Hei! Enpä ajatellut, että keittiö tarvitsisi enää uusia kalusteita sen jälkeen, kun pöytä ja kaappi saatiin hankittua. Sillä tuolejahan meillä on! Vaan ei penkkiä. Isossa tavaratalossa käynnin jälkeen en saanut enää tuota korkkista penkkiä mielestä ja kotona tajusin sille aivan parhaan paikankin. Kuin tehty tuolle seinustalle, joka oli siihen asti ollut jotenkin vajaa.. Onneksi meillä oli tiedossa vielä toinenkin kesälomareissu eli jälleen tehtiin koukkaus ison tavaratalon kautta ;).
Sisustaja tykkää, kun on taas yksi paikka johon vaihdella tyynyjä ja asetella taljoja! Meinasin jo vintiltä napata yhden lampaantaljan mukaan, mutta päätin maltaa vielä hetken. Lokakuuhun. Tai syyskuuhun 🙂 On muuten mukava paikka istuskella, ettenkö sanois että ihan suosikki.
You´ve seen this before and now you can find it from our home too. Couldn´t resist that cork bench after I saw it live. And I think that´s kind of a perfect spot for it?
Teillä on todella kaunista, ihailen tapaasi sisustaa tyylillä, mutta kuitenkin säilyttäen kodikkuus!
Teillä on myös tuo kaunis Hayn pöytä! Mistä ostit, näitä kun ei kovin monessa paikassa näyttäisi olevan myynnissä? Kertoisitko hieman käyttökokemuksia siitä, miten pöytä on toiminut lapsiperheessä? Pöydän reunahan on käsittelemätöntä puuta, jääkö siihen kaikki ruokatahrat ja likaiset sormenjäljet helposti näkyviin? Onko pöytä ollut tukeva? Entä helppo puhdistaa? Tuleeko helposti naarmuja? Kiitos, jos jaksat vastailla! 🙂 Mukavaa alkavaa syksyä!
Kiitos ihanasta kommentista! <3 Oon ollut kyllä tosi tyytyväinen ruokapöytään – se on todella tukeva, ei keiku eikä ole yhtään sen oloinen että kaatuisi jos nojaa reunaan. On sen verran painava kumminkin. Reunaan on jäänyt ainoastaan mustikasta vähän väriä, mutta muuten puureunus on ollut hyvin putsattavissa. Samoin kansi – ei ole ainakaan toistaiseksi tullut yhtäkään naarmua tai muitakaan jälkiä. Sanomalehdistä irtoava painomuste on valkoisen pinnan pahin vihollinen, mutta sekin on irronnut Universal Stone -pesuaineella helposti. Eli ei ole kyllä mitään huonoa sanottavaa pöydästä! Ostin pöydän Finnish Design Shopista – sitä ei näy verkkokaupassa, mutta saa kyllä tilattua (tilausaika taisi olla 5 viikkoa muistaakseni…)
Jos pinnassa ei ole mitään värjääviä tahroja, niin ihan vain rätillä pyyhkimällä ilman mitään aineita. Värjäävät ruoat ja sanomalehtimusteen oon poistanut Universal Stonella, ihan kaikki lähtee sillä (jopa permanenttitussi!). Reunusta en ole putsannut mitenkään erityisemmin tähän asti, ihan vain rätillä sitäkin.
Tämän isoimman Hayn pöydän halkaisija on 128 cm. Sanoisin, että pöytä on ihanteellisin 4-6 syöjälle eli seitsemän kanssa voi tehdä jo vähän tiukkaa (?) Tuoleja mahtuu hyvin ympärille, mutta lautasten yms kanssa voi tulla ahdasta. Tämä taisi olla markkinoiden isoin valkoinen pyöreä pöytä, jonka silloin itse etsiskellessä löysin (suurinosa oli 120 cm).
Niin rakastan sun tyyliä sisustaa! Munkin keittiö kaipais vähän penkkiä. Oon miettinyt jo itse tekemistä tai teettämistä, kun ei ole tullut sopivan siroa vastaan. Mistäs isosta tavaratalosta tuo on? Want it ! 🙂
Voi kiitos!! <3 Penkki on Ikeasta ja nimeltään Sinnerlig – sarjaa on myynnissä vain rajoitetun ajan eli kannattaa olla nopea, jos aikoo! Ikealla mun mielestä muitakin kivoja penkkejä eli kannattaa kattoa koko penkkivalikoima läpi 🙂
CORK BENCH

9 replies to “CORK BENCH”
Katjuska
Hei!

Maiju

Kiitos vastauksesta! 🙂
Katjuska
Olisin vielä kysynyt, millä putsaat pöytää ja reunaa?
Maiju
Jos pinnassa ei ole mitään värjääviä tahroja, niin ihan vain rätillä pyyhkimällä ilman mitään aineita. Värjäävät ruoat ja sanomalehtimusteen oon poistanut Universal Stonella, ihan kaikki lähtee sillä (jopa permanenttitussi!). Reunusta en ole putsannut mitenkään erityisemmin tähän asti, ihan vain rätillä sitäkin.
Maria
Hei. Paljonko teidän ruokapöydän halkaisija on? Mietin kun meillä pitäis 7 henkeä mahtua. Onkohan pyöreitä niin isoja..
Maiju
Tämän isoimman Hayn pöydän halkaisija on 128 cm. Sanoisin, että pöytä on ihanteellisin 4-6 syöjälle eli seitsemän kanssa voi tehdä jo vähän tiukkaa (?) Tuoleja mahtuu hyvin ympärille, mutta lautasten yms kanssa voi tulla ahdasta. Tämä taisi olla markkinoiden isoin valkoinen pyöreä pöytä, jonka silloin itse etsiskellessä löysin (suurinosa oli 120 cm).
Sandra