Hei ja tervetuloa perjantai! Pienet detaljit ovat mun mielestä sisustuksen suola, joten rakastuin oitis tähän minikokoiseen unisieppariin. Theon syntymää odotellessa mietin (vauvan terveyden lisäksi) ehkä eniten sitä, millainen nukkuja hän olisi. Kokemusta on nimittäin sekä supernukkujasta, että 2,5 vuoden valvomisesta.
Theo on nukkunut tähän asti melko hyvin, toki heräilee edelleen 2-4 kertaa yössä, mutta ei jää heräämisensä jälkeen yleensä valvomaan. Poika on myös nukahtamisessa todellinen talentti eli tähän asti hänet on iltaisin saanut vain peitellä omaan sänkyynsä ja uni on tullut – siepparin ansiosta tai ei – heti :). Yöllä käyn nappaamassa hänet aina johonkin aikaan mun kainaloon, jos näyttää että uni ei heräämisen jälkeen heti tule. Vauvan kanssa nukkuminen on vähän rajoittavaa, kun omaa asentoa ei voi vaihdella miten haluaa, mutta lämmin, tuhiseva vauva on viekussa niin ihana, että en edes yritä saada häntä omaan sänkyyn. Mukavaa viikonloppua kaikille! Have a nice Friday everyone!
Ihana unisieppari ja poika tietty!
Meidän nuorimmainen on 9kk ja tuhisee myös osan yötä vieressä. Tavoitteena unikouluttaa jouluun mennessä eroon yösyönneistä…
Teukkakin syö vielä 1-2 krt/yö, ja onhan se vähän rasittavaa. Nyt alkaa ruoka-annokset olemaan sen verran isoja päivisin, että saattaisi pärjätä jo ilmankin… Helpostihan siitä tulee vain tapa. Mutta annan nyt muutaman kuukauden vielä ”armonaikaa” ja katsotaa jäisikö vähitellen itsekseen pois. Tsemppiä teille! 🙂
MINI SLEEP CATCHER
Hei ja tervetuloa perjantai! Pienet detaljit ovat mun mielestä sisustuksen suola, joten rakastuin oitis tähän minikokoiseen unisieppariin. Theon syntymää odotellessa mietin (vauvan terveyden lisäksi) ehkä eniten sitä, millainen nukkuja hän olisi. Kokemusta on nimittäin sekä supernukkujasta, että 2,5 vuoden valvomisesta.




Theo on nukkunut tähän asti melko hyvin, toki heräilee edelleen 2-4 kertaa yössä, mutta ei jää heräämisensä jälkeen yleensä valvomaan. Poika on myös nukahtamisessa todellinen talentti eli tähän asti hänet on iltaisin saanut vain peitellä omaan sänkyynsä ja uni on tullut – siepparin ansiosta tai ei – heti :). Yöllä käyn nappaamassa hänet aina johonkin aikaan mun kainaloon, jos näyttää että uni ei heräämisen jälkeen heti tule. Vauvan kanssa nukkuminen on vähän rajoittavaa, kun omaa asentoa ei voi vaihdella miten haluaa, mutta lämmin, tuhiseva vauva on viekussa niin ihana, että en edes yritä saada häntä omaan sänkyyn. Mukavaa viikonloppua kaikille!
Have a nice Friday everyone!
6 replies to “MINI SLEEP CATCHER”
Lennu
Ihana unisieppari ja poika tietty!
Meidän nuorimmainen on 9kk ja tuhisee myös osan yötä vieressä. Tavoitteena unikouluttaa jouluun mennessä eroon yösyönneistä…
Maiju
Teukkakin syö vielä 1-2 krt/yö, ja onhan se vähän rasittavaa. Nyt alkaa ruoka-annokset olemaan sen verran isoja päivisin, että saattaisi pärjätä jo ilmankin… Helpostihan siitä tulee vain tapa. Mutta annan nyt muutaman kuukauden vielä ”armonaikaa” ja katsotaa jäisikö vähitellen itsekseen pois. Tsemppiä teille! 🙂
LA
Se on dream catcher 😉
Maiju
Heh, tosiaan – mutta vauvan uniaiheeseen liittyen oikaisin vähän mutkia 😉
Sanna/ Sisustus COCO
Tosi kaunis sieppari ja mikä pienokainen <3
Mukavaa viikonloppua.
Maiju
Kiitos ja samoin hyvää viikonloppua sinne! <3