Heippa! Oon tänä vuonna innostunut joulusta enemmän kuin miesmuistiin eli viime päivät ovat menneet koristeluja miettiessä. Tää on aika jännä juttu, miten jonain vuonna ei tule joulufiilistä lähes lainkaan ja toisina taas tekee mieli laittaa joka nurkkaan jotain spesiaalia. Tänä vuonna olen muuten viisaampi sen suhteen, miksi joulujuttuja voi olla vaikea laittaa ja miksi lopputulos näyttää äkkiä tukkoiselta. Meillä syynä ovat ennen kaikkea viherkasvit, joita on todella paljon ja lähes joka tasolla. Siihen kun lisäät vielä puntillisen havuja ja muita koristuksia, niin eipä näytä hyvältä ei. Eli tänä vuonna olen tietoisesti siirtänyt kukkia muille ikkunoille, jotta joulujutuille jää riittävästi tilaa. Sama koskee tietysti muitakin tasoilla olevia esineitä, jos niitä on paljon.
Olen vuosien saatossa keräillyt ihan kivan kokoelman joulukoristeita, mutta näköjään sieltä aina tulee valikoitua vain ne muutamat suosikit käyttöön. Kokosin tähän postaukseen mun vanhat lempparit sekä pari vinkkiä edullisista joulukoristeista, joita oon tänä vuonna hankkinut.
Ei tarvitse olla kummoinen meedio, jotta arvaa, mihin mun valinta lemppareiden osalta kallistuu – no tietysti vanhoihin lasisiin kuusenkoristeisiin! Vuodesta toiseen! Nämä on niin maagisen kauniita, että voisin tuijotella niitä ikuisuuden. Tein viikko sitten ihan huippulöydön, kun kirppikseltä tuli vastaan pieni pussillinen lasikoristeita vain viidelläkymmenellä sentillä! Joukossa oli mm. kaksi tuollaista hopeista käpyä, joita mulla oli ennestäänkin. Ainoa huono puoli näiden kanssa on tietysti se, että ne hajoavat tosi helposti. Tämän joulun saldo on tähän meneessä jo kaksi hajonnutta, nyyh…
Nämä toiset sentään kestävät vähän rajumpaakin käsittelyä, sillä enkeleiden materiaalina on ajaton juutti. Myös ne olen ostanut kirppikseltä metodilla yhden sieltä, toisen täältä. Hinta on ollut joitakin kymmeniä senttejä kappaleelta. Juuttienkeleissä miellyttää luonnonmateriaalin lisäksi niiden yksinkertaisuus ja sen myötä ajattomuus – juuri sellaisia koristeita, joita on voinut olla kodeissa jo vaikka 50 vuotta sitten! Sama pätee muuten myös enkelikello-koristeeseen, joka on sekin mun yksi joulusuosikeista. Kuvan kello on vanha ja materiaaliltaan tummunutta messinkiä. Sen osat ovat ajansaatossa vääntyilleet sen verran, että vain yksi enkeli osuu kelloihin. Tämä on itse asiassa juuri sopivasti, sillä villinä pyörivän kellon kilinä voi tuntua aika rasittavalta. Nyt se on pienellä kilinällä aivan ihana tunnelmatekijä.
Oon selaillut vaihteeksi taas paljon tanskalaisia joulukoteja ja niiden myötä on hienoinen himotus laittaa tänä vuonna oikein kimalteleva ja överivärikäs joulukuusi! En tiedä sitten meneekö ihan toteutukseen asti, vaikka Ainan pikkukuusella jo vähän kokeiltiin. Reppana sai tyytyä tänä vuonna vain pieneen lastenhuoneen kuuseen, sillä huoneen toiseen asukkiin ei oikein vielä löydy luottoa. 😉 Laitoimme siis pikkukuuseen paljon kaikkea Ainan maun mukaan ja kivahan siitä tuli. Hyvällä tavalla hiukan kitsch? Seuraavista kuvista löytyykin sitten se uusimmat suosikit eli lasiset kärpässienikoristeet sekä tummanpunaiset samettirusetit!
Samettiruseteissa houkutteli tietysti sekä materiaali että väri. Ne ovat HM Homesta, 2 kpl yhteensä 3,99 euroa. Kärpässienet olivat puolestaan hyvä täydennys lasikoristeiden kokoelmaan ja ne löytyivät Clas Ohlsonilta 3 kpl yhteensä 4,99 euroa. Molemmat siis melko edullisia mun mielestä! Onko teillä tiettyjä joulukoristesuosikkeja tai ehkä jokin tietty himotus tai tyyli tälle vuodelle? Hi there! Today I want to show you my Christmas favorites that we have year after year, but also some new ones that I´ve recently bought. All of you who have followed my blog for a longer period know, that I´m very into vintage glass ornaments! And that´s my number one pick also now. I could just watch them for days, cause they are so unique and beautiful. And fragile. My second favorite is luckily more tolerant as they are made of jute. I think these jute angles are so timeless and simple in their own beautiful way! My new favorite number one on the other hand follows the current trends as it´s made of velvet! I think those velvet bows had a good 80ties vibe? They´re from HM Home and cost like 3,99 for the pair. The other favorite falls into my glass ornament collection, cause the red little mushrooms are also made of glass. They´re from Clas Ohlson and I paid 4,99 for a pack of three! Do you guys have any special favorites – old or new?
Muutama vuosi sitten löysin yhdeltä mummojen ylläpitämältä hyväntekeväisyyskirppikseltä pussillisen ihania vanhoja, mutta vähän kuluneita lasipalloja. Kun menin kassalle, mummit päivittelivät ihan ihmeissään, että voi voi, miten sinä tällaisia vanhoja ja kuluneita nyt ostat, olisihan heillä parempiakin ollut (eli muovisia uudehkoja 🙂 )
Joo juuri tämä! Olen löytänyt kaikki nämä lasiset koristeet ihan pilkkahinnalla ja tuntuu, että niitä ei hirveästi arvosteta? Tässäkin kirppispöydässä, josta ostin tuon pussillisen, oli muovikoristeita ja hinnoittelu paljon kovempi. Tää on tietysti meidän onni!! 🙂 Musta nämä vanhat on niin kauniita, just kun ne on vähän kuluneita ja muodoltaan eivät niin täydellisiä <3
Hauskat kärpässienet, kun kiinnitetään oksan päälle! 🙂 Samettiruusutkin tosi nättejä.
Meidän joulutyyli pysyy vuodesta toiseen aika samana. Kuusi on aina just sellainen överi, joka väriä löytyy ja samanlaisia koristeita ei kuusessa kahta ole. Jostain syystä tykkään siitä juuri sellaisena, pitää vain löytää aina tarpeeksi tukevaoksainen kuusi, jotta kaikki koristeet mahtuu mukaan.
Lapsuudessani oli vielä tallella (=ehjinä) vaarini lapsuudenkodin lasikoristeita viime vuosisadan alusta. Oih ne oli ihania. 🙂
Vähän samalle linjalle menee meidänkin kuusen koristelu, sillä tyttö varsinkin haluaa mukaan kaiken mahdollisen ;). Mutta jotenkin siitä sekamelskasta aina syntyy kiva lopputulos, kun kynttilät sytytetään. Mullakin olisi haaveissa aika tuuhea kuusi 🙂
Mun tyyli kuusen koristeissa on aika sekava. Punainen lanka on yleensä se, että ne on joko lasia tai glitteriä.
Mulla on tyttären kanssa ollut monen vuoden ajan tapana käydä Helsingin Stoccan jouluosastolta ostamassa aina muutama uusi koriste; kumpikin valitsee yhden oman suosikin ja lisäksi vielä ostetaan pari yhdessä valittua. Olen miettinyt, että sitten kun tytär muuttaa pois kotoa, saa hän viedä osan niistä mukanan. =)
Onpa kiva perinne – ja vielä tuo, että hän saa omaan kotiin mukaan teidän yhdessä vuosien ajan valitsemia koristeita! Aivan ihana ajatus! Tunnelmallista joulun aikaa!
OLD AND NEW FAVORITES
Heippa! Oon tänä vuonna innostunut joulusta enemmän kuin miesmuistiin eli viime päivät ovat menneet koristeluja miettiessä. Tää on aika jännä juttu, miten jonain vuonna ei tule joulufiilistä lähes lainkaan ja toisina taas tekee mieli laittaa joka nurkkaan jotain spesiaalia. Tänä vuonna olen muuten viisaampi sen suhteen, miksi joulujuttuja voi olla vaikea laittaa ja miksi lopputulos näyttää äkkiä tukkoiselta. Meillä syynä ovat ennen kaikkea viherkasvit, joita on todella paljon ja lähes joka tasolla. Siihen kun lisäät vielä puntillisen havuja ja muita koristuksia, niin eipä näytä hyvältä ei. Eli tänä vuonna olen tietoisesti siirtänyt kukkia muille ikkunoille, jotta joulujutuille jää riittävästi tilaa. Sama koskee tietysti muitakin tasoilla olevia esineitä, jos niitä on paljon.
Olen vuosien saatossa keräillyt ihan kivan kokoelman joulukoristeita, mutta näköjään sieltä aina tulee valikoitua vain ne muutamat suosikit käyttöön. Kokosin tähän postaukseen mun vanhat lempparit sekä pari vinkkiä edullisista joulukoristeista, joita oon tänä vuonna hankkinut.
Ei tarvitse olla kummoinen meedio, jotta arvaa, mihin mun valinta lemppareiden osalta kallistuu – no tietysti vanhoihin lasisiin kuusenkoristeisiin! Vuodesta toiseen! Nämä on niin maagisen kauniita, että voisin tuijotella niitä ikuisuuden. Tein viikko sitten ihan huippulöydön, kun kirppikseltä tuli vastaan pieni pussillinen lasikoristeita vain viidelläkymmenellä sentillä! Joukossa oli mm. kaksi tuollaista hopeista käpyä, joita mulla oli ennestäänkin. Ainoa huono puoli näiden kanssa on tietysti se, että ne hajoavat tosi helposti. Tämän joulun saldo on tähän meneessä jo kaksi hajonnutta, nyyh…
Nämä toiset sentään kestävät vähän rajumpaakin käsittelyä, sillä enkeleiden materiaalina on ajaton juutti. Myös ne olen ostanut kirppikseltä metodilla yhden sieltä, toisen täältä. Hinta on ollut joitakin kymmeniä senttejä kappaleelta. Juuttienkeleissä miellyttää luonnonmateriaalin lisäksi niiden yksinkertaisuus ja sen myötä ajattomuus – juuri sellaisia koristeita, joita on voinut olla kodeissa jo vaikka 50 vuotta sitten! Sama pätee muuten myös enkelikello-koristeeseen, joka on sekin mun yksi joulusuosikeista. Kuvan kello on vanha ja materiaaliltaan tummunutta messinkiä. Sen osat ovat ajansaatossa vääntyilleet sen verran, että vain yksi enkeli osuu kelloihin. Tämä on itse asiassa juuri sopivasti, sillä villinä pyörivän kellon kilinä voi tuntua aika rasittavalta. Nyt se on pienellä kilinällä aivan ihana tunnelmatekijä.
Oon selaillut vaihteeksi taas paljon tanskalaisia joulukoteja ja niiden myötä on hienoinen himotus laittaa tänä vuonna oikein kimalteleva ja överivärikäs joulukuusi! En tiedä sitten meneekö ihan toteutukseen asti, vaikka Ainan pikkukuusella jo vähän kokeiltiin. Reppana sai tyytyä tänä vuonna vain pieneen lastenhuoneen kuuseen, sillä huoneen toiseen asukkiin ei oikein vielä löydy luottoa. 😉 Laitoimme siis pikkukuuseen paljon kaikkea Ainan maun mukaan ja kivahan siitä tuli. Hyvällä tavalla hiukan kitsch? Seuraavista kuvista löytyykin sitten se uusimmat suosikit eli lasiset kärpässienikoristeet sekä tummanpunaiset samettirusetit!
Samettiruseteissa houkutteli tietysti sekä materiaali että väri. Ne ovat HM Homesta, 2 kpl yhteensä 3,99 euroa. Kärpässienet olivat puolestaan hyvä täydennys lasikoristeiden kokoelmaan ja ne löytyivät Clas Ohlsonilta 3 kpl yhteensä 4,99 euroa. Molemmat siis melko edullisia mun mielestä! Onko teillä tiettyjä joulukoristesuosikkeja tai ehkä jokin tietty himotus tai tyyli tälle vuodelle?
Hi there! Today I want to show you my Christmas favorites that we have year after year, but also some new ones that I´ve recently bought. All of you who have followed my blog for a longer period know, that I´m very into vintage glass ornaments! And that´s my number one pick also now. I could just watch them for days, cause they are so unique and beautiful. And fragile. My second favorite is luckily more tolerant as they are made of jute. I think these jute angles are so timeless and simple in their own beautiful way!
My new favorite number one on the other hand follows the current trends as it´s made of velvet! I think those velvet bows had a good 80ties vibe? They´re from HM Home and cost like 3,99 for the pair. The other favorite falls into my glass ornament collection, cause the red little mushrooms are also made of glass. They´re from Clas Ohlson and I paid 4,99 for a pack of three! Do you guys have any special favorites – old or new?
8 replies to “OLD AND NEW FAVORITES”
Katri R
Muutama vuosi sitten löysin yhdeltä mummojen ylläpitämältä hyväntekeväisyyskirppikseltä pussillisen ihania vanhoja, mutta vähän kuluneita lasipalloja. Kun menin kassalle, mummit päivittelivät ihan ihmeissään, että voi voi, miten sinä tällaisia vanhoja ja kuluneita nyt ostat, olisihan heillä parempiakin ollut (eli muovisia uudehkoja 🙂 )
maiju
Joo juuri tämä! Olen löytänyt kaikki nämä lasiset koristeet ihan pilkkahinnalla ja tuntuu, että niitä ei hirveästi arvosteta? Tässäkin kirppispöydässä, josta ostin tuon pussillisen, oli muovikoristeita ja hinnoittelu paljon kovempi. Tää on tietysti meidän onni!! 🙂 Musta nämä vanhat on niin kauniita, just kun ne on vähän kuluneita ja muodoltaan eivät niin täydellisiä <3
hanna
Hauskat kärpässienet, kun kiinnitetään oksan päälle! 🙂 Samettiruusutkin tosi nättejä.
Meidän joulutyyli pysyy vuodesta toiseen aika samana. Kuusi on aina just sellainen överi, joka väriä löytyy ja samanlaisia koristeita ei kuusessa kahta ole. Jostain syystä tykkään siitä juuri sellaisena, pitää vain löytää aina tarpeeksi tukevaoksainen kuusi, jotta kaikki koristeet mahtuu mukaan.
Lapsuudessani oli vielä tallella (=ehjinä) vaarini lapsuudenkodin lasikoristeita viime vuosisadan alusta. Oih ne oli ihania. 🙂
maiju
Vähän samalle linjalle menee meidänkin kuusen koristelu, sillä tyttö varsinkin haluaa mukaan kaiken mahdollisen ;). Mutta jotenkin siitä sekamelskasta aina syntyy kiva lopputulos, kun kynttilät sytytetään. Mullakin olisi haaveissa aika tuuhea kuusi 🙂
L
Kauniilta näyttää! Minulla on samannäköisiä enkeleitä. Ne ovat pellavaa. Minulle juuri ne tuovat joulun.
maiju
Kiitos! Näissä enkeleissä on kyllä jotain ihanan herkkää ja perinteistä, joka sopii jouluun paremmin kuin muovi ja päälleliimattu blingbling 🙂
Nora