Maiju Saw
  • About

IN SEASON / CHAI LATTE

By Maiju Saha on 13.10.2015

Hei! Bloggaamisessa ohjenuorana on yleensä tuottaa koko ajan uutta matskua, sillä kukapa jaksaa lukea samoja juttuja uudestaan vaikka lehdestä. Niinpä mietin kahteen kertaan, että voinko enää jakaa tätä ohjetta, kun se kerran on jo jaettu (?). Vuonna 2012.
 
Koska Chai Latte palaa suosikkina mun mukiin edelleen joka vuosi, ajattelin että teen tässä nyt poikkeuksen. Tiedän myös miten kypsää on juoda samaa teetä joka ilta, kun ei sitä glögikauttakaan vielä kehtaa aloittaa (tai olisin jo aloittanut, mutta en löytänyt kaupasta, heh). Chai Latte ei silti tuntunut yhtään huonommalta vaihtoehdolta eli tätä on tullut nyt nautittua useampana iltana, suosittelen!


chai latte ohje resepti

Valmistus etenee siten, että mitataan vesi teepannuun ja seuraksi kuorittu (n. 3 cm pala) inkivääriä, kardemummaa sekä kanelitanko. Korvasin viimeisen jauheella, koska tankoja ei ollut. Kiehauta vesi, laita levy pois ja anna hautua 5 minuuttia. Lisää pannuun tämän jälkeen kaksi teepussia ja maito. Anna jälleen kiehahtaa ja hautua 2 minuuttia. Kaada valmis Chai Latte siivilän läpi mukiin ja makeuta hunajalla. Vielä näyttävämmän juoman saat, kun vaahdotat pinnalle rasvatonta maitoa ja ripottelet päälle kanelia!


chai latte teelunch

Chai Latte is my favorite drink at this time of the year. And it´s also very easy to make at home. Pour water to a tea pan and add ginger (app. 3 cm sliced), cardamom and cinnamon. Once the water is boiled, let it rest for 5 minutes. Then add milk and two Early Grey teabags and let it boil again. Also let the tea rest for two more minutes before serving it with honey.

food and drinktips
Posted in Food and drink, Inspiration, Kitchen, Trends.
Share
PreviousMINI CHAIRS ON MY MIND
NextA LIVING ROOM UPDATE

8 replies to “IN SEASON / CHAI LATTE”

  1. Tiinakaisa 13.10.2015 at 16:07

    Täytyy testata asap! Olen aina juonut chai-lattea valmiista teepusseista liutettuna, mutta itse en ole keitellyt koskaan.

    Vastaa
    • Maiju 26.10.2015 at 15:05

      Moni muukin on maininnut noista valmiista pusseista, täytyypä tarkastella teehyllyä seuraavan kerran vähän paremmin! Vaikka kyllä se vaivakin aina palkitsee, tavallaan tykkään tuosta haudutuksesta 🙂

      Vastaa
  2. SEK 20.10.2015 at 17:00

    Kiitos vinkistä! Olen ainoastaan sekoitellut inkivääriä hunajan ja sitruunan kanssa, mutta nyt vois kokeilla jotain uutta. 🙂

    Vastaa
    • Maiju 26.10.2015 at 15:05

      Ooh, inkivääriä hunajalla ja sitruunalla – tämä menee testiin!

      Vastaa
  3. Minna 23.10.2015 at 2:00

    Kiva saada ohje tuolle hyvälle juomalle. Mutta on nuo Nestlen valmispussit Chai tea latestakin niin paljon helpompia 🙂

    Vastaa
    • Maiju 26.10.2015 at 15:06

      Aivan totta, voisin itsekin kokeilla jos vain löydän kaupasta! 🙂

      Vastaa
  4. Aino 28.10.2015 at 12:07

    Tämä on niin erinomainen ohje, ettei yhtään haittaa, vaikka postaatkin sen toista kertaa. Nythän on juuri oikea hetkikin tällaiselle teeohjeelle. Olen keittänyt chai lattea ensimmäisestä postauksestasi lähtien ja voin suositella sitä kaikille. Ainostaan hunajan jätän pois ja lisään puolestani ripauksen cayennepippuria. Mielestäni se toimii niinkin. Kiitos ohjeen jakamisesta!

    Vastaa
    • Maiju 28.10.2015 at 14:23

      Loistavaa! Mä tykkään juoda kuumia juomia aina iltaisin näin talvella (kuten varmasti moni muukin), mutta äkkiähän ne samat teet alkaa kyllästyttää. Eilen hauduttelin muuten inkivääriä, sitruunaa sekä appelsiini-roibosta ja siitäkin tuli ihanan raikasta pienellä hunajatipalla makeutettuna. Toi Cayenne vois olla mun miehen tuliseen makuun eli pitääpä testata, kiitos! 🙂

      Vastaa

Vastaa käyttäjälle Minna Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

  • About