Hei! Kirjahyllystä on tullut paljon viestejä ja palautetta, kiitos paljon kaikille – on tosi kiva huomata, että itsetekeminen on edelleen nosteessa ja että se kiinnostaa! Nyt on ihanaa alkaa pikkuhiljaa miettiä joulujuttuja, kun projekti on valmis ja työkaluja ei loju joka paikassa. 😉 Tai lojuu kyllä, mutta ei enää tässä aulassa!
Ennen joulufiilistelyyn siirtymistä ajattelin kuitenkin sanoa pari sanaa syksyn ja talven muodista ja pukeutumisesta yleensäkin. Tämähän on ollut aika harvinainen aihe mun kanavissa, mutta ajattelin, että miksi turhaan sivuuttaisin sen, kun asia on kerrankin ollut paljon mielessä ja pukeutumisjutut tuntuvat inspiroivilta? Oon tiennyt jo aika pitkään millaisista vaatteista tai pukeutumistyylistä tykkään, vaikka usein päällä onkin ihan perusjuttuja – farkkuja, neuleita ja rennompia kauluspaitoja. Skandinaavinen yksinkertaisuus, kiinnostavat leikkaukset ja ne pienet jujut – tässä aika hyvin kiteytettynä se, mistä tykkään. Oman vaatekaappini ulkopuolelle jää yleensä printit, tyköistuvat yläosat ja mekot sekä formaali business-look. Arvostankin ennemmin mukavuutta ja sellaista rentoa tyylikkyyttä, joka sopii lähes kaikkiin tilanteisiin eli on monikäyttöistä.
Oon ollut nyt etätöissä maaliskuusta lähtien eli kotona yli puolivuotta. Siksi onkin vähän hassua ja ristiriitaista, että pukeutuminen kiinnostaa nyt erityisen paljon – tai ehkä se johtuu juuri siitä? En ole silti hankkinut uusia vaatteita sen enempää kuin normaalistikaan, sillä ostan melko vähän vaatteita ylipäänsä (koska laitan rahat mielummin sisustukseen, heh!) Ikä on tuonut tähänkin oppia eli teen aivan aniharvoin heräteostoksia, en shoppaile alesta tai tilaa vaatteita verkkokaupoista. Yritän koko ajan miettiä omaa vaatekaappia kokonaisuutena eli että mahdollisimman moni vaatteista sopisi yhteen ja että pystyisin käyttämään niitä suurimman osan aikaa vuodesta. Nyt vanhempana uskallan myös satsata, jos löydän jotain, mistä tykkään eli etenkin laadukkaat ja aidoista materiaaleista valmistetut neuleet ovat kovassa käytössä. Usein myös käytän ne siihen pisteeseen asti, että kyynärpäät ovat huopuneet puhki. 🙂 Tämä koskee erityisesti takkeja ja kenkiä, joita pidän putkeen aina vuositolkulla kunnes kyllästyn totaalisesti tai ne tulevat tiensä päähän.
Tänä syksynä on ollut kiva huomata, miten kesävaatetus on sulautunut entistä tiiviimmin osaksi syyspukeutumista. Tästä trendistä innostuin itsekin käymällä läpi kaikki lämpimään vuodenaikaan liittyvät vaatteet, jotka voisivat saada jatkoaikaa syksyllä uudella tavalla yhdistettynä. Niinpä vaatekaappiin jäi useampi kevyt paita, jotka toimivat talvella, kun puen niiden kanssa Arketin lämpimänvillapoolokaulurin. Tämä on niin mun lemppari! Näissä kuvissa on pari eri lookkia eli toinen, jossa kaulurin alla on puhvihihainen paita ja toinen, jossa se on yhdistetty oversize-paitamekkoon ja sukkiksiin. Kaulurissa on sivuilla solmittavat nauhat, joten sitä saa säädettyä ja muutenkin ne ovat yksityiskohtana kivat! Enpä olisi muuten uskonut, että oma tyylini olisi näin Cecilie Bahnsen, mutta näin ne trendit vaan rantautuvat!
Kengät ovat Dr. Martensin Shriver-bootsit – tykkään, kun platform-pohja tuo lisäpituutta ja malli on vähän naisellisempi mitä perusmartinseissa. Löysin nämä FB-kirppikseltä viime vuonna. Laukkua puolestaan metsästin useammastakin paikasta eli halusin oikein klassisen ja 90-vibasen Mulberryn, joka olisi patinoitunut kauniisti. Sopiva löytyi lopuksi Ebaysta, mutta tarjontaa on esim Torissa. Rakastan tätä laukkua, koska se on juuri sopivan kokoinen – ei liian pieni eikä liian suuri! Viimeisen kuvan ihana puhvipaitaon Lindexistä.
Mitä mieltä olitte tästä aiheesta – lisää tyylijuttuja vai mielummin kuitenkin kotinurkkia? 🙂
WOOL BIBS AND PUFF SLEEVES
Hei! Kirjahyllystä on tullut paljon viestejä ja palautetta, kiitos paljon kaikille – on tosi kiva huomata, että itsetekeminen on edelleen nosteessa ja että se kiinnostaa! Nyt on ihanaa alkaa pikkuhiljaa miettiä joulujuttuja, kun projekti on valmis ja työkaluja ei loju joka paikassa. 😉 Tai lojuu kyllä, mutta ei enää tässä aulassa!
Ennen joulufiilistelyyn siirtymistä ajattelin kuitenkin sanoa pari sanaa syksyn ja talven muodista ja pukeutumisesta yleensäkin. Tämähän on ollut aika harvinainen aihe mun kanavissa, mutta ajattelin, että miksi turhaan sivuuttaisin sen, kun asia on kerrankin ollut paljon mielessä ja pukeutumisjutut tuntuvat inspiroivilta? Oon tiennyt jo aika pitkään millaisista vaatteista tai pukeutumistyylistä tykkään, vaikka usein päällä onkin ihan perusjuttuja – farkkuja, neuleita ja rennompia kauluspaitoja. Skandinaavinen yksinkertaisuus, kiinnostavat leikkaukset ja ne pienet jujut – tässä aika hyvin kiteytettynä se, mistä tykkään. Oman vaatekaappini ulkopuolelle jää yleensä printit, tyköistuvat yläosat ja mekot sekä formaali business-look. Arvostankin ennemmin mukavuutta ja sellaista rentoa tyylikkyyttä, joka sopii lähes kaikkiin tilanteisiin eli on monikäyttöistä.
Oon ollut nyt etätöissä maaliskuusta lähtien eli kotona yli puolivuotta. Siksi onkin vähän hassua ja ristiriitaista, että pukeutuminen kiinnostaa nyt erityisen paljon – tai ehkä se johtuu juuri siitä? En ole silti hankkinut uusia vaatteita sen enempää kuin normaalistikaan, sillä ostan melko vähän vaatteita ylipäänsä (koska laitan rahat mielummin sisustukseen, heh!) Ikä on tuonut tähänkin oppia eli teen aivan aniharvoin heräteostoksia, en shoppaile alesta tai tilaa vaatteita verkkokaupoista. Yritän koko ajan miettiä omaa vaatekaappia kokonaisuutena eli että mahdollisimman moni vaatteista sopisi yhteen ja että pystyisin käyttämään niitä suurimman osan aikaa vuodesta. Nyt vanhempana uskallan myös satsata, jos löydän jotain, mistä tykkään eli etenkin laadukkaat ja aidoista materiaaleista valmistetut neuleet ovat kovassa käytössä. Usein myös käytän ne siihen pisteeseen asti, että kyynärpäät ovat huopuneet puhki. 🙂 Tämä koskee erityisesti takkeja ja kenkiä, joita pidän putkeen aina vuositolkulla kunnes kyllästyn totaalisesti tai ne tulevat tiensä päähän.
Tänä syksynä on ollut kiva huomata, miten kesävaatetus on sulautunut entistä tiiviimmin osaksi syyspukeutumista. Tästä trendistä innostuin itsekin käymällä läpi kaikki lämpimään vuodenaikaan liittyvät vaatteet, jotka voisivat saada jatkoaikaa syksyllä uudella tavalla yhdistettynä. Niinpä vaatekaappiin jäi useampi kevyt paita, jotka toimivat talvella, kun puen niiden kanssa Arketin lämpimän villapoolokaulurin. Tämä on niin mun lemppari! Näissä kuvissa on pari eri lookkia eli toinen, jossa kaulurin alla on puhvihihainen paita ja toinen, jossa se on yhdistetty oversize-paitamekkoon ja sukkiksiin. Kaulurissa on sivuilla solmittavat nauhat, joten sitä saa säädettyä ja muutenkin ne ovat yksityiskohtana kivat! Enpä olisi muuten uskonut, että oma tyylini olisi näin Cecilie Bahnsen, mutta näin ne trendit vaan rantautuvat!
Kengät ovat Dr. Martensin Shriver-bootsit – tykkään, kun platform-pohja tuo lisäpituutta ja malli on vähän naisellisempi mitä perusmartinseissa. Löysin nämä FB-kirppikseltä viime vuonna. Laukkua puolestaan metsästin useammastakin paikasta eli halusin oikein klassisen ja 90-vibasen Mulberryn, joka olisi patinoitunut kauniisti. Sopiva löytyi lopuksi Ebaysta, mutta tarjontaa on esim Torissa. Rakastan tätä laukkua, koska se on juuri sopivan kokoinen – ei liian pieni eikä liian suuri! Viimeisen kuvan ihana puhvipaita on Lindexistä.
Mitä mieltä olitte tästä aiheesta – lisää tyylijuttuja vai mielummin kuitenkin kotinurkkia? 🙂
One reply to “WOOL BIBS AND PUFF SLEEVES”
Laurie A Matzko
I so wish I could read this because your outfit is amazing!