Hei! Ajattelin, että nyt on syytä päivitellä tapahtumia vähän tänne blogiinkin, sillä projektimuudi on jälleen päällä! Kaikki alkoi eräästä hankinnasta, jonka saapumista ehdin odotella reilut kahdeksan viikkoa. Kyseessä on wieniläistuolirakkauteni multihuipentuma eli kahdenistuttava wieniläissohva, oi nam! Olen siitä pitkään haaveillut ja välillä ollut vähällä kaupat mm. Bukowski Marketin kautta, mutta hankalien kuljetussysteemien takia on tullut vielä himmailtua. Pyöreän HAYn ruokapöydän myytyäni tiesin, että ne rahat on syytä sijoittaa johonkin toiseen huonekaluhankintaan ennen kuin katoavat turhanpäiväiseen humputteluun eli laitoin enempiä miettimättä sohvan tilaukseen Artillerietista. Ostoskoriin valikoitui kokomusta sohva puisella istuimella.
Mutta tulikin sohva rottinkisella. Sohva on aivan huikean kaunis, mutta se sekoitti pasmat pahimman kerran, sillä rottinkinen istuin ja harmaa seinänsävy eivät mitenkään istuneet yhteen. Artillerietista tarjottiin toki sohvan vaihtoa, mutta ajattelin etten millään jaksa toista kahdeksan viikon odotusta. Siis tammikuuhun! Rottinkinen sai siis jäädä. Ja harmaa seinänsävy väistyä. Näin se menee eikä toisaalta haittaa, sillä minähän tykkään maalaamisesta ihan hirveästi! 😀
Tätä postausta naputellessa maalausrupeama on jo valmis, ja seinillä ihana uusi beessi sävy! Ilme on nykyistä paljon vaaleampi ja raikkaampi, ja sointuu yhteen puun sävyjen kanssa. Ja sen rottingin of course! Näin helpolla ei tietenkään tästä hommasta kokonaisuudessaan selvitty vaan tilaisuus teki jälleen varkaan. Nyt eteisessä nimittäin odottaa kuusi listaa, joista on loppuviikosta tarkoitus nikkaroida keittiön seinälle lisää koristelistoituksia! Lisäksi mielessä itää ajatus vanhaan kaappiin tuunatusta aamiaiskaapista kahvinkeittimineen ja leivänpaahtimineen…. todella kutkuttava ajatus, jolle on kaappikin itseasiassa jo katsottuna.. Lisää seuraa, vaikka tässä vaiheessa vain maistijaisia. 😉 It finally arrived! My material dream! After having almost every other Thonet chair model at our home, this was quite obvious choice for a kitchen sofa. The only thing was that I ordered with a black wooden seat and it came with rattan. Just a small mistake of course. But big enough to start a new process in our kitchen. The grey walls did not fit together with the rattan, you see. So my choice was to re-paint the kitchen with a nice warm beige complimenting the lovely rattan!
Hengästyn kuunnellessani! 😀 Itse vain hamstraan Torista projekteja, joita en sitten kuitenkaan koskaan aloita. 🙂 Sohva on superkaunis ja niin on seinän värikin.
Heh, en ihmettele! Mä kyllä niin tykkään näistä projekteista eli kai tämä on jo jonkinlainen elämäntapa. Mä pyrin aina tekemään yhtä kerrallaan eli että homma pysyy hanskassa ja sitä myötä myös etenee. 😉 Tsemppiä!
Voi mikä kommentti, ihana!! <3 Tuo aamiaiskaappi-idea ei kyllä jätä mua enää rauhaan eli kai se on toteutettava. Kaappi pitäisi nyt vain saada ensin haettua Pietarsaaresta 😉
SOMETHING NEW SOMETHING BEIGE
Hei! Ajattelin, että nyt on syytä päivitellä tapahtumia vähän tänne blogiinkin, sillä projektimuudi on jälleen päällä! Kaikki alkoi eräästä hankinnasta, jonka saapumista ehdin odotella reilut kahdeksan viikkoa. Kyseessä on wieniläistuolirakkauteni multihuipentuma eli kahdenistuttava wieniläissohva, oi nam! Olen siitä pitkään haaveillut ja välillä ollut vähällä kaupat mm. Bukowski Marketin kautta, mutta hankalien kuljetussysteemien takia on tullut vielä himmailtua. Pyöreän HAYn ruokapöydän myytyäni tiesin, että ne rahat on syytä sijoittaa johonkin toiseen huonekaluhankintaan ennen kuin katoavat turhanpäiväiseen humputteluun eli laitoin enempiä miettimättä sohvan tilaukseen Artillerietista. Ostoskoriin valikoitui kokomusta sohva puisella istuimella.


Mutta tulikin sohva rottinkisella. Sohva on aivan huikean kaunis, mutta se sekoitti pasmat pahimman kerran, sillä rottinkinen istuin ja harmaa seinänsävy eivät mitenkään istuneet yhteen. Artillerietista tarjottiin toki sohvan vaihtoa, mutta ajattelin etten millään jaksa toista kahdeksan viikon odotusta. Siis tammikuuhun! Rottinkinen sai siis jäädä. Ja harmaa seinänsävy väistyä. Näin se menee eikä toisaalta haittaa, sillä minähän tykkään maalaamisesta ihan hirveästi! 😀
Tätä postausta naputellessa maalausrupeama on jo valmis, ja seinillä ihana uusi beessi sävy! Ilme on nykyistä paljon vaaleampi ja raikkaampi, ja sointuu yhteen puun sävyjen kanssa. Ja sen rottingin of course! Näin helpolla ei tietenkään tästä hommasta kokonaisuudessaan selvitty vaan tilaisuus teki jälleen varkaan. Nyt eteisessä nimittäin odottaa kuusi listaa, joista on loppuviikosta tarkoitus nikkaroida keittiön seinälle lisää koristelistoituksia! Lisäksi mielessä itää ajatus vanhaan kaappiin tuunatusta aamiaiskaapista kahvinkeittimineen ja leivänpaahtimineen…. todella kutkuttava ajatus, jolle on kaappikin itseasiassa jo katsottuna.. Lisää seuraa, vaikka tässä vaiheessa vain maistijaisia. 😉
It finally arrived! My material dream! After having almost every other Thonet chair model at our home, this was quite obvious choice for a kitchen sofa. The only thing was that I ordered with a black wooden seat and it came with rattan. Just a small mistake of course. But big enough to start a new process in our kitchen. The grey walls did not fit together with the rattan, you see. So my choice was to re-paint the kitchen with a nice warm beige complimenting the lovely rattan!
6 replies to “SOMETHING NEW SOMETHING BEIGE”
Lela Louhio
En jaksa tätä kauneus! Soooo beautiful it hurts my eyes! 😍😍😍
maiju
Hahhah, you´re too funny!! Thank you! 😀 😀
hanna
Hengästyn kuunnellessani! 😀 Itse vain hamstraan Torista projekteja, joita en sitten kuitenkaan koskaan aloita. 🙂 Sohva on superkaunis ja niin on seinän värikin.
maiju
Heh, en ihmettele! Mä kyllä niin tykkään näistä projekteista eli kai tämä on jo jonkinlainen elämäntapa. Mä pyrin aina tekemään yhtä kerrallaan eli että homma pysyy hanskassa ja sitä myötä myös etenee. 😉 Tsemppiä!
Villis
Voihan Maiju! Sä teet, mitä haluat, muut, mitä osaavat! Lisää kuvia pliis:)
maiju
Voi mikä kommentti, ihana!! <3 Tuo aamiaiskaappi-idea ei kyllä jätä mua enää rauhaan eli kai se on toteutettava. Kaappi pitäisi nyt vain saada ensin haettua Pietarsaaresta 😉