Maiju Saw
  • About

MY BEST SUMMER FINDS

By Maiju Saha on 4.8.2015

Hei! Elokuuhan se siellä, paitsi että ilmoista päätellen voisi sanoa että vasta on kesän alku! Mulle se tarkoitti kumminkin töihin palaamista ja vieläpä ihan uuteen paikkaan. Kaksi ekaa päivää on mennyt hujauksessa, kun uutta opittavaa on niin paljon. Uusi työpaikkani on lastensuojelujärjestössä eli oikein mukavalta tuntuu tehdä töitä tämän asian eteen. Aina-tyttönenkin saa vielä jatkaa kotona merimiehen kanssa, joten totuttelemme uuteen arkeen pehmeällä ”pudotuksella”.


lasikupukesälöytöjä

Ja sitten asiaan eli vihdoin sain kameran kaivettua esiin ja napsittua pari kuvaa kesän melkeinpä parhaista kirppislöydöistä. Vanhan vuosikellon lasikupu löytyi muutamalla eurolla ja vihertävä jalallinen vati kahdella. Paljon murrettuja sävyjä siis tulossa syksyyn… Punertavat oksat keräsin Storsandista rannalta. Hyväksi löydöksi lasken myös Iittalan Ote-lasit (3 kpl yht. 9 €), joita näkyy äärimmäisen harvakseltaan kirppiksillä. Viinilaseja on tästä sarjasta nyt sopivasti yhteensä kahdeksan. Lämmintä elokuun alkua kaikille!


ote-laseja kirkas

Some of my recent flea finds. I also have a new job! 🙂

flea market findslife
Posted in Vintage & second hand.
Share
PreviousAINA´S SUMMERHOUSE
NextSAUNA MAKEOVER

2 replies to “MY BEST SUMMER FINDS”

  1. Jasmiina K 6.8.2015 at 21:07

    Ihania löytöjä, Ote-lasit varsinkin! 🙂

    Vastaa
    • Maiju 11.8.2015 at 21:01

      Joo ne oli munkin mielestä hyvä löytö, kun ei saa mistään enää uutena eikä oikein vanhanakaan 😉

      Vastaa

Vastaa Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

  • About