Hei! Siinä se nyt on, 100 % valmiina ja nukkujien käytännössä testaama kerrossänky! Teen erillisen postauksen vielä sängyn rakenteesta sekä siitä, miten sen rakennus eteni vaihe vaiheelta eli tällä kertaa näette kuvat vain lopputuloksesta. Sänky on samanvärinen seinien kanssa ja tämä osoittautui hyväksi ratkaisuksi, kun ajattelee miten iso se on – mitoitus on tehty sen mukaan, että nukkumaan mahtuu myös aikuinen. Valmiiksi mittaansahatut ja maalatut laidat tulivat tiistai-iltana eli keskiviikko meni niitä kiinnitellessä. Lapset ovat siis ehtineet nukkua uudessa sängyssä siitä asti. Theo oli ensimmäisenä iltana ensin sitä mieltä, että ehei – aivan väärä paikka, mutta nukahti kuitenkin hetken silittelyn jälkeen. Seuraavana iltana minimies kellahti jo ihan tottuneesti tyynylleen ja nukkui koko yön heräämättä! Myös isosisko on vedellyt tyytyväisenä hirsiä yläpetissään! 🙂
Nuo tikkaat teimme myös itse ja halusin niihin ehdottomasti lämpimän puunsävyn piristämään kokonaisuutta. Jo piirrustuspöydällä sänky oli melko laatikkomainen, mutta mielikuvitus ei riittänyt muokkaamaan sitä etenkään, kun sekä ylä- että alasänkyyn tarvittiin kunnolla korkeat laidat. Theo ei vielä ole keksinyt, miten tulla itse pois sängystä ja se on ihan hyväkin. Pojan kasvaessa irrotamme varmaan jalkopäästä laidan, jotta kulkeminen sitä kautta onnistuu. Siihen voisi kehitellä vaikka vanerista lapsille liukumäen! Olen aivan hurjan tyytyväinen tähän lopputulokseen ja sängystä tuli melkeinpä parempi mitä olin ajatellut. Vanhaan taloon on aina haaste värkätä mitään tarkkojen mittojen mukaan eli hyvin onnistuttiin senkin puolesta. Nyt on sana vapaa – mitäs te tykkäätte?
Niin ja hyvää Isänpäivää kaikille sitä viettäville! Meillä merimies sai aamulla lapsilta vain videotervehdyksen, mutta ehtiihän niitä kahveja keitellä joku toinenkin aamu 😉
Hi! So here it is – our biggest DIY project so far! I´m very happy with the result and it almost turned out better than I´d expected! Both kids have been sleeping in their beds since Wednesday and it´s gone so well, even with Theo. He needs space for sleeping and now he defenitely has it as the bed is big enough for an adult! So, what is your take on the bunkbed?
Uber bueno! Niin hieno! Oon niin oottanu tätä postausta. Meillä väännetty tästä kerrossänkyasiasta -mies puolesta, minä vastaan..Huomaan lämpeneväni pikkuhiljaa.
Nuo Ivarit alla todella kätevät ja väritys, kelpaa nyt lasten olla ja nukkua 🙂
Voi kiitos, ihana kommentti! Tämä oli loppujenlopuksi aika helppo tehdä, kun säilytyssysteemit olivat valmiita kokonaisuuksia ja laidat ja peitelevyt tilattiin nekin asennusvalmiina. Itselle jäi rungon rakentaminen + runkopuiden maalaus, laitojen kiinnitys sekä tikkaat. Ei siis mitään tähtitiedettä ja lopputulos on ihan omannäköinen 🙂
Tosi hieno lopputulos – kyllä nyt pikku ihmisten kelpaa vedellä sikeitä! ”Laatikkomainen” muotoilu antaa ihanaa kontrastia vanhan talon tunnelmaan, ja seinään natsaava sängyn väri on pelkkää positiivista! HIENO, en osaa muuta sanoa! 🙂
Kiitos!! Joo nyt pitäis kelvata, olen itsekin molemmissa pedeissä lepäillyt ja tunnelma on aika kivan pesämäinen. Vaivannäköön nähden kannatti kyllä rakentaa itse, sillä tässä ei loppuviimein mennyt mitenkään älyttömästi aikaa eikä rahaakaan. Tässä on lapsille sänky pitkäksi aikaa! 🙂
No tykkään!!! Ja tuo teidän pikkuväki tykkää varmaan joka päivä enemmän ja enemmän! Theon kuvat saavat aina hymyn huulille ja onnellisuuden tunteen sydämeen, hän on niiiin! Jäin taas katselemaan hänen pieniä pulleita varpaitaan ja käsiä tuossa sängyn laidalla. Saan edelleen kiinni siitä tunteesta, miltä pienen lapsen pullea käsi tuntui omassa kädessä, äidit eivät unohda:) Ja Aina, mikä ihana pikku neiti hän jo onkaan, juurihan Aina oli vasta vauva:) Ja Paavo, niin koululainen kuin olla ja voi, oikea isoveli! Ihania hetkiä sinulle ja perheellesi!
Kiitos aivan ihanasta ja lämmittävästä kommentista! <3 Tämmöinen taaperoinen on kyllä niin hellyttävä pakkaus, että tulee todellakin pussattua ja halattua harva se hetki! Lapset ovat mahtava rikkaus, ja itse olen todella etuoikeutettu, että saan kolmen kasvua seurata <3
Hieno! Olen itsekin piirtänyt sängyistä jo monta versiota paperille. Vielä en ole osannut lyödä suunnitelmaa lukkoon. Meillä tila on 270 pitkä ja ajattelin venyttää yläsänkyä jopa niin pitkäksi. Odotan innolla rakenne-postausta. Tuo sävykin on upea. Muistatko koodia? 🙂
Joo kyllä siinä pari iltaa meni, kun hahmottelin parasta vaihtoehtoa + piirtelin miehelle rakennusohjeita. Juuri tuo rakenne oli tärkeä miettiä paperille etukäteen mahdollisimman yksityiskohtaisesti, jotta mitään yllätyksiä ei itse kokoamisvaiheessa tulisi. Että ei tämä ihan pelkällä hyvällä flowlla syntynyt, heh! Olen nyt jälkeen päin ihmetellytkin, että miten kivuttomasti koko homma meni, mutta ehkä alun hyvä suunnittelu oli siihen syypää ;). Sävy on Teknoksen S1002-Y ja se on siis sama myös seinissä. 🙂
Kiitos! Matto on VM-Carpetin ´Valokki´, ja sitä saa tilattua heidän nettikaupasta sekä Askon kautta. Askoissa saattaa olla myös kyseistä mattoa nähtävillä ihan liikkeessäkin. Ei ole lainkaan karhea vaan ihanan pehmeä. Ollaan tykätty kovasti!
Heh, se on kyllä meidän isoin makkari, mutta ei sentään valtava! 😉 Mutta onneksi kerrossänky istuu sinne nyt aika kivasti eikä tunnu kohtuuttoman isolta! 🙂
Hi, the bunk beds look fantastic! Well done! And the kids seems to love to climb the leather. It is recommended to drill bigger( ø50 mm) holes in the base the bed (distribute them evenly) so that the madrass which rests on it can ventilate. It prevents a mold from building up.
DIY BUNKBED FOR THE KIDS

23 replies to “DIY BUNKBED FOR THE KIDS”
Kati
Uber bueno! Niin hieno! Oon niin oottanu tätä postausta. Meillä väännetty tästä kerrossänkyasiasta -mies puolesta, minä vastaan..Huomaan lämpeneväni pikkuhiljaa.
Nuo Ivarit alla todella kätevät ja väritys, kelpaa nyt lasten olla ja nukkua 🙂
maiju
Voi kiitos, ihana kommentti! Tämä oli loppujenlopuksi aika helppo tehdä, kun säilytyssysteemit olivat valmiita kokonaisuuksia ja laidat ja peitelevyt tilattiin nekin asennusvalmiina. Itselle jäi rungon rakentaminen + runkopuiden maalaus, laitojen kiinnitys sekä tikkaat. Ei siis mitään tähtitiedettä ja lopputulos on ihan omannäköinen 🙂
Mirkka
Tosi hieno lopputulos – kyllä nyt pikku ihmisten kelpaa vedellä sikeitä! ”Laatikkomainen” muotoilu antaa ihanaa kontrastia vanhan talon tunnelmaan, ja seinään natsaava sängyn väri on pelkkää positiivista! HIENO, en osaa muuta sanoa! 🙂
maiju
Kiitos!! Joo nyt pitäis kelvata, olen itsekin molemmissa pedeissä lepäillyt ja tunnelma on aika kivan pesämäinen. Vaivannäköön nähden kannatti kyllä rakentaa itse, sillä tässä ei loppuviimein mennyt mitenkään älyttömästi aikaa eikä rahaakaan. Tässä on lapsille sänky pitkäksi aikaa! 🙂
Noora / Villakoiria ja kissankarvaa
Ihan mielettömän upea!!
maiju
Kiitos!! 💙💙
Villis
No tykkään!!! Ja tuo teidän pikkuväki tykkää varmaan joka päivä enemmän ja enemmän! Theon kuvat saavat aina hymyn huulille ja onnellisuuden tunteen sydämeen, hän on niiiin! Jäin taas katselemaan hänen pieniä pulleita varpaitaan ja käsiä tuossa sängyn laidalla. Saan edelleen kiinni siitä tunteesta, miltä pienen lapsen pullea käsi tuntui omassa kädessä, äidit eivät unohda:) Ja Aina, mikä ihana pikku neiti hän jo onkaan, juurihan Aina oli vasta vauva:) Ja Paavo, niin koululainen kuin olla ja voi, oikea isoveli! Ihania hetkiä sinulle ja perheellesi!
maiju
Kiitos aivan ihanasta ja lämmittävästä kommentista! <3 Tämmöinen taaperoinen on kyllä niin hellyttävä pakkaus, että tulee todellakin pussattua ja halattua harva se hetki! Lapset ovat mahtava rikkaus, ja itse olen todella etuoikeutettu, että saan kolmen kasvua seurata <3
Lea
Wow! Kuinka mahtava tilansäästöratkaisu, tyylikäskin kuin mikä! 🙂
maiju
Oi, kiitos paljon! Juuri siihen tähdättiin, että lastenhuoneeseen jäisi mahdollisimman paljon pinta-alaa lasten leikkeihin! 🙂
Susanna / kotona|hemma
Hieno! Olen itsekin piirtänyt sängyistä jo monta versiota paperille. Vielä en ole osannut lyödä suunnitelmaa lukkoon. Meillä tila on 270 pitkä ja ajattelin venyttää yläsänkyä jopa niin pitkäksi. Odotan innolla rakenne-postausta. Tuo sävykin on upea. Muistatko koodia? 🙂
maiju
Joo kyllä siinä pari iltaa meni, kun hahmottelin parasta vaihtoehtoa + piirtelin miehelle rakennusohjeita. Juuri tuo rakenne oli tärkeä miettiä paperille etukäteen mahdollisimman yksityiskohtaisesti, jotta mitään yllätyksiä ei itse kokoamisvaiheessa tulisi. Että ei tämä ihan pelkällä hyvällä flowlla syntynyt, heh! Olen nyt jälkeen päin ihmetellytkin, että miten kivuttomasti koko homma meni, mutta ehkä alun hyvä suunnittelu oli siihen syypää ;). Sävy on Teknoksen S1002-Y ja se on siis sama myös seinissä. 🙂
Hanna H
Sängystä tuli hieno! Ja varmasti käytännöllinenkin se on. 🙂
maiju
Kiitos, kyllä tähän mennessä vaikuttaa ihan toimivalta 🙂
Susanna Koivisto
Hei, tosi kaunis ja ihana huone. Minua kiinnostaisi toi matto et onko mistä ostettu ja onko karhea?
Valoisaa viikkoa sinulle!
maiju
Kiitos! Matto on VM-Carpetin ´Valokki´, ja sitä saa tilattua heidän nettikaupasta sekä Askon kautta. Askoissa saattaa olla myös kyseistä mattoa nähtävillä ihan liikkeessäkin. Ei ole lainkaan karhea vaan ihanan pehmeä. Ollaan tykätty kovasti!
Petra
Tuo huone näyttää valtavalta 😍😍
maiju
Heh, se on kyllä meidän isoin makkari, mutta ei sentään valtava! 😉 Mutta onneksi kerrossänky istuu sinne nyt aika kivasti eikä tunnu kohtuuttoman isolta! 🙂
Pingback: MY INTERIOR FAVORITES IN 2017 - MAIJU SAW
ella
Hi, the bunk beds look fantastic! Well done! And the kids seems to love to climb the leather. It is recommended to drill bigger( ø50 mm) holes in the base the bed (distribute them evenly) so that the madrass which rests on it can ventilate. It prevents a mold from building up.
maiju
Hi! That´s a good point – we left those holes to the lower bed!
Pingback: THREE TIMES GREEN - MAIJU SAW
Pingback: Inspiration til børnesenge - SARAH STRANGE