Hei! Miten musta tuntuu, että tämä vuosi on mennyt ihan älyttömän nopeasti? Viime vuonna laitoin vanhassa kodissa joulua enemmän kuin koskaan ennen arvaamatta, että se olisi siinä kodissa viimeinen. Tänä vuonna onkin ihan uusi ja kutkuttava tilanne – mahdollisuus viettää joulua _meillä_ yhdessä lähisuvun kanssa! Tilaa on vihdoin kaikille, myös ruokapöydän ympärillä! Meillä on nimittäin monen vuoden eteen ja taakse päin veivauksen jälkeen uusi ruokapöytä, jonka kanssa polut ovat ristenneet kerran aiemminkin. Kyseessä on jurvalaisen perheyrityksen Peltolan ARO-ruokapöytä, johon tutustuin muutama vuosi sitten tekemämme messustailauksen yhteydessä!
Peltola on perinteikäs perheyritys, joka valmistaa kalusteita jo neljännessä polvessa. Yrityksen pääraaka-aine on aito massiivipuu ja kalusteiden valmistus tapahtuu Suomessa. Valikoimaan kuuluu huonekaluja laidasta laitaan eli pöytiä, tuoleja, kaappeja sekä makuuhuoneenkalusteita. Valikoima on tänä vuonna käynyt läpi laajan väri- ja materiaaliuudistuksen, jossa vakiomallistoon koivun ja saarnen rinnalle on otettu myös tammi. Pintakäsittelyvaihtoehtoja on kaikille puulajeille jatkossa neljä eli luonnonväri, vaalea, kuultovalkoinen ja kuultomusta. Peltolan verkkokaupasta löytyy materiaaleista ja pintakäsittelyvaihtoehdoista lisää tietoa.
Myin meidän vanhassa kodissa olleen ovaalinmallisen ruokapöydän jo muuton yhteydessä, sillä se oli uuteen kotiin aivan liian pieni. Sen tilalla on tähän asti ollut vanha talonpoikaispöytä, josta en ole malttanut aiemmin luopua. Vaikka siitä edelleen tykkään, eivät tyylit enää kohtaa. Ei vaikka, miten päin kääntelisi. Alakerran avoimen pohjaratkaisun takia olen kaivannut ruokailutilaan minimalistista vaaleanpuun sävyistä ruokapöytää, jonka rinnalle on helppo yhdistää eri tyylisiä tuoleja, ja jonka ympärillä on tilaa vähintään kuudelle. Tiesin, että sellainen pöytä, Peltolan ARO, on jo olemassa, olinhan ihastellut sitä parin päivän ajan jo kaksi vuotta sitten messuilla (tästä voit katsoa, miltä ARO näytti silloisessa Johannan kanssa tehdyssä stailauksessa). Olisin tuolloin halunnut lunastaa messupöydän meille silloiseen kotiin, mutta jäin empimään. Tuntui että sen aika ei ole vielä vaan jossain toisessa kodissa sitten joskus… Pöytä tietysti löysi messujen aikana uuden kodin ja kieltämättä kirpaisi, kun siitä tehtiin kaupat. The one that got away….
Nyt pari vuotta myöhemmin palaset ovat osuneet kohdilleen ja 90 X 200 cm kokoinen ARO on kerralla ottanut paikkansa meiltä! Tykkään pöydässä sen vähäeleisyydestä ja yksinkertaisesta rakenteesta, jolloin materiaalina käytetty saarni pääsee ansaittuun pääosaan. Puun kuviointi on elävä ja vivahteikas, ja pöydän yksityiskohdissa on vahva käsityöläisyyden tuntu. Pintakäsittelynä on ainoastaan vaalea vaha. Pöydän on suunnitellut Tuula Falk. Tuolien eriparisuudesta en ole päässyt vieläkään eroon, ja edelleen musta tuntuu luontevalta, että pöydän ympäriltä löytyy sekä mustat skarpit TONin Banana-tuolit että lämpimän puunsävyiset käsinojalliset tuolit. Fiilistelin kuviin hiukan talvista kattausta, johon ei liinalla ollut tällä kertaa sijaa kauniin pöydänpinnan takia. Että odotan, että saan kattaa tämän pöydän jouluaattona!
Ja sitten vielä poikkeuksellinen houkutin tähän loppuun kaikille teille, jotka ette tähän asti ole löytäneet loppuelämän pöytäklassikkoa – koodilla MAIJUSAW saat -15 % alennuksen ARO-pöydästä koskien kaikkia kokoja ja pintakäsittelyvaihtoehtoja! Alekoodi on voimassa Peltolan verkkokaupassa 31.12.2018 saakka.
PELTOLA ARO DINING TABLE DREAMS
Kaupallinen yhteistyö Peltola

2 replies to “PELTOLA ARO DINING TABLE DREAMS”
Salla
Mikä valaisin on pöydän päällä?
maiju
Hei, valaisin on Grupa Studion ”Balluna wall lamp”.