Hei, onko muita, joilla on ollut joulun jälkeen vähän tyhjä olo? Se johtuu tietysti siitä, että joulua tuli laitettua tavallista enemmän ja nyt kun se on siivottu pois, tuntuu takki tyhjältä. Oon huomannut, että moni on kääntänyt katseensa jo selvästi kevääseen, mutta mulle se ei vielä ole ajankohtaista. Ulkona on valtavasti lunta ja päivät ovat edelleen erittäin lyhyitä. Tuntuukin, että en vielä halua edes ajatella kevättä, koska odotus olisi silloin piinaavan pitkä. Koko ajan ei voi myöskään olla täysillä inspiroitunut ja luova vaan niitä suvantovaiheitakin tarvitaan. Tammikuu tuntuu nyt juuri sellaiselta eli sisustus ja kaikki projektit saavat rauhassa levätä kunnes inspis taas iskee. Tunnistaako kukaan muu näitä ajatuksia? Sohva / sofa sponsored by Hakola Ja sitten on vielä toinenkin asia, josta jo vähän hihkuin Instagramin puolella. Vellon tasaisesti muuttofiiliksissä (joista kirjoitin aiemmin jo täällä), mutta nyt asioissa on oikeasti tapahtunut pieni nytkähdys. Kävimme nimittäin katsomassa taloa, joka sai meidän molempien suupielet ylöspäin! Kaikki on vielä täysin auki eikä mitään päätöksiä suuntaan tai toiseen ole tehty, mutta huomenna meille todellakin on tulossa välittäjä arvioimaan asuntomme arvoa! On siis hyvin todennäköistä, että laitamme tämän kodin pian myyntiin, jaiks! Nyt ensi kertaa todella tuntuu siltä, että voisin olla valmis muuttamaan. Se pelottaa, jännittää ja hermostuttaa yhtä aikaa, koska tykkään tästä kodista edelleen niin paljon. Toisaalta uusi koti uusine projekteineen kiehtoo, varsinkin kun sen mukana tulisi lasten kaipaama oma piha. Todella suuri plussa tässä elämänvaiheessa… Teen blogiin vielä erillisen myynti-ilmoituksen, kun kaikki on selvää, mutta tämä toimikoon ennakkovaroituksena kaikille, joita voisi kiinnostaa tilava puutalokoti Vaasan keskustan tuntumassa. 🙂
Kuvituksesta sen verran, että Paavon huoneeseen ostamani toinen boucherouite-matto näyttää jämähtäneen olkkariin. Se on sinne ehkä aavistuksen liian värikäs, mutta toisaalta nautin, kun ympärillä on muutakin kuin tasaista harmaata. Sohvatyynyt komppaavat sävymaailmaa. Tämäkin matto on Etsystä, kuten myös aiempi makkariin hankkimani matto. Hi there! I feel a bit empty after Christmas and all the fuzz around it. All the decorations are put back to their boxes, and I´m happy for that. I know many of you are already thinking about spring, but I´m not up for it yet. It´s too far, cause let´s face it – there are still at least three winter months ahead, so the wait for spring would be too painful at this point. At the same time I´m having mixed emotions, cause we went to see a house. And it was nice! So right now I´m a bit torn, cause moving would naturally mean selling this home. I´m scared and excited at the same time! Tomorrow we´ll know some more…!
Hei Maiju, harhauduin sivuillesi, kun surffasin Ligne Rosetin Togo-sohvaa ja minkä kivan blogin löysinkään! Sitten melkein putosin sohvaltani (ei-Togo 😊), kun huomasin, että olet vaasalainen (me-too sopii nyt tähänkin) ja saattaisit laittaa myyntiin puutalokotisi. Asun itse 70-luvun rivaria niin ikään keskustan laitamilla, mutta löydän itseni säännöllisesti selaamasta paikallisia puutaloasuntoja, joita tässä kaupungissa sentään on jonkin verran. Koti vanhassa puutalossa olisi jonkinlainen unelma.
Olen myös ikäni ollut sisustamisesta ja kaikenlaisesta estetiikasta kiinnostunut, joskin työni on ihan muuta -ja kivaa sekin!
Hei, kiva että Togo johdatti sinut tänne blogiini – hyvä sohvavalinta btw! 🙂 Laitan sinulle sähköpostia asuntoomme liittyen, niin ei tarvitse sitä täällä julkisesti puida, kiva että otit yhteyttä! 🙂
Huimaa ja hienoooo! Onnea ihanille suunnitelmille! Nämä ovat niin ihania juttuja paitsi teidän perheelle, myös meille blogin ja instagramin seuraajille!
Eihän tässä tule uni silmään, kun jännittää tulevat ihanat postauksesi:)))
Heh, ihana kommentti! 🙂 Ei tässä tällä hetkellä tule uni oikein omaankaan silmään, kun näitä asioita miettii ja yrittää selvitellä. No, nyt on jo yksi iso askel otettu eli toivottavasti voin pian kertoa lisää asioiden kulusta! Pidetään peukkuja! 🙂
MIXED FEELINGS OF JANUARY
Hei, onko muita, joilla on ollut joulun jälkeen vähän tyhjä olo? Se johtuu tietysti siitä, että joulua tuli laitettua tavallista enemmän ja nyt kun se on siivottu pois, tuntuu takki tyhjältä. Oon huomannut, että moni on kääntänyt katseensa jo selvästi kevääseen, mutta mulle se ei vielä ole ajankohtaista. Ulkona on valtavasti lunta ja päivät ovat edelleen erittäin lyhyitä. Tuntuukin, että en vielä halua edes ajatella kevättä, koska odotus olisi silloin piinaavan pitkä. Koko ajan ei voi myöskään olla täysillä inspiroitunut ja luova vaan niitä suvantovaiheitakin tarvitaan. Tammikuu tuntuu nyt juuri sellaiselta eli sisustus ja kaikki projektit saavat rauhassa levätä kunnes inspis taas iskee. Tunnistaako kukaan muu näitä ajatuksia?



Sohva / sofa sponsored by Hakola
Ja sitten on vielä toinenkin asia, josta jo vähän hihkuin Instagramin puolella. Vellon tasaisesti muuttofiiliksissä (joista kirjoitin aiemmin jo täällä), mutta nyt asioissa on oikeasti tapahtunut pieni nytkähdys. Kävimme nimittäin katsomassa taloa, joka sai meidän molempien suupielet ylöspäin! Kaikki on vielä täysin auki eikä mitään päätöksiä suuntaan tai toiseen ole tehty, mutta huomenna meille todellakin on tulossa välittäjä arvioimaan asuntomme arvoa! On siis hyvin todennäköistä, että laitamme tämän kodin pian myyntiin, jaiks! Nyt ensi kertaa todella tuntuu siltä, että voisin olla valmis muuttamaan. Se pelottaa, jännittää ja hermostuttaa yhtä aikaa, koska tykkään tästä kodista edelleen niin paljon. Toisaalta uusi koti uusine projekteineen kiehtoo, varsinkin kun sen mukana tulisi lasten kaipaama oma piha. Todella suuri plussa tässä elämänvaiheessa… Teen blogiin vielä erillisen myynti-ilmoituksen, kun kaikki on selvää, mutta tämä toimikoon ennakkovaroituksena kaikille, joita voisi kiinnostaa tilava puutalokoti Vaasan keskustan tuntumassa. 🙂
Kuvituksesta sen verran, että Paavon huoneeseen ostamani toinen boucherouite-matto näyttää jämähtäneen olkkariin. Se on sinne ehkä aavistuksen liian värikäs, mutta toisaalta nautin, kun ympärillä on muutakin kuin tasaista harmaata. Sohvatyynyt komppaavat sävymaailmaa. Tämäkin matto on Etsystä, kuten myös aiempi makkariin hankkimani matto.
Hi there! I feel a bit empty after Christmas and all the fuzz around it. All the decorations are put back to their boxes, and I´m happy for that. I know many of you are already thinking about spring, but I´m not up for it yet. It´s too far, cause let´s face it – there are still at least three winter months ahead, so the wait for spring would be too painful at this point. At the same time I´m having mixed emotions, cause we went to see a house. And it was nice! So right now I´m a bit torn, cause moving would naturally mean selling this home. I´m scared and excited at the same time! Tomorrow we´ll know some more…!
8 replies to “MIXED FEELINGS OF JANUARY”
Vaasasta hei
Hei Maiju, harhauduin sivuillesi, kun surffasin Ligne Rosetin Togo-sohvaa ja minkä kivan blogin löysinkään! Sitten melkein putosin sohvaltani (ei-Togo 😊), kun huomasin, että olet vaasalainen (me-too sopii nyt tähänkin) ja saattaisit laittaa myyntiin puutalokotisi. Asun itse 70-luvun rivaria niin ikään keskustan laitamilla, mutta löydän itseni säännöllisesti selaamasta paikallisia puutaloasuntoja, joita tässä kaupungissa sentään on jonkin verran. Koti vanhassa puutalossa olisi jonkinlainen unelma.
Olen myös ikäni ollut sisustamisesta ja kaikenlaisesta estetiikasta kiinnostunut, joskin työni on ihan muuta -ja kivaa sekin!
maiju
Hei, kiva että Togo johdatti sinut tänne blogiini – hyvä sohvavalinta btw! 🙂 Laitan sinulle sähköpostia asuntoomme liittyen, niin ei tarvitse sitä täällä julkisesti puida, kiva että otit yhteyttä! 🙂
Villis
Huimaa ja hienoooo! Onnea ihanille suunnitelmille! Nämä ovat niin ihania juttuja paitsi teidän perheelle, myös meille blogin ja instagramin seuraajille!
Eihän tässä tule uni silmään, kun jännittää tulevat ihanat postauksesi:)))
maiju
Heh, ihana kommentti! 🙂 Ei tässä tällä hetkellä tule uni oikein omaankaan silmään, kun näitä asioita miettii ja yrittää selvitellä. No, nyt on jo yksi iso askel otettu eli toivottavasti voin pian kertoa lisää asioiden kulusta! Pidetään peukkuja! 🙂
Henriette
Hello
Where did you buy the beautiful lamp?
Henriette 🙂
maiju
It´s called Lampe Gras, tru to google with it and you´ll the find nearest you 🙂
el
hello! amazing decor, you really are good at this! i was wondering where you got the rug? also would you know if it’s available in belgium? thanks❤️
maiju
The rug is from Etsy! There are sellers, who ship world wide, so yes they are available in Belgium too! Try to search with ”boucherouite rug”. 🙂