*Kastelukela ja rikkaruohorauta saatu Hei! Tänään on koululaisten viimeinen kouluaamu ja aivan virallisesti kesä! Viime kesää ajatellen odotukset tulevaa kesää kohtaan ovat vähän ristiriitaiset – ei oikein tiedä, mitä odottaa tai oikeammin mihin varautua. Parin viime päivän ajan täällä on tuullut ihan järkyttävästi ja sää on ollut todella kolea. Että tätäkö tässä nyt sitten on …
Hei! Taas vierähti viikko ja samalla vaihtui myös kuukausi. Mennyttä toukokuuta ei tarvitse erikseen hehkuttaa, olihan se jotain aivan älyttömän ihanaa! Kaikki kukat tuntuvat olevan etuajassa, sillä tänään huomasin jo juhannusruusunkin puhjenneen. Tällä hetkellä ihastuttavat kuitenkin eniten etupihan punaiset unikot. Olin jo vähällä kitkeä niiden karvaiset varret, kun niitä ensimmäistä kertaa alkoi ilmaantua, mutta onneksi …
Hei! Kiitos kaikille uuteen kotiimme liittyvistä ihanista viesteistä ja tykkäyksistä muualla somessa, olette ihania! Täällä on illat ja varsinkin tämä kulunut viikonloppu aherrettu pihatöissä ja erilaisten maalaushommien parissa, sillä niitä yllättäen riittää! Tämä meidän tontti on kaupunkilaisittain aika valtava – yli 3000 neliötä, joten olen syystäkin välillä miettinyt, että miten tästä kaikesta selvitään. Tontti on …
Hei! Ensinnäkin k i i t o s siitä kaikesta huimasta kannustuksesta, mitä olemme blogien ja sivuston avaamisen myötä eri kanaviin saaneet! Tuntuu aivan mahtavalta taas blogata ja vieläpä näin ”omassa kodissa” ja hyvän kämppiksen seurassa! On tämä aivan paras harrastus, sillä missä muualla ihminen saa olla näin mahtavan joukkion (=te lukijat) ympäröimänä! Haluankin …
Hei! Tehtiin tänään pieni retki merenrannalle paistamaan makkaraa ja ihmettelemään joulukuista merenkurkkua. Lisäksi ajatuksena oli kerätä vähän lisää oksia ja havuja ja mitä kiinnostavaa luonnosta nyt sattuisi löytymään. Vaikka kauniimpiakin päiviä on tässä viikolla ollut, teki harmaa ja eleetön luonto silti vaikutuksen. Kirpsakka tuuli, ympäröivä hiljaisuus ja pysähtynyt meri. Luonnon kykyä inspiroida ei kehuta ihan …
Hei! Meidän juhannus käynnistyi juhannusviikolla jo torstaina, kun pakattiin hyvin monta kassia ja otettiin suunnaksi kaveripariskunnan huvila Merenkurkun saaristossa. Tätä ensimmäistä iltaa mietin pitkään, sillä pääsin mukaan Indiedaysin ja Atlânticon viiniaiheiseen kampanjaan – sain siis pohdittavaksi, että mitä hyvää ja helppoa syötävää laitettaisiin heti vuoden parhaimman juhlan alkuun keskitäyteläisen, portugalilaisen Atlântico-punaviinin kanssa? Mieleen tuli nopeasti …
Hei! Jotenkin huonosti maistunut kaikki ”tavallinen” ruoka nyt muutaman päivän, joten päätin tempaista lounaaksi jotain muuta. Ihan fiilispohjalta, että mitä nyt tekis mieli? Jostain makumuistojen syövereistä mieleen tuli tämä feta-pinaattipiirakka, joka oikeasti on yksi parhaimmista suolaisista piirakoista! Resepti on ikivanha, ehkä jostain 90-luvun Annasta – muistaako joku vielä näitä reseptikortteja? Tein muuten samalla ohjeella, mutta …
Hei! Tyypillisestä puutaloasumisesta poiketen meidän asuntoon kuuluu myös parveke. Se on ihan mukavankokoinen eli sopii oleskeluun, syömiseen ja auringonottoon. Pari ekaa vuotta meillä oli parvekkeella merimiehen nikkaroimat penkit ja pöytä, mutta istuskelu jäi niissä jostain syystä vähäiseksi. Samaan aikaan ahtauduin jos jonkinlaiseen asentoon ja tuoliin, jotta mahtuisin ottamaan parvekkeella edes vähän aurinkoa. Viime kesänä jätettiin …
Nyt jotain muuta ajateltavaa tämän yhden huoneen remontin sijasta! Ulkonakin on viime päivät satanut tasaisesti lunta, joten tähän väliin sopii hyvin valaa toivoa tulevasta kesästä. Siihen liittyen osallistuin Indiedaysin ja Hobbyhallin terassihaasteeseen, jossa tehtävänä oli koota unelmien terassi, piha tai parveke käyttäen Hobbarin tuotteita. Yleensä vanhoissa puutaloissa ei ole parvekkeita, mutta meiltä semmoinen siis …