Hei! Ja ihanaa äitienpäiväviikonloppua! Viherkasvitrendi kukoistaa edelleen vahvana ja näin se on myös meillä. Uusia kasveja tulee jatkuvasti melkein varkain, ja ikkunalaudat sekä muut valoisat paikat täyttyvät erilaisista kasvirykelmistä. Itse tykkään erityisesti vanhoista viherkasveista, jotka ovat vuosien saatossa saavuttaneet persoonallisen ulkomuodon. Lisäksi pistokkaiden ja taimien itse kasvattaminen kiinnostaa koko ajan enemmän. Tällä hetkellä keittössä on jo kolmas avokado tuloillaan, vesilasissa neljä hevoskastanjan siementä sekä muutama kaktuksen alku odottamassa juurtumista! Niin ja banaanipuun alku sekä pari pileaa… 😉 Näihin taitaa ”vähän” jäädä koukkuun?!
Tässäkin asiassa tykkään, että edistyminen on hidasta. Että kasvien venyminen kestää ja voin rauhassa etsiä niille sopivia ruukkuja. Näissä kuvissa kaikki ruukut, kipot ja maljakot ovat kirppikseltä hankittuja paitsi reunimmainen ruukku, joka on Ikeasta. Siinä töröttävä kaktus sen sijaan on kirppislöytö – musta se oli aivan ihanan symppis! Ehkä ensi kerralla voisin kuvailla noita alkuja, kun juuri muistin että tulihan sitä haalittua myös kaksi enkelinsiipeä.. Sitä etsinkin hartaudella varmaan vuoden verran! <3 Hi! This trend with green plants and flowers just keeps growing! Literally! I´ve noticed that new plants have been finding their way to our home almost every week. I especially love the old ones – the more personal they look, the more I like them! It´s also exciting to grow avocados and other sticklings. To see them grow and make new leaves – so facinating! I don´t mind that it takes some time. It just leaves me more time to find suitable pots 2nd hand. Would you have guessed that all the planters here are bought from flea markets? Except the one on the right. The cactus in other hand is from flea market – I just love the odd look!
On pitänyt kommentoida jo aiemmin, mutta siis niin kivaa, että olet taas mukana bloggaamassa! Ja tämä teidän saitti näyttää muutenkin superhyvältä. Hienoa työtä, taitavia olette 🙂
Ajattelin hieman elvytellä vanhaa kunnon blogihaasteperinnettä ja nakitin siinä ohessa sinullekin haasteen, se löytyy täältä:
Kiitos Maija! Asioiden piti varmaan mennä juuri näin, onneksi seurasin omaa sydäntä 🙂 Kiitos haasteesta – laitan sen hautumaan. Koskaanhan ei ole sellaista tilannetta että ei olisi jotain mistä ei kotiin haaveilisi 😉
Ihania kasveja. Meillä on samanlainen lehtikaktus kuin tuo sun kirppikseltä löytämä, tosin melkein pari metriä korkeana! 😀 Se siis kasvaa pituutta lähinnä, ja tarvitsee yllättävän paljon vettä. En oikein muista kastella omaani riittävästi, jolloin se roikottaa lehtiään surkean näköisenä.
Jostain syystä en saa avokadon siemeniä koskaan itämään, oisko sulla jotain hyviä vinkkejä siihen?
Onneksi kommentoit tätä postausta, sillä tuota lehtikaktuksen kastelua olen oikeasti miettinyt monta kertaa! Tuntuu hullulta kastella _kaktusta_ usein, mutta jotenkin olen ollut huomaavinani, että se vaatii enemmän vettä. Näköjään sille voi sitten antaa vähän useammin mitä muille!
En tiedä onko mulla avokadon suhteen mitään erityistä tietämystä, mutta olen nämä kaikki saanut alkuun liottamalla siemeniä tosi kauan vedessä. Siis jopa muutaman kuukauden kunnes siemen on alkanut haljeta eli näyttänyt itämisen merkkejä. Sitten vain siemen multaan ja säännöllistä kastelua. Juurtumisessa menee useampi viikko, mutta tällä tavalla jokainen on aina alkanut kasvaa.
Moi,
Luultavasti kyseessä ei olekaan lehtikaktus vaan jokin opuntia. Ostin kaktukseni nettimyyjältä lehtikaktuksen nimellä, mutta nyt kun googlasin sitä niin ei se kyllä siltä näytä! 😀
No vähän samaa olen miettinyt, että onko tämä kumminkin joku muu nimeltään. Ulkomuoto voi olla niin vaihteleva, että vaikea tietää mikä on kyseessä. Täytyy tutustua opuntioihin muutenkin, kiitos vinkistä! 🙂
Pakko kommentoida tuota kaktusta. Itse sain tuollaisen 2,5 metrisen puun viime kesänä, ja viimein viikko sitten löysin lajille nimen. Kyseessä on brasilianopuntia. Tykkää todellakin vedestä, ja lehdet kertovat janosta nuupahtamalla. Eikä kestä suoraa paahdetta. Kukkii kauniin keltaisia kukkia 🙂
Oi mahtavaa saada tälle kasville nimi! Oon yrittänyt sitä googlailla, mutta kun ulkomuoto voi olla hyvinkin vaihteleva, niin vaikea erottaa että mikä se voisi olla! Kuinka usein tapaat kastella tuota jättiläistäsi? Mahtaa olla näky – on varnmasti upea! Musta tuntuu, että tää on aika nopeakasvuinenkin (?)
GREEN CORNER IN THE KITCHEN
Hei! Ja ihanaa äitienpäiväviikonloppua! Viherkasvitrendi kukoistaa edelleen vahvana ja näin se on myös meillä. Uusia kasveja tulee jatkuvasti melkein varkain, ja ikkunalaudat sekä muut valoisat paikat täyttyvät erilaisista kasvirykelmistä. Itse tykkään erityisesti vanhoista viherkasveista, jotka ovat vuosien saatossa saavuttaneet persoonallisen ulkomuodon. Lisäksi pistokkaiden ja taimien itse kasvattaminen kiinnostaa koko ajan enemmän. Tällä hetkellä keittössä on jo kolmas avokado tuloillaan, vesilasissa neljä hevoskastanjan siementä sekä muutama kaktuksen alku odottamassa juurtumista! Niin ja banaanipuun alku sekä pari pileaa… 😉 Näihin taitaa ”vähän” jäädä koukkuun?!

Tässäkin asiassa tykkään, että edistyminen on hidasta. Että kasvien venyminen kestää ja voin rauhassa etsiä niille sopivia ruukkuja. Näissä kuvissa kaikki ruukut, kipot ja maljakot ovat kirppikseltä hankittuja paitsi reunimmainen ruukku, joka on Ikeasta. Siinä töröttävä kaktus sen sijaan on kirppislöytö – musta se oli aivan ihanan symppis! Ehkä ensi kerralla voisin kuvailla noita alkuja, kun juuri muistin että tulihan sitä haalittua myös kaksi enkelinsiipeä.. Sitä etsinkin hartaudella varmaan vuoden verran! <3
Hi! This trend with green plants and flowers just keeps growing! Literally! I´ve noticed that new plants have been finding their way to our home almost every week. I especially love the old ones – the more personal they look, the more I like them! It´s also exciting to grow avocados and other sticklings. To see them grow and make new leaves – so facinating! I don´t mind that it takes some time. It just leaves me more time to find suitable pots 2nd hand. Would you have guessed that all the planters here are bought from flea markets? Except the one on the right. The cactus in other hand is from flea market – I just love the odd look!
8 replies to “GREEN CORNER IN THE KITCHEN”
Maija/Pihkala
On pitänyt kommentoida jo aiemmin, mutta siis niin kivaa, että olet taas mukana bloggaamassa! Ja tämä teidän saitti näyttää muutenkin superhyvältä. Hienoa työtä, taitavia olette 🙂
Ajattelin hieman elvytellä vanhaa kunnon blogihaasteperinnettä ja nakitin siinä ohessa sinullekin haasteen, se löytyy täältä:
http://blogit.meillakotona.fi/pihkala/sisustuksen-haavelistalla/
Ei mitään pakkoa mutta kiva jos vastailet, sisustusjuttujasi on aina kiva lukea 🙂
maiju
Kiitos Maija! Asioiden piti varmaan mennä juuri näin, onneksi seurasin omaa sydäntä 🙂 Kiitos haasteesta – laitan sen hautumaan. Koskaanhan ei ole sellaista tilannetta että ei olisi jotain mistä ei kotiin haaveilisi 😉
helli
Moi!
Kiva kun olet palannut.
Ihania kasveja. Meillä on samanlainen lehtikaktus kuin tuo sun kirppikseltä löytämä, tosin melkein pari metriä korkeana! 😀 Se siis kasvaa pituutta lähinnä, ja tarvitsee yllättävän paljon vettä. En oikein muista kastella omaani riittävästi, jolloin se roikottaa lehtiään surkean näköisenä.
Jostain syystä en saa avokadon siemeniä koskaan itämään, oisko sulla jotain hyviä vinkkejä siihen?
maiju
Onneksi kommentoit tätä postausta, sillä tuota lehtikaktuksen kastelua olen oikeasti miettinyt monta kertaa! Tuntuu hullulta kastella _kaktusta_ usein, mutta jotenkin olen ollut huomaavinani, että se vaatii enemmän vettä. Näköjään sille voi sitten antaa vähän useammin mitä muille!
En tiedä onko mulla avokadon suhteen mitään erityistä tietämystä, mutta olen nämä kaikki saanut alkuun liottamalla siemeniä tosi kauan vedessä. Siis jopa muutaman kuukauden kunnes siemen on alkanut haljeta eli näyttänyt itämisen merkkejä. Sitten vain siemen multaan ja säännöllistä kastelua. Juurtumisessa menee useampi viikko, mutta tällä tavalla jokainen on aina alkanut kasvaa.
helli
Moi,
Luultavasti kyseessä ei olekaan lehtikaktus vaan jokin opuntia. Ostin kaktukseni nettimyyjältä lehtikaktuksen nimellä, mutta nyt kun googlasin sitä niin ei se kyllä siltä näytä! 😀
maiju
No vähän samaa olen miettinyt, että onko tämä kumminkin joku muu nimeltään. Ulkomuoto voi olla niin vaihteleva, että vaikea tietää mikä on kyseessä. Täytyy tutustua opuntioihin muutenkin, kiitos vinkistä! 🙂
SuviR
Hei,