Hei! En missään nimessä ole vielä sitä mieltä, että kesä on ohi. Nythän on vasta elokuu ja hyvällä tuurilla lämpöistä säätä riittää vielä koko syyskuun. Mutta onhan se aina jonkinlainen vaihtuvan sesongin merkki, kun sisustaminen alkaa kesän jälkeen kiinnostaa ihan uudella tavalla. Sen ikään kuin tiedostaa, että kohta ollaan taas paljon kotona eli nurkkiin olisi kiva saada jotain pientä piristystä. En oo pitkään aikana miettinyt mitään uusia hankintoja, vaikka luonteenomaista onkin vähän väliä haaveilla yhdestä sun toisesta. Syksyn tulo on selvästi lisännyt vettä myllyyn ja lähes huomaamatta on tullut kahlattua erilaisia uutuuksia läpi. Päätin koota kaikki houkutukset samaan postaukseen, vaikka tässä vaiheessa ne ovat juuri niitä – houkutuksia, jotka eivät välttämättä toteudu koskaan.
Tykkäsin jo viime vuonna poltetun okran sävystä ja taas ihastuin siihen uudelleen, kun näin tämän Christina Lundsteenin Curryn värisen samettityynyn. Pyöreä pirteän värinen tyyny olisi aika kiva lisä sohvalle ja sopisi hyvin korikalusteisiinkin? Uusien kynttiläjuttujen hankkiminen ei ole ollut ajankohtaista pitkään aikaan, koska let´s face it – kellä niitä ei olisi liikaa jo ennestään! Fermlivingin Coupled -lampetti sai kuitenkin uusiin aatoksiin, sillä sellainen voisi olla aika ihana olohuoneen seinälle. Saisi ainakin olla turvassa taaperolta. Näistä kollaasin haaveista ehkä toteuttamiskelpoisin hankinta on kuitenkin tuo matto, sillä olohuoneen kaislamatto on aikalailla tiensä päässä. Talveksi jalan alle tarvitaan ehdottomasti jotain pehmeää! Thonetin sohvasta olen haaveillut jo pidempään, sillä en näköjään kyllästy näihin lainkaan. Jos huonekalupuolta miettii, niin tämä on ehkä varteenotettavin seuraava hankinta. Love it! Lopuksi listaukseen pääsee vielä Artekin Riihitie-ruukku, jonka olisin jo keväällä ostanut, jos sitä olisi silloin vain liikkeestä saanut. Klassikkoaineista. Pitää tuumata, millainen kasvi siihen sopisi.
Joo nyt pitää seurailla tulisiko mattoon hyvää alekoodia 😉 Olisi kiva tehdä joku pieni muutosjuttukin samalla kotiin, pitää miettiä mikä se voisi olla… On syksyssä ihan hyviäkin puolia 🙂
AUTUMN WANTIES
Hei! En missään nimessä ole vielä sitä mieltä, että kesä on ohi. Nythän on vasta elokuu ja hyvällä tuurilla lämpöistä säätä riittää vielä koko syyskuun. Mutta onhan se aina jonkinlainen vaihtuvan sesongin merkki, kun sisustaminen alkaa kesän jälkeen kiinnostaa ihan uudella tavalla. Sen ikään kuin tiedostaa, että kohta ollaan taas paljon kotona eli nurkkiin olisi kiva saada jotain pientä piristystä. En oo pitkään aikana miettinyt mitään uusia hankintoja, vaikka luonteenomaista onkin vähän väliä haaveilla yhdestä sun toisesta. Syksyn tulo on selvästi lisännyt vettä myllyyn ja lähes huomaamatta on tullut kahlattua erilaisia uutuuksia läpi. Päätin koota kaikki houkutukset samaan postaukseen, vaikka tässä vaiheessa ne ovat juuri niitä – houkutuksia, jotka eivät välttämättä toteudu koskaan.

Tykkäsin jo viime vuonna poltetun okran sävystä ja taas ihastuin siihen uudelleen, kun näin tämän Christina Lundsteenin Curryn värisen samettityynyn. Pyöreä pirteän värinen tyyny olisi aika kiva lisä sohvalle ja sopisi hyvin korikalusteisiinkin? Uusien kynttiläjuttujen hankkiminen ei ole ollut ajankohtaista pitkään aikaan, koska let´s face it – kellä niitä ei olisi liikaa jo ennestään! Fermlivingin Coupled -lampetti sai kuitenkin uusiin aatoksiin, sillä sellainen voisi olla aika ihana olohuoneen seinälle. Saisi ainakin olla turvassa taaperolta. Näistä kollaasin haaveista ehkä toteuttamiskelpoisin hankinta on kuitenkin tuo matto, sillä olohuoneen kaislamatto on aikalailla tiensä päässä.
Talveksi jalan alle tarvitaan ehdottomasti jotain pehmeää! Thonetin sohvasta olen haaveillut jo pidempään, sillä en näköjään kyllästy näihin lainkaan. Jos huonekalupuolta miettii, niin tämä on ehkä varteenotettavin seuraava hankinta. Love it! Lopuksi listaukseen pääsee vielä Artekin Riihitie-ruukku, jonka olisin jo keväällä ostanut, jos sitä olisi silloin vain liikkeestä saanut. Klassikkoaineista. Pitää tuumata, millainen kasvi siihen sopisi.
photos / 1 / 2 / 3 / 4 / 5
2 replies to “AUTUMN WANTIES”
Jaana K
Tuo matto onkin pyörinyt ostoskorissa useamman kerran ja keltainen samettityyny eksyi jo sohvalle, että ihan tutuilta syksy haaveiluilta kuulostaa 😊
maiju
Joo nyt pitää seurailla tulisiko mattoon hyvää alekoodia 😉 Olisi kiva tehdä joku pieni muutosjuttukin samalla kotiin, pitää miettiä mikä se voisi olla… On syksyssä ihan hyviäkin puolia 🙂