Hei! Täällä on aikalailla jo Joulurauha niin pitkälle kuin taaperotaloudessa voi rauhallista olla ;). Aaton odotus sunnuntaihin asti tuntuu ehkä vähän pitkältä, mutta kyllä se sieltä tulee! Oon selvinnyt melko vähillä jouluvalmisteluilla tähän asti eli siihen on kuulunut lähinnä siivoilua ja paikkojen järjestelyjä. Eilen hain keskustan kukkakaupasta kauan haaveilemani joulukukat eli kolme pitkävartista tummanpunaista amaryllistä! …

 

Heippa! Oon tänä vuonna innostunut joulusta enemmän kuin miesmuistiin eli viime päivät ovat menneet koristeluja miettiessä. Tää on aika jännä juttu, miten jonain vuonna ei tule joulufiilistä lähes lainkaan ja toisina taas tekee mieli laittaa joka nurkkaan jotain spesiaalia. Tänä vuonna olen muuten viisaampi sen suhteen, miksi joulujuttuja voi olla vaikea laittaa ja miksi lopputulos …

 

Heippa! Jouluun jos johonkin kuuluu tietysti kukat sekä muut vihreät, joilla kotiin saa helposti talvista tunnelmaa. Erilaiset kranssit ovat olleet sisustuksissa vakiokamaa jo useamman vuoden, kuten tietysti havunoksat sekä klassiset joulukukat amarylliksestä jouluruusuun ja hyasintteihin. Viimeksi mainitut sipulikukat eli hyasintit ovat omia suosikkejani, sillä niistä on helppo tehdä asetelmia ja auenneen kukan tuoksu on ehkä …

 

Hei ystävät! Tänään on ollut aivan ihanan aurinkoinen ja kirkas päivä. Täytyy kyllä sanoa, että Itsenäisyyspäivä ei koskaan aiemmin ole ollut tällä tavalla mielessä ja heti herätessä oli jotenkin herkistynyt olo. Lieneekö syynä Louhimiehen Tuntematon sotilas, jonka kävin aiemmin jokunen viikko sitten katsomassa. Se kyllä palautti mieleen monta syytä olla kiitollinen maasta, jossa tällä hetkellä …

 

Hei ja hyvää maanantaita kaikille! Olipas vaivalloista herätä tähän viikkoon, marraskuu alkaa todella tuntua luissa ja ytimissä, vaikka miten yrittäisi keskittyä sen positiivisiin puoliin. Asiaa helpottaisi varmasti eniten se, että menisi suosiolla aikaisemmin illalla nukkumaan… Myös kodinlaitto joulua varten voisi piristää – odottelen tällä viikolla yhtä ihanaa joulutähteä saapuvaksi eli ehkä se nostattaa joulufiiliksiä?   …

 

Voi sanonko mikä! Oon useamman päivän ajan odotellut, että olisi edes hieman valoisampaa, jotta saisin otettua muutaman kuvan meidän keittiöstä. Vaan ei auta, sillä ulkona on pelkkää harmautta sen lyhyenkin hetken, jonka voi jotenkin tunnistaa päivänvaloksi. Siispä nämä kuvat ovat aivan kamalaa kohinaa, pahoittelen!   Kaappi on siis joka tapauksessa maalattu ja sävyksi valikoitui tuommoinen …

 

Kaupallinen yhteistyö Lapuan Kankurit   Hei! Meillä oli Netan kanssa pari viikkoa sitten huippuhauska perjantai, kun tunnelmoimme joulua Lapuan Kankureiden tuotteilla. Netan uusi keittiö alkaa olla valmis, joten se toimi meillä kuvauspaikkana. Yleensä stailausjuttuja tehdessä joutuu hieman kikkailemaan, mutta tällä kertaa kärsimme suoranaista runsaudenpulaa, sillä Netan kaunis keittiö, jouluiset jutut sekä Lapuan Kankureiden ihanat tuotteet …

 

Hei! Näinköhän sitä hyvästeltiin jo syksykin, kun ensilumi laskeutui viime yönä melkein koko Suomeen? Vaikka valkoinen talvimaisema on aina kaunis, en silti oo kyllä mitenkään valmis lumikeleihin! Autoilu, pyöräily ja vaunujen lykkiminen on niin paljon helpompaa ilman joka paikan tukkivaa lunta (etenkin, jos talvirenkaat on vielä vaihtamatta). Puhumattakaan kaikista märistä talvivaatteista, joita saa kuivatella vuorokaudet …

 

Hei ja hyvää viikonlopun alkua kaikille! En oo hetkeen ostanut kukkia kotiin, kun se on tuntunut jokseenkin rahanhukalta ajatellen, että luonnosta voi vielä löytää kaikenlaista kaunista maljakkoon. Ajelen viljapeltojen halki harva se päivä, kun kuskaan Paavoa kouluun ja nyt eräs päivä pysäytin auton hetkeksi tienviereen. Täällä päin on viljaa vielä osittain puimatta, liittyen ilmeisesti huonoon …