Hei! Tarviiko edes mainita, mikä kesä on ollut – huh hei, eihän tällaista osannut toivoa edes villemmissä kuvitelmissaan! En muista milloin viimeksi olisin esimerkiksi uinut näin paljon. Merivesi on ollut paikoittain jopa 27 astetta eli polskittu on ja antaumuksella.
Tämä kesä on ollut muutenkin poikkeuksellinen, sillä en ole sen aikana tehnyt juuri mitään. Tekemisellä tarkoitan kaikenlaisia projekteja ja etenkin remonttia, joka on edelleen vähän kesken. Puhalsimme listahomman poikki jo lomaa edeltävällä viikolla ja yhteinen sopimus oli jatkaa sitä vasta syksymmällä. Tämä päätös on pitänyt ja poistuin ainoastaan päiväksi pois mökiltä kotiin maalaamaan sisäportaat. Niistä tuli vihreät hetken mielijohteesta eikä kyllä kaduta, sillä jotain ekstraa niihin oli pakko saada.
Arjessa mua ahdistaa eniten kaikkien aikataulujen muistaminen ja niiden mukaan eläminen eli oli todella virkistävää viettää lomaa pääosin mökillä. Pieni Helsingin ja Tallinnan piipahdus sentään tehtiin, mutta sieltäkin palattiin pikapikaa taas saareen. Lämmin ja lempeä olis ehkä ne sanat, joilla voisin meidän kesää kuvailla. Nyt töihin paluun jälkeen tuntuu taas hyvältä palata eri projektien pariin ja alkaa miettiä sisustusasioitakin vähän tarkemmin. Our summer in pics – warm and tender and I´m happy we didn´t do any renovation or other projects. Just hanging out with the family. Can´t remember last time I swam this much.
SUMMER SLOW LIFE
Hei! Tarviiko edes mainita, mikä kesä on ollut – huh hei, eihän tällaista osannut toivoa edes villemmissä kuvitelmissaan! En muista milloin viimeksi olisin esimerkiksi uinut näin paljon. Merivesi on ollut paikoittain jopa 27 astetta eli polskittu on ja antaumuksella.









Tämä kesä on ollut muutenkin poikkeuksellinen, sillä en ole sen aikana tehnyt juuri mitään. Tekemisellä tarkoitan kaikenlaisia projekteja ja etenkin remonttia, joka on edelleen vähän kesken. Puhalsimme listahomman poikki jo lomaa edeltävällä viikolla ja yhteinen sopimus oli jatkaa sitä vasta syksymmällä. Tämä päätös on pitänyt ja poistuin ainoastaan päiväksi pois mökiltä kotiin maalaamaan sisäportaat. Niistä tuli vihreät hetken mielijohteesta eikä kyllä kaduta, sillä jotain ekstraa niihin oli pakko saada.
Arjessa mua ahdistaa eniten kaikkien aikataulujen muistaminen ja niiden mukaan eläminen eli oli todella virkistävää viettää lomaa pääosin mökillä. Pieni Helsingin ja Tallinnan piipahdus sentään tehtiin, mutta sieltäkin palattiin pikapikaa taas saareen. Lämmin ja lempeä olis ehkä ne sanat, joilla voisin meidän kesää kuvailla. Nyt töihin paluun jälkeen tuntuu taas hyvältä palata eri projektien pariin ja alkaa miettiä sisustusasioitakin vähän tarkemmin.
Our summer in pics – warm and tender and I´m happy we didn´t do any renovation or other projects. Just hanging out with the family. Can´t remember last time I swam this much.