Hei! Viikko meni taas yhdessä hujauksessa, kun puursimme pojalle kastejuhlia. Paavo päätti puolestaan toisen luokan onnistuneesti ja nyt ovat molemmat isommat lapset kesälomalla. Asiat ovat siis todella mallillaan! Kastejuhlista on vain muutama kuva, sillä aina se kuvailu tuppaa unohtumaan. Saimme sentään juhlien päätteeksi muutaman perhepotretin, joita meillä ei ole koko porukasta montaa. Onko teillä?
Merimies ennusti jo valmistusvaiheessa, että nyt oon todella liioitellut tarjottavien kanssa ja oikeassahan se oli. No ei ainakaan loppunut mikään kesken! Kakkuihin kopioin ideat suoraan Netalta, sillä hänen valkosuklaa-Lemon Curd-mustikka -yhditelmä oli vaan niin hyvä! Toisena makeana oli puolestaan klassinen New York Cheese Cake. Tein myös elämäni ensimmäistä kertaa voileipäkakun, tosin tutuilla mauilla. Pesto-vuohenjuustokakun ohje löytyy täältä! Niin ja se nimi – poika sai kolme nimeä kuten sisaruksensa ja on nyt virallisesti Theo Max Markus <3. Some party pics from last weekend, when my son got his name!
Onnea koko perheelle <3 Ihana nimi, johan tässä iskee vauvakuume kuvia katsellessa 🙂 Eipä meilläkään montaa kuvaa keretty juhlista napsia, vaikka omin mielessäni ajatellut, että kerrankin otan – no niin vaan kävi, että kuvat jäi 🙂
PARTY AND POTRAITS
Hei! Viikko meni taas yhdessä hujauksessa, kun puursimme pojalle kastejuhlia. Paavo päätti puolestaan toisen luokan onnistuneesti ja nyt ovat molemmat isommat lapset kesälomalla. Asiat ovat siis todella mallillaan! Kastejuhlista on vain muutama kuva, sillä aina se kuvailu tuppaa unohtumaan. Saimme sentään juhlien päätteeksi muutaman perhepotretin, joita meillä ei ole koko porukasta montaa. Onko teillä?




Merimies ennusti jo valmistusvaiheessa, että nyt oon todella liioitellut tarjottavien kanssa ja oikeassahan se oli. No ei ainakaan loppunut mikään kesken! Kakkuihin kopioin ideat suoraan Netalta, sillä hänen valkosuklaa-Lemon Curd-mustikka -yhditelmä oli vaan niin hyvä! Toisena makeana oli puolestaan klassinen New York Cheese Cake. Tein myös elämäni ensimmäistä kertaa voileipäkakun, tosin tutuilla mauilla. Pesto-vuohenjuustokakun ohje löytyy täältä! Niin ja se nimi – poika sai kolme nimeä kuten sisaruksensa ja on nyt virallisesti Theo Max Markus <3.
Some party pics from last weekend, when my son got his name!
2 replies to “PARTY AND POTRAITS”
Sirpa
Onnea koko perheelle <3 Ihana nimi, johan tässä iskee vauvakuume kuvia katsellessa 🙂 Eipä meilläkään montaa kuvaa keretty juhlista napsia, vaikka omin mielessäni ajatellut, että kerrankin otan – no niin vaan kävi, että kuvat jäi 🙂
Amppeli
Niin ihana kuva kaikista lapsista, jossa Aina irvistää! 🙂