Hei! Huomenna on Glorian blogigaala – arvoin kauan osallistumisen ja kotiin jäämisen välillä, sillä matkustaminen junassa lapsen kanssa, kalenterin tyhjääminen duuneista sekä olotila raskauden viimeisen kolmanneksen alkaessa ei välttämättä puolla piipahdusta capitol cityssä. Mutta sitten tuumin, että vastaavaa hienoa tilaisuutta ei varmana tule helposti toista eli varasin junaliput ja ostin mekon. Kiitos Karisman (ainoa todellinen …
BABY IT´S COLD OUTSIDE
Tämmöisenä kylmänä syysiltana muistuu parhaiten mieleen puutaloasumisen parhaat puolet. Tai jotain taikaa siinä on, kun vanhasta savupiipusta tupruilee savua – kakluunista, jonka just sytytin sisällä. Se savun tuoksu ulkona ja kaikki! Lämpimiä iltoja! I think it so facinating to see how the smoke comes out from an old chimney. How the air smells outside …
A FRIDAY I WILL REMEMBER
Jännitys alkoi tänään jo aamupäivällä, kun sisko ilmoitti tekstarilla lähteneensä synnyttämään. Jaiks! Illalla sain toisen viestin, jossa kerrottiin pienen tytön syntyneen klo. 16.45. Täsmällistä sorttia, ihan tähän sukuun tullut, sillä laskettu aika olisi ollut huomenna 🙂 Pysyn tuskin legginsseissäni, että pääsen näkemään siskon sekä pienen ihmeen, ehkä jo viikonloppuna! Ja mitäpä muutakaan näissä kuvissa …
NO TURNING BACK
Rakastan viinereitä! Kaikenlaisia. Ihastus lähti varmaan aikoinaan lapsena papan ostamista kampaviinereistä. Ne oli joskus vähän kuivia ja murusti hirveesti, mutta tykkäsin. Yläasteella taas käytiin välillä välkällä läheisessä leipomossa hakemassa pullaa – mun valinta oli aina kieliviineri. Viineri on ehkä ainoa leivonnainen, josta en pysty kieltäytymään. Tänään sallin itselleni tätä jumalaista herkkua marjaviinerin muodossa (ne viikonloppukahvittelut, …
CLOTHING THOUGHTS..
Hei! Illan puhteena muistikorttien tyhjäystä. Seasta löytyi muutama kuva kesältä. Ajattelin, että se sopii välipalana tännekin, koska noudattelee tämän sivun ylläpitäjän persoonallisuutta aikas hyvin 🙂 Tavallisesti en juuri jaksa kovin paljoa vaatetukseen panostaa, mutta juhlat on eri asia. Tässä asussa oli kaikkea mistä tykkään: Tanskasta pihakirppikseltä 2nd handina hankittu Minimarketin mekko (superlöytö femmalla!), itsetehdyt puuhelmet, …
GOTTA LOVE THOSE BAGS!
(BLOGIYHTEISTYÖ) Tilasin varmaan jo reilu vuos sitten tekstihuumassa ekat aakkoskassini, mustan P:n ja mustan M:n. Eikä ilo ole siitä laantunut. Helppo sujauttaa laukkuun mukaan, etenkään kun en halua kantaa kotiin vaatekauppojen oudon mallisia muovikasseja, joista ei myöhemmässä käytössä ole edes roskapusseiksi. Muovipusseja kertyy muutenkin ihan liikaa eli kangasta mulle mieluummin kiitos! Kangaskassit pakkaan myös joka …
SUNDAY CRUMBS
Hei! Viikonloppuisin Paavo ja minä juodaan aina kahvit ja sen kanssa pitää olla jotain hyvää pullaa tai kakkua. Joko ostettua tai mamman tekemää. Tänään oli jälkimmäistä, joskin aavistuksen kuivaa sitruunakakkua. Ohje ihan perus, paitsi että lisäsin taikinaan 1½ sitruunan mehun ja kuoren. Maistui se silti, ihanan aurinkoinen päivä muutenkin ollut! We always drink …
5 YEARS
Lapsonen täytti 5-vuotta. Järjestettiin siis tänään juhlat kirkkaissa väreissä. Legoja kertyi seitsemän pakettia, niissä on hetkeksi kasaamista 😉 Mammaa jäi ainoastaan harmittamaan kakun kinuskikuorrutus, joka jähmettyi jääkaapissa kivikovaksi, höh. Mutta kivaa oli! paperipallot / paper balloons | tiger muovilautaset / plastic plates | konglomerat kirjainviiri / party letters | konglomerat My …
| A LIME PIE YOU MUST TRY
Lauantai aamu, oot paras! Ainakin jos herää pirteenä, lukee hyvän kirjan loppuun ja pääsee sen päätteeksi vielä aamulenkille. Ja muistaa nälkäisenä kotiin tullessa, että jääkaapissa on eilen tehty limepiirakka ;). Nopeen suihkun ja aamupalan jälkeen kahvi ja pala piirakka oli niin hyvä yhdistelmä, että päätin jakaa ohjeen tännekin. Jos joku piirakka on helppo, niin tämä! …