Hei, pari näppäsyä viikonlopulta. Meillä on ollut jo monta vuotta perinteenä leipoa pipareita 1. adventtina. Ihan siitä syystä, että mummoni ohjeella tulee aivan valtava taikina, jota ei millään ehdittäisi tuhota ellei aloiteta jo hyvissä ajoin suoraan joulukuun alusta ;). 400 grammaa voita, 5 dl sokeria, 2 dl kermaa.. – ohje ei ole fitnessille kovin läheistä sukua. Mutta tosi hyviä pipareita sillä tulee, vaikka en niistä juuri muuten edes välitä. Aina rakasti leipomista ja vielä enemmän koristelua ranskanpastilleilla, Paavo oli tietty jo vanha tekijä molemmissa :).
Tokassa kuvassa näkyy jo pieni vilaus joulun kauneimmasta havupuusta. Se liittyy Plantagenille tekemääni stailausjuttuun eli siitä piakkoin lisää kuvia ja asiaa. Gingerbread baking with the kids.
Ihana tuo setri, cedrus vai mikä tuo kuusi sitten täällä Suomessa on nimeltään!? 🙂 Itsekin oon tollasta havitellut jo viime jouluksi meille, mutta ei niitä oikein meinaa löytää.. Ulkomailla näkee enempikin.
Olisko antaa vinkkiä, mistä tommosia saa? 😉
GINGERBREAD
Hei, pari näppäsyä viikonlopulta. Meillä on ollut jo monta vuotta perinteenä leipoa pipareita 1. adventtina. Ihan siitä syystä, että mummoni ohjeella tulee aivan valtava taikina, jota ei millään ehdittäisi tuhota ellei aloiteta jo hyvissä ajoin suoraan joulukuun alusta ;). 400 grammaa voita, 5 dl sokeria, 2 dl kermaa.. – ohje ei ole fitnessille kovin läheistä sukua. Mutta tosi hyviä pipareita sillä tulee, vaikka en niistä juuri muuten edes välitä. Aina rakasti leipomista ja vielä enemmän koristelua ranskanpastilleilla, Paavo oli tietty jo vanha tekijä molemmissa :).
Tokassa kuvassa näkyy jo pieni vilaus joulun kauneimmasta havupuusta. Se liittyy Plantagenille tekemääni stailausjuttuun eli siitä piakkoin lisää kuvia ja asiaa.
Gingerbread baking with the kids.
3 replies to “GINGERBREAD”
Sanna
Ihana tuo setri, cedrus vai mikä tuo kuusi sitten täällä Suomessa on nimeltään!? 🙂 Itsekin oon tollasta havitellut jo viime jouluksi meille, mutta ei niitä oikein meinaa löytää.. Ulkomailla näkee enempikin.
Olisko antaa vinkkiä, mistä tommosia saa? 😉
Maiju
Hei, tämä on Plantagenista. Kirjoittelen siitä vähän enemmän ensi viikolla, kun saan lisää kuvia viikonlopun aikana!
Nimetön
Kiitos vastauksesta 🙂 Saako näitä vielä vai oletko ostanut ulkopuutarhasta jo kesällä?