Hei! Kirjoittelin lokakuussa uuden sohvan hankintaan liittyvistä mietteistä, jotka pulpahtivat pintaan, kun kävimme paikallisilla sisustus- ja rakennusmessuilla. Messujen tarjonta oli sisustajalle melko laiha, mutta yksi osasto sieltä jäi mieleen. Sen keskipisteenä oli upottava okrankeltainen samettisohva, johon ei kertakaikkiaan voinut olla istumatta. Tuo sohva oli Hakolan Lazy. Olin toki nähnyt kuvia Lazysta ennen, mutta enpä tiennyt, miten mukava se voisi olla. Yhtäkkiä meidän pieni vintage-sohva alkoi tuntua todella elähtäneeltä ja enemmän epämukavalta kuin mukavalta..
Kotiin päästyäni mietin sohva-asiaa ääneen merimiehen kanssa, joka oli idean suhteen heti messissä. Vanha sohva oli ihan ok, mutta let´s face it – se ei ollut mikään koko perheen löhölinna. Olin jo lisäksi alkanut hiljalleen kyllästyä kuuden sohvatyynyn jatkuvaan poimimiseen lattialta, kun ne eivät oikein tahtoneet pysyä kolmen lapsen alla paikoillaan… Voisihan se sohva tosiaan olla vähän isompi ja mukavampi, ja silti hyvännäköinen? Uuden sohvan hankinta alkoi siis hiljalleen kiinnostaa, mutta vaati ehdottomasti uudelleen testausta myös merimiehen osalta.
Tiesin, että Hakolan sohvat valmistetaan Jurvassa, johon ajelee Vaasasta helposti puolessa tunnissa. Niinpä tiedustelin Hakolan Instagramin kautta mahdollisuutta tulla koeistumaan eri sohvamalleja suoraan tehtaalle Jurvaan. Sainkin pian myöntävän vastauksen Annaleena Hämäläiseltä itseltään, jonka kynästä on syntynyt moni Hakolan tuotteista – myös Lazy. Annaleena kertoi olevansa parhaillaan tehtaalla eli sovimme treffit jo heti seuraavalle päivälle!
Vannoutuneena sisustusbloggaajana otin tietenkin kameran mukaan, sillä harvoinpa sitä saa täyden tehdaskierroksen yrityksen luovalta johtajalta. Annaleena kierrättikin meitä käytännössä läpi sohvan jokaisen valmistusvaiheen aina rungonosista pehmusteisiin, kankaiden kaavojen leikkaukseen, ompelimoon sekä lopuksi pakkaamoon. Joka vaihe tehdään siis Jurvassa. Välissä näimme vilauksia mm. puutyöpajasta sekä maalaamosta, joissa valmistuu Hakolan muita huonekaluja sekä pienempiä sisutustuotteita. Samalla Annaleena kertoili meille yrityksen tarinaa ja siitä, miten hän on itse sen vanavedessä kasvanut. Saimme kurkata jopa sinne aivan perimmäiseen huoneeseen navetan perukoilla, josta koko Hakolan tarina on aikoinaan 60-luvulla alkanut!
Kuten monella muullakin yrityksellä Suomessa, myös Hakolalla on ollut vaikeaa sen kulta-aikojen jälkeen, jolloin yritys työllisti kerralla jopa sata henkeä. Annaleenalla itsellään ei silti ollut selkeitä aikeita jatkaa yrityksessä, vaikka opiskelikin muotoilua ja muotoilujohtamista. Polut kuitenkin kuljettivat jatkamaan perheyritystä, joka on Annaleenan ja tämän isän käsissä lähtenyt ihan uusille urille! Yritys on uudistanut paitsi tuotteitaan myös tapaansa tehdä asioita. Jaksan aina vaikuttua näistä kotimaisista yrityksistä, jotka ovat pystyneet kääntämään tappiollisen liiketoiminnan ja tuotteensa nykyajan vaatimuksia vastaaviksi. Hakola kuuluu ehdottomasti näiden onnistujien joukkoon ja oli hienoa nähdä valmiit sohvajonot odottamassa kuljetusta Jurvasta ympäri Suomea!
Jurvasta löytyivät meille koeistuttavaksi sekä Hakolan Cosy että Lazy. Näistä kahdesta Lazy piti edelleen suosikkina pintansa, sillä muotokielessä on samoja 50-luvun vaikutteita mitä meidän vanhassa nahkasohvassa. Vaikka Lazy on mitoiltaan ja erityisesti syvyyssuunnassa (100 cm!) kunnon sohva, on vaikutelma mun mielestä silti siro ja ilmava. Tiesin, että kangasvalinta olisi ilman muuta joku Lazyn samettipäällisistä. Annaleena suositteli meille vihreää ja päätin luottaa häneen. Kangasvalinta ei tuntunut loppujen lopuksi niin isolta päätökseltä, koska tiesin, että sohvaan pystyisi helposti hankkimaan irroitettavat päälliset. Kaksilla päällisillä koko olohuoneen ilmettä pystyy siis vaihtamaan käytännössä kokonaan!
Sohva on ollut meillä nyt muutaman viikon testikäytössä ja olen aivan myyty tuohon samettiin! Se on helppohoitoinen ja kiiltoasteeltaan sen verran himmeä, että sohva näyttää aina hyvältä! Selkänojien höyhensekoitetäyte mukautuu hyvin istujan alla, mutta pitää ryhtinsä. Lazy on mitoiltaan paljon isompi, mitä vanha sohva, joten pelkäsin aluksi että se olisi tilaan liian massiivinen. Pelko oli onneksi turha, sillä Lazy asettui paikoilleen todella hyvin ja kokonaisuus on edelleen tasapainossa. Myös metallijalat keventävät vaikutelmaa. Ei tarvitse varmaan erikseen mainita, että tilaa istumiseen on olohuoneessa nyt ihan erilailla ja näin jälkiviisaana mietinkin, että miksei tätä sohvahankintaa tullut jo aikaisemmin ajateltua!?
In collaboration with Hakola Hi! We have a brand new sofa folks! You maybe didn´t see this coming and neither did I, cause I liked our old sofa. But then it happened that I sat on Lazy Velvet sofa on a fair couple months ago and I instantly fell in love! I´ve seen Lazy in pictures before, but I didn´t know how nice it would be. Big couches are kind of no no for me, but Lazy makes an excpetion as it´s very streamlined and has that good 50ties vibe that I like. It´s big and comfortable, but it doesn´t take over the whole room, and that´s what I like about it the most. Or wait, I also love the fact that Lazy has a removable cover so it´s possible to wash the covers in an ordinary washing machine at home or if you are tired with the ones you have, it´s possible to buy a new cover in different material or color! Lazy is designed and manufactured in Finland by a company called Hakola. They are actually located only 40 km away from where we live! We got a tour around Hakola hosted by the Creative Director Annaleena Hämäläinen by herself! She shared their story and even showed us the small working room, where her grandparents first started the company over 50 years ago! I´m always amazed about how these Finnish companies have had the ability to go through the tuff times and then renew themselves with an outcome of beautifully designed high quality products! Annaleena recommended us the velvet fabric in green and I trusted her taste. And I´m glad I did, cause the velvet is just perfect – easy to keep clean and looks and feels so good! What do you think?
Kiitos! Tämä sametti on kiiltoasteeltaan aika himmeä eli sohvan vihreä sävy pääsee siinä kyllä oikeuksiinsa. Eli ei mun mielestä siis pomppaa mitenkään silmään. En itse asiassa edes miettinyt muita kangasvaihtoehtoja vaan oli heti selvää, että se on joku sameteista :).
Ihana. Päädyin itse keväällä hankkimaan Adean Mr.Jones-sohvan ja juuri myös vihreällä sametilla. Se oli Tukholman messuilla helmikuussa rakkautta ensi silmäyksellä. Ja edelleen tykkään kovasti ja kaikille epäilijöille myös minulta tiedoksi; hoito on helppoa ja tummanvihreänkin voi hyvin hankkia:)
Nimenomaan tämä eli ihmiset usein pelkäävät hankkia yhtään mitään erilaista, koska on kyllästymisen vaara. Mitä jos on jo valmiiksi kyllästynyt perusharmaaseen, heh! Tykkäsin niin meidän vanhasta sohvasta, että tässä uudessa piti ehdottomasti olla sitä jotain, jotta edes harkitsin vaihtamista (vaikkakaan se vanha ei mikään niin mukava ollut). Sanoisin, että sametti on jopa helpompi mitä tavallinen huonekalukangas, koska jopa kuulakärkikynä (!!) lähti siitä pyyhkimällä pelkällä nihkeällä liinalla! Ja pinta on niin ihanan pehmoinen, aah! 🙂
Onnittelut uudesta sohvasta! Matto on tilattu Etsystä eli sieltä voi hakea vastaavia mm. hakusanoilla ”Beni Ouarain”, ”Azilal rug” ja ”Boucherouite rug”. 🙂
Hi, lovelly pictures! Cant understand the words, sorry! 🙂 just wanted to know if you could be kind enought to tell me wehere could i get a counch as lovely.
Thank you!!
Muistatko onko kangas Auraa vai Musonea? Sohvan tilaus edessä ja emmin kumpi vihreä olisi parempi. Kangasnäytteetkin minulla on joskus ollut, mutta pieni apulainen on ne leikkeihinsä kuskannut, muistan vain että toinen oli vähän pliisumpi kuin toinen ja tuo teidän näyttää kuvassa ainakin juuri siltä oikealta
Hei, tämä vastaus tulee nyt tosi myöhässä, pahoittelut siitä! Toisaalta tästä ei ole hirveästi apuakaan, koska en osaa sanoa kumpaa kangas on. Meidän oma oli niitä ensimmäisiä vihreitä eli jos myöhemmin on tullut lisävaihtoehtoja toisista sävyistä, niin meidän kangas ei ole ainakaan mikään niistä.
Hei! Olisin kysellyt, mitä olet tykännyt samettisohvasta nyt pidemmällä kokemuksella? Itseäni mietityttää lähinnä, miten pahasti kangas houkuttelee pölyä itseensä ja tuleeko pintaan painaumia yms miten helposti?
Kankaaseen ei tule painaumia ja se on tosi helppo putsata, jos tulee esim pieni paikallinen tahra. Eli siitä iso plussa. Pölyä se kyllä kerää jonkun verran ja on sähköinen. Itse tykkään ehkä enemmän noista meidän vaaleista kangaspäällyteistä.
TUMMANVIHREÄ SAMETTISOHVA
Kaupallinen yhteistyö Hakola
Hei! Kirjoittelin lokakuussa uuden sohvan hankintaan liittyvistä mietteistä, jotka pulpahtivat pintaan, kun kävimme paikallisilla sisustus- ja rakennusmessuilla. Messujen tarjonta oli sisustajalle melko laiha, mutta yksi osasto sieltä jäi mieleen. Sen keskipisteenä oli upottava okrankeltainen samettisohva, johon ei kertakaikkiaan voinut olla istumatta. Tuo sohva oli Hakolan Lazy. Olin toki nähnyt kuvia Lazysta ennen, mutta enpä tiennyt, miten mukava se voisi olla. Yhtäkkiä meidän pieni vintage-sohva alkoi tuntua todella elähtäneeltä ja enemmän epämukavalta kuin mukavalta..
Kotiin päästyäni mietin sohva-asiaa ääneen merimiehen kanssa, joka oli idean suhteen heti messissä. Vanha sohva oli ihan ok, mutta let´s face it – se ei ollut mikään koko perheen löhölinna. Olin jo lisäksi alkanut hiljalleen kyllästyä kuuden sohvatyynyn jatkuvaan poimimiseen lattialta, kun ne eivät oikein tahtoneet pysyä kolmen lapsen alla paikoillaan… Voisihan se sohva tosiaan olla vähän isompi ja mukavampi, ja silti hyvännäköinen? Uuden sohvan hankinta alkoi siis hiljalleen kiinnostaa, mutta vaati ehdottomasti uudelleen testausta myös merimiehen osalta.
Tiesin, että Hakolan sohvat valmistetaan Jurvassa, johon ajelee Vaasasta helposti puolessa tunnissa. Niinpä tiedustelin Hakolan Instagramin kautta mahdollisuutta tulla koeistumaan eri sohvamalleja suoraan tehtaalle Jurvaan. Sainkin pian myöntävän vastauksen Annaleena Hämäläiseltä itseltään, jonka kynästä on syntynyt moni Hakolan tuotteista – myös Lazy. Annaleena kertoi olevansa parhaillaan tehtaalla eli sovimme treffit jo heti seuraavalle päivälle!
Vannoutuneena sisustusbloggaajana otin tietenkin kameran mukaan, sillä harvoinpa sitä saa täyden tehdaskierroksen yrityksen luovalta johtajalta. Annaleena kierrättikin meitä käytännössä läpi sohvan jokaisen valmistusvaiheen aina rungonosista pehmusteisiin, kankaiden kaavojen leikkaukseen, ompelimoon sekä lopuksi pakkaamoon. Joka vaihe tehdään siis Jurvassa. Välissä näimme vilauksia mm. puutyöpajasta sekä maalaamosta, joissa valmistuu Hakolan muita huonekaluja sekä pienempiä sisutustuotteita. Samalla Annaleena kertoili meille yrityksen tarinaa ja siitä, miten hän on itse sen vanavedessä kasvanut. Saimme kurkata jopa sinne aivan perimmäiseen huoneeseen navetan perukoilla, josta koko Hakolan tarina on aikoinaan 60-luvulla alkanut!
Kuten monella muullakin yrityksellä Suomessa, myös Hakolalla on ollut vaikeaa sen kulta-aikojen jälkeen, jolloin yritys työllisti kerralla jopa sata henkeä. Annaleenalla itsellään ei silti ollut selkeitä aikeita jatkaa yrityksessä, vaikka opiskelikin muotoilua ja muotoilujohtamista. Polut kuitenkin kuljettivat jatkamaan perheyritystä, joka on Annaleenan ja tämän isän käsissä lähtenyt ihan uusille urille! Yritys on uudistanut paitsi tuotteitaan myös tapaansa tehdä asioita. Jaksan aina vaikuttua näistä kotimaisista yrityksistä, jotka ovat pystyneet kääntämään tappiollisen liiketoiminnan ja tuotteensa nykyajan vaatimuksia vastaaviksi. Hakola kuuluu ehdottomasti näiden onnistujien joukkoon ja oli hienoa nähdä valmiit sohvajonot odottamassa kuljetusta Jurvasta ympäri Suomea!
Jurvasta löytyivät meille koeistuttavaksi sekä Hakolan Cosy että Lazy. Näistä kahdesta Lazy piti edelleen suosikkina pintansa, sillä muotokielessä on samoja 50-luvun vaikutteita mitä meidän vanhassa nahkasohvassa. Vaikka Lazy on mitoiltaan ja erityisesti syvyyssuunnassa (100 cm!) kunnon sohva, on vaikutelma mun mielestä silti siro ja ilmava. Tiesin, että kangasvalinta olisi ilman muuta joku Lazyn samettipäällisistä. Annaleena suositteli meille vihreää ja päätin luottaa häneen. Kangasvalinta ei tuntunut loppujen lopuksi niin isolta päätökseltä, koska tiesin, että sohvaan pystyisi helposti hankkimaan irroitettavat päälliset. Kaksilla päällisillä koko olohuoneen ilmettä pystyy siis vaihtamaan käytännössä kokonaan!
Sohva on ollut meillä nyt muutaman viikon testikäytössä ja olen aivan myyty tuohon samettiin! Se on helppohoitoinen ja kiiltoasteeltaan sen verran himmeä, että sohva näyttää aina hyvältä! Selkänojien höyhensekoitetäyte mukautuu hyvin istujan alla, mutta pitää ryhtinsä. Lazy on mitoiltaan paljon isompi, mitä vanha sohva, joten pelkäsin aluksi että se olisi tilaan liian massiivinen. Pelko oli onneksi turha, sillä Lazy asettui paikoilleen todella hyvin ja kokonaisuus on edelleen tasapainossa. Myös metallijalat keventävät vaikutelmaa. Ei tarvitse varmaan erikseen mainita, että tilaa istumiseen on olohuoneessa nyt ihan erilailla ja näin jälkiviisaana mietinkin, että miksei tätä sohvahankintaa tullut jo aikaisemmin ajateltua!?
In collaboration with Hakola
Hi! We have a brand new sofa folks! You maybe didn´t see this coming and neither did I, cause I liked our old sofa. But then it happened that I sat on Lazy Velvet sofa on a fair couple months ago and I instantly fell in love! I´ve seen Lazy in pictures before, but I didn´t know how nice it would be. Big couches are kind of no no for me, but Lazy makes an excpetion as it´s very streamlined and has that good 50ties vibe that I like. It´s big and comfortable, but it doesn´t take over the whole room, and that´s what I like about it the most. Or wait, I also love the fact that Lazy has a removable cover so it´s possible to wash the covers in an ordinary washing machine at home or if you are tired with the ones you have, it´s possible to buy a new cover in different material or color!
Lazy is designed and manufactured in Finland by a company called Hakola. They are actually located only 40 km away from where we live! We got a tour around Hakola hosted by the Creative Director Annaleena Hämäläinen by herself! She shared their story and even showed us the small working room, where her grandparents first started the company over 50 years ago! I´m always amazed about how these Finnish companies have had the ability to go through the tuff times and then renew themselves with an outcome of beautifully designed high quality products! Annaleena recommended us the velvet fabric in green and I trusted her taste. And I´m glad I did, cause the velvet is just perfect – easy to keep clean and looks and feels so good! What do you think?
16 replies to “TUMMANVIHREÄ SAMETTISOHVA”
Minna/Meidän harmoniaa
Vau mikä sohjva ja tuo väri näyttää niin makeelta vaaleassa ympäristössä
maiju
Eikö olekin! Tykkäsin vanhasta sohvasta niin paljon, että halusin uudessa olevan yhtä paljon särmää. Samettipinta on kyllä ihan täydellinen!
Jossu / Maailman Paras Paikka
Tuo vihreä sametti näyttää todella upeelta, etenkin teidän kodissa! Sohvakuume ei kyllä helpottanut nyt yhtään…. 🙂
maiju
Kiitos! Tämä sametti on kiiltoasteeltaan aika himmeä eli sohvan vihreä sävy pääsee siinä kyllä oikeuksiinsa. Eli ei mun mielestä siis pomppaa mitenkään silmään. En itse asiassa edes miettinyt muita kangasvaihtoehtoja vaan oli heti selvää, että se on joku sameteista :).
LauraR
Ihana. Päädyin itse keväällä hankkimaan Adean Mr.Jones-sohvan ja juuri myös vihreällä sametilla. Se oli Tukholman messuilla helmikuussa rakkautta ensi silmäyksellä. Ja edelleen tykkään kovasti ja kaikille epäilijöille myös minulta tiedoksi; hoito on helppoa ja tummanvihreänkin voi hyvin hankkia:)
maiju
Nimenomaan tämä eli ihmiset usein pelkäävät hankkia yhtään mitään erilaista, koska on kyllästymisen vaara. Mitä jos on jo valmiiksi kyllästynyt perusharmaaseen, heh! Tykkäsin niin meidän vanhasta sohvasta, että tässä uudessa piti ehdottomasti olla sitä jotain, jotta edes harkitsin vaihtamista (vaikkakaan se vanha ei mikään niin mukava ollut). Sanoisin, että sametti on jopa helpompi mitä tavallinen huonekalukangas, koska jopa kuulakärkikynä (!!) lähti siitä pyyhkimällä pelkällä nihkeällä liinalla! Ja pinta on niin ihanan pehmoinen, aah! 🙂
Johanna
Hei Maiju!
Meille tuli juuri tumman vihreä lazy velvet, rakastan sitä! Mutta nyt on mattopulma! Mistä tuo teidän ihana matto on..?
maiju
Onnittelut uudesta sohvasta! Matto on tilattu Etsystä eli sieltä voi hakea vastaavia mm. hakusanoilla ”Beni Ouarain”, ”Azilal rug” ja ”Boucherouite rug”. 🙂
Martin
Hi, lovelly pictures! Cant understand the words, sorry! 🙂 just wanted to know if you could be kind enought to tell me wehere could i get a counch as lovely.
Thank you!!
maiju
Thank you! The sofa is called ”Lazy” and it´s from a Finnish furniture Company called Hakola 🙂
Kirsi
Jpea sohva! Mutta mistä on tuo ihana olohuoneen matto? Olen etsiskellyt juuri tuonkaltaista mattoa!
maiju
Kiitos! Matto on ostettu Etsystä – siellä on aivan loputon määrä vintage-mattoja! 🙂
Jenni
Muistatko onko kangas Auraa vai Musonea? Sohvan tilaus edessä ja emmin kumpi vihreä olisi parempi. Kangasnäytteetkin minulla on joskus ollut, mutta pieni apulainen on ne leikkeihinsä kuskannut, muistan vain että toinen oli vähän pliisumpi kuin toinen ja tuo teidän näyttää kuvassa ainakin juuri siltä oikealta
maiju
Hei, tämä vastaus tulee nyt tosi myöhässä, pahoittelut siitä! Toisaalta tästä ei ole hirveästi apuakaan, koska en osaa sanoa kumpaa kangas on. Meidän oma oli niitä ensimmäisiä vihreitä eli jos myöhemmin on tullut lisävaihtoehtoja toisista sävyistä, niin meidän kangas ei ole ainakaan mikään niistä.
Saara
Hei! Olisin kysellyt, mitä olet tykännyt samettisohvasta nyt pidemmällä kokemuksella? Itseäni mietityttää lähinnä, miten pahasti kangas houkuttelee pölyä itseensä ja tuleeko pintaan painaumia yms miten helposti?
maiju
Hei,