Hei! Mulla on muutamia juttuja sisustuksessa, joita en oikein koskaan ole kokenut omakseni – niitä ovat esimerkiksi yöpöydät ja sängynpäädyt. Varsinkaan jälkimmäistä ei meillä ole koskaan ollut, enkä sellaista ole osannut edes kaivata. Kunnes nyt, kun aloin miettimään tapoja, joilla meidän makkaria saisi hieman kodikkaamman ja kalustetumman tuntuiseksi. Huone on ihan kivankokoinen, mutta sinne ei silti mahdu hirveästi huonekaluja, enkä koe järkeväksi hankkia sinne kalusteita, joita ei kovin paljoa tule käytettyä – mehän hengailemme pääosin keskikerroksessa keittiössä ja olohuoneessa. Niinpä ajatus kiinteästä hyllymäisestä sängynpäädystä alkoi syntyä ja mitenkäs muuten kuin paneloituna! 🙂
K-Raudan valikoimassa on paljon erilaisia paneelivaihtoehtoja – löytyy helmipaneelia, sormipaneelia, erilaisia sisustuspaneeleja ja onneksi myös etsimääni siskonpaneelia. Siskonpaneelilla tarkoitan vanhantyylistä kaksisormista päätypontattua mäntypaneelia, jota on K-Raudan valikoimissa kahdessa eri profiilissa nimellä sisustuspaneeli. Valitsin meille pyöreäreunaisemman vaihtoehdon näistä kahdesta. Paneeli on tilattavissa K-Raudan myymälöistä. Paneelin lisäksi haimme sängynpäädyn runkoa varten ulkomyymälän puolelta kakkosnelosta, joka saa siis olla karkeampaa rakennuspuutavaraa, koska se ei jää paneelin alta näkyviin. Sängynpäädyn kanneksi valittiin sisämyymälästä vanhaa tuttua 12 cm leveää CELLO-höylälautaa. Melko yksinkertaiset rakennustarpeet siis!
Seuraavissa kuvissa on kerrottu tarkemmin homman etenemisjärjestys eli ensimmäisenä steppinä on sahata paneelit haluttuun mittaan. Paneeli on periaatteessa täysin kuivaa, mutta en halunnut näin talviaikaan ottaa sen kanssa mitään riskiä eli että se alkaisi myöhemmin rakoilla kuivuttuaan. Niinpä paneeli oli meillä sisätiloissa reilun viikon kuivumassa ennen asennusta.
Puurungon rakentaminen alkaa jalkalistojen poistolla. Puurunko kiinnitettiin ruuveilla seinän sisässä kulkeviin koolauksiin. Tässä ei tarvitse hifistellä, koska rakenne jää paneelien alle peittoon. Kun puurunko on valmis, voi paneelit jo naputella paikoilleen!
Maalina käytin jo tutuksi tullutta CELLOn Cristal Aqva -kalustemaalia, joka levittyy ihanan helposti eikä kuivu liian nopeasti. Tämä on hyvä ominaisuus kalustemaalissa, koska se sallii valumien korjaamisen vähän myöhemminkin, jos huomaa sellaisen tulleen. Maali sävytettiin seinän kanssa samaan sävyyn eli sen koodi on S3010-G80Y. Maalaamiseen käytin pelkkää pensseliä.
Meillä on makkarissa vanha muurin paikka, joten sängynpääty ei jatku molemmista päistä aivan seinään saakka. Ninpä sängynpäädyn nurkka on siisteintä tehdä peittämällä pääty 12 senttisellä CELLO-höylälaudalla. Tässä vaiheessa on hyvä värkätä myös uusiksi menneet jalkalistat kuntoon, jos sellaiset sattuu huoneessa olemaan. Paneloinnin voi tehdä myös lattiaan asti ulottuvaksi eli jalkalistaa ei välttämättä tarvita. Mitoilla runkopuun koolaus + paneelin paksuus jää päälle tulevan tason syvyydeksi 12 cm eli valitsin siihen vähän paksumman CELLO-höylälaudan. Lautaan tehtiin Ryobin yläjyrsimellä kaunis koristeura, mutta tämän vaiheen voi hyvin jättää pois – näytän myöhemmin Instagramissa, millaisesta laitteesta on kyse ja miten sitä käytetään! Sängynpäädyn taso asennetaan lopuksi Super Fix -asennusliimalla, jotta kansilevyyn ei tule turhia ruuvinreikiä.
Olen tosi iloinen lopputuloksesta, sillä siitä tuli aikalailla sellainen kuin kuvittelinkin – yksinkertainen, vanhan talon tyyliin sopiva sekä varmasti kestävä ratkaisu, jonka ympärille on nyt helppo koota muuta sisustusta. Haaveilen sängynpäädyn yläpuolelle koko seinän kokoisesta taulukollaasista sekä jonkilaisista yöpöydistä, joilla kokonaisuus menisi vielä vähän asutumpaan ja viihtyisämpään suuntaan. Nyt tuntuu, että makkarin sisustus on vihdoin vierähtänyt eteen päin kahden vuoden asumisen jälkeen! Tarvitseeko muuten erikseen sanoa, miten paljon tykkään tällä hetkellä erilaisista raidoista ja vekeistä – tavallaan tämä toistuu nyt myös paneloinnissa. 😉 Mitä tykkäätte lopputuloksesta?
Näyttääpä tosi upealta! Olen haaveillut tällaisen tekemisestä nyt pari vuotta. Täältä sainkin hyvät ohjeet tällaisen hyllymäisen sängynpäädyn tekoon. Kiitos! Vielä pitäisi päättää värisävy. Siinä menneekin toinen pari vuotta 🙂
DIY HEADBOARD WITH CELLO
Kaupallinen yhteistyö K-Rauta

Tässä vielä tarkka materiaalilistaus:

6 replies to “DIY HEADBOARD WITH CELLO”
Kati
Näyttääpä tosi upealta! Olen haaveillut tällaisen tekemisestä nyt pari vuotta. Täältä sainkin hyvät ohjeet tällaisen hyllymäisen sängynpäädyn tekoon. Kiitos! Vielä pitäisi päättää värisävy. Siinä menneekin toinen pari vuotta 🙂
maiju
Kiva kuulla, nyt vain rakennushommiin ja ihmettelet sen jälkeen valmiin päädyn sävyä rauhassa. Sehän voi näyttää jo puisenakin hyvältä! 🙂
Pingback: small bedroom solution: the DIY paneled-wood headboard – ColorMag
Pingback: DIY Paneled Wood Headboard: A Finnish Blogger’s Bedroom Upgrade, Tight Quarters Edition – Pro Insulation
Pingback: DIY PADDED HEADBOARD WITH SLIP COVER - MAIJU SAW
Pingback: DIY Paneled Wood Headboard: A Finnish Blogger’s Clever Bedroom Upgrade - Blog