Koko kesä on meillä mennyt hyvin pitkälle ilman minkäänlaista ennakkosuunnitelmaa – mökkeilyä ilmojen mukaan ja välillä kotiin kaupunkiin kun lapsilla on ollut harrastuksia. Emme ole muutoin matkustaneet edes kotimaassa yhtä lyhyttä Seinäjoen kirppismatkaa lukuunottamatta. Mökkikyläily ystävien luona on sentään tuonut sopivasti vaihtelua, aivan ihana kesä on ollut siinä mielessä että monet ovat olleet maisemissa! Mutta yhden pienen jutun tälle kesää kuitenkin halusin ja se oli niinkin tavallinen kuin ilta mustikkametsässä appivanhempien kanssa!
Tämä jokavuotinen tapa on ollut katkolla pari vuotta, koska poika on ollut liian pieni liikkumaan mukana metsässä ja niitä marjojakin on näillä retkillä tarkoitus poimia ainakin jonkin verran. Asia oli siis Teukalle uusi, joten ajattelin, että tästä tehdään nyt hyvä kokemus, jota hyvät eväät ja yhteinen kahvitauko kivasti terästävät! Niinpä klikkasin Fiksuruoan sivuille mielessä erityisesti metsäretkieväät. Aikuisille ainakin kahvia ja janojuomaa ja lapsille sekä suolaista että makeaa helppoa syötävää. Olen aiemminkin tutkinut Fiksuruoan sivuja, mutta nyt sieltä löytyi yllättävän paljon valinnanvaraa ja osa tietysti myös sellaista päivittäistavaraa, jota muutenkin tulisi ostettua.
Fiksuruoan ideanahan on vähentää Suomessa syntyvää ruokahävikkiä ostamalla maahantuojilta ja tukkuketjuilta elintarvikkeiden poistoeriä, jotka muuten olisivat vaarassa joutua poisheitetyiksi. Tavallisimmin poistoeriä syntyy, jos tuote ei jostain syystä ole päätynyt myyntiin, myyntipakkausta tai brändiä on muutettu tai varasto on ollut liian suuri ja sen parasta ennen -päiväys on lähestymässä. Näiden tuotteiden hävittäminen olisi siis turhaa ja tyhmää, koska ne ovat edelleen syömäkelpoisia myös parasta ennen -päiväyksen jälkeen. Lisää Fiksuruoan ”parasta ennen” ja ”viimeinen käyttöpäivä” -merkintöjen eroista voit lukea täältä. Kokkimiehen vaimona oon jo tottunut siihen, että mitään ei heitetä meillä turhaan pois ennen kuin ruoka on tutkittu haistamalla ja maistamalla ja todettu käyttökelvottomaksi. 🙂
Mitä ostos- ja eväskoriin sitten päätyi? Retkeä varten tilasin maitokahvijuomaa, limsaa, maissikakkuja (nämä on lasten suosikkeja!), suklaabanaaneja, karkkia, kanelilla maustettua omenasosetta ja marjapatukoita. Kotiin peruselintarvikkeiksi ostin lisäksi tummapaahtoista luomukahvia ja Clipperin luomuteetä. Fiksuruoassa monet tuotteet myydään usein useamman kappaleen setteinä, mikä ei todellakaan haittaa kolmen lapsen perheessä! Myös -20-90 % normaalihintaan nähden edullisemmat hinnat koukuttavat tutkimaan kaikki tuotekategoriat. Pauligin maitokahvijuoman kohdalla olin isosta pakkauksesta erityisen iloinen, sillä se oli tosi hyvää eikä ollenkaan liian makeaa. 12 packista riittää siis useampaan iltapäiväkahvitteluun – kylmä kahvijuoma jäillä, nam!
Luin tänään, että Ranskassa on ensimmäisenä Euroopassa hyväksytty laki, joka kieltää uusien myymättömien vaatteiden tuhoamisen. Tämä on niin mahtava uutinen, jolle toivon pian jatkoa koko Euroopan osalta! Haluan ehdottomasti olla osaltani tukemassa tämän suuntaisia vastuullisia toimia, jota Fiksuruokakin haluaa edistää. Paitsi, että yrityksen tärkein tavoite on vähentää hävikkiä, on se halunnut myös vaikuttaa omiin päästöihinsä kompensoimisoimalla syntyvän hiilijalanjäljen 100 % suomalaisten metsien suojelutyöllä. Lisää aiheesta voit lukeatäältä.
Herkuttelun lisäksi meidän mustikkaretki oli muuten tosi tuottoisa, sillä saimme kerättyä 10 kg mustikkaa tulevan talven varalle! Eikä kumpikaan lapsista väsähtänyt, kiukutellut tai protestoinut koko kolmen tunnin aikana eli todella onnistunut kolmen sukupolven yhteinen reissu, joka päättyi mökkisaunaan ja Theon ensimmäisiin itsenäisiin uintivetoihin meidän kaikkien yllätykseksi. Ehkäö me haetaan ne puolukatkin vielä! 🙂
EVENING AT THE BLUEBERRY FOREST
Kaupallinen yhteistyö Fiksuruoka
Koko kesä on meillä mennyt hyvin pitkälle ilman minkäänlaista ennakkosuunnitelmaa – mökkeilyä ilmojen mukaan ja välillä kotiin kaupunkiin kun lapsilla on ollut harrastuksia. Emme ole muutoin matkustaneet edes kotimaassa yhtä lyhyttä Seinäjoen kirppismatkaa lukuunottamatta. Mökkikyläily ystävien luona on sentään tuonut sopivasti vaihtelua, aivan ihana kesä on ollut siinä mielessä että monet ovat olleet maisemissa! Mutta yhden pienen jutun tälle kesää kuitenkin halusin ja se oli niinkin tavallinen kuin ilta mustikkametsässä appivanhempien kanssa!
Tämä jokavuotinen tapa on ollut katkolla pari vuotta, koska poika on ollut liian pieni liikkumaan mukana metsässä ja niitä marjojakin on näillä retkillä tarkoitus poimia ainakin jonkin verran. Asia oli siis Teukalle uusi, joten ajattelin, että tästä tehdään nyt hyvä kokemus, jota hyvät eväät ja yhteinen kahvitauko kivasti terästävät! Niinpä klikkasin Fiksuruoan sivuille mielessä erityisesti metsäretkieväät. Aikuisille ainakin kahvia ja janojuomaa ja lapsille sekä suolaista että makeaa helppoa syötävää. Olen aiemminkin tutkinut Fiksuruoan sivuja, mutta nyt sieltä löytyi yllättävän paljon valinnanvaraa ja osa tietysti myös sellaista päivittäistavaraa, jota muutenkin tulisi ostettua.
Fiksuruoan ideanahan on vähentää Suomessa syntyvää ruokahävikkiä ostamalla maahantuojilta ja tukkuketjuilta elintarvikkeiden poistoeriä, jotka muuten olisivat vaarassa joutua poisheitetyiksi. Tavallisimmin poistoeriä syntyy, jos tuote ei jostain syystä ole päätynyt myyntiin, myyntipakkausta tai brändiä on muutettu tai varasto on ollut liian suuri ja sen parasta ennen -päiväys on lähestymässä. Näiden tuotteiden hävittäminen olisi siis turhaa ja tyhmää, koska ne ovat edelleen syömäkelpoisia myös parasta ennen -päiväyksen jälkeen. Lisää Fiksuruoan ”parasta ennen” ja ”viimeinen käyttöpäivä” -merkintöjen eroista voit lukea täältä. Kokkimiehen vaimona oon jo tottunut siihen, että mitään ei heitetä meillä turhaan pois ennen kuin ruoka on tutkittu haistamalla ja maistamalla ja todettu käyttökelvottomaksi. 🙂
Mitä ostos- ja eväskoriin sitten päätyi? Retkeä varten tilasin maitokahvijuomaa, limsaa, maissikakkuja (nämä on lasten suosikkeja!), suklaabanaaneja, karkkia, kanelilla maustettua omenasosetta ja marjapatukoita. Kotiin peruselintarvikkeiksi ostin lisäksi tummapaahtoista luomukahvia ja Clipperin luomuteetä. Fiksuruoassa monet tuotteet myydään usein useamman kappaleen setteinä, mikä ei todellakaan haittaa kolmen lapsen perheessä! Myös -20-90 % normaalihintaan nähden edullisemmat hinnat koukuttavat tutkimaan kaikki tuotekategoriat. Pauligin maitokahvijuoman kohdalla olin isosta pakkauksesta erityisen iloinen, sillä se oli tosi hyvää eikä ollenkaan liian makeaa. 12 packista riittää siis useampaan iltapäiväkahvitteluun – kylmä kahvijuoma jäillä, nam!
Luin tänään, että Ranskassa on ensimmäisenä Euroopassa hyväksytty laki, joka kieltää uusien myymättömien vaatteiden tuhoamisen. Tämä on niin mahtava uutinen, jolle toivon pian jatkoa koko Euroopan osalta! Haluan ehdottomasti olla osaltani tukemassa tämän suuntaisia vastuullisia toimia, jota Fiksuruokakin haluaa edistää. Paitsi, että yrityksen tärkein tavoite on vähentää hävikkiä, on se halunnut myös vaikuttaa omiin päästöihinsä kompensoimisoimalla syntyvän hiilijalanjäljen 100 % suomalaisten metsien suojelutyöllä. Lisää aiheesta voit lukea täältä.