Hei! Pari ajatusta ruoasta, koska se on ollut viime aikoina mielessä tavallista enemmän. Syön töissä yleensä omia eväitä, koska meillä ei ole työpaikkaruokalaa. Välillä on ollut kumminkin pakko päästä ulos samojen seinien sisältä, joten suuntana on ollut joku keskustan lounaspaikoista. Viime aikoina lounas on maistunut yhdessä paikassa ylitse muiden, nimittäin eräässä kaupungin kasvisruokaravintolassa. Ruoka on vegaanista ja usein myös luomua – paljon erilaisia salaatteja sekä pari lämminruokavaihtoehtoa. Ja niin hyvää!! Tämä on saanut ajattelemaan ruokaa uudelta kantilta myös kotona – ja huomaamaan, miten loputtoman kyllästynyt olen samoihin jauhelihakastikkeisiin ja kanapastoihin. Koska niitähän on tullut syötyä kohta jo 34 vuotta!
Kyllästyneisyys on nyt sitä tasoa, että ajattelin tämän kevään haasteeksi ottaa uudenlaiset kasvispainotteiset ja jopa vegaaniset ruoat. Tällä saralla koko ruokateollisuus on mennyt älyttömästi eteen päin eikä kasvisruoka ole enää epäonnistunut ja mauton yritys kopioida bolognesekastiketta tai muita perinteisiä liharuokia. Kasvisruoalle tuntuu vihdoin löytyneen oma ”identiteetti”, jossa hyvät maut ovat pääosissa!
Tämä mun kiinnostus ei siis kumpua niinkään eettisistä syistä vaan puhtaasti siitä, että haluan syödä maistuvampaa ja raikkaampaa ruokaa, saada uusia ruokaelämyksiä! Alkuun voisi kokeilla vaikka 1-2 ateriaa viikossa ja katsoa, miltä se tuntuu. Paljon opettelua on luvassa, mutta ajattelin ottaa ihan rennon asenteen. Siten syntyi myös viikonloppuna tekemäni vege-salaatti – kaikkea mitä kaapista löytyy ja maistellen eteen päin! Onko muita kyllästyneitä? Entä hyviä ruokakirja- yms. vinkkejä?
After eating several times at one of the vegan lunch restaurants in this city, I´ve realized how bored I´ve been with the food we have been eating at home. Pasta Bolognese and chicken pasta has been on my plate over 30 years now, so no wonder! At the same time I think that our concept of vegetarian food has also changed. I think it has found it´s true ”identity” in a way that vegetarian food is no longer about mimicing classical meat dishes, but about fresh flavors and combinations that makes vegetarian food so good! I refuse to eat boring food no more and therefore I´m going to start a new chapter in my life. Slowly with baby steps. No ethical or moral questions involved. Just focused on good and fresh food!
No jos ei eettisistä syistä niin lisäpontta antaa varmaan terveellisyys verrattuna jokapäiväiseen lihansyöntiin 🙂 Itse ollut juurikin eettisistä syistä kasvissyöjänä jostain 7-vuotiaasta saakka, eli noin 18 vuotta, mutta laiska kokki olen edelleen.. eli helpot kasvisreseptit kiinnostaa kyllä!
Joo terveellisyys totta kai, se kiinnostaa ilman muuta! Ja jos joku nauta nyt välttyisi julmalta kohtelulta tämän takia, niin toki iso plussa sekin! Olin myös kasvissyöjä noin viitisen vuotta lukioaikoihin, mutta silloin ei asiaan pystynyt (ilman omaa keittiötä) niin perehtymään ja olin aneeminen. Ja toki nyt on enemmän rahaakin ja sen myötä enemmän mahdollisuuksia tehdä valintoja! 🙂
Pitääpä katsoa se, kiitos vinkistä! Yritän tässä samalla innostaa tota mun kokkimiestä, mutta sille tuntuu olevan esteenä juuri nuo rivikaupalla jatkuvat ohjeet ;). Eli simppeliä ruokaa ainakin tähän alkuun ja kaappiin semmonen hyvä peruspaketti kaikkea, jota yleisemmin tarvitsee!
Sain mieheltäni joululahjaksi Green Kitchen -vege keittokirjan, jossa reseptejä aamupaloista dinnereihin ja pikku purtaviin. Visuaalisesti tosi kaunis kirja ja reseptitkin mainioita. Suosittelen!
Pitäisi löytyä useimmista kirjakaupoista. Hintaa n. 25 e 🙂
Ps.kirjan kirjoittajilta löytyy myös Blogi, nimeltään Green Kitchen Stories.
Hei Maiju! Mulle tuli ekana mieleen Virpi Mikkosen Kiitos hyvää pikaruokaa. Itse en ole ko. kirjaa hankkinut vielä käsiini, mutta kuvaus ainakin vaikuttaa sopivan juuri sun (sekä omiin) toiveisiin. 🙂
ALL VEGAN SALAD
[mittaustagi]
Hei! Pari ajatusta ruoasta, koska se on ollut viime aikoina mielessä tavallista enemmän. Syön töissä yleensä omia eväitä, koska meillä ei ole työpaikkaruokalaa. Välillä on ollut kumminkin pakko päästä ulos samojen seinien sisältä, joten suuntana on ollut joku keskustan lounaspaikoista. Viime aikoina lounas on maistunut yhdessä paikassa ylitse muiden, nimittäin eräässä kaupungin kasvisruokaravintolassa. Ruoka on vegaanista ja usein myös luomua – paljon erilaisia salaatteja sekä pari lämminruokavaihtoehtoa. Ja niin hyvää!! Tämä on saanut ajattelemaan ruokaa uudelta kantilta myös kotona – ja huomaamaan, miten loputtoman kyllästynyt olen samoihin jauhelihakastikkeisiin ja kanapastoihin. Koska niitähän on tullut syötyä kohta jo 34 vuotta!
Kyllästyneisyys on nyt sitä tasoa, että ajattelin tämän kevään haasteeksi ottaa uudenlaiset kasvispainotteiset ja jopa vegaaniset ruoat. Tällä saralla koko ruokateollisuus on mennyt älyttömästi eteen päin eikä kasvisruoka ole enää epäonnistunut ja mauton yritys kopioida bolognesekastiketta tai muita perinteisiä liharuokia. Kasvisruoalle tuntuu vihdoin löytyneen oma ”identiteetti”, jossa hyvät maut ovat pääosissa!
Tämä mun kiinnostus ei siis kumpua niinkään eettisistä syistä vaan puhtaasti siitä, että haluan syödä maistuvampaa ja raikkaampaa ruokaa, saada uusia ruokaelämyksiä! Alkuun voisi kokeilla vaikka 1-2 ateriaa viikossa ja katsoa, miltä se tuntuu. Paljon opettelua on luvassa, mutta ajattelin ottaa ihan rennon asenteen. Siten syntyi myös viikonloppuna tekemäni vege-salaatti – kaikkea mitä kaapista löytyy ja maistellen eteen päin!
Onko muita kyllästyneitä? Entä hyviä ruokakirja- yms. vinkkejä?
After eating several times at one of the vegan lunch restaurants in this city, I´ve realized how bored I´ve been with the food we have been eating at home. Pasta Bolognese and chicken pasta has been on my plate over 30 years now, so no wonder! At the same time I think that our concept of vegetarian food has also changed. I think it has found it´s true ”identity” in a way that vegetarian food is no longer about mimicing classical meat dishes, but about fresh flavors and combinations that makes vegetarian food so good! I refuse to eat boring food no more and therefore I´m going to start a new chapter in my life. Slowly with baby steps. No ethical or moral questions involved. Just focused on good and fresh food!
8 replies to “ALL VEGAN SALAD”
HANNA
No jos ei eettisistä syistä niin lisäpontta antaa varmaan terveellisyys verrattuna jokapäiväiseen lihansyöntiin 🙂 Itse ollut juurikin eettisistä syistä kasvissyöjänä jostain 7-vuotiaasta saakka, eli noin 18 vuotta, mutta laiska kokki olen edelleen.. eli helpot kasvisreseptit kiinnostaa kyllä!
Maiju
Joo terveellisyys totta kai, se kiinnostaa ilman muuta! Ja jos joku nauta nyt välttyisi julmalta kohtelulta tämän takia, niin toki iso plussa sekin! Olin myös kasvissyöjä noin viitisen vuotta lukioaikoihin, mutta silloin ei asiaan pystynyt (ilman omaa keittiötä) niin perehtymään ja olin aneeminen. Ja toki nyt on enemmän rahaakin ja sen myötä enemmän mahdollisuuksia tehdä valintoja! 🙂
Maria
Moikka Maiju!
Mä olen ihastunut Deliciously Ella -kirjaan! Ihania kasvisruokia, ilman kilometrin pituisia reseptejä 🙂
Maiju
Pitääpä katsoa se, kiitos vinkistä! Yritän tässä samalla innostaa tota mun kokkimiestä, mutta sille tuntuu olevan esteenä juuri nuo rivikaupalla jatkuvat ohjeet ;). Eli simppeliä ruokaa ainakin tähän alkuun ja kaappiin semmonen hyvä peruspaketti kaikkea, jota yleisemmin tarvitsee!
Anna Korhonen
Kiva resepti!
Sain mieheltäni joululahjaksi Green Kitchen -vege keittokirjan, jossa reseptejä aamupaloista dinnereihin ja pikku purtaviin. Visuaalisesti tosi kaunis kirja ja reseptitkin mainioita. Suosittelen!
Pitäisi löytyä useimmista kirjakaupoista. Hintaa n. 25 e 🙂
Ps.kirjan kirjoittajilta löytyy myös Blogi, nimeltään Green Kitchen Stories.
Liinu*
Hei Maiju! Mulle tuli ekana mieleen Virpi Mikkosen Kiitos hyvää pikaruokaa. Itse en ole ko. kirjaa hankkinut vielä käsiini, mutta kuvaus ainakin vaikuttaa sopivan juuri sun (sekä omiin) toiveisiin. 🙂
Maiju
Pitääpä etsiä tuo käsiin ja katsoa millaisia ohjeita siellä on. Kiitos vinkistä!! 🙂
vinkki
http://chocochili.net/