Hei! Oon tässä jo hetken aikaa makustellut sitä tosiasiaa, että täytän ensi keväänä 40 vuotta. Tähän asti oma ikä ei ole mietityttänyt sen enempää, mutta nyt ensimmäistä kertaa tuntuu, että olen virallisesti siirtynyt keski-ikäisten joukkoon eikä sieltä ole pois paluuta. Mutta don´t get me wrong – viihdyn oikein mainiosti nykyisessä elämäntilanteessani enkä tosiaankaan haikaile kakskymppistä minääni. Ehkä siis tällä hetkellä eniten pohdin, mitä tämä uusi elämänvaihe tarkoittaa ja millainen on oma neljäkymppisen ihmisen identiteettini?
Koen edelleen, että emme ole aivan kuivilla niin sanotusta pikkulapsiarjesta, mutta koronan myötä päiviin on tullut ylimääräistä aikaa. ”Sitten kun” on nyt. Passiivisuus itsestä huolehtimisen suhteen on mukava, turvallinen viltti, johon on helppo hiljalleen kääriytyä yhä tiukemmin ja tiukemmin, vaikka itselle olisi ominaisempaa olla aktiivinen. Kiire, lasten tarpeet, työpaineet ja kaikki projektit – syitä itsensä pauselle laittamiselle ei todellakaan tarvitse kaukaa hakea. Mutta nyt – korona, etätytöt, elämän tahdin rauhoittuminen ja lasten vaiheittainen itsenäistyminen ovat avanneet mulle odottamattoman ikkunan, jonka näkymässä nykyinen yhdistyy entistä tärkeämmällä tavalla tulevaan.
Ihan alkajaisiksi olen ottanut etäisyyttä omiin syömistapoihini eli karsinut pois napostelun sekä irrottautunut sokerikoukusta. Tajusin ensimmäistä kertaa, mitä tunnesyöminen tarkoittaa – se ei ole jätskipurkin ääressä itkien istumista vaan ruoan liittämistä niin hyvään kuin pahaan. On viikonloppu – siispä perjantaipullaa ja kahvia, ulkona sataa – leivotaan piirakkaa, on ollut huono päivä – laitetaan pizzaa. Sellaista tavalliselta tuntuvaa elämän pienistä hetkistä nauttimista, vaikka kaiken takana saattaakin kavalasti olla monimutkaisempi kuvio. Tämä on toki aivan jees, jos elämässä on tarpeeksi vastapainoa.
Oon aina ollut innokas juoksija, joka sisimmissään inhoaa liikuntaa, mutta on silti kova suorittamaan. Voin sanoa, että ei ole pitkäkantoisin yhtälö. Miten monta kertaa olen aloittanut juoksuharrastuksen uudestaan ja aina se on loppunut kuin seinään. Koska alle 10 km lenkkejä ei kannata juosta. Eikä alle neljää kertaa viikossa. Tässä ei ole paljon ollut liikunnan nautinnolla osaa, kun huomio on pääasiassa ollut suorituksissa ja niiden määrässä. Tämänkin asian oivaltamisessa on mennyt pitkään ja sen myötä olen nyt syksyllä aloittanut ”lempeät lenkit”.
Lempeät lenkit tarkoittavat mulle 30-40 min mittaisia juoksulenkkejä, ilman kuulokkeita sekä toistaiseksi ilman mitään älylaitetta. Aiemmin en ole pystynyt juoksemaan ilman musaa, mutta nyt se on ollut tietoinen päätös. Nopeatempoinen juoksumusasoittolista ei vain mitenkään sovi joka päivän fiilikseen enkä halua väkisin pakottaa itseäni mihinkään moodiin, jos siltä ei oikeasti tunnu. Niinpä juoksen aina kulloisen fiiliksen mukaan omaa olotilaani kuulostellen. Ja himmaan, kun alkaa tuntua liian rankalta. En myöskään pakota itseäni venymään tai jaksamaan yli voimien. Tämä on ollut tosi vapauttavaa sekä tuonut lenkkeihin niin paljon enemmän nautintoa!
Toinen tapa, johon olen opetellut, on käveleminen. Se on ollut mun inhokki niin kauan kuin muistan – liian hidasta ja päämäärätöntä. Miksi ihmeessä lähteä kävelemään ilman mitään varsinaista asiaa? Käänteen tähän ovat tehneet podcastit, joiden kuuntelua nyt oikein odotan! On tuntunut niin ihanalta kävellä kauniissa syyssäässä, aivan kaikessa rauhassa kiinnostavia keskusteluja kuunnellen! Elsa Billgren & Sofia Wood (ruotsiksi) kuuluu esimerkiksi suosikkeihin ja Auta Anttikin on tullut tutuksi. Voisin kävellä vaikka joka ilta meidän lähellä olevissa peltomaisemissa tai Vanhan Vaasan idyllisellä omakotitaloalueella. Rakastan ja suosittelen, jos siellä on muita joille kävely ei ole tahtonut maistua!
Evolve Organic Beauty -tuotteet saatu / Sugar Helsinki
Oon aina ollut altis sijoittamaan kaiken ylimääräisen rahan kotiin remontteihin, sisustukseen tai huonekaluihin. Se toki kannattaa pitkässä juoksussa ainakin remonttien osalta, jos haluaa talon arvoa nostaa. Vaatteisiin, kosmetiikkaan ja omaan ulkonäköön panostaminen on ollut aika B-asia, mutta nyt olen tehnyt sitäkin tietoisesti. Laitoin kesällä kulmiini microblade-käsittelyn, enkä kadu hetkeäkään! Ilme piristyi heti skarpimmaksi ja meikkaaminen sujuu helpommin. Nyt seuraavaksi aion elämäni ensimmäistä kertaa aloittaa kasvojen ihon säännöllisen hoidon englantilaisella Evolve Organic Beauty -luonnonkosmetiikkasarjalla, joista sain tuotteita testiin. Sarjaan kuuluu useita tuotteita, joista itse käytän nyt Evolve Hyaluronic 200 -seerumia sekä Multi Peptide360 Moisture Cream -voidetta. Iho puhdistuu hellästi ihoa kuivattamatta Gentle Cleansing Meltillä sekä saa viikoittain tehopiristyksen kaakaon tuoksuisella Radiant Glow Maskilla. Näissä kaikissa on aivan ihana tuoksu (sisältävät mm. kaakaota, vaniljaa, kookosta ym ym!) sekä hellivä vaikutus pintakuivalle iholle. Tämän sarjan myötä jätän todennäköisesti hyvästit myös perinteisille deodoranteille, koskaEvolven Cotton Fresh -deodoranttivoide on ollut niin tehokas (vegaaninen, eikä sisällä alumiinia tai muita haitallisia aineita)!
Näissä kuvissa näkyy muuten mun syksyn vaatehullaannus, joka on aika harvinainen ilmiö sekin, koska hankin pääasiassa vain helppoja käyttövaatteita. En vain saanut silmiäni irti tästä Barbourin tummansinisestä samettihameesta! Oon hillonnut näitä nahkasaappaita yli 10 vuotta eli nyt nekin pääsevät vihdoin hameen hyvänä parina käyttöön. Tulen yhdistämään tämän hameen ihaniin neuleisiin sekä paksuihin sukkahousuihin eli kiva pukea välillä muutakin kuin farkkuja!
Mitä tulee ikääntymispohdintaan, niin kyllä se on ihan ok. Itsensä on vaan vuosien kuluessa niin helppo hukata, tehdä asioita toimimattomilla tavoilla, jatkaa samaa tuttua kaavaa ja lopulta antaa periksi. Oon siis tosi iloinen, että tämä lähestyvä rajapyykki on saanut mut havahtumaan ja pohtimaan omaa minää. Kriittinen tarkastelu voi satuttaa, mutta uskon, että rehellisyys sekä omien tarpeiden ja arvojen punninta kannattaa. Haluan nelikymppisenä ja sitä vanhempana olla edelleen aktiivinen, utelias ja kiinnostunut, kehittää itseäni sekä tehdä asioita, joista aidosti nautin. En halua hautautua kaikkeen negatiiviseen, mutta en myöskään olla paras versio itsestäni. Armollisuus itseä ja muita kohtaan sekä asioiden tasapaino ovat aivan hyviä tavoitteita.
THE 40 YEAR OLD ME
Hei! Oon tässä jo hetken aikaa makustellut sitä tosiasiaa, että täytän ensi keväänä 40 vuotta. Tähän asti oma ikä ei ole mietityttänyt sen enempää, mutta nyt ensimmäistä kertaa tuntuu, että olen virallisesti siirtynyt keski-ikäisten joukkoon eikä sieltä ole pois paluuta. Mutta don´t get me wrong – viihdyn oikein mainiosti nykyisessä elämäntilanteessani enkä tosiaankaan haikaile kakskymppistä minääni. Ehkä siis tällä hetkellä eniten pohdin, mitä tämä uusi elämänvaihe tarkoittaa ja millainen on oma neljäkymppisen ihmisen identiteettini?
Koen edelleen, että emme ole aivan kuivilla niin sanotusta pikkulapsiarjesta, mutta koronan myötä päiviin on tullut ylimääräistä aikaa. ”Sitten kun” on nyt. Passiivisuus itsestä huolehtimisen suhteen on mukava, turvallinen viltti, johon on helppo hiljalleen kääriytyä yhä tiukemmin ja tiukemmin, vaikka itselle olisi ominaisempaa olla aktiivinen. Kiire, lasten tarpeet, työpaineet ja kaikki projektit – syitä itsensä pauselle laittamiselle ei todellakaan tarvitse kaukaa hakea. Mutta nyt – korona, etätytöt, elämän tahdin rauhoittuminen ja lasten vaiheittainen itsenäistyminen ovat avanneet mulle odottamattoman ikkunan, jonka näkymässä nykyinen yhdistyy entistä tärkeämmällä tavalla tulevaan.
Ihan alkajaisiksi olen ottanut etäisyyttä omiin syömistapoihini eli karsinut pois napostelun sekä irrottautunut sokerikoukusta. Tajusin ensimmäistä kertaa, mitä tunnesyöminen tarkoittaa – se ei ole jätskipurkin ääressä itkien istumista vaan ruoan liittämistä niin hyvään kuin pahaan. On viikonloppu – siispä perjantaipullaa ja kahvia, ulkona sataa – leivotaan piirakkaa, on ollut huono päivä – laitetaan pizzaa. Sellaista tavalliselta tuntuvaa elämän pienistä hetkistä nauttimista, vaikka kaiken takana saattaakin kavalasti olla monimutkaisempi kuvio. Tämä on toki aivan jees, jos elämässä on tarpeeksi vastapainoa.
Oon aina ollut innokas juoksija, joka sisimmissään inhoaa liikuntaa, mutta on silti kova suorittamaan. Voin sanoa, että ei ole pitkäkantoisin yhtälö. Miten monta kertaa olen aloittanut juoksuharrastuksen uudestaan ja aina se on loppunut kuin seinään. Koska alle 10 km lenkkejä ei kannata juosta. Eikä alle neljää kertaa viikossa. Tässä ei ole paljon ollut liikunnan nautinnolla osaa, kun huomio on pääasiassa ollut suorituksissa ja niiden määrässä. Tämänkin asian oivaltamisessa on mennyt pitkään ja sen myötä olen nyt syksyllä aloittanut ”lempeät lenkit”.
Lempeät lenkit tarkoittavat mulle 30-40 min mittaisia juoksulenkkejä, ilman kuulokkeita sekä toistaiseksi ilman mitään älylaitetta. Aiemmin en ole pystynyt juoksemaan ilman musaa, mutta nyt se on ollut tietoinen päätös. Nopeatempoinen juoksumusasoittolista ei vain mitenkään sovi joka päivän fiilikseen enkä halua väkisin pakottaa itseäni mihinkään moodiin, jos siltä ei oikeasti tunnu. Niinpä juoksen aina kulloisen fiiliksen mukaan omaa olotilaani kuulostellen. Ja himmaan, kun alkaa tuntua liian rankalta. En myöskään pakota itseäni venymään tai jaksamaan yli voimien. Tämä on ollut tosi vapauttavaa sekä tuonut lenkkeihin niin paljon enemmän nautintoa!
Toinen tapa, johon olen opetellut, on käveleminen. Se on ollut mun inhokki niin kauan kuin muistan – liian hidasta ja päämäärätöntä. Miksi ihmeessä lähteä kävelemään ilman mitään varsinaista asiaa? Käänteen tähän ovat tehneet podcastit, joiden kuuntelua nyt oikein odotan! On tuntunut niin ihanalta kävellä kauniissa syyssäässä, aivan kaikessa rauhassa kiinnostavia keskusteluja kuunnellen! Elsa Billgren & Sofia Wood (ruotsiksi) kuuluu esimerkiksi suosikkeihin ja Auta Anttikin on tullut tutuksi. Voisin kävellä vaikka joka ilta meidän lähellä olevissa peltomaisemissa tai Vanhan Vaasan idyllisellä omakotitaloalueella. Rakastan ja suosittelen, jos siellä on muita joille kävely ei ole tahtonut maistua!
Evolve Organic Beauty -tuotteet saatu / Sugar Helsinki
Oon aina ollut altis sijoittamaan kaiken ylimääräisen rahan kotiin remontteihin, sisustukseen tai huonekaluihin. Se toki kannattaa pitkässä juoksussa ainakin remonttien osalta, jos haluaa talon arvoa nostaa. Vaatteisiin, kosmetiikkaan ja omaan ulkonäköön panostaminen on ollut aika B-asia, mutta nyt olen tehnyt sitäkin tietoisesti. Laitoin kesällä kulmiini microblade-käsittelyn, enkä kadu hetkeäkään! Ilme piristyi heti skarpimmaksi ja meikkaaminen sujuu helpommin. Nyt seuraavaksi aion elämäni ensimmäistä kertaa aloittaa kasvojen ihon säännöllisen hoidon englantilaisella Evolve Organic Beauty -luonnonkosmetiikkasarjalla, joista sain tuotteita testiin. Sarjaan kuuluu useita tuotteita, joista itse käytän nyt Evolve Hyaluronic 200 -seerumia sekä Multi Peptide360 Moisture Cream -voidetta. Iho puhdistuu hellästi ihoa kuivattamatta Gentle Cleansing Meltillä sekä saa viikoittain tehopiristyksen kaakaon tuoksuisella Radiant Glow Maskilla. Näissä kaikissa on aivan ihana tuoksu (sisältävät mm. kaakaota, vaniljaa, kookosta ym ym!) sekä hellivä vaikutus pintakuivalle iholle. Tämän sarjan myötä jätän todennäköisesti hyvästit myös perinteisille deodoranteille, koska Evolven Cotton Fresh -deodoranttivoide on ollut niin tehokas (vegaaninen, eikä sisällä alumiinia tai muita haitallisia aineita)!
Näissä kuvissa näkyy muuten mun syksyn vaatehullaannus, joka on aika harvinainen ilmiö sekin, koska hankin pääasiassa vain helppoja käyttövaatteita. En vain saanut silmiäni irti tästä Barbourin tummansinisestä samettihameesta! Oon hillonnut näitä nahkasaappaita yli 10 vuotta eli nyt nekin pääsevät vihdoin hameen hyvänä parina käyttöön. Tulen yhdistämään tämän hameen ihaniin neuleisiin sekä paksuihin sukkahousuihin eli kiva pukea välillä muutakin kuin farkkuja!
Mitä tulee ikääntymispohdintaan, niin kyllä se on ihan ok. Itsensä on vaan vuosien kuluessa niin helppo hukata, tehdä asioita toimimattomilla tavoilla, jatkaa samaa tuttua kaavaa ja lopulta antaa periksi. Oon siis tosi iloinen, että tämä lähestyvä rajapyykki on saanut mut havahtumaan ja pohtimaan omaa minää. Kriittinen tarkastelu voi satuttaa, mutta uskon, että rehellisyys sekä omien tarpeiden ja arvojen punninta kannattaa. Haluan nelikymppisenä ja sitä vanhempana olla edelleen aktiivinen, utelias ja kiinnostunut, kehittää itseäni sekä tehdä asioita, joista aidosti nautin. En halua hautautua kaikkeen negatiiviseen, mutta en myöskään olla paras versio itsestäni. Armollisuus itseä ja muita kohtaan sekä asioiden tasapaino ovat aivan hyviä tavoitteita.
Onko siellä muita näihin asioihin samaistuvia?
2 replies to “THE 40 YEAR OLD ME”
Laura
Ihanan erilainen postaus!
maiju
Kiitos paljon, kiva kuulla! 🙂