Hei ja oivaa lauantaita kaikille! Vaikka lumi tuli, niin se kaivattu valo jäi eli kuvat on mulla edelleen yhtä huttua (pahoittelen). Joulukoristeet on riisuttu jo hyvän aikaa sitten ja kovasti mieli askartelee uusia ideoita. Edelleen tekee mieli mustaa, mutta pienessä mittakaavassa. Ja samaan aikaan jotain raikasta ja yksinkertaista.. en osaa selittää. Tässä tulee siis …
IN RETROSPECT
Hei! Jo on talvi, tänään tultiin saaresta _veneellä_, mikä on aika merkillistä vuodenaikaan nähden. Pikkuisen lunta voisin siis toivoa, ihan siis sen verran että tulisi valoa elämään. Sähkölämmittäjä toki tykkää leudosta talvesta, mutta bloggaaja ei! Siinäpä syy miksi edellisen ja tämän postauksen väliin ehti monta päivää.. Ei valoa = ei kuvia (ja tästä valittaminen on …
BLACK FOR CHRISTMAS
Moi! Musta joulu kuulostaa aika synkältä ja gootilta. Samoin mustat kynttilät. Siis tosi gootilta.. Päätin silti koittaa, sillä joku hyvä aavistus mulla tästä yhdistelmästä oli. Eli Pirkka-kruunukynttilät hetkeksi sivuun (ne on muuten parhaita tähän Enon kynttelikköön!) ja tilalle musta seitsikko Indiskasta. Tässä kohdassa jouduin tosin vähän askartelemaan, sillä Indiskan kynttilät halkesivat heti, kun yritin painaa …
GET TOGETHER WITH VAASAN
(BLOGIYHTEISTYÖ) Pimpom ja ovella seisoi appi itsepyydetyn vastasavustetun siian kanssa. Kyllä, meillä on luksuspalvelu 😉 Ajoitus ei myöskään olisi voinut olla parempi, sillä kotona odotti samaan aikaan pussi VAASAN Ruispalat Minejä – siis sellaisia mukavan pieniä ja pehmeitä ruisneliöitä, joiden päälle merimiehen savusiikatahna sopisi täydellisesti! Seuraava resepti on osa Indiedaysin ja VAASAN kampanjaa, jossa on …
TABLE FOR TWO
(BLOGIYHTEISTYÖ) Moi! Tehtiin eilen illalla talven ensimmäinen erä riisipuuroa ja sepäs oli hyvää! Hämyisästä puurohetkestä keksin samalla teeman Lapuan Kankureiden toiseen, keittiöaiheiseen yhteistyöpostaukseen. Halusin tehdä kahdelle tunnelmallisen kattauksen hyödyntämällä Lapuan Kankureiden tuotteita sekä kirppisastioita. Talveen sopii mun mielestä hyvin erilaiset pöytä- ja kaitaliinat, joiden valikoima Kankureilla on laaja. Valitsin omaan kattaukseeni Ristikkäin-kaitaliinan, joka on nuoren …
FIRST PRIZE..
Hei! Sain reilu viikko sitten aivan fantastisia uutisia – olin voittanut Arabian Suomen kaunein kattaus -kilpailun Syysilo-nimisellä kattauksellani, wohaa! En tosiaan uskaltanut edes unelmoida moisesta. Tuomaristo arvioi kuvaani seuraavasti: ”Kattaus on selkeä ja yksinkertainen ja siinä on kutsuva tunnelma. Kattauksen värimaailma on rauhallinen ja toimiva. Kattauksessa on yhdistelty hyvin Arabian eri sarjoja ja siinä on …
COLD
Sateisen harmaa päivä teki kuvista tavallista kylmemmän oloisia. Toisaalta oon karsinut täältä värejä eli aika mustavalkoinen on keittiön fiilis tällä hetkellä. Vaan itselläpä on hyvinkin lämpimät tunnelmat, sillä siirrymme pian pohjoisesta etelään lomailemaan! Blogi siis hiljenee hetkeksi, vaikka muutama ajastettu postaus tänne tupsahtaakin. Voikaa hyvin! Grey and rainy weather made these pics look very …
SUNDAY ROLLS
Hei! Joku ihme leivontainnostus iskenyt, kun jo kolmas taikina tuli tehtyä tällä viikolla. Sunnuntaihin ei paljon paremmin voisi sopia vastapaistetut sämpylät eli tein niitä pellillisen. Muuten perusresepti, mutta osan jauhoista korvasin kaurahiutaleilla. Nyt kirppisjahtiin! Hi! I´m somehow very into baking right now.. Today I made some Sunday rolls for the family. Now I´m off …
FINALLY!
Hei ja hauskaa perjantaita! Täällä tuoksuu vastaleivotut korvapuustit, joista kylläkin tuli susirumia. Mutta maistuu ne silti! Ilman sen parempaa aasinsiltaa tässä tulee pari kuvaa sekä juttua kesän (pitkäkestoisimmasta) projektista – Artekin 616 syöttötuolin kunnostuksesta (lue aiempi juttu täältä). Projekti alkoi siis harmaan ja oranssin päällemaalauksen poistamisella eli hiomalla pinnat käsin (hiomapapereiden karkeus 100, 120 …


