Hei! En luvannut uutena vuonna mitään paitsi jatkaa hyväksi todettua ruokailua sekä liikkumista. Varsinaisen kunnonkohotus- ja elämäntaparemontinhan aloitin vuosi sitten, kun vauvakilot ahdistivat vyötäröllä enkä mahtunut juuri mihinkään mun vanhoista vaatteista. Se silloin harmittikin eniten – kaappi täynnä ihan hyviä vaatteita, joista yksikään ei istunut päälle!
Juoksua olen harrastanut on-off reilusti yli kymmenen vuotta. Taukoja on tullut tasaisesti, sillä milloin mistäkin syystä motivaatio on aina loppunut. Juoksu on muuttunut yksitoikkoiseksi ja tylsäksi, pakkopullaksi. Voi niitä kaikkia kertoja, kun oon miettinyt että missä mussa on vika, kun en vaan innostu urheilusta?? Taidan olla liikunnanvihaaja. Patalaiska, epäaktiivi.
Viime vuoden huhtikuussa sain sitten lopulta tarpeekseni kaverin hehkutuspuheista ja ilmoitin itseni Crossfitin peruskurssille. Siitä on kohta 9 kuukautta eikä ole kulunut viikkoakaan, että en olisi käynyt salilla joko päivän treenissä wodissa tai jumppaamassa yksikseni. Lajin innoittamana oon lisäksi tehnyt kotijumppia oman kehonpainoilla sekä esimerkiksi kesällä mökillä ”mökki-wodeja” :). Oma laji siis löytyi sittenkin, yli kolmekymppisenä!! Samalla on muuten myös muuttunu mun ulkonäköihanteet eli sanoin heipat sille ikuiselle laihuuden palvonnalle. Mä otan mielelläni itseeni lisää lihaa, sillä se tietää myös lisää voimaa, jes! Tänä vuonna onkin tavoitteena kehittyä painonnostossa.. Ja mitä tulee tuohon ruokapuoleen, niin vuoden alussa putsasin monen muunlailla syömisiäni eli tällä hetkellä vatsa täytyy lähes kilolla kasviksia per päivä! Päälle tietysti broileria ja vähärasvaista lihaa, tsatsikia, fetajuustoja ym ym. Punajuuri ja lanttu on vihanneksista suosikkeja tällä hetkellä. Supefoodeihin suhtaudun edelleen epäilevästi, mutta sen verran olin utelias, että ostin pussin Chia-siemeniä. Paras yhdistelmä on 20 g chiaa, 100 g mantelimaitoa ja ripaus vaniljasokeria, jotka turvotetaan jääkaapissa. Siihen sekoitetaan 50 g turkkilaista jogurttia sekä päälle reilusti kohmeisia mansikoita tai punaherukoita!
Aika yllättävä postausaihe, tiedän, mutta voihan sitä välillä vakiintunut aikuinenkin repäistä… I started to do Crossfit 9 months ago. I´m still on that path. The former sport hater is now a fitness lover. Too bad it took me 30 years to find the right thing..
Viimeiseen lauseeseesi: Todellakin voi! Nää on kivoja vaikka oliskin johonkin muuhun kategoriaan enemmän painottuva blogi. Mulla kans kuntokuuri menossa ja oon innoissani. Ja ruuat näyttää samanlaisilta. 🙂
Tästä on pitänyt kirjoittaa jo aikaisemmin, kun jotenkin tuossa vuosi sitten samaan aikaan koin jonkinlaisen ahaa-elämyksen tän elämänmuutoksen suhteen. Tein tosi pieniä muutoksia aluksi eli ekat 2 kk keskityin lähinnä syömään säännöllisesti 5 ateriaa päivässä. Sitten otin lounaaksi aina salaatin ja aloitin juoksun helmikuussa. En siis aloittanut liikuntaa heti. Ja huhtikuussa tuli kuvioihin crossfit ja sen myötä aloin panostamaan myös monipuoliseen syömiseen enemmän. Juoksu ja crossfit oli myös mulle se tarpeeksi vaihteleva yhdistelmä, jonka myötä liikunnasta on pikkuhiljaa tullut rutiini. Ja mulla ainakin nämä asiat on käsikädessä eli jos en liiku, en myöskään jaksa syödä hyvin ja tosin päin! Herkuttelusta en myöskään ole luopunut eli suklaata syön aina kun tuntuu siltä, että pää sitä vaatii! 🙂 Erittäin paljon tsemppiä projektillesi!!
Komppaan Leenan kommenttia! Itsekin löysin liikunnan ilon vasta pitkälti täysikäisenä. Oon kyllä urheillut siis suht aktiivisesti, sekä syönyt epäsäännöllisen puhtaasti, jo muutaman vuoden, mutta nyt yli kolmekymppisenä on menossa elämäni ensimmäinen treenaus PT:n valvonnassa. Oon kyllä ihan innoissani. 🙂
SOMETHING I ATE…
Hei! En luvannut uutena vuonna mitään paitsi jatkaa hyväksi todettua ruokailua sekä liikkumista. Varsinaisen kunnonkohotus- ja elämäntaparemontinhan aloitin vuosi sitten, kun vauvakilot ahdistivat vyötäröllä enkä mahtunut juuri mihinkään mun vanhoista vaatteista. Se silloin harmittikin eniten – kaappi täynnä ihan hyviä vaatteita, joista yksikään ei istunut päälle!
Ja mitä tulee tuohon ruokapuoleen, niin vuoden alussa putsasin monen muunlailla syömisiäni eli tällä hetkellä vatsa täytyy lähes kilolla kasviksia per päivä! Päälle tietysti broileria ja vähärasvaista lihaa, tsatsikia, fetajuustoja ym ym. Punajuuri ja lanttu on vihanneksista suosikkeja tällä hetkellä. Supefoodeihin suhtaudun edelleen epäilevästi, mutta sen verran olin utelias, että ostin pussin Chia-siemeniä. Paras yhdistelmä on 20 g chiaa, 100 g mantelimaitoa ja ripaus vaniljasokeria, jotka turvotetaan jääkaapissa. Siihen sekoitetaan 50 g turkkilaista jogurttia sekä päälle reilusti kohmeisia mansikoita tai punaherukoita!
I started to do Crossfit 9 months ago. I´m still on that path. The former sport hater is now a fitness lover. Too bad it took me 30 years to find the right thing..
Juoksua olen harrastanut on-off reilusti yli kymmenen vuotta. Taukoja on tullut tasaisesti, sillä milloin mistäkin syystä motivaatio on aina loppunut. Juoksu on muuttunut yksitoikkoiseksi ja tylsäksi, pakkopullaksi. Voi niitä kaikkia kertoja, kun oon miettinyt että missä mussa on vika, kun en vaan innostu urheilusta?? Taidan olla liikunnanvihaaja. Patalaiska, epäaktiivi.
Viime vuoden huhtikuussa sain sitten lopulta tarpeekseni kaverin hehkutuspuheista ja ilmoitin itseni Crossfitin peruskurssille. Siitä on kohta 9 kuukautta eikä ole kulunut viikkoakaan, että en olisi käynyt salilla joko päivän treenissä wodissa tai jumppaamassa yksikseni. Lajin innoittamana oon lisäksi tehnyt kotijumppia oman kehonpainoilla sekä esimerkiksi kesällä mökillä ”mökki-wodeja” :). Oma laji siis löytyi sittenkin, yli kolmekymppisenä!! Samalla on muuten myös muuttunu mun ulkonäköihanteet eli sanoin heipat sille ikuiselle laihuuden palvonnalle. Mä otan mielelläni itseeni lisää lihaa, sillä se tietää myös lisää voimaa, jes! Tänä vuonna onkin tavoitteena kehittyä painonnostossa..
Aika yllättävä postausaihe, tiedän, mutta voihan sitä välillä vakiintunut aikuinenkin repäistä…
3 replies to “SOMETHING I ATE…”
Leena
Viimeiseen lauseeseesi: Todellakin voi! Nää on kivoja vaikka oliskin johonkin muuhun kategoriaan enemmän painottuva blogi. Mulla kans kuntokuuri menossa ja oon innoissani. Ja ruuat näyttää samanlaisilta. 🙂
Maiju
Tästä on pitänyt kirjoittaa jo aikaisemmin, kun jotenkin tuossa vuosi sitten samaan aikaan koin jonkinlaisen ahaa-elämyksen tän elämänmuutoksen suhteen. Tein tosi pieniä muutoksia aluksi eli ekat 2 kk keskityin lähinnä syömään säännöllisesti 5 ateriaa päivässä. Sitten otin lounaaksi aina salaatin ja aloitin juoksun helmikuussa. En siis aloittanut liikuntaa heti. Ja huhtikuussa tuli kuvioihin crossfit ja sen myötä aloin panostamaan myös monipuoliseen syömiseen enemmän. Juoksu ja crossfit oli myös mulle se tarpeeksi vaihteleva yhdistelmä, jonka myötä liikunnasta on pikkuhiljaa tullut rutiini. Ja mulla ainakin nämä asiat on käsikädessä eli jos en liiku, en myöskään jaksa syödä hyvin ja tosin päin! Herkuttelusta en myöskään ole luopunut eli suklaata syön aina kun tuntuu siltä, että pää sitä vaatii! 🙂 Erittäin paljon tsemppiä projektillesi!!
June