Maiju Saw
  • About

INSPIRATION – DRIED ORANGES

By Maiju Saha on 10.12.2017

Hei! Jostain Instagramin kuvavirrasta osui eilen silmiini mainos, jossa oli käytetty kuivattuja appelsiinin siivuja. Musta ne näytti niin ihanilta, että päätin samantien kokeilla ideaa itse. Olin jopa juuri ennen ehtinyt silmäillä kolmea appelsiinia, jotka olivat jo vähän nuutuneen oloisia eli ne pääsivät hyvään käyttöön. Selasin toteutukseen netistä muutamia ohjeita ja niiden pohjalta syntyi nämä valmistusohjeet.
 
Yhteen pellilliseen menee siis kolmisen appelsiinia, jotka leikataan noin 3 mm siivuiksi. Poistin siivuista isoimmat kivet, mutta osan jätin, jotta siivuihin ei tulisi poistetuista siemenistä liikaa reikiä. Kauniin kiillon aikaansaamiseksi siivujen päälle ripotellaan tämän jälkeen ohuesti tomusokeria. Ohjeen hitain vaihe on tietenkin siivujen uunitus eli itse pidin niitä kiertoilmalla 75 asteisessa uunissa ensin 2,5 tuntia aina välillä luukkua avaten, jotta kosteus pääsi haihtumaan. Siivuja kannattaa myös käännellä ainakin muutamaan kertaan. Kuivuminen tuntui musta jotenkin hitaalta, joten lopuksi vaihdoin uunin tavalliselle lämmölle ja nostin asteet 100. Tämä tuntui jotenkin tehokkaammalta tavalta ja reilun puolen tunnin päästä siivut olivat jo valmiit!




Musta appelsiineista tuli tosi nättejä, joten halusin ne jotenkin reilusti esille. Niinpä päätin pujottaa ne köynnökseksi ohueeseen naruun yhdessä muutaman kanelitangon ja havunoksan kanssa. Kanelitankoja voi olla vaikea saada pysymään paikoillaan, joten porasin suosiolla niihin reiät oikein pienellä poranterällä. Tämä toimi tosi hyvin! Läheltä tuoksutellessa köynnöksessä tuoksuvat raikas appelsiini ja kaneli, joten olen oikein tyytyväinen tähän väripiristykseen! Ja sanomattakin on selvää, että kuivattuja appelsiineja voi käyttää miten tahansa muutenkin, esim ripustamalla niitä kuusenkoristeiksi, lahjapaketteihin, kukka-asetelmiin, kransseihin ym ym. Mitäs tykkäätte ideasta?




Hi there! I got inspired by dried oranges that I saw in an ad the other day. I think they are a great way to bring in some color for Christmas. I used three oranges that I sliced app. 3 mm thick. Then I sprinkled some icing sugar over them, that they would get that nice glance. It takes app. 3-4 hours for them to dry in an oven heated to 75-100 celsius depending on how efficient oven you have. Remember to turn them couple of times that they dry evenly! Then it´s up to you, how you want to decorate with them! I made this garland to one of our kitchen doors.

dried orangeskuivatut appelsiinin siivut
Posted in Christmas, DIY, Food and drink, Inspiration, Trends.
Share
PreviousOLD AND NEW FAVORITES
NextMORAVIAN STAR

6 replies to “INSPIRATION – DRIED ORANGES”

  1. Jossu / Maailman Paras Paikka 10.12.2017 at 11:31

    Aivan ihana idea! Ja todella kaunis toteutus <3

    Vastaa
    • maiju 10.12.2017 at 11:57

      Kiitos!! Ja kuivatahan voi myös muita hedelmiä. Vähän heräsi kiinnostus kokeilla, että mitä sitä vielä keksisi 🙂

      Vastaa
  2. MaPe 10.12.2017 at 11:59

    Tykkään paljon tästä ideasta 👌🏼 Totesin eilen, että pidän eniten juuri tällaisista luonnollisista joulukoristeista, jotka voi kierrättää joulun jälkeen biojätteeseen. Btw. Hienot myös ne teidän paperitähdet!

    Vastaa
    • maiju 10.12.2017 at 12:03

      Kiva kuulla! Mulla on ihan sama juttu eli jotenkin en tänä jouluna kaipaa hirveästi mitään blingblingiä ainakaan kovin isossa mittakaavassa. Nämä itse asiassa myös säilyy hyvin eli paperipussiin vain ja ensi vuonna on appelsiinit valmiina! 🙂

      Vastaa
  3. HOME DEKO 16.11.2018 at 17:08

    Aivan ihana! Täytyy lähteä kokeilemaan!

    Olen Joskus aikoinaan tehnyt center piece pöydälle omenoista, viinirypäleitä ja päärynöitä. Mutta muistaakseni pistin jotain niiden päälle että ne säilyi muutaman viikon. Oliko se jokin kanamunasekoitus sokerin kanssa niin että niistä tuli kiiltäviä….

    Vastaa
  4. Pingback: SUSTAINABLE NATURAL CHRISTMAS DECORATIONS FOR A HYGGE HOME | thatscandinavianfeeling.com

Vastaa Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

  • About