Hei! Sain loppuviikosta puusepän langanpäähän ja vahvistuksen sille, että kerrossängyn laidat ja peitelevyt tulevat ensi viikolla, jee! Sen enempiä miettimättä päätin, että Theon pinnasänky voidaan siirtää meidän makuuhuoneesta pois, sillä poika on yskän takia nukkunut viime yöt muutenkin meidän välissä. Aina nukkui samassa vauvasängyssä paljon pidempään, mutta Teukalle se ei kokonsa puolesta tunnu riittävän millään. Parin sekunnin ajan mielessä kävi, että nytkö vauva-aika on sitten lopullisesti ohi (nyyh!!), mutta päätin etten anna surkuttelulle sijaa. On todellakin ihanaa, kun lapset kasvavat! Olkkarissa olleet IVAR-kaapit ovat olleet makkarissa päällekkäin eli pinnasängyn poistuttua saatiin tarpeeksi tilaa laittaa ne rinnakkain. Pohdin hetken muitakin huonekaluvaihtoehtoja, mutta IVARit veivät voiton, koska ne ovat syvyyssuunnassa niin näppäränkokoisia. Meidän makkarihan on tosi pieni. Jotain uutta halusin silti keksiä ja mikä sen helpompaa kuin tarttua vaihteeksi maalitelaan ;). Tein päätökset uusista sävyistä ihan ennätysnopeaan, sillä merimies teki samaan aikaan lähtöä mökille. Puolentunnin päästä olin jo palannut rautakaupasta mukana puurima sekä kaksi purkkia kalustemaalia sävyissä burgundynpunainen ja suklaanruskea!
Theon vedellessä ulkona päikkäreitä pohjamaalasin kaapit sekä tein valmiiksi 2,6 metriä pitkän nuppilistan. Olen aivan rakastunut tähän viininpunaiseen sävyyn! Kaappien ruskea vaikuttaa myös hyvältä, vaikka maalattavaa riittää niissä vielä (maali loppui kesken…). Entä sitten näiden sävyjen yhdistelmä – todella yllättävä myös mun omasta mielestä, mutta uskon, että lopputuloksesta tulee ihan kiva. Instagramista ja etenkin Storiesin puolelta löytyy jo vähän enemmän makusteltavaa, jos lopputulos kiinnostaa. Lisää kuvia seuraa, kun saan koko homman valmiiksi! 😉 Miltä vaikuttaa sävyt?
Hi there! We decided to move away Theo´s old baby crib, cause he has been sleeping there only occasionally. It´s nicer to sleep between mom and dad, you see ;). For a moment I felt very sad (is our baby this big already??), but then I decided that it´s only a good thing, if he starts to sleep in the bunkbed. I got a call from the carpenter saying we´ll be getting the missing sides on next week. Yey for that! So what to do with the empty bedroom? I wanted to keep the old IVAR cabinets, but sametime I felt for a slight change. Painting is always a good idea, so here´s a little sneakpeek of what is going on at the moment. A superlong shakerlist in burgundy and a new chocolate brown finish for the cabinets! Stay tuned for more…
CHOCOLATE BROWN MEETS BURGUNDY
Hei! Sain loppuviikosta puusepän langanpäähän ja vahvistuksen sille, että kerrossängyn laidat ja peitelevyt tulevat ensi viikolla, jee! Sen enempiä miettimättä päätin, että Theon pinnasänky voidaan siirtää meidän makuuhuoneesta pois, sillä poika on yskän takia nukkunut viime yöt muutenkin meidän välissä. Aina nukkui samassa vauvasängyssä paljon pidempään, mutta Teukalle se ei kokonsa puolesta tunnu riittävän millään. Parin sekunnin ajan mielessä kävi, että nytkö vauva-aika on sitten lopullisesti ohi (nyyh!!), mutta päätin etten anna surkuttelulle sijaa. On todellakin ihanaa, kun lapset kasvavat!
Olkkarissa olleet IVAR-kaapit ovat olleet makkarissa päällekkäin eli pinnasängyn poistuttua saatiin tarpeeksi tilaa laittaa ne rinnakkain. Pohdin hetken muitakin huonekaluvaihtoehtoja, mutta IVARit veivät voiton, koska ne ovat syvyyssuunnassa niin näppäränkokoisia. Meidän makkarihan on tosi pieni. Jotain uutta halusin silti keksiä ja mikä sen helpompaa kuin tarttua vaihteeksi maalitelaan ;). Tein päätökset uusista sävyistä ihan ennätysnopeaan, sillä merimies teki samaan aikaan lähtöä mökille. Puolentunnin päästä olin jo palannut rautakaupasta mukana puurima sekä kaksi purkkia kalustemaalia sävyissä burgundynpunainen ja suklaanruskea!
Theon vedellessä ulkona päikkäreitä pohjamaalasin kaapit sekä tein valmiiksi 2,6 metriä pitkän nuppilistan. Olen aivan rakastunut tähän viininpunaiseen sävyyn! Kaappien ruskea vaikuttaa myös hyvältä, vaikka maalattavaa riittää niissä vielä (maali loppui kesken…). Entä sitten näiden sävyjen yhdistelmä – todella yllättävä myös mun omasta mielestä, mutta uskon, että lopputuloksesta tulee ihan kiva. Instagramista ja etenkin Storiesin puolelta löytyy jo vähän enemmän makusteltavaa, jos lopputulos kiinnostaa. Lisää kuvia seuraa, kun saan koko homman valmiiksi! 😉
Miltä vaikuttaa sävyt?
Hi there! We decided to move away Theo´s old baby crib, cause he has been sleeping there only occasionally. It´s nicer to sleep between mom and dad, you see ;). For a moment I felt very sad (is our baby this big already??), but then I decided that it´s only a good thing, if he starts to sleep in the bunkbed. I got a call from the carpenter saying we´ll be getting the missing sides on next week. Yey for that!
So what to do with the empty bedroom? I wanted to keep the old IVAR cabinets, but sametime I felt for a slight change. Painting is always a good idea, so here´s a little sneakpeek of what is going on at the moment. A superlong shakerlist in burgundy and a new chocolate brown finish for the cabinets! Stay tuned for more…
3 replies to “CHOCOLATE BROWN MEETS BURGUNDY”
Henna Sipilä
Ihana viininpunainen! Voitko antaa sen tarkemmat tiedot?
maiju
Sävy on Symphony-värikartasta N419 – tämä meni kerralla nappiin, ei tarvinnut kauhistella edes kuivumisvaiheessa 😉
Lukija
Ihania sävyjä! Kyselisin mistä tuo naulakko on ja ruskean tarkempia tietoja?