Hei! Harvinaisen kiirettä on pitänyt viime päivät – messuosaston suunnittelua, työnhakua sekä tietenkin lastenhoitoa. Blogattavaa materiaalia on kertynyt pinoksi asti, joten aletaanpa purkaa viimeisimmästä ihastuksestani nimittäin Makramee-ryijyistä! Makramee tarkoittaa solmeilua ja se kuvaakin tätä tekniikkaa hyvin – erilaisilla solmuilla tehdään mitä vaihtelevampia kuvioita ryijyihin, amppeleihin, koreihin jne. Tutustuin tekniikkaan Loftetissa, joka on vaasalainen käsityötalo ja kahvila/ravintola. Sain nimittäin onnekkaasti kutsun bloggaajien brunssille, johon sisältyi kaksi erilaista workshopia. Niistä toisessa pääsin kokeilemaan makrameen tekoa ja olin kerrasta myyty!
En ole kova neulomaan, sillä kärsivällisyys ei riitä isoihin töihin. Sukista saan tehtyä korkeintaan toisen. Mutta makramee on toista maata, sillä toteutus ja materiaalit ovat vielä yksinkertaisemmat. Tarvitaan vain pieni keppi sekä paksuhkoa lankaa! Ensin tosin tuntui, että saan aivonyrjähdyksen, kun opiskelin muutaman lisäsolmun Instagram-videoista. Neljänkymmenen katselukerran jälkeen tämän ryijyn solmu alkoi onneksi sujua ja homman kanssa hurahti pari päivää. Tai älkää nyt käsittäkö väärin, tämän pikkuryijyn tein kyllä tosi vauhdikkaasti, mutta toisen isomman parissa vasta aikaa kului. Näytän sen vähän myöhemmin :).
Iso kiitos siis Loftetille inspiraatiosta ja mukavasta parituntisesta! Kannattaa tutustua tulevan syksyn kurssitarjontaan, jos esim. tämä makramee kiinnostaa, sillä sitäkin on luvassa marraskuussa! My newest DIY-love, macramé!
MACRAMÉ
Hei! Harvinaisen kiirettä on pitänyt viime päivät – messuosaston suunnittelua, työnhakua sekä tietenkin lastenhoitoa. Blogattavaa materiaalia on kertynyt pinoksi asti, joten aletaanpa purkaa viimeisimmästä ihastuksestani nimittäin Makramee-ryijyistä! Makramee tarkoittaa solmeilua ja se kuvaakin tätä tekniikkaa hyvin – erilaisilla solmuilla tehdään mitä vaihtelevampia kuvioita ryijyihin, amppeleihin, koreihin jne. Tutustuin tekniikkaan Loftetissa, joka on vaasalainen käsityötalo ja kahvila/ravintola. Sain nimittäin onnekkaasti kutsun bloggaajien brunssille, johon sisältyi kaksi erilaista workshopia. Niistä toisessa pääsin kokeilemaan makrameen tekoa ja olin kerrasta myyty!



En ole kova neulomaan, sillä kärsivällisyys ei riitä isoihin töihin. Sukista saan tehtyä korkeintaan toisen. Mutta makramee on toista maata, sillä toteutus ja materiaalit ovat vielä yksinkertaisemmat. Tarvitaan vain pieni keppi sekä paksuhkoa lankaa! Ensin tosin tuntui, että saan aivonyrjähdyksen, kun opiskelin muutaman lisäsolmun Instagram-videoista. Neljänkymmenen katselukerran jälkeen tämän ryijyn solmu alkoi onneksi sujua ja homman kanssa hurahti pari päivää. Tai älkää nyt käsittäkö väärin, tämän pikkuryijyn tein kyllä tosi vauhdikkaasti, mutta toisen isomman parissa vasta aikaa kului. Näytän sen vähän myöhemmin :).
Iso kiitos siis Loftetille inspiraatiosta ja mukavasta parituntisesta! Kannattaa tutustua tulevan syksyn kurssitarjontaan, jos esim. tämä makramee kiinnostaa, sillä sitäkin on luvassa marraskuussa!
My newest DIY-love, macramé!
2 replies to “MACRAMÉ”
Sanna
Onpa kaunis tuota harmaata seinää vasten! Makrameessa on kyllä ihan parasta just se, että voi käyttää paksuja ja vähän rouheampiakin materiaaleja 🙂
Maiju
Niin on! Ongelmana on vain löytää hyviä lankoja, varsinkin tämmöstä ultrapaksua. Pitää selvitellä asiaa…!