Heippa! Sisustusinspiraatiota voi nykyään keräillä hyvin monenlaisista lähteistä – löytyy lehtiä, blogeja, FB-ryhmiä, Pinterest, Styleroom, Instagram sekä monet muut appsit ja some-sivustot, joilla aikaansa voi kuluttaa. Mulle ykkönen on nykyään Instagram, vaikka satunnaisesti tuleekin ostettua sisustuslehti jos toinenkin. Instagram on silti niin paljon enemmän, sillä sen kautta voi seurailla eri tyyppien tekemisiä ja tunnelmia paitsi kuvafeedin niin myös IG Storiesin kautta. Vaikka Instagramkin on viime aikoina kaupallistunut, on sisältö mun mielestä edelleen melko autenttista eli ihmiset jakavat sinne kauniita arkipäivää ilahduttava asioita. Inspiroiviin kuviin on helppo palata myöhemmin ja tarpeen tullen toisen instagrammaajan saa yleensä kiinni, jos jotain kysyttävää tulee mieleen. I love Instagram!
Koska sisustusinspiraatiota on niin kiva jakaa, keräsin tähän postaukseen viisi suosikkitiliäni, jotka kaikki ovat yllättäen ruotsalaisia. Tai ei siinä mitään yllättävää oikeastaan ole, sillä perinteisestihän uudet jutut rantautuvat meille juuri länsinaapurista. Näille tileille yhteistä näyttäisi olevan sisustuksen runsaus ja kerroksellisuus, murretut värit, puuhuonekalut sekä tietynlainen asumisen rentous. Mun silmään ihanan persoonallista, mutta samalla myös todella tyylikästä. IG-profiilit tulevat tässä satunnaisessa järjestyksessä ja kaikkien kuvien jakamiseen olen saanut luvan.
Miltä näyttää valinnat? Oliko tuttuja tilejä? Kerro ihmeessä oma suosikki tai suosikit!
Hi there! Instagram is nowdays my number one source of interior inspiration. I like it more than I like reading magazines as it has something new to offer everyday. Although Instagram has gotten more commercial as it used to be, I still find it kind of authentic as many of the people I´m following mostly share bits of their daily life. With a filter and some styling of course, but I don´t mind cause I love looking at nicely composed pictures. I thought it would be fun to gather some of my favorite accounts to one post, so here they are in random order! And they´re all Swedes! That was not my intention, but what can you do, when there are such nice homes in Sweden! What I love about these accounts is the use of different styles, brave colors, wooden details and vintage combained with modern design. And that casualness and laid-back athmosphere with kids and their stuff. Home is for living and that´s why these accounts are so cozy and cool!
Kaikki uusia tuttavuuksia ja aikas ihania. Ja jes, nyt löysin alkuperäisen kuvan ja samalla valmistajan tuolle ilmapallon näköiselle valaisimelle, joka yhdessä poimimassasi kuvassa riippuu pyöreän Artek-pöydän yllä. Olen ihastellut tota kuvaa jossain netin syövereissä, mutta lähde ja valaisin ovat silloin jääneet mysteereiksi.
MY INSTAGRAM FAVORITES X 5

@rachelemilia
Copywriter & croissant enthusiast, Stockholm. Mostly a messy home & little Edith
@annacate
Islandlife in Sweden • freelance stylist • photography and creative direction • blogger at www.lovelylife.se/annacate
@billie_and_i
Fotograf Ulrika Nihlen, Stockholm | the home and the kids | fotografulrikanihlen.com
@hannahperssons
Hannah | Making moments | Gothenburg, SE
@elinodnegard
Elin Odnegård, freelance interior stylist elinodnegard.com
Miltä näyttää valinnat? Oliko tuttuja tilejä? Kerro ihmeessä oma suosikki tai suosikit!
Hi there! Instagram is nowdays my number one source of interior inspiration. I like it more than I like reading magazines as it has something new to offer everyday. Although Instagram has gotten more commercial as it used to be, I still find it kind of authentic as many of the people I´m following mostly share bits of their daily life. With a filter and some styling of course, but I don´t mind cause I love looking at nicely composed pictures. I thought it would be fun to gather some of my favorite accounts to one post, so here they are in random order! And they´re all Swedes! That was not my intention, but what can you do, when there are such nice homes in Sweden! What I love about these accounts is the use of different styles, brave colors, wooden details and vintage combained with modern design. And that casualness and laid-back athmosphere with kids and their stuff. Home is for living and that´s why these accounts are so cozy and cool!
All the pics are shared with a permission.
4 replies to “MY INSTAGRAM FAVORITES X 5”
Essi/St. Black
Ihania tilejä ja pari uuttakin löytyi seurattavaksi, kiitos! 🙂
maiju
Kiva, että oli uusiakin! 😉
Hanna
Kaikki uusia tuttavuuksia ja aikas ihania. Ja jes, nyt löysin alkuperäisen kuvan ja samalla valmistajan tuolle ilmapallon näköiselle valaisimelle, joka yhdessä poimimassasi kuvassa riippuu pyöreän Artek-pöydän yllä. Olen ihastellut tota kuvaa jossain netin syövereissä, mutta lähde ja valaisin ovat silloin jääneet mysteereiksi.
maiju
Jes, tosi kiva että tämän kautta löytyi samalla etsimäsi asia! Itsekin oon ihastellut tuota samaa palloa 🙂