! Tosi kätevän ja lämpimän näköset kengät!! 😀

    Vastaa
  138. Jaana 10.1.2015 at 20:33

    Huippu kengät! Näillä kyllä kelpaisi tepastella loska keleillä. Mukana arvonnassa:)

    Vastaa
  139. M 10.1.2015 at 21:07

    Voi vitsi oon niin kauan ettiny tälläsiä!

    Vastaa
  140. Merily 10.1.2015 at 21:51

    These boots would be great for a colder weather

    Vastaa
  141. mantaa 10.1.2015 at 22:01

    Näyttää hyvältä, mukana arvonnassa!:)

    Vastaa
  142. MaritaK 10.1.2015 at 22:08

    Mukana arvonnassa 🙂

    Vastaa
  143. elinaK 10.1.2015 at 22:13

    Mukana arvonnassa!! 🙂

    Vastaa
  144. bikke 10.1.2015 at 22:30

    Suomen talvi on siinä mielessä jännä ettei illalla nukkumaan mennessään tiedä miltä aamulla pihalla näyttää :)) Mukana!

    Vastaa
  145. ansa-maria 10.1.2015 at 23:46

    Ehdottomasti mukana arvonnassa, näille olisi tarvetta, kun taitaa olla edelliset saappaat jo käyneet pieneksi.

    Vastaa
  146. Marianne 10.1.2015 at 23:59

    Meidän tyttö täyttää maanantaina 3 vuotta. Saappaat olisivat ihana, hyödyllinen synttärilahja – ja muutenkin seuraavana hankintalistalla 🙂

    Vastaa
  147. Nimetön 11.1.2015 at 0:08

    Muksuilla ei kenkiä oo koskaan liikaa 🙂

    Vastaa
  148. Tintti 11.1.2015 at 0:50

    Mukana arvonnassa! Tulisivat kyllä tarpeeseen 3-vuotiaalle neitoselle.

    Vastaa
  149. Minna 11.1.2015 at 9:16

    Kevättää jo =) mukana arvonnassa!

    Vastaa
  150. Outi 11.1.2015 at 10:03

    Upeat! Ei kokemusta, mutta hiplailtu on 😉

    Vastaa
  151. Agnieszka 11.1.2015 at 13:28

    It would be nice to have a pair of these shoes, my three daughters would have them one after another

    Vastaa
  152. Minna 11.1.2015 at 14:06

    Mukana! 🙂

    Vastaa
  153. Mervihoo 11.1.2015 at 14:22

    Mukana arvonnassa

    Vastaa
  154. pöllö 11.1.2015 at 20:36

    Saapastarvetta olisi!

    Vastaa
  155. Anna J 12.1.2015 at 15:16

    Mukana arvonnassa!

    Vastaa

Vastaa Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

  • About